F1 Kausikooste -83

[CCMK]

Renaultin piti voittaa kaudella 1983 maailmanmestaruus ainakin kuljettajien tai sitten edes viime kädessä valmistajien puolella, mutta siihen talli ei kyennyt. Jälleen kerran. Luotettavuusongelmat olivat lopullisesti taaksejäänyttä elämää muutamaa satunnaista moottorivikaa talvikauden 1982-1983 alussa uuden RE40:n tullessa kehiin. Renault Sportin ensimmäinen absurdi päätös liittyi juurikin autoon. RE40 oli helkkarin hyvä automalli kaudella 1983. Se oli luotettava, ei räjähtänyt jossain kilpailun puolivälissä liekkeihin ja ennen kaikkea automalli oli tasapainoinen ja sopi hyvin Alain Prostin kaltaiselle nopealle, mutta erittäin älykkäälle kuljettajalle.

Taktisesti taitavan Proffessorin olisi pitänyt voittaa tällä autolla mestaruus, mutta siihen hän ei pystynyt katkerasti taaskaan. Ilkeästi sanottuna pisteiden kannalta täysin merkityksettömät paalupaikat ja eturivin lähtöpaikat jäivät kaudella 1983 yllättävänkin vähiin mutta voitot, pisteet ja maaliinpääsyt itse kilpailussa lisääntyivät. Valitettavasti mikään ei riittänyt. Kukapa olisi uskonut, että mestaruus ratkaistaisiin tavallaan jo ennen kuin koko Formula 1:sten MM-Sarja kaudella 1983 edes oli alkanutkaan.

Yli-itsevarmuus La Regiellä kostautui siten, että talli teki ratkaisun vakuuttavasta testikaudesta huolimatta käyttää vieläkin RE30C:tä eli maaefektiin pohjautunutta ja muutenkin vuoden 1981 kolmeen kertaan päivitettyä automallia vielä alkukauden ajan. Se oli ensimmäinen kerta jolloin Alain Prost todella alkoi mietti tilannettaan tallissa. Prost oli jäänyt Renaultille lähinnä reippaan palkankorotuksen ja taatun ykköskuljettajan aseman myötä.

Eddie Cheever oli tullut talliin lähinnä suostuttuaan kakkoskuskisopimukseen. Sopimus oli ovela niin liiketalouden kuin kuninkuusluokassa suurtalleille tyypillisen isänmaallisuuden siirapin muodossa. Liiketaloudellisesti Yhdysvaltain Renaultin myynti pomppasi huipputalliin päässeen Cheeverin myötä kattoon ja amerikkalaiset kuvittelivat Cheeverin lähes maailmanmestariksi siirron myötä. Tosin tämä oli lähinnä keskiverron amerikkalaisfanin näkemys asiasta. Todellisuudessa Cheever oli erittäin alistettu kakkoskuljettaja. Samalla se varmisti Ranskan lehdistön yhdistymisen Prostin taakse.

Ennen kautta 1983 lehdistö oli antanut tavallaan paljon kritiikkiä La Regielle sen hävittyä mestaruuden La Famiglialle turbomoottoreiden ja valmistajien osalta. Lisäksi lehdistö muistutti myös kausien 1979-1982 aikana olleista kuljettajien välisistä sodista jotka myös olivat tallin autojen epäluotettavuuden kannalta erittäin haitallisia. Ensimmäinen taisto oli käyty kausien 1979-1980 aikana Jean-Pierre Jabouillen ja Rene Arnoux'n kesken ja kausien 1981-1982 välinen toinen taisto Prostin ja Arnoux'n välillä. Ensimmäisen sodan päätös oli Jabouillen loukkaantuminen kaudella 1980 ja sitä ennenkin Jabouille oli jo lähdössä pois tallista heikentyneiden henkilösuhteiden takia.

Vuonna 1981 taas Prost oli ryhtynyt puhumaan tiettävästi tallin teknistä henkilöstöä ympärilleen ja Arnoux syytti häntä tästä. Prost taas vuorostaan epäili Arnoux'n näyttävyyden ja tietynlaisen yleisasenteen toimivan häntä itseään vasten liikaa. Kaudella 1982 Renault näytti jyräävän maailmanmestariksi mutta vielä edelliselläkin kaudella Cossyliiga oli Turbomafian edellä. Prostin mestaruushaaveet murenivat jälleen turbojen epäluotettavuuteen ja edelliskautta selvemmin myös keskinäiset riidat paremmuudesta kärjistyivät selvästi näkyville jo ennen Paul Ricardin tilannetta. Tallimääräystilanne oli Gerard Larroussen luomus ja samalla kylvettiin lopullisesti eriarvoisuus tallikaverien välille.

