Carlos Sainzin ura

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Vaikka avaus onkin absurdi, niin on hyvä miettiä erilaisia sponsorointi/rahoitusmalleja.

Esimerkiksi Sainzin ja Repsolin tapauksessa tarrat on olleet myös muiden tallin kuskien autoissa. Muita ison sponssirahan mukanaan tuoneita tehdaskuskeja on esimerkiksi Freddy Loix ja punavalkoinen tupakkayhtiö, ja tässä kohtaa voidaan myös kyseenalaistaa kumpi painoi vaakakupissa enemmän, sponssidiili vai ajotaidot, kun taas Sainzin kohdalla sitä ei tarvitse tehdä. Kukaan suomalaiskuski ei ole tainnut koskaan tuoda omaa sponssia koko tallille?

Taas Kankkusen traktorit ja Vatasen maidot ynnä muut on olleet henkilökohtaisia sponsorointeja, jotka on näkyneet enemmän ajopuvussa ja kypärässä jne. tai sitten one-off-ajoissa kuten Vatasella Suurajot 1988 ja 1991 tai Kankkusella 1995. Näitä henkilökohtaisia sponsoreita on ihan varmasti joka kuskilla ollut.

Tämän lisäksi on sitten "näkymätöntä" rahoitusta Jouhkin ja muiden mesenaattien tahoilta, toisinaan sijoituksia tulevaan niin että aloittelevan kuljettajan uraa tuetaan takeilla saada osuus kun tämä pääsee käsiksi isompiin palkkoihin.
Mielenkiintoista miten joku kuski saa maksukuskin leiman ja joku toinen ei. Esim Gus vs Sainz tai Loix.

