F1 Kausikooste -83

[CCMK]

Alain Prost Professori ilman mestaruutta osa 1

Alain Prostin osalta keskustelua on käyty aina paljon. Maailmanmestaruus on tuntunut olevan hänelle kirkossa kuulutettu jo viimeisen kolmen vuoden ajan. Edellyttäen, että kulunut kausi lasketaan mukaan. Itävallan osakilpailun alla hänellä oli jo 14 pisteen johto Nelson Piquetiin, mutta epäonni ja Prostin kolarointi Piquetin kanssa Zandvoortissa maksoi hänelle mestaruuden. Prost on kotoisin melkoisesta suvusta.

Hänen isoäitinsä vanhemmat ja heidän esi-isänsä olivat armenialaisia. Isoäidin vanhemmat joutuivat kestämään Armenian valtaapitävien turkkilaisten harjoittamia raakuuksia ja myöhemmin myös Neuvosto-Venäjä sotkeutui nuoren tasavallan asioihin ja Victoria eli Alainin isoäidin äiti pakeni sotaa Armeniasta Ranskaan. Myöhemmin Victoria löyti itselleen tukea ja rakkaudellista lohtua samanlaisia traumaattisia kokemuksia turkkilaisten järjestämästä kansanmurhasta selvinneestä ja niitä aikanaan käsitelleestä nuoresta miehestä.

Mies oli Karatchianin sukua joka oli Armeniassa hyvin usein tunnettua huonekalusukua ja myös kuvataidesukua. Prostin äidin puoleisen isovaarin vanhempien kohtalo oli ollut hyvin kurja monen muun armenialaisten tapaan turkkilaisten käsissä. Tiettävästi Suurella Marssilla ampumisesta selvinneet armenialaiset hoitelivat turkkilaisten toimesta kesytetyt Juovahyeenat yhdessä omien verikoirien kanssa ja ne kävivät mielellään totutettuna ihmisten kimppuun karmivin seurauksin.:thumbdown

Victoria ja hänen miehensä saivat tyttären jonka nimeksi tuli Marie Rose. Karatchianit elivät uudessa kotimaassaan kurinalaista elämää ja suhteellisesta ankaruudestaan huolimatta he halusivat tarjota lapselleen vain ja ainoastaan parasta. Samoihin aikoihin muuan Antoine Prost jonka isä oli harmittavasti menehtynyt Suuren Sodan uhrina ja Antoinekin oli haavoittunut ratkaisutaisteluissa ja joutunut harjoittamaan normaalia rauhanajan työtään isänsä tyhjäksi jättämässä työssä eli kirjanpitäjänä ja kustannustenlaskijana. Antoinen oma isoisä ja isoisän isä olivat olleet varastomiehiä koulutukseltaan ja työskentelivät isossa tehtaassa toteuttaen toimeaan sen kummemmin ylenemättä kuin saamatta potkujakaan.

Antoine Prost meni naimisiin tapaamansa nuoren neidon kanssa ja he saivat pojan nimeltä Andre. Andren äiti Marie huolehti erityisesti silmäterästään ja isä-Antoine teki myös osansa kasvattamisesta vaikka työnsä takia olikin kiireinen ja hänellä oli kovin vähän aikaa pojalleen. Antoine oli toisinaan myös varsin ankara pojalleen mistä suivaantuneena Andre ainakin vannoi kasvattavansa oman poikansa paremmalla asenteella. Joka tapauksessa muutoksen tuulet olivat puhaltamassa. Vuonna 1950 huonekalutehtailija Marie Rose Karatchian ja Artesaani Andre Prost menivät naimisiin keskenään ja yhteiskunnallisesti heillä molemmilla meni paremmin kuin heidän vanhemmillaan tai vielä elossa olevilla isovanhemmillaan.

Molemmat hoitivat huonekaluliikettä jonka rahamiehenä toimi Marie Rosen isä ja Antoine toimi edelleen yhtiömiehenä vaikkakin kun nuoremman polven menestys ja ikä painoi päälle niin Antoine Prost jättäytyi elämään rauhallista elämää. Samoin teki myös huonekalumoguli Karatchiankin. Andre ja Marie Rose saivat ensin pojan Daniel Prostin ja vuonna 1955 syntyi Alain Marie Pascal Prost. Daniel Prostista vaikutti tulevan kilpa-autoilija kun taas Alain Prostista olisi voinut tulla moottoripyöräilijä, pyöräilijä, juoksija tai kaikkein eniten jalkapalloilija hänen nuoruudessaan.

Danielin ja Alainin lapsuus oli onnellisempaa kuin mitä heidän vanhemmillaan, puhumattakaan sitten heidän isovanhemmistaan ja etenkin heidän vanhempiin verrattuna. Antoinen isä, isoisä ja isovaari olivat käytännössä jatkuvalla köyhyysrajalla ja Marie Rosen äidin puoleiset isovanhemmat ja heidän vanhempansa olivat käytännössä vainottuja pakolaisia omassa maassaan ja maahanmuuttajia tullessaan 1920-luvulla pitkän pakolaisuusajan jälkeen Ranskaan. Alain Prost varttui kuitenkin sodanjälkeisessä Ranskassa ja hänen vanhempansa eivät olleet sinällään köyhiä mutta eivät missään nimessä kovinkaan rikkaita.

Edes 1970-luvun alussa kun vanha Karatchian menehtyi ja jätti suuren perinnön Andrelle ja Marie Roselle. Perintö riitti hieman parempaan vuositulokseen ja liiketoiminnan laajennukseen, mutta ei mihinkään muuhun. Nuoren Prostin veri veti ensin juoksuradoille missä hän voitti Ranskan juniorijoukkueen mestaruuden 11 sekunnin ajalla 100 metrin juoksussa. Kilpa-autoilu vei kuitenkin voiton niin juoksusta kuin jalkapallosta.

Tosin Alain tutustui kilpa-autoiluun osin vahingossa ajaessaan tavallisella huvipuistokäynnillä veljensä Danielin kanssa törmäilyautoja. Lisäksi Prostin veljesten ohella isä Andre oli myös innostunut autourheilusta ja käytti poikiaan Ranskan rallisarjan kisoissa ja Monacon Grand Prixissä Prostin perhe oli todistamassa Jackie Stewartin voittokulkua kilpailussa. Ikävä kyllä Andre Prostin suosikki Jim Clarkia ei enää kilpailussa näkynyt ja pojan suosikki Stewart keskeytti. Kilpailun voitti Jochen Rindt viime hetkellä.

Alain Prost katsoi f1-kisan jälkeen samalla kaudella vielä Ranskan F3-sarjan kilpailuja veljensä kanssa. 17 vuoden iässä Prost luopui muusta urheilusta ja keskittyi täysillä autourheiluun. Ennen suurta päätöstään Alain ehti käydä veljensä kanssa myös Saksan Grand Prixissä 1971 paikan päällä. Matka oli hurja sillä Länsi-Saksan poliisi oli nuorukaisten hurjasteluista tarkkana ja matka oli pitkä ja vaikea. Andre Prost pelkäsi kuitenkin poikansa ottavan liian suuren taloudellisen riskin sillä Andre itse olisi aikanaan halunnut ajaa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa kilpa-autoilun kuninkuusluokassa.

Ikävä kyllä kokopäivätyö rajoitti kaikkea ja hyvin pian toisen maailmansodan jälkeen formula-autoilu oli kallistunut nopeasti ja siten Andre oli luopunut harrasteunelmastaan. Kaudesta 1972 eteenpäin Alain Prost omisti elämänsä suunnan moottoriurheilulle ja ehkä jo tuolloin hieman yli-ikäisenä hän hämmästytti kaikki kartingissa. Auton laadusta riippumatta Prost onnistui huonoimmillaankin pääsemään sinuiksi menopelinsä kanssa jo muutaman kierroksen jälkeen ja nuorukaisen palautekyky oli uskomattoman hyvää myös yleisen tason ohella.

Kauden 1973 päätteeksi Prost oli Ranskan Juniorisarjan mestari ja lisäksi hän voitti myös samana vuonna järjestetyn Eurooppa-Cupin Kartingissa eli oman aikakautensa SuperKartin mestaruuden. Hollannin Oldenzaalin erittäin vaikealla radalla Prost oli kuin herra ja hidalgo muiden pyöriessä tai keskeyttäessä miten sattui.

