Azerbaidzanin GP 2017 - jälkiporinat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En tiedä, mutta tuli olo että Vettelin 10sek. stop and go -penaltti päätettiin kun Hamilton oli käynyt vaihdattamassa päänsuojuksensa varikolla. Näin herrat saatiin taas taistelemaan keskenään.
 
Aika moni täällä oli skeptinen Vettelin tahallisuudesta törmäilyyn ja piti sitä vähäisenä. Nyt kuitenkin on johtohahmojen tasolta tuo tuomittu suuresti ja vaadittu suurempia rangaistuksia. Sellaista ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan Vettel myönsi lopulta syyllisyytensä. "What did I do wrong?" kitinää siis ei enää kuultu.

Myönsi syyllisyytensä, mutta ei tarkentanut että mihin. Eli ei myöntänyt että olisi tahallisesti ajanut Hamiltonin kylkeen, ainoastaan sen että käyttäytyi typerästi eikä kovin esimerkillisesti. Ja tottahan tämä on, oli tuo kääntö tahallinen tai ei, että Vettel tuossa joka tapauksessa ylireagoi ja käyttäytyi typerästi kun ajoi siihen rinnalle huitomaan. Ja tuossa vaiheessa kun lisärangaistus uhkaa niin on ehkä fiksuakin vaan ottaa hattu käteen ja pyydellä nöyrästi anteeksi vaikka mitä, ei Vettelillä nimittäin oikein ole varaa antaa Hamiltonille yhtä tai kahta kisaa eteen.
 
Juuripa näin. Varmaan kuului diiliin että helpommalla pääsee kun pyytää anteeksi.
 
Hamilton valittelee haastattelussa miten sääntöjen pitäisi kuulemma olla kaikille samat :D :thumbup:
 
Ylös