Nopeatempoinen ja vauhdikas kisa oli. Harvickin tilanne jäi todella pahasti harmittamaan, mutta muuten mielenkiintoinen kisa erityisesti, kun ohittaminen ruuhkassa oli todella vaikeaa niin kaikki hakivat pienellä riskillä kärkipaikkaa sekä puhdasta ilmaa keulalle.
Dale Jr. jäi juuri ja juuri pikkaisen lyhyeksi ruutulipusta bensan juostua loppuun, mutta sen verran tehoa oli viimeisissä rippeissä, että auto pysyi puolitehoissa ja lipulle; yhden sijan hän vain lopulta menetti, mutta sen arvokkaiman kuitenkin. Juniorin sijoitukset ovat aivan loistavat olleet ensinmäisissä kisoissa: 1-2-2. Keselowskin voitto on jo alkukaudesta ollut aivan ovella, että se mestaruuden tuonut tehokkuus ja fiksuus kisassa säätöjen puolesta on tullut vankalla pohjalla takaisin. Viime kauden alussa meni silloin kanssa hyvin, kunnes se Texasin kisaviikonlopun aikana todettu laiton osa auton peräpäässä (kummassakin tiimin autoissa) lannisti organisaatiota - erityisesti BK:n - koko kesäksi, ja loppukaudesta oli nousua vasta havaittavissa pienellä hapuilulla. Nyt ei ole mitään merkkejä siitä ja kun tällä tiimillä menee näin hyvin, niin voi jo ennustaa BK:n olevan mestaruuskamppailussa mukana. Myös Loganolla kulkee ja alkaa se potentiaali tulla tästä kaverista esille, kun kalusto antaa siihen mahdollisuuden.
Tuo Stewart-Haasin tilanne on mielenkiintoinen, kun KH:llä menee - mitä auton vauhtiin tulee - niin erittäin hyvin, mutta sitten tänäänkin (kun katsotaan tilannetta Harvickin oltua kärkivauhdissa ennen ongelmaa) niin Patrick maalissa sijalla 21th (kelpo kisa kuitenkin), Ku. Busch 26th ja Stewart 33th. Kaikki kierroksia kärjestä, josta kaiken huippuna TS:n NELJÄ kierrosta kärjestä, Buschkin KOLME kierrosta ja Patrick selvisi vähän vähemmällä. Stewartin totuttelu takaisin kilpa-ajoon vie oman aikansa loukkaantumisen jälkeen, kun puhutaan kilpailijana ajan hermolla pysymisestä, mutta kesällä pitäisi olla takaisin samalla viivalla muiden huippukuskien kanssa, mitä tulee omaan kisavauhtiin ja -kalustoon.
Hendrickin tiimillä myös Juniorin lisäksi ihan hyvä kisa, samoin myös JGR:llä mukiin menevä. Johnson ja Kenseth makselee tietysti pikkaisen kalavelkoja, kun viime kauden auton kanssa kehitystyö venytettiin ihan kauden loppuun mestaruustaistelun takia, joten 2014-paketti tulee pienellä viiveellä parempaan päin. RFR:lle tuli Edwardsin loppukisan viiden joukkoon venymisen vuoksi kohtuullinen tulos, mutta edelleen koko kisa -paketti ei ole muiden huipputiimien kanssa samalla tasolla ja tulokset tulevat enemmänkin straagisten tuotelmien tekeminä. Etenkin Biffle ja toista vuottaan ajava Stenhouse Jr. ovat olleet ihan vastaantulijoina - autot hädin tuskin tänäänkään kääntyivät tai tulivat ulos kaarteissa ilman että peräpää olisi mennyt edeltä.
Mitä aikasemmin kirjoittelin Jeff Burtonista, niin mies ajaa siis tosiaan tällä kaudella osa-aikaisesti MWR:n kolmatta autoa, eli #66. Tällä tallilla on vain vaihtuva kuski, että pari eri kuljettajaa ajaa tiimin autoa tällä kaudella Burton mukaan laskettuna. Ajoikin tänään hyvän kisan tuon auton ratissa, että oli johtokierroksella kärjen kanssa ja sijalla 17:sta maaliin. Tuon organisaation autot ovat toisinaan myös erittäin laadukkaita, mutta vielä pitkäjänteisyys on löytymättä.
Taisit olla tuolloin se hahmo joku juuri kirjoitteli
Jarrett nimimerkin takaa. Itse puolestaan olen kauan ollut näistä vakituisemmmista kuljettajista AJ Allmendingerin fani.
Kyllä, sama mies kyseessä, että nyt löytyy jälleen aikaa kirjoitella tänne. Pitkä tauko tuli täällä, mutta nyt on kirjotelmiin päästy NASCAR:in osalta. AJ Allmendinger on erittäin pidettävä tyyppi ja hyvä rattimies, joten mukava kannatettavakin varmasti. #47 JTG-Daughertyn auto on keskikastin kalustoa, mutta parhaimpia siinä kastissa, että hyvänä kisaviikonloppuna tiimillä on mahdollisuus ihan top-5 suoritukseen. Pitää tietysti myös muistaa, että kyseessä on vain yhden auton organisaatio.
Ensi viikonloppuna Bullringiä, eli Bristol tulossa gladiaattorikolosseumilta parhaimmillaan 160 000:n katsojan katsellessa paikan päällä kunnon lyhytrata räminää, josta ei äksöniä puutu.