Avaus oli nimenomaan absurdi. Sainz on asemansa ajamalla ansainnut, mutta on hän helpommalla päässyt kun moni finski joka on ehkä vaivoin saanu kasattua sponssipaketin korkeintaan jyskälään. Veikkaan, että Tommi ja Marcus olisivat ajaneet MM sarjaa 10 vuotta aikaisemmin jos esim Neste tai Nokia olis laittanut rahaa peliin yhtä avokätisesti kun esim Repsol. Mesenaatille kuski on sijoitus joten väitän, että Jouhki on laittanut pelimerkkejä vähemmän kun esim Repsol tms. Läpi historian on ollut erilaisia sponsori kytkyjä kuskien ja yhtiöiden välillä ja etenkin isojen markkina-alueiden kuskit on ollu tässä etulyötiasemassa, esim Armin Scwartz ajoi lähes koko uransa saksan maahantuojien tukemana, ihan sama mikä automerkki. Kuinkahan monta härmäläistä ajais tällähetkellä mm sarjaa r1:llä jos esim valtion öljy-yhtiö tms pistäis miljoonia peliin. Toki on sitten esikseen nämä ns perinteiset maksukuskit esim Gus jonka perhe maksaa. Väitämpä, että Sainzin tapauksessa olis Repsolin tuki loppunut aika nopeasti jos tuloksia ei olisi tullut ja väitämpä että Gussilta ei tuki lopu kovinkaan nopeasti....
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Esimerkeinä tulee mieleen Mikkola ( Mobira), Vatanen (Mobira, Luhta), Toivonen (Colt), Kankkunen (Valmet), Salonen ( Vakmet, Pohjola), Mäkinen ( Valmet, Battery). Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja jätin tietoisesti loput suomalaiset pois listasta, mutta myös heillä on lähestulkoon kaikkilla ollut omia sponsoreita.
Mittakaava suomalaisten tapauksessa on vähän toista luokkaa jos vertaa esim Vatasen Valio- logot haalarissa ja Repsolin väreihin maalatut tehtaan Ford Escortit.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Eikä Sainz ole ainut jolla on sponssit taustalla, veikkauksia ajaisko Loeb tällähetkellä M-sportilla ilman RB n rahoja. Itse väitän että ei ajaisi metriäkään.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Avaus oli nimenomaan absurdi. Sainz on asemansa ajamalla ansainnut, mutta on hän helpommalla päässyt kun moni finski joka on ehkä vaivoin saanu kasattua sponssipaketin korkeintaan jyskälään. Veikkaan, että Tommi ja Marcus olisivat ajaneet MM sarjaa 10 vuotta aikaisemmin jos esim Neste tai Nokia olis laittanut rahaa peliin yhtä avokätisesti kun esim Repsol.
Ja samalla tavalla soveltaen Tommi ja Marcus ovat taas "päässeet helpommalla" kuin ne kuljettajat joilla ei ole ollut Jouhkia taustalla tai hyviä suhteita Ove Anderssoniin. Siis vertailu näistä lähtökohdista on täysin järjetöntä, koska ei ole mitään mitä verrata. Eli ei ole asettaa mitään tasoa, jonka yläpuolella voitaisiin todeta jonkun "päässeen helpommalla" ja päinvastoin.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Muita ison sponssirahan mukanaan tuoneita tehdaskuskeja on esimerkiksi Freddy Loix ja punavalkoinen tupakkayhtiö, ja tässä kohtaa voidaan myös kyseenalaistaa kumpi painoi vaakakupissa enemmän, sponssidiili vai ajotaidot, kun taas Sainzin kohdalla sitä ei tarvitse tehdä.
Tämä on muuten hyvä nosto. En tiedä onko kenenkään toisen kohdalla osakkeet laskeneet yhtä rajusti yhtä lyhyessä ajassa kuin Loixin 1998-1999. Mitsulle yhtenä rallimaailman kuumimmista lupauksista kaudelle 1999, mutta sen jälkeen ura MM-tasolla jatkui vain ja ainoastaan sponssirahojen turvin.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Ja samalla tavalla soveltaen Tommi ja Marcus ovat taas "päässeet helpommalla" kuin ne kuljettajat joilla ei ole ollut Jouhkia taustalla tai hyviä suhteita Ove Anderssoniin. Siis vertailu näistä lähtökohdista on täysin järjetöntä, koska ei ole mitään mitä verrata. Eli ei ole asettaa mitään tasoa, jonka yläpuolella voitaisiin todeta jonkun "päässeen helpommalla" ja päinvastoin.
Asiahan ei toki ole lineaarinen, jos esim Marcus olis esim 24 vuotiaana saanu isojen sponssirahojen avulla tehdassopparin ja täyden sarjan, luulempa, että romua olis tullu niinpaljon, että ura olisi kuopattu jo heti kättelyssä. Joissain tapauksissa saattaa olla hyväkin, että kilometrejä tahkotaan kotimaan kisoissa ja iän myötä järkikin kasvaa. Vastaavia liian nuorena unelmadiili saaneita ja uransa tuhonneita on ainakin ratapuolella Red Bullin junnu akatemista tullut useita.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Sainz on kyllä maksukuski siinä mielessä, että sponsorit ovat valmiit maksamaan hänelle. Sponsoreita ei tarvinnut haalia mistään, vaan ne tulivat Sainzin luo. Carlos senior oli 80-luvun alkupuolella Espanjan lupaavin formulakuski ja pääsi sitä kautta esim. Mallun "junnuakatemiaan".
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394
Tämä on muuten hyvä nosto. En tiedä onko kenenkään toisen kohdalla osakkeet laskeneet yhtä rajusti yhtä lyhyessä ajassa kuin Loixin 1998-1999. Mitsulle yhtenä rallimaailman kuumimmista lupauksista kaudelle 1999, mutta sen jälkeen ura MM-tasolla jatkui vain ja ainoastaan sponssirahojen turvin.
Kyllä saa Loix kiittää luojaansa ettei Mitsulla käynyt koskaan pahemmin, vaikka Safarissa aika pahasti kävikin. Romua tuli nimittäin tolkuttomasti ja usein kaadot olivat rajuja.
 
