Hyvä kun nettiin oli saatu nuo pätkät niin voi kommentoida. Ei voi kuin ihmetellä Häkkisen ja De la Rosan syyttelyitä.
Häkkisen kolarissa mies tulee Tomtsyn imussa, Tomi peittää pääsuoran mutkaan ja Häkkinen näkee ohituspaikan, koska ollaan jo poissa oikealta linjalta. Mikalla menee jarutus pitkäksi ja normaalisti mika olisi ajanut tuossa leveäksi hiekalle ja Tomppa olisi kiroillut siitä että Häkä blokkaa häneltä mutkaan ajon ja joutunut hidastamaan. Jostain syystä Audimies kääntää Mikan kylkeen - ehkäpä tarkoituksena oli tuupata Mersu poikittain.
Mika oli selkeästi syyllinen ajolinjan blokkaukseen kun jarrutus menee pitkäksi, mutta kolarin aiheuttaa Tomczyk. Mielestäni osumakohdassa Mika on selvästi edellä.
Ekström tekee ihan hyvän ohituksen, tosin aika reilusti nojaten, mutta sitten pakottaa mersun nurmikolle, sekin hiukka epäurheilijamaisesti, tosin kumpikin liike tuntuu kuuluvan normaaliin ajotapaan DTM:ssä. Kumpi sitten on syyllinen seuraavan mutkan kolhussa on hiukka avoin - pystyikö Daniel kääntämään nurmikolla autoa, liukuiko se tahallaan vai vahingossa Ekströmin kylkeen? Ekström ei ainakaan yhtään tilaa antanut. Hidastuksessa näyttäisi että ruusu koittaa jarrutella, muttei pitoa löydy nurmikolta.
Eli, jos itse olisin tuomaristossa, niin kyllä nuo Audi-kuskien piikkiin olisi menneet nuo kolarit. Mikalle olisi voinut antaa nuhteet kuskin blokkaamisesta, mutta Mikahan tuossa itsekin olisi ehkäpä eniten kärsinyt jos suoraan olisi ajettu ilman kolhuja.