Voitettuaan Eurooppa-Cupin hän sai omana aikakautena erittäin harvinaisen stipendipalkan tehdastalliin. Vuotuinen palkkataso hyppäsi Juniorisarjan korkeintaan 700 frangin suuruisesta vuosipalkasta 2000 frangin kuukausipalkkaan. Säännöllinen kuukausipalkka mestarina ja stipendikuljettajana Prost siirtyi Ranskan Pääsarjaan mikroautoissa ja voitti kaksi mestaruutta lisää hyvin helposti. Kausien 1974 ja 1975 mestaruuksien jälkeen Prost pääsi kaudeksi 1976 Winfieldin kilpa-ajokoulun palkkalistoille. Prost voitti melko helposti Pilote Elfin ja ajoi kauden 1976 Formula Renault-sarjassa. Kaudella 1976 hän voitti sarjan 13 osakilpailusta 12 ja ainoa kisa jota hän ei voittanut päättyi moottoririkkoon johtoasemasta. Ranskan sarjasta hän pääsi saman tien Formula Renaultin EM-sarjaan ja voitti senkin heti.

Ranskan lehdet alkoivat viimeistään tässä vaiheessa kirjoittaa hänestä melkein pelkkiä korulauseita. Alain Prost tuntui olevan erikoistapaus jota ei missään tapauksessa saanut hukata. Kauden 1977 lopulla Prost hyppäsi F3-auton rattiin. Kokeilun ja uran kenties heikoimpien esitysten jälkeen radalla kaudella 1978 Prost voitti välittömästi kokeilunkin jälkeen Ranskan mestaruuden ja oli EM-sarjan kahdeksas. Vuonna 1979 tuli hänen elämänsä paras kausi eteen. Prost voitti F3:ssa uudestaan Ranskan mestaruuden ja lisäksi vielä EM-sarjan ja Monacon kuuluisan kutsukilpailun. Kesästä 1979 eteenpäin Prost oli kuin huomaamattaan saanut lukuisia yhteydenottoja f1-tallipäälliköiltä. Ranskassa hän nousi jopa suositummaksi kuin Jean-Pierre Jabouille tai Rene Arnoux.

Ikävä kyllä Prost ei suostunut useimpiin tallipaikkoihin. McLarenin Teddy Mayer oli niin epätoivoinen, että tarjosi ylimääräisen kolmannen auton paikkaa Prostille jo Watkins Glenin kisaan kaudella 1979. Prost kuitenkin kieltäytyi koska pelkäsi kaiken mennessä pieleen hänen uransa loppua saman tien. Prost kuitenkin teki sopimuksen McLarenin kanssa kaudesta 1980. Sopimus varmistui kun Patrick Tambay ei käyttänyt optiotaan tallin kanssa ja siirtyi Can-Am-sarjaan Yhdysvaltoihin. Ranskalaiselle ilmiölle oli kahdeksassa vuodessa avautunut paikka autourheilun kuninkuusluokassa ja sen tilaisuuden hän tulisi myös täyttämään.

 

[CCMK]

Alain Prost Professori ilman mestaruutta osa 2

Alain Prost on monen asiantuntijan mukaan ollut voittaja alusta lähtien. Hänen nousunsa huipulle oli suhteellisesti arvioituna käsittämättömän nopea. Ura jatkui F1:siin ja hänen onnistui ajaa uransa ensimmäisessä kilpailussaan Argentiinan Grand Prixissä 1980 pisteille. Se oli tulevan mestarin suorituskyky sillä monen mielestä siihen aikaan jauhettiin siitä, että Jackie Stewart oli edellinen kuljettaja lajissa joka onnistui ottamaan pisteitä debyytissään. Huippukuljettajista varmaan saattoi niin ollakin.

Carlos Reutemann oli myös erittäin lähellä yhtä pistettä kauden 1972 Argentiinan Grand Prixissä, mutta edes paalupaikka ei auttanut murheilden iskiessä ja siten Reutemann jäi seitsemänneksi. Prostilla on ollut uskomattomasti itseluottamusta omiin kykyihinsä ja insinöörien toimintatapojen ymmärtäminen ja tunnustaminen oli äärimmäisen kauaskantoista ja huippuluokan kuljettajan eleistä mainiota. Sen sijaan Prostin sittemmin taakse jääneisiin puoliin kuuluivat hieman villi ajotyyli ja uskomaton kunnianhimoisuus aiheutti riitoja niin Teddy Mayeria kuin tallikaveria John Watsonia kohtaan. Nopeutta Prostilla riitti kuitenkin.

Alun perin hänen piti ajaa kaudella 1980 F2-luokassa Marlboron tukemana ja nousta lajiin vasta kaudella 1981, mutta hän hyppäsi vuotta aikaisemmin mukaan. Lisäksi hänen onnistui olla nopeampi kuin John Watson omassa McLarenin testissään Paul Ricardin radalla. Brittien radoilla voimasuhteet menivätkin toisella tapaa. Siellä Belfastin Tiikeri oli omassa luokassaan.

McLarenilla oli kaudella 1980 käytössään lähihistoriansa surkeimmat autot ja mitä pitempään Prost ajoi huonommalla autolla kuin John Watsonin ajaessa uudemmilla kalustoilla niin sitä turhautuneemmaksi hän muuttui. Kaudella 1980 Prost joutui myös vakaviin onnetomuuksiin. Etelä-Afrikan Kyalamissa Prost ajoi seinään ja mursi ranteensa ja kilpilun alkuvaiheessa Long Beachissa hän jättäytyi käsivamman takia pois kilpailusta. Lisäksi pisteitä oli kerättynä kauden aikana Buenos Airesista, Interlagosista Brasliassa, Englannin Brands Hatchin radalta ja Hollanin Zandvoortista.

Prost tosiaan riitaantui John Watsonin kanssa ja tallin henkilökunnasta eniten vaikeuksia oli Mayerin ohella myös Tyler Alexander ärsytti hän erittäin paljon. Prost oli erittäin turhautunut kauden puolivälissä ja paalupaikkojensa jälkeen hän pysyi vielä hetken kärsivällisenä mutta vaati paljon muutoksia autoihin jotta hän olisi pysynyt mukana kaudella 1981 McLarenilla. Lopullinen välirikko tallin kanssa ja osin siinä vaiheessa myös Watsonin kanssa tuli Watkins Glenin kilpailussa.

Siellä hyvin pätevänä tekosyynä Prostin osalta kelpasi myös kolarista saatu aivotärähdys. Riitaisiin merkkeihin oli McLarenilla ylipäänsä herätty syyskuussa 1980 sen kylvettyä kaikkien aikojen lamassa sitten alkuaikojen. Kolme vuotta oli talli ollut voittamatta ainuttakaan kilpailua ja vaikka Marlboro suostui vielä pumppaamaan rahaa talliin niin tuloksia oli kerta kaikkiaan pakko tulla nopeasti. Prostin mielestä talli meni liian pitkälle väittäessään siitä, että Prost oli ajanut itse liian kovaa kylmillä renkailla onnettomuustilanteessa.

Talli taas vuorostaan syytti Prostia itsekkääksi oman edun tavoittelijaksi. Ron Dennis yritti saada Prostia jäämään McLarenille ja vaikka Alain käyttäytyi häntä kohtaan huonosti alussa niin se ei kuitenkaan ollut loppupelissä niin pahaa muutamaa vuotta myöhemmin. Toisaalta 5 pistettä ja jaettu sijoitus yhdessä Emerson Fittipaldin kanssa MM-sarjassa tekivät hänestä heti omanlaisensa tähden. Tosin Prostilla oli tietynlainen asenneongelma mitä hänellä ei sittemmin ole enää ilmennyt.

Tulokaskaudella Prost kuvitteli voivansa välillä ajaa kuin mestari ja välillä ajeli amatöörimäisesti ja väitti silti kaiken olevan hänen taitojensa vähättelyä tallissa. Teddy Mayerin mukaan Prost oli lahjakas nuori mies, mutta kerta kaikkiaan väärällä tavalla asioita näkevä kuljettaja. Ja ennen kaikkea liikaa tallin asioihin sotkeutuva persoona.

Prost tosin teki sinällään erikoisen tempun olla ilmoittamatta mitään selvää syytä sopimuksensa purkamiselle kautta 1981 koskien ja meni Jean-Pierre Jabouillen poistuessa ikään kuin ajelehtien Renaultille. Prostin sopimuspalveluista tuli raastava riita, mutta Renault voitti Prostin palvelukset itselleen. Huolimatta siitä että Prostin solmittua sopimuksen se koski vuosia 1980-1982 ja niistä 1980 ehdottomana oli jo täytetty.

Käytännössä optiomuodostaan huolimatta Prostin olisi pitänyt ajaa kaudella 1981 McLarenilla ja vasta vuonna 1982 hänellä olisi ollut Mayerin mukaan oikeus lähteä. Lopulta liian väljä sanamuoto sopimuksissa tulisi aiheuttamaan Etelä-Afrikassa 1982 toisia piirteitä. Niiden aika ei kuitenkaan ollut ihan vielä silloin. La Regiellä Prost oppi nopeasti autonsa kikat ja kuviot. Tallikaverina oli siihen asti Ranskan ehdottomasti nopein ja suosituin kuljettaja eli Rene Arnoux. Aivan alkua lukuunottamatta Prostin ja Arnouxin välit alkoivat kuitenkin heikentyä yhä suurentuvissa määrin.