Arnoux voitti Ranskan Grand Prixin viime kaudella tallimääräyksestä piittaamatta ja meni kauden päätteeksi Ferrarille. Tässä vaiheessa talli oli saanut tarpeekseen yli kolme vuotta jatkuneesta jatkuvasta turhasta taistelusta ja tiiminsisäisestä turhasta kilpailemisesta. Työrauhaa vaadittiin myös tallin sisällä ja johtohenkilöstö päätti, että otetaan ulkopuolinen kuljettaja ja näin Eddie Cheever sai kunnian olla ensimmäinen ulkopuolinen kuljettaja kahdessa suuressa ranskalaistallissa eli Ligierillä ja Renaultilla. Lehdistö yhdistyikin nyt Ranskassa pelkästään Prostin taakse ja Renault Sportin aina onnistuvat selitykset johtokunnan suuntaan tuntuivat jatkuvan ja näin menestyksen piti tulla vihdoin ja viimein.

Ikävä kyllä talli menetti mestaruuden RE30C:n takia. Auto oli nöyryyttävän hidas Riossa ja muun muassa Marc Surerin kuutospaikka siellä Prostin nenän edestä vei ranskalaisen mestaruuden periaatteessa kauden lopussa. Prost vaati itselleen RE40:tä ja myös sai sen yksittäisenä kappaleena Long Beachiin. Kaikki Turbomafian suuret tallit eli Brabham, Renault Ja Ferrari kärsivät kauden alussa hitailla radoilla vielä Cossyliigan autojen edessä, mutta Euroopan kauden alkaessa ja nopeiden ratojen tultua kalenteriin etenkin Renaultin ylivoima oli murskaavaa. Ranskan kilpailun piti aloittaa Prostin mestaruustie ja niin näytti myös tapahtuvan.

Aina kun auto vain toimi niin Prost myös voitti ja milloin ei auto ollut aivan voittovauhdissa niin silloinkin Prost oli usein palkinnoilla tai nyt minimitavoittein säännöllisesti isoilla pisteillä ja vain poikkeustapauksessa jäännöspisteillä. Yhdeksän kertaa seuraavien kilpailujen aikana Prost pääsi maaliin ja Ranskan voiton jälkeen kaudella tuli vielä kolme muutakin voittoa ja viisi muuta pistesijoitusta. Vain kerran Prost jäi sinä aikana pisteittä ja sekin tapahtui Turbomafian epämieluisilla radoilla. Keskikaudella kausi kääntyi jälleen Renaultia vastaan.

Talli ei ymmärtänyt ryhtyä Prostin vaatimiin toimenpiteisin ja vähätteli tätä tämän hätäilyn suhteen. Seuraukset myös näkyivät vaikka muutakin voisi tilanteesta kuvitella. Todellisuudessa Brabham ja Ferrari olivat jo Renaultia nopeampia ja osin koko Prostin mestaruustaisto nojautui vain luotettavuuden varaan. Lisäksi RE40:ssä oli yksi tyyppivika mitä ei olisi missään nimessä pitänyt olla. Nimittäin välijäähdytin oli puutteellinen ja ylikuumenemiselle altis. Sitä ongelmaa ei koskaan osattu korjata ja se sinetöi Renaultin tappion viimeistään. Prost huomautti tallia lukuisia kertoja testityön tärkeydestä ja vikojen korjaamisesta ajoissa. Myös ylimääräistä päivitettyä autoa Brabhamin tapaan Prost ehdotti tallille, mutta kaikkiin ehdotuksiin suhtauduttiin yllättävänkin vähättelevästi.

