Muutama minuutti sen jälkeen, kun maanjäristys iski kello 7.58 sunnuntaiaamuna Indonesiassa, seminaariin kokoontuneet Thaimaan meteorologian laitoksen viranomaiset pitivät hätäkokouksen. He olivat saaneet tiedon järistyksestä Bangkokin toimistosta.
Tuossa vaiheessa järistyksen voimakkuudeksi oli ilmoitettu 8,1 Richterin asteikolla.
- Emme odottaneet suuria seismisiä aaltoja, koska Sumatralla vuonna 2002 iskenyt 7,6 richterin järistys ei vaikuttanut Thaimaahan, nimettömänä pysytellyt meteorologi kertoi paikalliselle The Nation -lehdelle.
Kaiken lisäksi tämänkertainen järistys osui Sumatran länsipuolelle, ja viranomaiset uskoivat saaren tarjoavan suojan mahdollisia hyökyaaltoja vastaan. Tsunamia ei osattu odottaa, koska sellainen ei ollut iskenyt Thaimaahan yli 300 vuoteen.
Kokouksessa kuitenkin keskusteltiin hyökyaaltojen mahdollisuudesta ja mahdollisen varoituksen antamisesta.
- Tärkeä tekijä päätöksenteossa oli se, että turistikausi oli huipussaan ja hotellihuoneet täynnä, The Nation -lehden lähde kertoi.
- Jos olisimme antaneet evakuointeihin johtaneen varoituksen eikä aaltoja olisi tullutkaan, mitä siitä olisi seurannut? Se olisi vaikuttanut välittömästi turistibisnekseen.
Lopulta meteorologit eivät uskaltaneet antaa varoitusta, jonka pelkäsivät olevan turha. Tasan kello yhdeksältä 3-10-metriset aallot vyöryivät Thaimaan turistikohteisiin.