Kaudella 1981 Prost kuitenkin oppi Renaultin turbomoottorin toimivuuden hyvin nopeasti ja tallissa hänestä alettiin nopeasti pitää erittäin paljon. Toisaalta taas Arnouxin ja hänen omat välinsä heikkenivät. Erityisesti kun keskikautta 1981 kohti oli käynyt selväksi että Renaultin automalli soveltuu paremmin Prostille kuin hänelle. Prost joutui myös osittain jakautuneen Ranskan lehdistön salaliittoteorioiden uhriksi. Kauden alussa Long Beachin ja Rio de Janeiron kisat päättyivät kolareihin Andrea de Cesariksen ja Didier Pironin toimesta. Argentiinassa Buenos Airesissa hän ajoi kolmanneksi ja ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokkeelle.

Sitten seurasi viiden seuraavan kilpailun mittainen keskeytysputki joka päättyi kotiyleisön edessä sadesäällä ajettuun ja erikoisesti punaisten lippujen ja tuolloin uuden yhteisaikojen perusteella ratkaistuun kilpailuun. Prost voitti siellä ja se tuntui siinä vaiheessa hänen elämänsä parhaalta päivältä. Lähes kaikki perheenjäsenetkin olivat vielä hengissä ja paikan päällä todistamassa Alainin voittoa. Muun muassa Andre-isän äitikin joka oli Alainille hyvin tärkeä persoona. Sen sijaan vanha Victoria oli jo päättänyt maallisen taipaleensa vanhuuteen muutamaa vuotta aiemmin. Ja olihan paikalla Alainin Anne-vaimokin. Kaksi päivää Itävallan Österreichringillä ajetun kilpailun jälkeen Alainista tuli myös Nicolas-pojan isä.

Kaikkein tärkein oli tietenkin sittemmin paljon terveysongelmista kärsinyt Alainin isoveli Daniel. Joka tapauksessa jokin muuttui Alain Prostin kilpailufilosofiassa. Entinen pieni, kääpiöksi ja perunanenäksikin haukuttu ranskalainen kikkarapää oli yhtäkkiä vakavasti otettava maailmanmestariehdokas. Prost oli aiemmin ajatellut, että hän saattaa voittaa kilpailuja kaiken mennessä putkeen. Ensivoittonsa jälkeen Alain julisti, että hän pystyy voittamaan kilpailuja ja mestaruuksia. Dijonin lisäksi Prost voitti vielä Zandvoortissa ja Monzassakin ja ilman Montrealin vesikelin liukastelua mestaruus kaudella 1981 olisi voinut olla neljänkin kuljettajan kauppa vielä kauden lopussa.

Uransa ensimmäisen paalupaikan hän oli saalistanut Hockenheimissa missä hän oli ollut toinen ja Las Vegasissa hän oli toinen. Kauden 1981 MM-sarjassa Prost oli viides vain 7 pistettä Nelson Piquetia jäljessä. Kautta 1982 kohti mentäessä maailmanmestaruus näytti uhkaavasti menevän Renaultille ja molemmat kuljettajat taistelivat siitä. Välit tallikaveriin olivat huonontuneet yhä enemmän, mutta välttävästi toimeen silti vielä tultiin. Kaudella 1982 Alain Prost ja Renault voittivat kauden ensimmäisen kilpailun Kyalamissa huolimatta rengasrikosta ja hylkäysten jälkeen uudestaan Rio de Janeirossa.

Long Beachissa tallin taival oli huonoa, mutta Imolasta eteenpäin tallin kausi oli muuttunut peruuttamattomasti. Prostin turhautumista pahensi se että ennen hänen Brands Hatchin jäännöspistettään rajoitetuilla tehoilla hän oli keskeyttänyt kolme kertaa peräkkäin läheltä kärkipaikkaa. Ja Monacossa ajanut kärkipaikalta seinään. Ranskassa Prostin piti voittaa kotikilpailu, mutta tallitoveri Arnoux vei voiton häneltä ja siten välit olivat lopullisesti poikki.

Kun lisätään vielä loppukauden teknisiä vikoja ja Sveitsin Dijonin salaliittoteoriat päälle niin Prost oli lähellä vaihtaa tallia täksi kaudeksi. Lopulta hän ei kuitenkaan vaihtanut. MM-sarjan neljänneksi Prost sijoittui kuitenkin erikoisen kauden tapaan ja kaudesta 1983 piti tulla lopullisesti hänen kautensa.

 

[CCMK]

Alain Prost Professori ilman mestaruutta osa 3

Alain Marie Pascal Prost: Syntynyt 24.2.1955 Lorettessa, Loiressa Ranskassa 57 GP-Lähtöä, 9 voittoa (Dijon-Prenois 1981, Zandvoort 1981, Monza 1981, Kyalami 1982, Rio de Janeiro 1982, Paul Ricard 1983, Spa-Francorchamps 1983, Silverstone 1983 ja Österreichring 1983.) 10 paalupaikkaa (Hockenheim 1981, Österreichring 1981, Rio de Janeiro 1982, Zolder 1982, Detroit 1982, Dijon-Prenois 1982, Las Vegas 1982, Paul Ricard 1983, Monaco 1983 ja Spa-Francorchamps 1983.) 8 nopeinta kierrosta (Dijon-Prenois 1981, Kyalami 1982, Rio de Janeiro 1982, Detroit 1982, Dijon-Prenois 1982, Paul Ricard 1983, Silverstone 1983 ja Österreichring 1983.)

Kaudesta 1983 piti tulla maailmanmestaruuskausi Alain Prostille ja autourheilun isäinmaalle eli Ranskalle. Ikävä kyllä mestaruutta ei Prost tai Renaultkaan saanut napattua itselleen. Kaudella 1981 rengasongelmat ja turbomoottori oli vienyt mestaruuden Prostilta, kaudella 1982 turbomoottori ja Rene Arnoux olivat vieneet mestaruuden häneltä ja tänä vuonna Prost menetti tietämättään pelin jo kauden avauskilpailussa.

Sitä ennen Prostilla ja tallilla oli kaikki avaimet kohti menestystä valmiina käytettävissä. Eddie Cheever oli tallikaveri joka veti yhtä köyttä useimmiten kakkoskuskin sopimuksesta huolimattakin ja koko Ranska oli yhdistynyt hänen taakseen ilman kahden vuoden takaista jatkuvaa kiistelyä tai Renaultin osalta jo neljän vuoden ajan jatkunutta kiistelyä.

Lisäksi Prostilla oli käytössään RE40-automalli jota oli käytetty jo testikaudella, mutta jostakin järkyttävästä syystä talli päätti vielä kerran päivittää jo edelliselläkin kaudella käytössä ollutta ja alun alkaen vuodesta 1981 käytettyä automallia RE30:tä. RE30C ja sen käyttö oli hyvin huono ratkaisu. Brasiliassa Marc Surer meni hänestä ohi viime hetkellä ja sekin piste olisi voinut olla elintärkeä mestaruustaistelun kannalta.

Long Beachissa Prost käytti RE40:n modifioitua ajokkia eli prototyyppiä kilpailussa ja siitä kisassa oli paljon ennakkokohua, mutta Renault ei pärjännyt silläkään. Alkukauden kompasteluista huolimatta sen ensimmäisellä puoliskolla Prost oli elementissään. RE40 ja Alain Prost olivat formulamaailman nopeimmat asiat kaudella 1983 ainakin mitä tulee myös mestaruustaisteluun.

Paul Ricardissa Prost voitti, rengashuolet yhdessä konehuoneen mukana tuottivat ongelmia Imolassa vaikka siellä Prost oli toinen ja Monacossa Prost oli kilpailun kolmas. Aivan yhtä hyvin hän olisi voinut olla vaikka seinässä sillä sen verran radalla oli märkää aluetta kilpailun akana. Span kilpailussa Prost voitti uudelleen, mutta Detroitissa voiton veivät tekniset vauriot ja pieni renkaiden ylikuluminen. Montrealissa Prost oli viides ja edelleen taistelussa mukana. Kauden toinen puolisko sujui myös erinomaisesti etenkin alultaan. Silverstonessa Prost voitti jälleen kilpailun odotustaktiikkansa arvioinnin onnistumsesta kohdalleen.

Saksassa moottorivaurio esti Prostia voittamasta sitäkin kilpailua ja siellä hän oli neljäs. Itävallassa Prost ajoi erään uransa parhaimmista ajoistaan. Huolimatta pienistä ongelmista kisan aikana ja sen jälkeen kun Rene Arnouxista pääsi irti mestaruusmiesten kehään. Prost ohitti ensin Piquetin ja myöhemmin Arnoux'n saavuttaessaan voiton itselleen. Prostin piti siis olla maailmanmestari vuosimallia 1983. Lopulta Prostille tapahtui ajattelematon tapahtuma. Zandvoortin kilpailussa ensin Nelson Piquet oli häntä nopeampi, mutta Zandvoortin radalla myös Prost halusi voittaa kilpailun.