Tämän kaiken seurauksena Prostilla oli 14 pisteen johto Piquetiin ennen Zandvoortia ja jo siellä nähtiin Piquetin ylivoima. Prost tönäisi Piquetin radalta auton vain ohjautuessa brasilialaiseen. Samoin hänen tiensä päättyi myös ennen pysähdystä. Sitten Prost vuorostaan keskeytti Monzassa ja oli muutenkin vain toinen Brands Hatchissa. Ennen Kyalamia Prostin ja tallin keskinäiset välit toisiinsa tuntuivat hyviltä mutta jännittyneiltä. Lisäksi tilannetta tulisi aiheuttamaan myös Larroussen ja Prostin välillä myös eräs muukin asia. Kyalamiin mennessä Prost näytti hermoromahduksen partaalla olevalta ja kotinsa menettäneeltä pakolaiselta ja hänen eronsa oli Piquetiin oli vain kahden pisteen luokkaa.

Mestaruushuuman kynnyksellä Renault lähetti ennätysmäärän reporttereja paikan päälle raportoimaan mestaruudesta ja talli ei vieläkään ymmärtänyt tilannettaan. Autossa oli kaikki lähes samaa kuin Brabhamilla ja silti talli oli vain korkeintaan toiseksi paras lähtöruudukossa. Lopulta Prost keskeytti ja kisan jälkeen Piquetin juhliessa kaikki patoutumat kärjistyivät ja kun Prostin petipuuhat Larroussen vaimon kanssa tulivat ilmi niin Prost sai kenkää. Samalla myös Cheever sai kenkää tallista. Cheeverin kohdalla virallisena selityksenä yritettiin käyttää kakkoskuljettajan kykenemättömyyttä auttaa tallia, mutta Cheever oli myös saanut kärsiä Prostiin nähden erittäin paljon teknisiä vikoja eikä siten oikein voinutkaan täyttää tehtäväänsä eli syödä pisteitä Ferrarien ja Brabhamien osalta juurikaan kunnolla.

Renaultille tappio toistamiseen mestaruustaistossa tallien puolelta oli hirvittävä nöyryytys ja Larrousse yhdessä Jean Sagen kanssa taisteli oikeastaan työpaikastaan kauden päätteeksi. Urheilujohtaja syytti kaikesta Toiminnanjohtaja Sagea ja tallipäällikkö Larroussea ja samalla Urheilujohtaja sai kuulla kovia sanoja johtokunnalta Pariisiissa. Prost vuorostaan syytti tallia ja talli Prostia. Viimeisenä epätoivoisena yrityksenä talli teki itsestään vielä nolatumman aiheuttamalla rakettipolttoainekohun ja siitä seuranneen oikeustaiston ja vielä häviten sen. Tosin voittokin olisi tuntunut tavallaan tappiolta sillä Prost olisi todennäköisesti silti vienyt mestaruusnumeron muuhun talliin ja lisäksi tallia olisi voinut syyttää kabinettivoittajaksi. Prostin ulos potkiminen tallista tuntui järjettömältä Ranskassa. Ehdottomasti maailman kolmen parhaimman kilpa-ajajan joukkoon kuulunut Prost olisi ansainnut talliltaan luottamuslauseen. Vähintään mitä tahansa muuta kuin potkut.

Renault tuntuu olevan onnettaren panttivanki ja Kyalamin osakilpailu 1983 oli loistava taktinen oppitunti siitä miten pienempikokoinen huipputalli voi voittaa isompansa. Koko Renault Sportin naurettavan byrokraattinen laitos toimintoineen ansaitsee paljon sapiskaa ja koko tallin oleminen mestaruuskamppailussa loppuun asti oli pitkälti Prostista kiinni. Toki Cheeverkin olisi voinut ilman ehdotonta kakkoskuskin asemaa ja jatkuvia teknisiä vikoja olla enemmänkin hyödyksi tallille.

Vain kolme kertaa kauden aikana Cheeverin osalta poikettiin kakkoskuskin sopimuksesta eli Long Beachissa, Monacossa ja Detroitissa. Prostin potkujen jälkeen koko Renault Sportin toiminta tuli viimeistään kaikessa huonoudessaan päivänvaloon. Talli onnistui nolaamaan itsensä tavallaan kahdesti. Ensin talleista Ferrari vei turbomestaruuden ja lisäksi Ferrari vei uudestaan turbomestaruuden tällä kaudella ja samalla myös ensimmäisen turbolla ajetun kuljettajien mestaruuden. Valmistajien toinen sija ja 1,2 mljoonan dollarin TV-raha ei paljon lämmitä johtokunnan mieltä ja vetäytymisestä ollaan puhuttu paljon ja nyt vasta tullaan puhumaankin.

