Pitäisin pienenä ihmeenä, jos Alonso enää kaudella 2026 erottaa edellä ajavan perävaloja. Voi mennä samanlaiseksi koheltamiseksi kuin Schumin viimeiset vuodet.
Yllättävän isossa roolissa myös jousitus näissä autoissa, niin voi olla sielläkin vikaa.
Yllättävän hankalia tuntuu olevan, kun meselläkin meni monta vuotta ihmetellessä, ennenkuin taisivat löytää punaista lankaa.
No sepä. Se pohjan korkeus tulisi mielellään olemaan aika vakio ajettavuuden takia.
Mutta kyllä se on useamman kuukauden juttu, jos maaliskuussa saadaan vähän refeä siitä mitä muut on tehnyt, niin siinä ollaan elokuussa kun saadaan jotain järkevää ulos.
Pohjan imu myös karkaa kyljistä, kun ei ole helmoja pitämässä sitä, niin siinä varmaan tulee jousituksen ominaisuudet enemmän tärkeäksi. Saattaa selittää vaihtelua eri radoilla, jos palikat ei ole ihan kunnossa, kun pinnan muodot vaihtelee.