Jossain määrin Prostin mestaruuden osalta jo Zandvoortissakin säästellyt 6-9 pistettä olisivat jo voineet päättää hänen mestaruusjahtinsa siihen sillä mestaruus oli tärkein. Zandvoortissa Prost osui Piquetiin ja Piquet tuntui hyväksyneen kohtalonsa ilman pahempia suuttumisia Prostille tai kenellekään muullekaan mikä oli edellisen kauden Hockenheimiin verrattuna hyvä juttu. Prost jäi pisteittä ja siitä eteenpäin Prostin henkinen etuote oli muisto vain. Monzassa Prost ei koskaan pärjännyt Piquetille tai edes muutenkaan ollut järkevässä voittovauhdissa, Brands Hatchissa hän vuorostaan oli radan ehdottomasti toiseksi nopein mies ja Kyalamin romahduksen suurin osa varmasti muistaa.

Prost ehti vain viime hetkellä ennen pysähdyksiä olla jopa kolmantena, mutta joutui luovuttamaan moottorin hajottua pahimmassa mahdollisessa paikassa. Piquet ajoi kolmantena maaliin ja varmisti maailmanmestaruutensa. Renault syytti Prostia tyrimisestä ja samoin teki Prost omalle tallilleen. Prost sai hyvin äkkiä myös potkut sen takia kun selvisi, että hänellä oli ollut suhdeseikkailua Gerard Larroussen vaimon kanssa ja siitä ei tykännyt omakaan rouva Prost kotona.

Mestaruus kiskaistiin Alain Prostilta ja jo kahdessa päivässä kauden päätösosakilpailusta ja sen päättymisestä Alain Prostilla oli kädessään Renault Sportin lanseeraama viimeinen erokirje ja erokirje allekirjoitettiin 20.10.1983. Prostilla ei ollut oikeastaan mitään halua edes jäädä La Regielle ja jos oli niin Larrousse olisi pitänyt erottaa tallista, mekaanikkoryhmää uudistaa ja ennen kaikkea saada riittävä tae huippuluokan menopelistä kaudeksi 1984 myös luotettavuuden osalta.

Näin ei käynyt ja vain joitakin tunteja allekirjoitusten jälkeen Prost vuorostaan allekirjoitti sopimuksen Ron Dennisin kanssa kaudesta 1984 McLarenilla. Prost oli varautunut tilanteesta mutta päätti antaa kauden 1980 kiukuttelujen ja tapahtumien olla ollutta ja mennyttä. Kauden 1983 osalta maailmanmestaruuskandidaattien yhteisjohdetut kilpailukierrokset kilometreiksi muunnettuina osoittivat että Prost johti kolmanneksi eniten kauden aikana. Eniten johti mestaruuden voittanut Nelson Piquet 1538,5 kilometriä, Rene Arnoux johti kilpailua 883,1 kilometriä, Prost johti 680,8 kilometriä ja Patrick Tambay johti mestaruusnelikosta vain 443,6 kilometrin verran kauden aikana kilpailussa. Kauden 1983 loppusummaukseksi voi Alain Prostin osalta sanoa, että kausi 1983 olisi kuulunut hänelle ja vain hyvin vähän voidaan laskea pelkästään hänen syykseen.

Ainoastaan loppukauden lamaantuminen, hyvin satunnaisilla kerroilla Eddie Cheeverille tapahtunut häviäminen hyvin selvin luvuin ja Zandvoortin kolarointi Nelsonin kanssa laskevat myös hänen arvosanaansa hieman. La Regien byrokratia vei häneltä mestaruuden kaudella 1983, mutta kaudella 1984 nähdään ensimmäinen ranskalainen maailmanmestari lajissa. Varmasti.

Arvosana: 9,5/10

 

[CCMK]

Nelson Piquet Formulamestari omalla tavallaan osa 1

Nelson Piquet tunnetaan erikoisena persoonaana. Hän heittää silloin tällöin ja välillä hyvinkin yleisesti tunnetun jokerihymynsä, mutta toisinaan taas hänet tunnetaan legendaarisista ja kenties Carlos Reutemannin opettamista legendaarisista raivokohtauksista huonoina päivinä. Tämä aikanaan Reutemannin pilkkaama ja pelottelema varikon kuljettajien kypäränpyyhkijä sai omansa takaisin voittaessaan lihakset nykivänä, pahoinvoivana ja lähes kooman vajoamiseen partaalla maailmanmestaruuden kaudella 1981.

Miten tämä kaikki sai alkunsa?

Nelson Souto Maior Piquet syntyi 17.8.1952 Estacio Souto Maiorin ja Dona Clotilde Piquetin pojaksi. Nelsonilla oli kaksi veljeä ja yksi sisar mukanaan lapsuudessa. Geraldo, Alexis ja Genusa olivat Nelsonin tukena paljon hänen urallaan. Nelson Souto Maiorin ja Estacio Souto Maiorin välillä oli paljon yhteistä, mutta myös paljon erilaistakin. Estacio-isä oli arvostettu tohtori ja noussut urallaan kongressiin ja jopa Brasilian terveysministeriksi presidentti Joao Goulartin hallituskaudella.

Nelson oli lapsista nuorin ja samalla hän oli varsin mietteliäs. Hän oli jo nuoresta iästä lähtien aina uskalias ja pelasi yleensä jo vanhempienkin lapsien kanssa tennistä. Estaciolle Nelsonin tennislahjakkuus oli ylpeyden aihe. Olihan Estacio itsekin ollut eräs Brasilian lahjakkaimpia tennisurheilijoita. Nelson oli kuitenkin kiinnostuneempi tekniikasta, moottoriurheilusta ja jopa pyöräilystäkin eräässä vaiheessa kuin tenniksestä. Tosin pyöräilyn hän hylkäsi sittemmin muuksi kuin kuntoiluksi sopivana lajina. Ajaessaan ensimmäistä kertaa 20 hevosvoimaa tuottaneella mikroautolla hän koki vauhdin hurman ja 14 vuoden iässä hän olisi halunnut ajaa jo kilpa-autoilla ja tahtoi oman auton. Se aiheutti isän kanssa monet riidat jälkikäteen.

Lopulta isä ja poika pelasivat kuuluisan tennisottelun jota todisti koko perhe. Isän voittaessa Nelson Souto Maiorin elämä olisi muodostunut tenniksestä ja hänestä oli määrä kouluttaa Brasilian paras tennispelaaja. Pojan taas voittaessa poika saisi tahtonsa läpi, mutta isä toivoi silti Nelsonin valitsevan tenniksen. Voitti hän tai ei niin Nelsonille oli varattu Atlantaan Yhdysvaltoihin tenniskurssi ja sitä kautta hän saisi ammattimaista koulutusta. Nelson kuitenkin paineen alla venyi uskomattomaan suoritukseen ja voitti isänsä.

Siten Nelson sai ainakin jonkin aikaa tukea autourheilu-uransa rahoittamiseen myös isältään. Atlantan tenniskurssin jälkeen hän lähti pelaamaan Kaliforniaan Yhdysvaltain tenniskandidaatteja vastaan. Myöhemmin Yhdysvalloissa lukioaikanaan hän oppi englannin kielen ja vaikka hänelle korostus jäikin niin Alain Prostin englantiin verratessa Piquet myöhemmin ainakin kuulosti selvempisanaiselta. Joka tapauksessa hänen palattuaan Brasiliaan hän sai kuulla, että Alexis-veli oli murtanut kallonsa moottoripyörää ajaessaan ja Estacio oli sen myötä muuttanut kantaansa Nelsonin ajourasta.

Nelson saisi itse kustantaa ajokorttinsa ja perheen Volkswagen sai ehdottomasti pysyä pannassa ennen ajokorttia. Nelsonin ura näytti päättyvän siihen, mutta Nelson Souto Maior oli sisukas. Yksinkertaisesti hän osallistui kilpailuihin äitinsä tyttönimellä Piquet. Sittemmin hänet onkin paremmin tunnettu Nelson Piquetinä kuin Nelson Souto Maiorina. Hänestä tuli Brasilian kaksinkertainen karting-mestari vuosina 1971-1972 ja myöhemmin vuonna 1976 Formula Super Veen mestari. Yksityiselämän puolella yliopistossa opinnot menivät myös jossain määrin penkin alle. Tosin tavalliset insinööriopinnot menivät sitten paremmin ja hänestä tuli insinööri.