 

[CCMK]

La Famiglialle olisi voinut jälleen korottaa iloisen maljan tämän kauden valmistajien mestaruuden johdosta ja miksikäs ei? Mestaruus valmistajien MM-sarjassa Ferrarilla oli jälleen kerran tasapainosuhdanteen ansiota. Toisin kuin Alain Prostia suosiva Renault tai Nelson Piquetia suosivat Brabham, Ferrarilla oli käytössään kaksi erittäin hyvää ja oikeastaan voidaan puhua kahdesta maailmanmestaruuteenkin kykenevästä kuljettajasta. Näiden kuljettajien tehtävänä oli joka tapauksessa viime kädessä tuoda mestaruus Maranelloon mikäli henkilökohtaisella puolella ei mestaruutta tulisi. Nämä kuljettajat olivat Rene Arnoux ja Patrick Tambay.

Edelliskauden traagisiin seurauksiin päättyneet kiistat olivat liian tuoreessa muistissa ja siten etenkin alkukaudesta talli välttyi tekemästä mitään edes tallimääräykseen viittaavaakaan toimintaa. Tällä toiminalla Ferrari varmisti työrauhan tallin sisällä, että myös sen uskollisten fanien eli tifosojen silmissä. Jossain määrin kiusallinen kysymys Pironin kuntoutumisesta on edelleen avoinna sillä Pironi on kuntoutunut huomattavasti vuoden alkuun verrattuna, mutta ei vieläkään f1:n rattiin. Kaksi samoin oikeuksin varustettua ykköskuljettajaa pystyivät tuomaan erinomaisesti pisteitä tallille vaikkakin aivan alkukaudesta vaikeuksia oli hitailla radoilla tallilla.

Euroopan radoilla Ferrari alkoi näyttää osaamistaan ja Imolassa Patrick Tambay sai emotionaalisen voiton autolla numero 27. Edellisellä kaudella Villeneuvelta oli viety siellä voitto ja se kuului kauden 1983 tärkeimpiin henkisiin tapahtumiin. Paul Ricardissa vähän aiemmin Alain Prost juhli myös edelliskauden varastettua voittoaan lähes samalla tavalla. Keskikauteen mennessä Tambay ajautui pieniin vaikeuksiin ja Arnoux nousi feenikslinnun tavalla tuhkan alta voittaen pari seuraavaa osakilpailua ja lähellä oli myös Silverstonen voittokin. Arnoux oli ollut lähes huomaamaton alkukaudesta. Lähinnä taistelua Long Beachissa ja Imolassa oli ainoat mainittavat asiat Monacon laittoman työntämisen ohella ja Detroitissa Arnoux oli jo väläyttänyt Montrealia varten osaamistaan radalla.

Ennen kauden loppua tasavertainen asema tai ainakin melkein aina tasavertainen asema oli tuonut heidät tilanteeseen jossa Tambay vaikutti kuitenkin joutuvan kakkoskuljettajaksi ennen kauden loppua ja Arnoux saisi Maranellon kuljettajatittelin kaudella 1983. Toisaalta molemmat olivat erittäin kilpailukykyisiä ja kuljettajia ja olivat vielä selvästi mukana mestaruuskamppailussa. Suurinta osaa siinä päätöksessä näytteli juurikin Tambayn tuplakeskeytys Hockenheimissa ja Österreichringillä. Tasavertaisen kuljettaja-aseman oli tarkoitus antaa tallille mahdollisimman suurta etua kohti mestaruutta ja niin kävikin. Se asenne kävi aina Zandvoortiin asti jolloin ainakin tallin sisällä ryhdyttiin melko pitkälti tukemaan Arnoux'ta.

Viimeistään, mutta ymmärrettävästi tuki siirtyi hänelle viimeistään Tambayn keskeytyksen jälkeen Brandsissa. Ennen tallin potkukohua käydään läpi muuta kautta. Tasavertaisuus kuljettajien kesken siis näkyi ja melkein loppuun asti kumpikin myös tuki toisiaan vaikka toisinaan ja kerran samassa kilpailussa molemmat kuljettajat kieltäytyivät noudattamasta Marco Piccininin antamaa tallimääräystä.