Fenomenal

Active member
Liittynyt
21.11.2016
Viestit
44
Espanjalaiset yritykset tukevat omia kuskejaan hämmästyttävän avokätisesti muutenkin. Alonsoa formuloissa seuraa usein myös Espanjalainen sponsori vanavedessä. Ja kummasti Santander mainokset palasivat taas Ferrarin kylkeen Sainz juniorin myötä.

Sainzin menestys rallissa oli raikas tuulahdus lähes parinkymmenen vuoden Suomi-Ruotsi maaottelu meiningin jälkeen. Nopea matadori, joka pärjäsi myös nopeissa soraralleissa nousi Espanjassa lähes futistähtien rinnalle suosiossa. Ja suosio ei rajoittunut pelkästään Espanjaan. Sponsorirahasta tuskin oli pulaa.
 
  • Like
Reaktiot: jjx

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Hyvä huomio, tämä on ollut nimenomaan sitä aikaa jolloin sitä rahaa olisi pitänyt tuoda jos joskus
Vaikea sanoa mitenkä paljon rahalla oli vaikutusta toyota diilin syntymiseen. 88 hän kuitenkin otti kuokkaan Sierrolla Didiltä korsikalla, Blunkalta ja Didiltä suurajoissa ja Stigulta Rac ssä. Toki emme tiedä onko ollut tekniikka murheita tai esim rengasrikkoja tms. Myös Mallun tarrat oli Toyotassa 89-91 vain sainzin autossa (ja M. Erikson). Toki Ovella oli silmää löytää talentit ja hän kyttäsi muutakin kun pelkkää tulosta. Esim Kankkunen vakuutti hänet kun Ove oli metsässä katsomassa kuskien ajoa, tulos ei ollut aina niin tärkeä. Mitään Sainzilta pois ottamatta, hän on super talentti oli sponssirahaa tai ei
 
Fenomenal

Active member
Liittynyt
21.11.2016
Viestit
44
Kyllä Marlboro oli mukana Toytotalla jo kaudella 88 ennen Sainzia. Tekstit ja logot ei kaikissa kisoissa saaneet tietysti esillä olla. Osassa pelkkä logo ilman tekstiä. Ja esim. kaudella 89 Suomessa logokin oli muunneltu muka ei niin tunnistettavaksi, heh. Itseasiassa 89 kauden kuvia kun ewrc sivustolta tihrustaa niin, Kenneth Erikssonin autossa ei ole kyseisiä logoja ollenkaan. Mutta Kankulla ja Carloksella on.
 
Jos tihrustat oikein tarkkaan minkä tahansa TTE:n auton valokuvan kaudelta 1988, niin et löydä Mallun logoja. Toyotan puna-valkoinen värityskin oli alkujaan peräisin Japanin lipun väreistä. Vasta Sainzin tullessa talliin -89 alkoivat Marlboro-teipit näkyä muuallakin kuin Kankkusen ja Piirosen ajovarusteissa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Like
Reaktiot: jjx

Fenomenal

Active member
Liittynyt
21.11.2016
Viestit
44
Jos tihrustat oikein tarkkaan minkä tahansa TTE:n auton valokuvan kaudelta 1988, niin et löydä Mallun logoja. Toyotan puna-valkoinen värityskin oli alkujaan peräisin Japanin lipun väreistä. Vasta Sainzin tullessa talliin -89 alkoivat Marlboro-teipit näkyä muuallakin kuin Kankkusen ja Piirosen ajovarusteissa.
Myönnetään että noinhan se taitaa olla. Marlboro ja Repsol autoihin vasta 89. Mutta tuliko mainokset vain Carloksen vuoksi, vai koska nyt tallissa oli kaksi röökimannekiinia? Ah noita aikoja. Punavalkoinen logo koristi useamman kuskin rinnuksia tallista riippumatta. Kuin nykypäivän joka toisen kärkikuskin Red Bull lippis.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Myönnetään että noinhan se taitaa olla. Marlboro ja Repsol autoihin vasta 89. Mutta tuliko mainokset vain Carloksen vuoksi, vai koska nyt tallissa oli kaksi röökimannekiinia? Ah noita aikoja. Punavalkoinen logo koristi useamman kuskin rinnuksia tallista riippumatta. Kuin nykypäivän joka toisen kärkikuskin Red Bull lippis.
89 näköjään Juhalla ja Sainzilla röökilogot, mutta ei Kennethillä. 90-91 Sainzilla mutta ei Arminilla....92 eteenpäin kaikilla. Noi sponssikytkyt on monesti monimutkaisia, yksi asia johtaa toiseen...joskus myös isompi sponsori saattaa esittää toivomuksia kuskivalintojen suhten
 