Nelson Piquetin ura kartingin ohella olisi voinut muuttua myös urheiluautoilijaksi. 2000-kuutioisissa Brasilian urheiluautojen sarjassa hänestä tuli mestari hänen voittaessaan kauden kahdekasta kilpailusta seitsemän. Piquetin ura kuitenkin pyöri ympyrää tavallaan. Hänen rahoituksensa heikkeni Estacio Souto Maiorin menehdyttyä yllättäen. Piquet oli nyt vaikeuksissa. Tosin onneksi vain lyhytaikaisissa sellaisissa.

Piquet löysi tiensä Camber-nimiseen moottoriurheilufirmaan jota pyöritti Alex Ribeiro. Ribeiro luottoystäviin kuulunut Zeca Vassalo oli mies josta Piquet ja vielä enemmän hän piti Zecan sisaresta Maria-Clarasta. He avioituivat ja sittemmin ehkä valtavien luonne-erojen takia erosivat yhtä nopeasti kuin avioituivat. Siitä huolimatta Piquetille ehti syntyä poika Geraldo Piquet Junior vuonna 1977. Piquetin luottomekaanikoksi tuli Pedro Leopoldo joka oli jo Ribeiron f1-ajan mekaanikko ja hetken aikaa pyöri molempienkin kuljettajien yhteisenä mekaanikkona.

Nelson Piquet ystävystyi muista kuljettajista puhuttaessa erityisesti Roberto Morenon kanssa. Erääseen aikaan tunnettiinkin näistä kahdesta miehestä kilpa-autojen puolella nimet Baixo ja Piquet. Piquet muun muassa kritisoi myöhemmin avoimesti Colin Chapmania ystävänsä ajotaitojen vähättelystä kaudella 1982 Morenon yrittäessä f1:siin.

Monien muiden kanssa sitten Piquet onkin jäänyt etäisemmäksi. Vuonna 1977 Nelson Piquet koki suuren merkityksen urallaan Emerson Fittipaldin muodossa. Brasilian kansallissankariksi kutsuttu Emerson ja hänen veljensä Wilson Fittipaldi kehoittivat ja avustivat häntä siirtymään Englantiin F3-sarjaan.

Siellä Piquet voitti lyhyessä ajassa sarjassa tilapäisenä kuljettajana kaksi kilpailua. Kaudella 1978 Nelson rikkoi Pradon suvun rahoittamana maksukuljettajana ja muutenkin äärimmäisen lahjakkaana kuljettajana niin Jackie Stewartin kuin Emersonin itsensäkin järjestämät sarjan voittoennätykset. 11 voittoa sarjassa täysin ylivoimaiseen tyyliin herätti huomiota formula 1-talleissa kautta linjan. Saksan Grand Prix 1978 Hockenheimissa olikin Nelson Piquetin ensimmäinen kilpailu f1-kuljettajana.

Siellä hän ajoi Ensignilla saman tien Virallisissa Harjoituksissa ruutuun 21, pysyi jälkijoukoissa ja keskeytti kierroksella 31 moottorivikaan. Itävallan osakilpailuun Nelson Piquet oli tullut iloisena, mutta toisaalta pettyneenä miehenä. Piquet oli jo ennen Saksan osakilpailua testannut f1-autoja ja allekirjoittanut sopimuksensa McLarenin kanssa. Ikävä kyllä Teddy Mayeria ei turhaan pidetty eräänä lajin ovelimpana lakimiehenä.

Mayerin antama sopimus nuorukaiselle ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen mihin Piquet olisi ollut tyytymätön. Sopimus velvoitti McLarenin ajattamaan Piquetiä, mutta valitettavasti ajosopimus koski vain testausta McLarenin päätalliin ja kakkostestaajaana loppukausi 1978 olisi ollut erittäin vähäistä. Hän olisi saanut vain kymmenesosan Bruno Giacomellin testimääristä. Sopimuksessa oli tosin menestysoptio jo vuodesta 1979 eteenpäin päätallissa mikäli Piquet osoittaisi poikkeuksellista kyvykkyyttä varsinaisesa ajotallissaan McLarenilla eli B&S Fabricationsin yksityistallissa. Lisäksi Piquetille Teddy Mayer oli pidättää oikeuden käyttää häntä McLarenin kolmantena kuljettajana Watkins Glenissä 1978 ja Montrealissa 1978, mutta siinä vaiheessa tallikin oli muuttunut.

Piquet keskeytti Itävallassa kolaroituaan ja Hollannissa vaihdelaatikko petti hänet. Monzan onnettomassa kilpailussa Piquet oli lupauksia herättävästi yhdeksäs. Watkins Glenin Piquet oli sivussa sillä McLaren ja Brabham kiistelivät hänen palveluistaan. Lopulta Piquet loikkasi Brabhamille sillä hänet oli petetty sopimusasioissa. Vielä tänä päivänäkään osin kauden 1978 takia Piquet ei ole luottanut McLareniin vaikka totta kai enää tallipäällikönä ei ole Teddy Mayer vaan Ron Dennis.

Montrealissa Piquet ajoi harvinaisen korkealla numerolla eli 66 järjestäjien numerosekoilun takia. Jean-Pierre Jarierin osalta järjestäjät antoivat hänelle numeron 55 osin Chapmanin pyynnöstä sillä Ronnie Petersonille kuulunut numero 6 oli osin jäädytetty numero kunnioituksesta häntä kohtaan. Piquetin kohdalla sitten järjestäjien logiikkaa ei juuri ymmärretty. Joka tapauksessa Piquet oli todellinen lupaus Montrealissa.

Erityisesti Virallisissa Harjoituksissa hän oli vain 0,6 sekuntia Niki Laudaa hitaampi ja 14:sta ruutu ei ollut huono asia. Etenkin kun rata oli kokonaan uusi ja jokainen rata missä Piquet ajoi oli hänelle tuntematon kaudella 1978. Montrealissa hän oli 11:sta. Kauden 1979 sopimus Brabhamille oli taattu viidestäkin syystä. Ensiksi Piquet oli nopea, lähes täysin virheistä vapaa kuljettaja, teknisesti eräs lahjakkain kuljettaja F3-sarjassa vuosikymmeniin ja ennen kaikkea halpa palkallisesti.

Lisäksi tarvittaessa Brabhamin ei olisi tarvinnut kuin sormiaan napsauttaa niin Piquetin tukijoilta olisi tippunut 500 000 dollaria maksurahaa mikä oli etuoikeutetusti sijoitettu nimenomaan siihen, että Bernie Ecclestone ottaa hänet eikä ketään muuta maksukuljettajaa kaudeksi 1979 talliin. Vertailun vuoksi Piquet maksoi kilpailuistaan F3-sarjassa ja formuloissa kaudella 1978 yhteensä 100 000 dollaria joista ylivoimaisin osa meni F3-sarjaan ja 17 000 dollaria meni f1-kokeiluihin yksityis-McLarenilla ja Ensignilla. Vaikka Piquet oli vaikutuksen tehnytkin niin silti maailman lehdissä kritisoitiin Piquetin saaneen kaiken liian nopeasti ja menestyksen väitettiin nousseen päähän.

Testeissä Piquet sitten ajoikin villisti ja ajoittain aiheutti harmaita hiuksia niin Nikille kuin Berniellekin. Autoja romuttui vähän väliä ja yliyrittämistä esiintyi todella paljon. Piquet tuntui olevan kuin formuloiden villilapsi jota ei voitu kesyttää. Joka tapauksessa Piquet oppi vähän väliä uusia asioita lajista ja hänestä kehkeytyi ajajapiireissä hauskanpitäjä. Hän oli niitä harvoja jotka uskalsivat pilailla myös itse Jean-Marie Balestren kanssa. Eräässä tärkeässä lehdistötilaisuudessa Piquet teki varsin kivuliaankin toimenpiteen Balestrelle.

Huvikseen hän hiippaili eräänkin kerran pääpampun takana ja tärkeän puheen tauon aikana piiloutui puhujanpallin alaosaan. Kun Balestre sitten jatkoi puhettaan hän yhtäkkiä muuttui kovin valkoiseksi ja epäselväksi puheeltaan. Hetkeä myöhemmin Balestre hoippui kivuliaasti taaksepäin ja alta nousi Piquet hymyssä suin. Lajin pääpampun sukukalleudet olivat juuri kärsineet kovan puristuksen.

 

[FW08]

Ok.

 

[CCMK]

Nelson Piquet Formulamestari omalla tavallaan osa 2

Piquetin tosiaan tehtyä puristustemppunsa ei Balestre hetken tuskallisesta ilmestään huolimatta voinut muuta kuin nauraa persoonalliselle brasilialaiselle. Myöhemmin eräässä toisessa lehdistötilaisuudessa Balestre oli pitänyt jälleen tärkeää puhetta sarjan tulevaisuudesta kun Piquet ilmestyi ja yllättäen kaatoi vesilasin hänen housuilleen ja siltä näytti, että Balestre kasteli sitten housunsa. Jälleen kerran Piquet ja Balestre nauroivat ainakin näennäisessä yhteisymmärryksessä tälle pilalle ja Piquet keräsi jälleen positiivista mainetta.

