Alonso nopein nykyisistä F1-ajajista

Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
Calvin sanoi:
No ei tietenkään uskaltanut. Siksipä teki Ferrarin kanssa sopimuksen hyvissä ajoin ennen kuin Lonso oli edes ottanut yhteyttä McLareniin. Taisi olla jo talvella 2004-2005. Aikamoinen selvännäkijä tämä meidän Kimi, kaiken muun lisäksi.

Harmi sinänsä, olisi Lonsoa Montoyan kohtalo odottanut. No, ei ehkä sentään olisi lähtenyt NASCAR:iin. :D
OT: Vaikeaa olis ollut Nascar:issa Alonsolla. Kun olis mutka tullu eteen, mies olisi kiertänyt vaan rattia täydet vasempaan ja ihmetellyt kun pahasti yliohjaa. :D Vitsivitsivitsi. :D

Itse muistelisin, että tuo Kimin ja Ferrarin sopimusjuttu olisi ollut vuoden 2005 syksyllä. Dennishän kertoili mediallekin alkaneensa kosiskella espanjalaista Japanin GP:n palkintokorokkeella (tjms.), joten on syytä olettaa, että Ron tiesi Räikkösen Ferrari-kytköksistä jo ennen kyseistä episodia. Tai sitten mies oli vain niin naiivi, että kuvitteli suomalaisen jäävän talliin odottelemaan parempia aikoja (autoja). :rolleyes:
 

poko

Well-known member
Liittynyt
17.4.2005
Viestit
1231
Hieno lista :eek:

Sanonpahan vaan että Alonso ei ole omilla listoillani edes top-25:ssä - Kimi on :ahem:
 

Jonkki

Press Play ►
Liittynyt
16.1.2003
Viestit
4942
Sijainti
Suomi Fineland
Näkyykö tuo lista kokonaisuudessaan jossain? Tuollaiset uutiset jossa on vain muutama poiminta, ovat suhteellisen ärsyttäviä.
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Vaikka varmaan 50:nen ja ykkösen välillä lienee jo aika selkeä ero toi lista noin pääsääntöisesti on niin arka kohinalle, että sijotukset esim top 10'ssä voinevat hyvinkin olla aika hatusta vedetyt. Oliko Häkkinen nopeampi kuin Räikkönen tai Alonso? Oliko Schumacher nopeampi kuin Fangio, Clark, Häkkinen, Räikkönen, Alonso,.....? Mulla ei ainakana olisi kanttia lausahtaa asiasta mitään kovinkaan painavaa käyettävissä olevalla aineistolla jos ja kun nähätvästi tulos on kuin Mustassa Kyyssä kun Percy puhuu Espanjan Infantan silmistä.
 

Suomen Huippu

Sterna paradisaea
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
2168
Vihdoinkin lopullinen tieto siitä, että Mika Häkkinen on nopeampi kuljettaja kuin Fernando Alonso. Aina ja ikuisesti.

Vai pitäisiköhän varmuuden vuoksi järjestää sama äänestys F1-Forumilla. Lienee kiistanalaista, onko Alonso tosiaankin Leo Kinnusta nopeampi!

Sportti.com sanoi:
F1 Racing-lehti on tehnyt vertailun F1-kuljettajien nopeudesta kautta aikojen vertailemalla kuljettajien nopeutta tallitovereihinsa nähden.
F1 Racing -lehden tammikuun numeron "The top 50 quickest drivers ever" -listassa toki mainitaan jokaisesta kuskista, miten aika-ajoissa on tallitovereita vastaan käynyt, sekä paalupaikat ja nopeimmat kierrokset, mutta itse sijoitusten kanssa kyseisellä vertailulla ei ole mitään tekemistä.

Top 50 -sijoitukset on ratkaistu 29-henkisessä raadissa antamalla jokaisen äänestää mielestään 20 nopeinta kuljettajaa, 20 pistettä nopeimmalle ja 1 piste hitaimmalle. Lopulta kaikkien antamat pisteet on laskettu yhteen. Luonnollisesti raatiin on kelpuutettu vain Max Mosleyn, Nick Fryn, Anthony Davidsonin ja Tiago Monteiron kaltaisia ehdottomia huippuasiantuntijoita. Kai Keke nyt sentään sijoitti itsensä nopeimmaksi? Myös Jean Todtin valinnat olisi mielenkiintoista nähdä.

Samasta juttukokonaisuudesta löytyy myös "Top 10 quick moments" sekä kauden 2006 vauhtiveikot tieteellisesti paljastava "The league of extraordinarily fast gentlemen (except for Yuji Ide, and a few others)" -osiot.
 

