Dilemma

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Olen pyörinyt erinäisillä, tiettyyn vauhdikkaaseen urheilulajiin keskittyvillä internetin keskustelupalstoilla vuodesta 1997 saakka enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Minua on kuitenkin lähes koko tuon ajan solvattu mitä mielikuvituksellisimmin sanakääntein - elleivät jo olemassa olevat sanat ole riittäneet, on keksitty uusia, omia, kuten vaikkapa "ornari". En edes tiedä mitä moinen tarkoittaa!

Lisäksi usein on katsottu aiheellisiksi puuttua esimerkiksi juomatapoihini, jotka mielestäni ovat yksityisasia. On levitelty huhuja, joiden mukaan lipitän, kas hei Marko, denaturoitua alkoholia päivät pääksytysten. Se nyt ei kuulu kenellekään vaikka joisinkin. Myös asumisjärjestelyni ovat usein tuottaneet päänvaivaa näille virtuaalimediassa nimimerkkien takaa huuteleville henkilöille.

Tämä kaikki on tuntunut minusta tympeältä ja tehnyt elämästäni raskasta. Onhan tunnettu tosiasia, että haukku satuttaa, jos tietää sen olevan totta tai jos tietää, ettei se ole.

Mitä tehdä?
Hyvä Albert, että rohkaistuit tarttumaan kynään. Aihe on varmasti arka. On ikävää, että vielä 2010-luvun Suomessa ornareille huudellaan asiattomuuksia. Sanalla on vastaavanlainen ikävä kaiku kuin neekeri-sanalla. Ehkä tulevaisuudessa teitä kutsutaan jollain positiivisemmalla nimellä.

Hienoa, että olet pitänyt kiinni juomatavoistasi arvosteluista huolimatta. On lähes kulttuuriteko pitää yllä denaturoidun alkoholin juomista aikana, jolloin Tallinnasta saa viinaa halvemmalla litrahinnalla.

Toivotaan, että tämä posti saa toimitettua tämän vastaukseni osoitteeseesi Bouvet'n saarelle.
 

Örfil

Guest
Se joka vittuilee Albertille, vittuilee suoraan Chuc... SIIS EI MITÄÄN!
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Tätä mallia on myyty vuodesta 1974 joka päivä 2 000 kappaletta

Itsepähän huomasin tällaisen otsikon automerkeistä. Kun näin tuon otsikon, niin heti tuli kuva mieleen. Välittömästi. Hyvän standardin tunnistaa.

Mutta en sano mikä tai mitkä ne ovat kaksi maailman myydyintä autoa. Tunnistaa jokainen itse päässään. Ihan varmasti kaksi mielikuvaa nousee.

Ja on ollut kumpainenkin auto jossakin välissä myös. Lähestulkoon uutena ostettuna toinen. Oli esittelyauto. Hyvä ostos, kaikki kiittelivät, kaikki ihmiset mitä elämänpiiriin kuuluu. Järkihomma!

Sitten menin ja hullaannuin ja ostin Alfa Romeon uutena. Tästä nyt on vuosia, mutta hyvin muistaa sen pilkan ja haukun heti. Loukkaannuin saatana henkisesti siitä.

Se oli ihan vitun henkilökohtaista tölvintää. Tykkäsin siitä autosta heti ensisilmäyksellä. Aivan upeaa oli myös valita lähestulkoon kaikki varusteet mitä listalta löytyi uuteen autoon. Kaikki tämä olisi tietty mennyt hyvin, jos olisi ollut kansansuosikeista kumpi tahansa.

Mutta kun ei. Pilkkaa, haukkua ja naljailua vaan. Ymmärsin kyllä tavallaan, että eihän tässä rahaa ole säästetty - koskaan kun uutta autoa ostetaan ei raha säästy - , mutta liian pitkälle meni vittuilu. Ei ymmärretty sitä emootiota mikä kaikkeen siihen liittyi. Se loukkasi.

Jätti kainoon sieluuni merkin tämä. Jotensakin koen kaunaa koko elämäni varren verran tästä kun iloni vietiin ja vittuiltiin siinä sivussa. Kauna ei kohdistu henkilöihin, tai mitenkään siten, vaan näen että kyse on asennevamma mitä en käsitä.