Molemmat kuljettajat kapinoivat annettuja määräyksiä vastaan muutaman kerran kauden aikana ja söivät tallin pisteitä omasta kupista mikä taas ei sopinut Il Commendatorelle. Toisaalta kaudella 1983 Ferrarin autot eivät koskaan olleet mitenkään kovin kaukana kärjestä toisin kuin vaikkapa vuonna 1982 huonoimmillaan ja puhumattakaan sitten vuosista 1980-1981 jotka olivat Maranellon historian synkimpiä vuosia sitten 1970-luvun alkuvuosien. Oikeastaan Arnoux ja Tambay pysyivät lähes loppuun asti mukana mestaruustaistelussa. Varsinaisesti mestaruuden maksoi Goodyearin siirtymäajan pituus ristikudosrenkaista vyörenkaisiin.

Ferrarin kyvykkyydestä muiden rengasvalmistajien osalta voisi mielipiteitä jakaa paljonkin. Michelinin osalta vaikeuksia olisi tullut etenkin alkukaudesta ja lisäksi hyödyt olisivat rajoittuneet vain tietyille radoille eli joillakin radoilla Ferrari olisi ollut ylivoimainen ja tietyillä lähes naurettavan hidas. Pirellin osalta Ferrari olisi ollut valtava kysymysmerkki. Mikä tahansa olisi ollut mahdollista täydellisen katastrofikauden ja suuren vuosikymmenen menestyskauden välillä.

Pirellin Mario Mezzanotten mukaan ja Pirellin rengasinsinöörit yhtyivät samaan käsitykseen, että Ferrarin automallien 126C2 ja 126C3:n rakenne olisi sopinut täydellisesti ykkösluokan turboahdettuna autona juurikin heidän renkailleen. Pirellin arvaamattomuus ei kuitenkaan vanhoista siteistä ja Enzon erittäin ystävällisestä suhtautumisesta kiinnostanut tallia sillä hetkellä. Olihan talli Goodyearin rengasohjelman primus motor ja sille ei käännetä selkää vain vanhan ystävyyden tai tunneseikkojen takia. Eli loppupelissä ilman Goodyearia olisi mestaruus voinut jäädä Ferrarilta reilustikin haaveeksi tänä vuonna. Auto oli ennen kaikkea jälleen kerran sirkuksen luotettavin menopeli ja lisäksi siinä oli ainakin luotettavin ja vahvin turbomoottori koko sarjassa.

Sattumanvaraisesti luotettavinkin turbo saattoi pettää ja etenkin Tambay suivaantui tästä pahoin Itävallan jälkeen kun moottori oli hajonnut peräti kaksi kertaa. No Paul Ricardissa moottoreita Ferrarilla hajosi harjoituksissa yhteensä 8 kappaletta joten eteenpäin oltiin menty.:frank: Molemmat Ferrarin autot olivat hienoja ja etenkin 126C3 näki paljon kopiointia muiden tallien osalta ja juurikin pahimmat kilpailijat Brabham ja Renault ottivat Ferrarin ratkaisut omikseen.

Se katkaisee siivet huhuilta joiden mukaan juuri Ferrarin insinöörit tai suunnittelijat kopioisivat muita talleja. Loppukaudesta siis omenat oli kuitenkin laitettu Rene Arnoux'n koriin ja Patrick Tambayn olisi pitänyt alistua kakkoskuskiksi. Näin ei kuitenkaan aivan silti käynyt.

Suhteellisen rauhallisen kauden (lähinnä ennen kuljettajakohua suurimmat kiistat koskivat Harvey Posthlethwaiten uuden auton tuloa, kiistoja FISA:n ja FOCA:n kanssa kolmansien autojen ajattamisesta sarjassa ja ennen kaikkea Piccininin ja Mauro Forghierin välistä valtataistelua Maranellon kulisseissa.) päätteeksi Piccinini onnistui myrkyttämään Ferrarin ilmapiirin. Farssimaisella ja törkeällä tavalla Piccinini erotti Tambayn saadakseen Michele Alboreton talliin.