Kilpailupuolella kausi 1979 käynnistyi ikävimmällä mahdollisella tavalla. Piquet mursi kantapäänsä Buenos Airesin kolarissa. Kaikesta tästä huolimatta hän osallistui ensimmäiseen kotikisaansa f1:ssä eli Interlagosiin 1979 ja harmittavasti myös keskeytti siellä. Ajettuaan ulos radalta liian aikaisin. Keskeytysputkea jatkui jatkumistaan ja menestykseen tottuneessa tallissa tämä oli vaikeaa aikaa sietää. Niki Lauda näytti saavan tarpeeksi jo hyvissä ajoin kautta ennen Montrealin kuuluisaa poislähtöään parin sanan jälkeen ilmoittamatta koko lajista.

Brabhamin vaikeuksista suurin osa tuntui olevan jäljittettävissä Alfa Romeon moottoriin. Moottori oli monissa kisoissa ennen keskeytystäkin muun muassa Piquetillä vaurioitunut. Lisäksi polttoaineenkulutus oli hirveää ja moottoriratkaisun vanhentuneisuus vaikutti myös kilpailusuorituksiin. Tosin Brabham oli vaikeuksissa myös maaefektin kanssa vielä kaudella 1979. Piquetin Virallisen Harjoituksen suoritukset kaudella 1979 olivat kuitenkin huomiota herättäviä ja Niki Lauda alkoi olla vaikeuksissa loppukaudesta ennen yllättävää poistumista.

Silloin tällöin Piquet saattoi ajoittain kolaroida taas turhien näyttöjen takia ensimmäisillä kierroksilla kisoissa. Hollannin Grand Prix Zandvoortissa oli hänen uransa paras siihen asti. Piquetin auto kesti moottorivauriosta huolimatta maaliin asti. Loppukauden kahteen viimeiseen kisaan talli oli vaihtanut Ford-Cosworthin moottorit Alfa Romeon tilalle ja siten ainakin polttoainekulutus ei ollut enää ongelma.

Kaudesta 1980 tuli Piquetin lopullinen varsinainen läpimurto. Etenkin kun hänestä oli tehty tallin ykköskuljettaja ja siitä lähtien hän on ollut tallinsa ykkösnimi ja oikeastaan vain Riccardo Patrese on varsinaisesti häntä kyennyt haastamaan. Kaudella 1980 hänen kakkoskuljettaja oli ensin Ricardo Zunino ja sittemmin Hector Rebaque. Piquet pani täytäntöön jo vuonna 1979 debytoineen BT49:n suuren potentiaalin. Hän ajoi välittömästi Argentiinassa toiseksi Alan Jonesin jälkeen ja sen jälkeen kausi 1980 muuttui näiden kahden miehen suureksi näytökseksi. Interlagosissa Piquet keskeytti, mutta Kyalamissa hän oli neljäs ja Long Beachissa hän voitti ensimmäistä kertaa urallaan.

Tosin Clay Regazzonin loukkaantuminen vei paljon siitä voitosta riemua pois. Zolderissa Piquet keskeytti, mutta sen jälkeen Piquet oli Monacossa kolmas, Paul Ricardissa neljäs, Brands Hatchissa toinen, Hockenheimissa neljäs, Itävallassa viides ja sen jälkeen seurasivat kaksi peräittäistä voittoa Zandvoortista Hollannissa ja Italian Imolasta. Montrealissa 1980 oltiin valmiina ratkaisemaan maailmanmestaruus Piquetin ja Jonesin kesken. Jones oli väittänyt Brabhamia ja Piquetiä huijariksi kauden aikana. Jones oli muun muassa valvonut eräässäkin autojen tarkastustilanteessa henkilökohtaisesti, että Brabhamista löytyy samat painot kuin muistakin autoista.

Tallin kun epäiltiin käyttävän alipainoista autoa kilpailuissa kaudella 1980. Ainoa reilusti alipainoinen auto tallilta löytyikin aika-ajoista. Brabhamilla oli käytössään aika-ajoissa muun muassa säännölliset hiilikuitujarrut sisältävä erikoisauto ja se sisälsi myös erityisen pienen polttoainetankin, huomattavasti pienemmät vesiputkistot, öljyputkistot ja huomattavasti kevyemmät ja pienemmät jarrulevyt. Lisäksi autoon oli tuotettu huomattavasti enemmän pieniä reikiä vedenpäästön ja downforcen maksimoinniksi.

Aika-ajoissa kuitenkaan autojen säännöt eivät olleet vielä niinkään tiukat kaudella 1980 kuin mitä seuraavana vuonna tai sitä seuraavana. Lisäksi Brabham käytti erikoiskevyttä autoaan huomattavasti enemmän vasta kaudella 1981. Joka tapauksessa Montrealissa 1980 Piquetin ja Jonesin ensimmäinen näytös keskeytyi valtavan lähtökolarin takia. Toisessa lähdössä kolmannella kierroksella Piquet meni ohi Jonesista, mutta kierroksella 23 Piquet keskeytti moottoririkkoon. Didier Pironi voitti kilpailun, mutta hänelle langetettiin minuutin aikasakko ja siten Jonesin sijoitus nousi ja hän voitti maailmanmestaruuden jo tuolloin. Watkins Glenissä Jones vielä päätti kauden uuteen voittoon ja Piquet vuorostaan keskeytti. Piquet oli tästä huolimatta sarjan lopputilastossa toinen.

Kaudesta 1981 on tullut osin niin suomalaisten kuin muiden maan kansalaistenkin jossain määrin unohtama f1-kausi menestyksellisesti. Kuitenkin kaudessa riitti dramatiikkaa ja jännitystä aivan samalla tavalla kuin kaudella 1982 näin esimerkiksi. Maailmanmestari ei kaudella saavuttanut 50 pistettä enempää ja MM-Sarjan kärkiviisikon erotti toisistaan vain seitsemän pistettä. Ratatapahtumat ja ohitukset kisoissa olivat keskimääräisesti hieman korkeampia kuin vuonna 1982 ja jo selvästi enemmän kuin kaudella 1983.

Tosin kauden 1981 ohituskeskiarvo oli jo vuotta 1980 heikompi. Joka tapauksessa kukaan kilpailija ei voittanut myöskään kolmea voittoa enempää kauteen. Kausi 1981 oli ehkä kummallisin koko f1:ssä ainakin sen astisessa historiassa. Etelä-Afrikan lopputuloksien puolesta Carlos Reutemann olisi ollut maailmanmestari, mutta niitä ei koskaan hyväksytty ja Las Vegasissa ajettiin ehkä monien mielestä jännittävin mestaruusnäytös koskaan. Piquet voitti käytännössä puolitajuttomana maailmanmestaruuden ja hänet piti nostaa pois autosta kilpailun jälkeen. Mestaruuskautta edelsi melkoinen kaaos FISA:n ja FOCA:n välillä.

Sarjan jakautuminen kahteen eri sarjaan oli lähellä ja kun sopu saatiin niin siitä huolimatta FOCA piti näytöstyyliin Formula Libre-kisaksi julistetun Kyalamin kilpailun. Kun Long Beachissa kausi virallisesti pääsi alkuun nin tuloksena oli vain ihmetystä kun kaikki ajoivat Michelinin renkailla. Tästä huolimatta Piquet oli kolmas. Rio de Janeiron kotikisan Piquet olisi todennäköisesti voittanut, mutta siinä kilpailussa Piquet teki virheen ottamalla kuivan kelin renkaat märälle radalle ja oli lopulta 12:sta. Argentiinan Buenos Airesissa Brabham ja Nelson Piquet yhdessä tallikaverinsa Hector Rebaque olivat naurettavan ylivoimaisia.

Tämä ylivoimaisuus selittyi paineilmajousituksella joka rikkoi sinällään FISA:n julistamaa autojen maavarasääntöä. Välttääkseen FOCA:n tallien massaprotestin Imolasta eteenpäin (vain Brabham olisi jäänyt kilpailemaan FISA:n tallien kanssa Imolaan) FISA muutti sääntöjä joilla kaksoisjousitukset tai paineilmajousitukset olivat sallittuja kunhan vain ei maavara ylittyisi 6 senttiä enempää. Sääntö itsessään oli farssi ja sen valvominen ja mahdollisen laittomuuden osoittaminen oli käytännössä mahdotonta. Imolassa Piquet voitti kilpailun sateessa ajamisesta huolimatta. Ikävä kyllä Zolderissa hän kolaroi ja sen kisan takia hän sai negatiivista julkisuutta osakseen. Erityisesti Piquetin jatkuva kettuilu Alan Jonesille sai aussinkin kiehumaan ja hetken näytti siltä, että nähtäisiin tasamaalla nyrkkeilyottelu Australia-Brasilia.