Ukyo Katayama

Well-known member
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
1339
Joopa joo, ilmeisesti F1 Racingin jätkillä ollut tylsää kun pitää tällaisia hihasta vedettyjä tilastoja keksiä. Kyllähän tuollainen periaatteessa "antaa suuntaa", ihan kuten pelkkä kisojen katsominen ja aivojen käyttäminen antaa sitä samaa suuntaa vähintään yhtä paljon.

Mutta jos vaikkapa esimerkin vuoksi Mika Salo olisi ollut esim. Alex Yoongin tallikaverina Minardilla koko F1-uransa ajan, niin hän olisi tuon kaikkien aikojen listan kärjessä. Että :alppu:
(paitsi että siellä oli näköjään joku raati säätämässä niitä tuloksia, joten näillä valintaperusteilla ei ole enää mitään tekemistä toistensa kanssa :thumbfh: )
 

poko

Well-known member
Liittynyt
17.4.2005
Viestit
1231
reason sanoi:
Who cares......
Kyllä se uhoaminen vielä ensi kaudella loppuu, kun Alonso saa nauttia Mäkkien luotettavuudesta. Myös ne ylivoimaisella autoilla kruisaillut mestaruudet unohtuu.
 

reason

Well-known member
Liittynyt
20.4.2006
Viestit
541
poko sanoi:
Kyllä se uhoaminen vielä ensi kaudella loppuu, kun Alonso saa nauttia Mäkkien luotettavuudesta. Myös ne ylivoimaisella autoilla kruisaillut mestaruudet unohtuu.
Mulle on ihan ok jos Kimi voittaa ens kaudella mestaruuden, niin loppuis nimenomaan Kimifanien uhoaminen, mitä on nyt kuunneltu tässä viis vuotta tai jotain.
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
reason sanoi:
Mulle on ihan ok jos Kimi voittaa ens kaudella mestaruuden, niin loppuis nimenomaan Kimifanien uhoaminen, mitä on nyt kuunneltu tässä viis vuotta tai jotain.
Edes Kimin hyvyydestä uhoaminen ei ärsytä, mutta muiden huonoudesta jauhaminen alkaa kyllästyttää. Edelleen ihmetyttää, että jos muut kerran ovat huonoja, niin mitä arvoa Kimin tulevalla mestaruudella on? Huonot voittaakseen kun ei tarvitse olla hyvä.
 

herb

Well-known member
Liittynyt
10.1.1999
Viestit
339
reason sanoi:
Mulle on ihan ok jos Kimi voittaa ens kaudella mestaruuden, niin loppuis nimenomaan Kimifanien uhoaminen, mitä on nyt kuunneltu tässä viis vuotta tai jotain.
Mikä uhoaminen?

Pari faktaa:

1. Kimi on ehdottomasti yksi nopeimmista kuskeista, ellei peräti nopein.
2. Luotettavuus ongelmat (siis asiat joihin Kimi ei voi vaikuttaa) ovat vieneet todennäköisesti kaksi mestaruutta Kimiltä.
3. Alonsolla on ollut paras auto käytössä kaksi vuotta putkeen, ei ole enään.

4. Ei fakta, mutta todennäköinen skenario: Kimi on uransa loppuun asti Alonson edellä MM pisteissä joka vuosi; Alonso tuskailee hitaan tai epäluotettavan Larenin kanssa kun taas Kimi ajaa nopealla ja luotettavalla Ferrarilla. :ahem:
 

reason

Well-known member
Liittynyt
20.4.2006
Viestit
541
herb sanoi:
Mikä uhoaminen?

Pari faktaa:

1. Kimi on ehdottomasti yksi nopeimmista kuskeista, ellei peräti nopein.
2. Luotettavuus ongelmat (siis asiat joihin Kimi ei voi vaikuttaa) ovat vieneet todennäköisesti kaksi mestaruutta Kimiltä.
3. Alonsolla on ollut paras auto käytössä kaksi vuotta putkeen, ei ole enään.

4. Ei fakta, mutta todennäköinen skenario: Kimi on uransa loppuun asti Alonson edellä MM pisteissä joka vuosi; Alonso tuskailee hitaan tai epäluotettavan Larenin kanssa kun taas Kimi ajaa nopealla ja luotettavalla Ferrarilla. :ahem:
Jaa mikä uhoaminen?

Just toi. Sitten kun Kimi on oikeesti maailmanmestari mä oon "ekana" onnittelemassa, Kimi on sentään mies, se ei valita, mutta Kimin fanit on ihan jotain muuta, täysiä vastakohtia mitä Kimi on!!!
 