Piccinini oli toki yrittänyt ensin saada Tambayta kiinni ilmoittaakseen asiasta, mutta lopulta kertoi lehtimiehille asian. Kertomatta edelleenkään Tambaylle mitään tai odottamatta lupaa korkeammilta tahdoilta kuten Agnellin miehiltä, Borsarilta, Gocchilta, Linilta tai itse Enzolta. Vaikka päätökselle sinällään olikin perusteensa niin se oli kaikkiaan radikaali ja omituisen törkeä päätös erottaa Tambay jota Ferrarilla arvostettiin tavallaan kauden 1982 pelastajana ja myös muutenkin kauden 1983 osalta erittäin korkealle tallissa. Toisaalta Piccinini ei jostain syystä koskaan ollut pitänyt Tambaysta ja Tambayta vieläkin koski juurikin vahvasti vuoden 1977 sopimatta jääneen sopimuksen jälkilöylyt ja tietyn tilapäiskuskin maine.

Tallikavereita verratessa Arnoux oli aloittanut kauden erittäinkin heikosti suhteessa häneen ja oli vasta keskikaudella saanut vahvasti juonen päästä kiinni. Vaikka Arnoux'n keskikautta voisi hehkuttaa paljonkin niin siitäkin osan syö ainakin jo se, että Tambay keskeytti ennen Zandvoortia kaksi kertaa peräkkäin ja joutui Detroitissa törkeästi pois hinatuksi hinausauton kuljettajan virheen takia.:thumbfh:

Lisäksi Arnoux'n mestaruuden eteen yritettiin jatkuvasti vaikuttaa loppukaudesta enemmän kuin Tambayn eli häntä vastaan käytettiin tallimääräyksiä tai hänet yritettiin alistaa niille vastoin sopimusta. Tambay oli Alain Prostin jälkeen kenties sarjan toiseksi paras tekninen kuljettaja, renkaidensäästäjä ja ennen kaikkea kaudeksi 1984 hänen polttoaineensäästökyvystään olisi ollut huomattavasti enemmän hyötyä kuin mitä Arnoux'n mahdollisista kyvyistä olisi. Etenkin mekaanikot olivat kauhuissaan päätöksestä ja samoin Forghieri. Ja paras peruste Tambayn säilyttämiselle olisi ollut parhaimpana päivänä lähes Villeneuvemainen armoton nopeus.

Joka tapauksessa Kyalamissa Tambay näytti Piccininille närhen munat ja samalla myös oikeastaan koko tallissa oleville vastustajilleen. Piccininin oman hovin ja Arnoux'n lisäksi kaikki muut olivat hänen puolellaan. Alboreto oli yllättävänkin vaivaantunut kuultuaan promotilaisuudessa Ferrarin kuohuttavasta tilanteesta. Tunnekuohun päätteeksi Tambay sanoi antaneensa tallille kaikkensa ja enemmänki ja kieltäytyi auttamasta tallitoveriaan mestaruuskamppailussa. Arnoux onkin kovan paikan edessä ensi kaudella.

Armottomana kaasujalkasoturina tunnetun ranskalaisen pitäisi oppia nyt myös autonkehittäjän ja testaajan parempi rooli tallissa. Siinä riittääkin työsarkaa totisesti. Joka tapauksessa Ferrarin eräs motto on aina ollut, että vaikka sen kuljettajat tulevat ja menevät niin Ferrari on ja pysyy.

Kaudella 1983 Ferrari kesti, kesti ja kesti Turbomafian autoista jälleen vahvimmin. Millään kauden radalla Ferrari ei ollut edes alalyöntiasemassa. Ei edes Michelinin vahvoilla radoilla kuten Long Beachissa. Sarjassa sen kuljettajat olivat oikeastaan sarjan parhaat muista ajajista ja vain Alain Prost ja Nelson Piquet pystyivät selvästi voittamaan Ferrarin ranskalaisen parivaljakon Arnoux-Tambay-akselin.

Tallin kannalta nämä kaksi kuljettajaa suorituksineen olivat äärimmäisen vakuuttavia ja se korvasi rikkinäisen ja tuskaa täynnä olleen kauden 1982. Talli sijoittui 12 kertaa 15 kilpailussa pisteille ja 4 voittoa mukaanlukien yhteensä 11 palkintokorokesijoitusta kauden 1983 aikana. Se ei ollut kauden 1982 kaltaista äärimmäistä dominointia, mutta äärettömän kilpailukykyistä ja erittäin vakuuttavaa toimintaa kuitenkin ja se toi La Famiglialle jälleen valmistajien mestaruuden ja hieman edellistä kahta kautta pienemmän pääpotin TV-rahoista eli 1,9 miljoonaa dollaria kilahti Enzon kirstuun.