Näin ei kuitenkaan käynyt vaikkakin Espanjan Jaramassa Jones kävikin Piquetiin alkuvaiheessa viikonloppua käsiksi häneen sanomalla vain että jos Piquetin mukaan hän oli v-pää niin hänen piti sanoa se hänelle reilusti eikä selän takana tai lehdistössä. Hän päästi irti hänestä vasta Gordon Murrayn kehoitettua hänet päästämään hänestä irti. Sen myötä Piquet olikin vastaisuudessa hieman varovaisempi lehdistön kommenteissaan. Etenkin Alan Jonesia kohtaan. Myös Carlos Reutemannin kanssa hänellä oli useita kertoja ongelmia kauden aikana. Piquet oli kuitenkin myös radalla näyttävä kuljettaja huolimatta ulosajoistaan Monacossa ja Jaramassa.

Dijon-Prenoisissa hän taas johti kisaa ja ei voinut käsittää tuomariston päätöstä liputtaa kisa poikki vesisateen takia ja siitä johtunutta erillislähtöä. Siitä huolimatta hän oli kolmas. Silverstonessa Piquet vuorostaan sai pahoja mustelmia ja lihaskipuja harjoituksissa. Vatsaan kohdistuneiden paineiden takia hän myös oksensi kypäräänsä vapaissa harjoituksissa. Didier Pironin tapaan Piquet valitti f1-autojen tulleen sietämättömäksi ajaa. Silverstonessa matka päättyi jälleen keskeytykseen.

Tästä huolimatta hän voitti Hockenheimissa ja aloitti Reutemannin 17 pisteen etumatkan umpeen kuromisen. Österreichringillä hän oli kolmas ja Zandvoortissa toinen. Monzassa hän harmittavasti tipahti kuudenneksi ja Montrealin kaatosateessa hän oli paras Goodyearin kuljettaja ajettuaan sinnittelemällä viidenneksi. Goodyearin saderenkaat olivat huonommat laadultaan kuin Michelinin ja ulosajo oli Piquetilläkin useita kertoja enemmän kuin lähellä. Reutemann sen sijaan ajelikin välillä radan ulkopuolella ja oli lopulta vasta kymmenes siinä kilpailussa.

Las Vegasin hornankattilassa parkkipaikkaradalla Piquet heilui jo harjoituksissa fyysisen kuntonsa rajamailla. Hän tarvitsi jo Virallisen Harjoituksen jälkeen lääkärin apua nestehukan ja niskalihasten kramppien takia. Piquet sai arvostelua muun muassa itse Gilles Villeneuvelta hänen huonon kuntonsa takia ja Villeneuve sanoi, että Reutemann on maailmanmestari. Myös Jean-Pierre Jarierin ja Alan Jonesin veikkailtiin pärjäävän erittäin hyvin kisassa lähinnä huippuluokan fyysisen kunnon ansiosta. Piquet yritti kaikkensa ja jostain syystä kierroksella 17 hän ikään kuin pääsi Reutemannin ohi ilman argentiinalaisen vastarintaa. Tämän myötä Piquet näytti varmistavan mestaruutensa. Loppukierroksilla tosin Piquet oli menettää kaiken pyörtymisen takia.

 

[P1 Rai]

Teetkös CCMK kausikooste 1984:sta?

 

[CCMK]

Saatanhan minä sen tehdä. On se ainakin jo valmiina ja analyysit kaikista ajajistakin on jo tehty. Tosin sen laitto vielä viivästyy näillä näkymin noin Kyalamin kisan paikkeille tämän kauden päättämisen takia. Voi sen tietysti aloittaa jo hyvin pian näinä päivinä. Kauden 1983 kisakuvat tulen julkaisemaan näillä näkymin heti Piquetin mestaruusarvioinnin ja epilogin jälkeen joko ennen lähteitä tai heti niiden jälkeen yhtenä kausipakettina poikkeuksellisesti. Pitää yrittää vähän tiivistää ensi kausikoosteessa näitä kisajuttuja lyhyemmäksi ja vähän enemmän nostaa ajajan osuutta. Rosbergin ajot tulee varmaan erikseen käsiteltyä omana juttunaan aina kisajutun jälkeen lisätilan saamiseksi muille kuljettajaksi.

Saa nähdä. On vain ollut kovin kuluttavia ja aikaa vieviä muita juttuja ollut jo viime lokakuusta asti niin saa nyt todella nähdä että miten teen asian kanssa. Ainakin tämä kausi viedään loppuun asti vaikka jo erittäin pahasti myöhässä onkin. Jatko onkin sitten valmiista aineistosta huolimatta vielä vähän auki...:dunno:.

 

[CCMK]

Nelson Piquet Formulamestari omalla tavallaan osa 3

Nelson Piquet: Syntynyt 17.8.1952 Rio de Janeirossa Brasiliassa, 78 GP-lähtöä, 10 voittoa (1980 Long Beach, 1980 Zandvoort, 1980 Imola, 1981 Buenos Aires, 1981 Imola, 1981 Hockenheim, 1982 Montreal, 1983 Rio de Janeiro, 1983 Monza ja 1983 Brands Hatch.) 8 paalupaikkaa ( 1980 Long Beach, 1980 Montreal, 1981 Rio de Janeiro, 1981 Buenos Aires, 1981 Monaco, 1981 Montreal, 1982 Österreichring ja 1983 Zandvoort.) 9 nopeinta kierrosta (1979 Watkins Glen, 1980 Long Beach, 1981 Buenos Aires, 1982 Hockenheim, 1982 Österreichring, 1983 Rio de Janeiro, 1983 Monaco, 1983 Monza ja 1983 Kyalami.)

Las Vegasin Grand Prix 1981 tuotti Nelson Piquetille maailmanmestaruuden. Se aiheutti kuitenkin myös paljon keskustelua Piquetin todellisista kyvyistä ja siitä, että miten Williamsin kuljettajat Alan Jones ja Carlos Reutemann itse munivat mestaruutensa suhteen kauden aikana. Jossain määrin Jones erityisesti oli ajanut uransa parhaimman kauden kuin mitä hän oli koskaan ajanut. Edes maailmanmestaruuskaudellaan 1980 hän ei ollut yhtään niin vakuuttava kuin joissakin kauden 1981 kilpailuissa. Reutemann vuorostaan tuntui karistaneen kauden aikana kaikki ennakkopelot vain täydellisen auton herruudesta, mutta välillä silti Reutemann tuntui olevan eksyksissä niin itsensä kuin autonsakin kanssa.

Lisäksi kuljettajien välirikko Brasiliassa söi motivaatioa tukea toista tai edes talliakaan. Nelson Piquet tuntui taas arvostelijoiden mukaan ajaneen edellisen kauden kuin maailmanmestari ja hänen olisi silloin pitänyt voittaa mestaruus. Nyt hän voitti sen Williams-kaksikon riitelyn, Alain Prostin Renaultin pettäessä jatkuvasti alta (Prost johti eniten kilometrejä kaudella 1981) ja myös onnella muutamassa tärkeässä paikassa oikeaan aikaan.

Merkillepantavaa oli myös Jacques Laffiten meno varikolle kesken kilpailun Las Vegasissa vaikka hän tiesi sen käytännössä tarkoittavan mestaruuden luovuttamista Piquetille. Kun renkaat pettivät alta niin toisaalta ei Laffitella muutakaan mahdollisuutta ollut ja muutenkin Las Vegasissa 1981 käytiin kauden 1982 vastaavaan kilpailuun verrattuna enemmän varikolla juurikin Michelinin renkaiden jatkuvasti ollessa heikosti kestäviä. Kaudella 1981 myös Michelinin eri rengaslaadut eri tallien kesken kokivat suuria mullistuksia ja vaihtelivat kilpailusta kilpailuun.

Lopullinen suuri jossittelun ja katkeroitumisen aihe oli se, että FISA ei koskaan palauttanut Kyalamin 1981 MM-arvoa vaan piti tulokset ennallaan. 31.12.1981 Nelson Piquet sai vuoden vaihduttua 1.1.1982 huokaista aivan lopullisesti helpotuksesta. Hänestä oli tullut maailmanmestari ja ainakin omasta mielestään ansaitusti. Kaudeksi 1982 hän oli suuria odotuksia täynnä.

Turbomoottori oli Brabhamilla ollut käytössä jo kaudella 1981, mutta se oli opiskelun arvoinen asia ja Piquet oli malttamaton. Hän olisi halunnut laittaa kaiken pelin jo heti Kyalamissa, mutta Herbie Blash kertoi realiteetit ja alun vastustelusta huolimatta Piquet hyväksyi perustelut.