Viimeksi muokattu:

Fenomenal

Active member
Liittynyt
21.11.2016
Viestit
44
Nyt kun vauhtiin päästiin, niin Didier on mielenkiintoinen tapaus. Ainoa merkittävä tehdas Lancia kuski ilman Marlboro (Juha, Markku, Massimo, Attilio, Jorge, Mikael ja Alex) tarroja haalarissa Henrin (Colt) lisäksi. Mutta kun siirtyy 93 Toyotalle on Marlboron miehiä. Autoissa ei enää ole kyseisellä kaudella mainosta.

Tosin ei myöskään Carloksen Repsol Lanciassakaan tainnut olla. Eikä 94 vuodesta eteenpäin enää haalarissakaan. Subarulla olisikin ollut hivenen ristiriitaa tallin pääsponsorin kanssa 😉.
 
Viimeksi muokattu:

BMW CSL

Well-known member
Liittynyt
9.2.2021
Viestit
232
En nyt muista mikä oli syy mutta Repsol alkoi sponssaamaan Lanciaa ja siinä meni mukana Sainzkin. Castrol oli Toyotan uusi sponssi.
Vai olisko sittenkin Sainzin siirto Lsncialle ollut se syy ja Repsolin mukaan tulo se seuraus? Muistelen et Repsolin värit oli vain Sainzin autossa ja toinen auto olis ollu Totipin väreissä. Vielä Lancia vuoden jälkeen Repsol oli isosti mukana Subarulla mut sen jälkeen vetäytyi pieneen rooliin/ täysin pois.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316
Vai olisko sittenkin Sainzin siirto Lsncialle ollut se syy ja Repsolin mukaan tulo se seuraus? Muistelen et Repsolin värit oli vain Sainzin autossa ja toinen auto olis ollu Totipin väreissä. Vielä Lancia vuoden jälkeen Repsol oli isosti mukana Subarulla mut sen jälkeen vetäytyi pieneen rooliin/ täysin pois.
Toyota teki diilin Castrolin kanssa joten Sainz vaihtoi pois ehkä koska halusi olla lojaali Repsolille. Lancia siirto olikin sitten huti. Ford oli Repsolin väreissä, mutta 98 siirtyi Toyotalle Castrollista huolimatta.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Muistelen kanssa että homma meni niin päin että Toyota teki diilin Castrolin kanssa ja Sainz lähti koska halusi jatkaa Repsolin kanssa. Voihan se olla että henkilökohtainen palkkapussi olisi ohentunut, tai vaikka oli allekirjoittanut monivuotisen sopimuksen Repsolin kanssa, mistä näistä tietää. Olihan se Lancia 1992 ihan ylivoimainen auto, mutta Sainzille kävi tavallaan samoin kuin Kankkuselle 1989, että sai säädettyä Toyotan kauden loppuun mennessä ylivoimaiseksi ennen lähtöään, vaikka alkukausi menikin taistellessa. Ja taas Lancialla ongelmana oli ettei tehtaan tukea ja sitä kautta kehitystyötä ollut enää samalla tavoin kuin ennen.
 
Ylös