Oli keliin sopivammat renkaat kuin nykyisin.
En tiedä numeroita, mutta voisi kuvitella, että Rosbergin ajoista saderenkaiden seokset ja kuvioinnit ovat kehittyneet melkoisesti. Oliko senaikaisilla "monsuunirenkailla" merkittävästi parempi vedensiirtokyky ja pito kuin nykyisillä full wetseillä (tai extremeillä, kuten tiimiradiossa tunnuttiin niitä nimitettävän)?
Yleisenä trendinä kuitenkin tuntui tiimiradioissa olleen se, ettei ne varsinaiset sadekelin renkaat toimi oikeastaan yhtään paremmin kuin välikelin renkaat. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että nähdyllä vesimäärällä kannatti ajaa full wetseillä. Ota tuosta nyt selvää.
Varikon sulkemisesta: Verstappen ehti sisään ennen sulkemista, koska tuli heti Erikssonin pyörähdyksen jälkeen, mutta Ricciardon tuloa tutkittiin. Minulta meni ohi tuliko siitä tutkinnasta missään vaiheessa mitään julkista tulosta?
-Edit- Mummoilusta syyttäneille täytyy kyllä todeta, että tänään kävi todella hyvä munkki, ettei noissa pääsuoran pyörähdyksissä kukaan tullut pyörähtäneiden päälle. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti, ja lähimpänä se oli Kimin onnettomuudessa. Olisi saattanut olla toinen ääni kellossa, jos Wehrlein olisikin osunut. Lähellä oli.