Kaudella 1982 talli esitteli uudestaan välitankkaukset jota talli oli viimeksi käyttänyt kaudella 1979 Alfa Romeon moottoreille kilpailuissa. Tuolloin välitankkauksia oli lähinnä kiroiltu, mutta turbomoottori vaati riittävästi polttoainetta ja auton painopisteen takia muutenkin sen piti olla riittävän kevyt muutenkin ollakseen kilpailukykyinen.

Piquetille tuli kaudesta 1982 lopulta ongelmien takia pysyvä välikausi. Tallikaveri Riccardo Patrese oli uutena kakkosmiehenä tallissa hetken aikaa jopa niskan päällä ja vielä talvikauden testeissäkin Patrese oli ajoittain parempi kuin Piquet. Huolimatta siitä, että Piquet nauttii testauksesta verrattuna moniin muihin f1-kuljettajiin. Tai on mekaanikkojen kanssa kuin omillaan. Eräässä vaiheessa uraansa Piquet vitsailikin että hän tuntee tallinsa mekaanikot varmasti paremmin niin nimeltä kuin henkilönä muutenkin kuin kukaan toinen f1-kuljettaja.

Piquet valitsi kaudella 1982 siis jopa satojen tuntien ylimääräiset testit mestaruuden sijasta tietäen, että kausi 1983 olisi hänen. Toki ei kausi 1982 mikään aivan täysi välivuosi sinällään ollut Piquetille, mutta äärimmäinen heittely aallonpohjan eli Detroitin karsiutumisen ja Montrealin voittamisen pitäminen kauden parhaimpana suorituksena osoittivat Piquetin kauden yleiskuvan välikaudeksi. Loppukaudella Piquetin ajatuksetkin tuntuivat olevan muualla ja ongelmiakin esiintyi. Piquet muun muassa hyökkäsi oman ystävänsä Eliseo Salazarin kimppuun ja potkunyrkkeili tämän kanssa Saksan osakilpailussa Hockenheimissa.

Kausi oli siis pitkälti keskeytystä keskeytyksen perään kaudella 1982 ja vain harvoin Piquet onnistui ajamaan itseään edes pisteille saakka. Palkinnoille Piquet pääsi vielä Zandvoortissa minkä jälkeen Piquet vaatikin tallia jo reagoimaan jatkuvaan polttoainepulaansa jollakin tavalla.

Las Vegasissa nähtiin vuorostaan Piquetin ajajankykyjen äärimmäinen huono puoli. Sinä päivänä kun Nelson Piquetiä ei ajaminen yksinkertaisesti sanottuna kiinnostanut ja vaikka hän keskeyttikin rehellisesti niin silti tuntuma oli kuin, että hän olisi voinut vaikka ajaa seinään silkasta turhautuneisuudesta ja ajamisestaan muutenkin kilpailussa vain keskikastissa. Piquet kun ei muutenkaan ollut mikään katuratojen äärimmäinen ystävä.

Hänen mukaansa siis ja vielä voitostakin huolimatta. Lisäksi Piquetiä harmitti suunnattomasti Keke Rosbergin tapaan myös Brasilian voiton diskaaminen.

Toisaalta taas voittaminen kauden 1983 avauksessa lähes testaamattomalla ja 11 päivää vanhalla BT52:lla tuntui äärimmäisen hyvältä. Etenkin kun voitto osui kotiyleisön eteen. Rosberg olisi kuitenkin todennäköisemmin voittanut kilpailun ilman varikkotulipaloaan välitankkauksen yhteydessä. Seuraavaa voittoa Piquet saikin sitten odottaa melkein puoli vuotta. Kautta 1983 analysoitaessa Piquetin osalta korostui monikin piirre. Kaikkein eniten korostui kuitenkin Piquetin lähes Niki Laudan mittapuuta huikenteleva rauhallisuus, tasaisuus ja ennen kaikkea hirmuinen itsevarmuus kaikesta mitä hän teki. Hänen sanottiin aikuistuneen kuin taikaiskusta.

Siitä huolimatta Piquetillä oli kuitenkin vielä omat särönsä mukana pelissä. Ennen sitä voidaan hieman analysoida kautta 1983 Nelsonin osalta. Kauden ensimmäisellä puoliskolla Nelson Piquet vaikutti enemmän kisavoittajalta kuin maailmanmestariehdokkaalta. Toisaalta Piquet ei koskaan varsinaisesti ollut mestaruuskaudellaan huono tai mitenkään erityisen kilpailukyvytön. Tosin Long Beachin kisa oli samanlainen kuin Las Vegas 1982.

Samanlaista kakaramaista käytöstä, keskikastissa ajelua kun ei päästykään kärkipaikalle ja aivan ihmeellinen suutuminen niin tallille kuin lehdistöllekin siinä vaiheessa kautta. Tilanne jäi kuitenkin onneksi ainoaksi säröksi. Tallin ehdottoman ykköskuljettajan asemaan Piquet palautui viimeistään Imolan jälkeen kun Bernie ilmoitti hänen saavan mestaruuden kaudella 1983. Varsinaisesti Piquet ei ollut kilpailukyvytön kaudella. Hän ei vain ollut yhtä näyttävä kuin Prost tai Ferrarin miehet Arnoux ja Tambay. Varmoina suorituksina Piquet vahvisti asemiaan kaudella muun muassa ajamalla parhaiten Mafian miehistä Monacossa ja saavuttamalla rengasrikosta huolimatta pisteitä Detroitissa.

Detroitin rengasrikko oli ainoa syy miksi Michele Alboreto voitti kilpailun siellä. BT52:ssa oli kuitenkin tyyppivikana polttoaineen ehtymisen vaara ja siten Piquetillä oli jälleen onnea muutaman kerran kaudella. Paul Ricardissa hänellä oli enää puoli litraa jäljellä polttoainetta kilpailun jälkeen ja Imolassa hän kärsi ennen keskeytystä liiasta polttoaineen kulutuksesta.

Myös Belgian nelospaikka johtui polttoaineen ehtymisestä ja sen aiheuttamasta yrittämättömyydestä. Montrealin kisassa Piquetiltä hajosi kaasutin, mutta Silverstonessa esitelty BT52B korjasti polttoaineen riittävyysongelman isommalla tankilla ja sen jälkeen Piquet ajoi kauden uskomattoman hienosti. Hänestä tuli käytännössä nopein mestaruuden tavoittelija radalla. Hän ajoi välittömästi toiseksi Englannissa, oli Saksassa toisena kunnes moottori ja polttoaineensyöttö petti hänet, ajoi kolmanneksi Itävallassa moottorivauriosta huolimatta ja Hollannissa olisi voittanut ilman Alain Prostin järjestämää kolaria.

Prostin kolarista Piquet ei ollut kovin vihainen vaan antoi asian olla. Kauden kolme viimeistä kilpailua oli Piquetin puhdasta näytöstä. Vain Monzassa, Brands Hatchissa ja Kyalamissa Piquet oli hetken aikaa oman tallikaverinsa Patresen takana kilpailussa ja myös autonmitan verran Kyalamin startissa Tambayta perässä. Piquet on aina ollut huippunopea kuljettaja, mutta uutta oli ennen kaikkea yleinen rauhoittuminen lähes koko kauden ajaksi ja ennen kaikkea tasaisuus ratkaisi mestaruuden Piquetille. Piquetin ei tarvinnut Laudan tapaan enää selitellä muille. Eikä todistaa mitään tallilleen. Kaikki tiesivät Piquetin salaisuuden.

Hänen ei tarvinnut ajaa kuin vain tarvittavaa nopeutta silloin kuin piti. Loppukaudesta muiden mestaruuskandidaattien kompastellessa milloin mistäkin syystä Nelson Piquet porskutti kohti mestaruutta. Ei edes Brabhamia vastaan oletettu syytös auton rakettipolttoainekohussa hetkauttanut Piquetiä kovinkaan pahasti tai saanut häntä paniikkiin. Kyalamissa hän liimaili oman faniklubinsa tarroja Alain Prostin autoon huolimatta edessä olevasta kilpailusta. Se kertoi paljon Piquetin jokerimaisesta persoonasta.

Loppupelissä Nelson Piquet ansaitsi mestaruuden täysin puhtaasti ja Long Beachia lukuunottamatta ainoa mahdollinen harmi on vain tallin omaan piikkiin menevä rakettipolttoainekohu ja ilman BMW:n omaa mahdollista taantumista Piquet on ensi kaudella todennäköisesti lajin kolminkertainen maailmanmestari. Ainakin kautta 1981 selvemmin Piquet oli kaudella 1983 maailmanmestari myös arvostelijoidenkin mukaan. Nelson Piquet on kuitenkin aina ollut oman tiensä kulkija joka ei arvostelijoiden mielipiteistä paljon piittaa.

Arvosana: 10/10