Epäkohtia, jotka tulisi korjata

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja joukahainen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olkaas turpakiinni nyt. Päinvastoin kuin te, olen sitä mieltä että asioiden vaikeaksi tekemisen olisi tultava päätökseen mahd. pian.
 
Eikäku tehdään kaikkien nillittäjien, epelöitsijöiden ja vaikeaksi tekijöiden oleminen hankalaksi nillittämällä, epelöimällä ja vaikeaksi tekemällä.

Yks epäkohta, joka pitäisi korjata on se kun unohtuu jonkun yhtyeen nimi, niin sitten kun on ensin yrittänyt ajatella ja miettiä sekä muistella kyseistä faktaa ties kuinka kauan ja lopulta lähtee tsekkamaan sitä yhtyeen nimeä levyhyllystä, niin se nimi tulee mieleen just samalla hetkellä kun silmä on haarukoinut kyseisen yhtyeen levyt sieltä hyllystä. Että saisi se nimi tulla mieleen ilman hyllylle lampsimista. Just tänään kävi noin Dark Sanctuaryn kohdalla.
 
Euroopan luonnonsuojelusopimus edellyttää kaikkien matelijoiden rauhoittamista, mutta Suomi teki kyyn kohdalla varauksen liittyessään sopimukseen vuonna 1983. Muista Länsi-Euroopan maista poiketen kyy ei ole Suomessa rauhoitettu laji.
Saapa nähdä kuinka kauan tuon epäkohdan korjaamiseen menee.
 
Ylimääräiset pakkoliikkeet. Marginaaliin mahtuvat pakkoliikkeet sen sijaan sallittava.
 
Ylös