F1-Forumin uimablogi

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Saunomisen lisäksi myös järveen tai mereen pulahtelu kuuluu, jos nyt ei ihan jokaisen suomalaisen, niin ainakin omaan kesääni. Aina voi keskustella siitä, kuka on ensimmäisenä heittänyt talviturkkinsa tai viimeisenä uskaltautunut hyiseen veteen tai jäiden sekaan.

Siispä raportoikaamme kanssafoorumisteille uintikokemuksiamme!
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Sen kunniaksi, että olen ensimmäistä kesää lohjalainen, ajattelin käydä kesän aikana kokeilemassa kaikki kotikapunkini uimarannat. Saa nähdä, kuinka pitkälle syksyyn täytyy uintikautta venyttää. :rolleyes:

---

Heitin talviturkin viikko sitten Lehmijärveen. Ihan kiva rantakallio pitkän metsäpolun päässä. Laiturikin löytyi, mutta talvi oli ilmeisesti runnellut sitä melko tavalla, koska puolet laiturista osoitti 90 astetta väärään suuntaan. Kyllä siitä uimaan silti pääsi.

---

Maanantai-iltana kävin ihmettelemässä lasten leikkejä Moisiolla. Pitkälle matalat rannat eivät ole oikein enää aikuisiällä juttuni. Meinaa jäädä uimatta, kun tarvitsee ensin kahlata jumalattoman pitkään, että vesi yltäisi edes polviin. Pukukoppeja oli kaksi, joista toinen pahasti kallistunut ja köytetty sulki. Toisessa ei sitten pysynyt ovi kiinni ollenkaan.

---

Aamuseltaan kävin uimassa lähimmässä rannassani, Nälköönlammessa. Kunnon laituri ja luonnonrauha. E18 toki hurisee melkeinpä rantapuiden takana, mutta ei anneta sen häiritä. Vesi oli jo sen lämpyistä, että vedessä viihtyi hyvin puolisenkin tuntia. Laiturin (pituutta varmaan semmosen ~perusuima-altaan verran) viettäkin on hyvä pulikoida, jos ei yksin uimassa ollessa halua lähteä ehdoin tahdoin kovin pitkälle.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16905
Kesän ainoat uinnit toistaiseksi tullut tehtyä Serenassa viime Keskiviikkona.. Jatkossa varmaan ilmaisessa Länsi-Vantaan uudessa paikassa eli vetokankaassa voisi käydä taas sitten kun helteet tulee takaisin. Nyt siellä on liian kylmää uida. ;D
 

Örfil

Guest
Helmikuussa viimeksi uinut meressä. Muuten vaan syvissä vesissä 1.5 alkaen.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Itsehän uin talviturkin (eli kumipuvun) kanssa aina avovesissä.
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Suittilan uimaranta Väänteenjoessa testattu. Teinitytöt olivat miehittäneet laiturin auringonottotarkoituksessa, mutta kahlaamallakin pääsi suhteellisen kivuttomasti uimaan. Vähän kylmemmältä jokivesi tuntui, mutta se lienee aika luonnollista.
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Parillakin eri paikallisella rannalla on tullut käytyä uimassa viime viikkojen aikana. Viikon kuluttua alkaa ns. kesäloma, joten tuohonkin touhuun löytyy sitten enempi aikaa.

Uimisessa ollut täällä hiukan jännitystäkin mukana:

KSML: Uimarannalle oli kylvetty naulamiinoja

Maanantai 3.6.2013 klo 18.23 (päivitetty klo 19.43)

Poliisi on varoittanut Jyväskylän Viitaniemen kärjen uimarannalla liikkuvia, Keskisuomalainen kertoo.

Lehden mukaan Jyväskylän Viitaniemen rantavedestä löytyi useita letkun osista ja ruuveista tehtyjä naulamiinoja. Poliisin mukaan naulamiinat on tehty selkeästi vahingoittamistarkoituksessa, Keskisuomalainen uutisoi.

Esine on tehty kiinnittämällä letkun osiin teräviä ruuveja ja voi aiheuttaa vahinkoa, jos sen päälle astuu esimerkiksi paljain jaloin.

Jyväskylän kaupunki asensi rannalle varoituskyltit vaarallisista esineistä.

Keskisuomalainen

IL
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Myllylammen uimarannalla kävin vilvoittelemassa hevospaarmojen puremaa kehoani.

Saman lammen (Iso Myllylampi) rannalla on jostain syystä melkein vierekkäin sekä Vihdin että Lohjan kaupungin uimarannat. Koko lampi on kyllä Vihdin puolella. Lapsena aina molskittiin siellä Vihdin rannassa, koska se on paljon suurempi, pidemmälle matala ja siellä on kaikkia juttuja. Aina välillä on ollut myös joku kahvila- tai ravintola. Lohjan ranta tuntuu olevan paljon rauhallisempi ja käyttäjäkunta aikuisia. Laiturilta pääsi mukavasti uintisyvyiseen veteen. Parkkipaikkoja ei kyllä ole kovin montaa, mutta eipä ole pitkä matka kävellä, vaikka jättäisi auton Vihdin rannan /vanhan kahvilan / Aulis Lundellin myyntikonttorin pihaan.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16905
Ens viikolla alkaa kova uimatreenailu(vesijuoksua ja 20km maratoni 4 tunnissa tavoite)
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jonilla maratonitkin on kampaamotasoa, kun ovat vain 20 km pitkiä.:thumbup:
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Mites Jonin maratoni?

Eilen kävin pulahtamassa Nummen uimarannalla. On se jännä, että siitäkin taitaa olla jo yli 15 vuotta, kun se tehtiin. Niin se aika vain kuluu. Hyvin vielä muistan, kun se oli uusi. Pienentyneeltä kyllä tuntui. :eek:
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Aina voi keskustella siitä, kuka on ensimmäisenä heittänyt talviturkkinsa tai viimeisenä uskaltautunut hyiseen veteen tai jäiden sekaan.
Toukokuun puolivälissä taisin ekan kerran pulahtaa Kuusijärveen..

Nyt ei oikein pysty uimaan, kun on melkoiset auringonpolttamat selässä.. :/
 
Ylös