Viimeksi muokattu:

poko

Well-known member
Liittynyt
17.4.2005
Viestit
1231
Muuta Madridiin ja hae Espanjan kansalaisuutta :nope:
 

poko

Well-known member
Liittynyt
17.4.2005
Viestit
1231
reason sanoi:
Jaa mikä uhoaminen?

Just toi. Tossa ei oo yhtään faktaa mitkä olis vielä toteutunut tässä maailmassa muualla kuin teidän unissa ja unelmissa ja mielipiteissänne. Sitten kun Kimi on oikeesti maailmanmestari mä oon "ekana" onnittelemassa, Kimi on sentään mies, se ei valita, mutta Kimin fanit on ihan jotain muuta, täysiä vastakohtia mitä Kimi on!!!
Kohdat 2. ja 3. ovat ainakin täyttä faktaa.
 

reason

Well-known member
Liittynyt
20.4.2006
Viestit
541
poko sanoi:
Kohdat 2. ja 3. ovat ainakin täyttä faktaa.
En nyt kyllä jaksais tätä enää, taas, mutta miten niin? Missä se on sanottu että Lonsolla oli paras auto.....tänä vuonnakin loppukaudesta sen auto oli selkeesti hitaampi kuin Ferrarit, ja sama viime vuonna Larenin kanssa. Missä on sanottu, että jos Kimin Lareni olis kestäny viime vuonna, niin Kimi olis ollu myös nopeempi kuin Alonso.......

Yllättävän vähän puhutaan myös siitä miks Kimi oli niin surkee tänä vuonna. Luovutti pelin jo ennenkuin se oli ees alkanu. Ei halunnut ees kehittää autoa....no ei kai kun on itte lähössä ja tilalle tulossa Lonso, mut silti, olishan tänäkin vuonna ollu mahdollisuus voittaa mestaruus, mut se olis vaatinu vähän työntekoakin myös kuskin puolelta auton kehittämisessä. Häkkinen ei koskaan luovuttanut, vaikka oli kuinka vaikeaa ja Lareni hajoili, ja tuloksena loppujen lopuksi 2 mestaruutta. Mut Kimi on jo todistettavasta ainakin kerran luovuttanut.
 

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Hurmurisija sanoi:
Kimin pahin moka oli Schumin ohi päästäminen. Sellaista epäurheilijamaisuutta en unohda.
Jo vuonna 2002 päästi Schumin tallimääräyksellä ohitse voittoon. Lipsahdus öljystä muka, heh.

Vitsi!

Turhaa vänkäämistä. Kimi on useiden viime kausien aikana osoittanut olevansa kahden nopeimman kuskin joukossa jos otetaan kalustojen erot huomioon. Alonsonkin voi varmasti sijoittaa kolmen nopeimman kuskin joukkoon, mutta muuten Alonso onkin sitten Kimiä vakuuttavampi ja tulostatekevämpi kuski. Eiköhän se tulosta tee Larenillakin, mestaruus on mahdollinen mutta paljon riippuu autosta.
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Lonso_567 sanoi:
Kimi on useiden viime kausien aikana osoittanut olevansa kahden nopeimman kuskin joukossa jos otetaan kalustojen erot huomioon. Alonsonkin voi varmasti sijoittaa kolmen nopeimman kuskin joukkoon, mutta muuten Alonso onkin sitten Kimiä vakuuttavampi ja tulostatekevämpi kuski. Eiköhän se tulosta tee Larenillakin, mestaruus on mahdollinen mutta paljon riippuu autosta.
Alonson varmuudelle (ja auton luotettavuudelle) sopii hyvin tällainen pistejärjestelmä, jossa voiton arvo ei ole muihin sijoihin verrattuna suuri. Erilainen järjestelmä saattaisi suosia enemmän raivoajia ja äärinopeita kuskeja (Kimi), mutta toisaalta on niinkin, että kun pistetaulukoita on pyöritelty vaihtoehtoisilla tavoilla, niin niissä on säilynyt suunnilleen sama järjestys.

Ensi vuoden tilanne on mielenkiintoinen, jos Massa pystyy haastamaan Kimin ja myös Alonso pysyy suunnilleen matkassa ja auto on luotettava. Tällöin keskeytys, oma virhe tai huono tuuri (kylkeen tuleva kanssakilpailija) voi ratkaista paljon. Pisteiden mennessä ristiin on vain kahdenkin keskeytyksen synnyttämä piste-ero vaikea kuroa kiinni.
 
Ylös