Ja tuommoisia asennevammaisia on mm. netti täynnä. Pettynyt olen hieman moniin ihmisiin, netissä ja elämässä, mutta elettävä on. Sinänsä kun pitää linjan että ei provosoidu, tai murra mieltään liikaa toisten elämään, niin on ihan hyvä. Mutta unelmia saa ihmisellä tietty olla.





http://www.automerkit.fi/uutiset/automerkit/artikkelit/taetae-mallia-on-myyty-vuodesta-1974-joka-paeivae-2-000-kappaletta.html
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Sieluni vain vahvistunut Corsican myötä.. Golfit nyt vaan olivat, liikkumavälineitä. Eivät nekään sen paremmin kasassa pysyneet, huonommin jopa.

Menikö tämä autoketjuksi?
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Työkuvioissa olen ystävystynyt erääseen muusikkoon, jonka yhtyettä en siedä sitten millään. Innoissaan tämä kehuskelee bändinsä edesottamuksilla ja pitäisi siinä sitten vissiin olla tohkeissaan. Mukava mies mutta miten kertoa hälle, etten aio tulla katsomaan heitä livenä yhtään minnekään ikinä?
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Katso ko. muusikkoa tiukasti silmiin ja sano vakaalla ja vakavalla äänellä että mieluummin puukotat itseäsi vatsaan kuin kuuntelet yhtyeensä musiikkia. Ota sitten puukko esiin ja puukota itseäsi vatsaan. Kysy lopuksi että onko ko. muusikko nyt tyytyväinen, onko?
 

Aisla

högt över molnen
Liittynyt
20.9.2011
Viestit
787
Sijainti
play//repeat
Tai vaikka näin "En aio tulla katsomaan teitä livenä yhtään minnekään ikinä."

Selviää myös vähemmällä verenvuodatuksella kuin burbin ehdotuksessa. Ehkä.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7207
Työkuvioissa olen ystävystynyt erääseen muusikkoon, jonka yhtyettä en siedä sitten millään. Innoissaan tämä kehuskelee bändinsä edesottamuksilla ja pitäisi siinä sitten vissiin olla tohkeissaan. Mukava mies mutta miten kertoa hälle, etten aio tulla katsomaan heitä livenä yhtään minnekään ikinä?
Jospa sanoisit kohteliaasti, että minuun ei valitettavasti bändisi kolahda lainkaan ja en siitä syystä aio ikinä tulla katsomaan bändiäsi livenä minnekkään.
 
Liittynyt
1.11.2014
Viestit
3326
Sijainti
Katabolia
Jospa sanoisit kohteliaasti, että minuun ei valitettavasti bändisi kolahda lainkaan ja en siitä syystä aio ikinä tulla katsomaan bändiäsi livenä minnekkään.
Alppu ei kertonut, onko kuunnellut kyseisen bändin musiikkia. Jos siis sanoo, ettei bändin musiikki kolahda, niin sittenhän juuri kannattaisikin mennä keikalle, koska ei voi tietää ellei näe ja kuule. Oletan siis, ettei alppua kiinnosta, millaista musiikkia bändi tuottaa. Siksipä vastaus kannattaisi jotenkin muotoilla siten, ettei kiinnosta millaista musiikkia bändi soittaa, mutta kuitenkaan loukkaamatta, koska eihän sitä voi musiikin puolesta loukkaantua ellei kuuntele, vaan että kun ei edes kiinnosta millaista musiikkia soittaa. Ja koska tämä musiikki on ilmeisesti aika tärkeää keikalle kutsujalle, kieltäytyminen olisi tulkittavissa niin, ettei alppua kiinnosta pätkääkään mitä musiikkia tämä tyyppi duunaa. Ehdotankin siis kohteliaasti kieltäytymistä kutsusta, jotta illuusio loistokkaista musiikillisista ansioista ei romutu. Olisi varsin ikävää jatkon kannalta, jos musiikki osoittautuisi VMP:ksi, ja sitä pitäisi kierrellen ja kaarrellen välttää ilmaisemasta.
 
Ylös