 

[CCMK]

Seuraavaksi vuorossa ovatkin sitten kuljettajie arvosanat kaudelta 1983. Näillä näkymin arvosteluasteikon pysyessä samana tasolla 4-10 tulee jonkin verran joidenkin kuljettajien osalta laskemaan myös kauden suoritukset ja niiden yleistaso edellisen kauden vastaavaan nähden. Edelliskauden arviointien osalta tuli ehkä hienoimpia arvosanoja jaeltua hieman turhan liikaakin joten perustelut ainakin lähtökohtaisesti koventuvat tämän kauden osalta. Mahdollisesti kympin arvosanoja on odotettavissa kaksikin.

Race of Championsissa kilpailleet Brian Henton ja Hector Rebaque arvioidaan myös erillisinä ulkopuolisina kuljettajina arvosanoin. Koko uraa en aio laittaa vaikka heidän uransa olivatkin jo periaatteessa f1:n osalta päättyneet, mutta pientä juttua ratojen ulkopuolelta on kuitenkin luvassa.

 

[CCMK]

Kokenut alempien formulaluokkien ajaja ja Jo Schlesserin sukulaispoika Jean-Louis Schlesser sai tulikasteensa f1:ssä Mestareiden Ajoissa. RAM otti hänet talliin maksukuljettajana ja hänen aivan äärimmäisin tarkoitus oli ajaa sarjan kaikki Euroopassa ajettavat kilpailut kaudella maksusumman suuruudesta riippuen. Hän tuli siellä kuutospaikalle seitsemän maaliin päässeen kuljettajan joukossa ja olisi ollut viimeinen takuuvarmasti ilman Roberto Guerreron Theodoren varikkopysähdystä.

Toisaalta Paul Ricardissa palattiin arkeen sillä Mestareiden Ajosta ei laskettu MM-pisteitä ja sinällään muutenkin 13 auton kilpailussa ajettu sijoitus oli tallin kauden paras. Valitettavasti edes sijoituksia ei laskettu MM-sarjaan. RAM-tallin kärsivällisyys loppui Schlesserin kanssa lyhyeen koska hän karsiutui kilpailusta ja siksi koska mies teki Slim Borguddit eli oli maksamatta ajoistaan kauden aikana. Ennen Imolaa mies potkittiin ulos koska mies tuntui ajelevan omaksi ilokseen ja kun selvisi, että maksukyvyttömyys ei ollut syynä vaan pikemmin maksuhaluttomuus.

Sponsorirahasta valehtelu ei koskaan ole hyväksi f1:ssä ja sekin laskee miehen suorituksen arvoa. Kuljettajana ei ollut mitenkään uskomattoman kaukana tallikaveri Eliseo Salazarista eikä lähtöruudukkokaan sietämättömän kaukana vielä siinä vaiheessa ollut. Schlesserin rahoja ei ole vieläkään kuulunut tallin tileille ja tiettävästi John Macdonald on haastamassa Schlesseriä oikeuteen 23 000 dollarin maksusummasta. Kun koko RAM-tallin tilannetta kaudelta 1983 katsoo niin poislähtö oli Schlesserin viisain teko kaudelta. Arvosana voi olla hänestä hieman turhan jyrkkä, mutta toisaalta mies valehteli maksupaikastaan ja samalla jossain määrin muutenkin käyttäytyi törkeästi tallia kohtaan muutenkin.

Arvosana: 4/10

 

[CCMK]

Gilles Villeneuven nuorempi veli Jacques Villeneuve tunnetaan Kanadassa ja Yhdysvalloissa vankkana moottoriurheilumiehenä. Eliseo Salazarin tyhjäksi jäänyt RAM-tallin paikka oli erittäin vaatimaton, mutta Jacques uskalsi vastata haasteeseen ja kanadalainen lehdistö suitsutti Jacquesia koko Montrealin viikonlopun ajan. Ainakin perjantai-iltaan asti. Sen jälkeen alkoivat haukkumiset, mutta se onkin toinen tarina.

Karsiutuminen oli huono juttu, mutta jälkikäteen katsottuna Villeneuve ei tehnyt radalla oikeastaan sen huonompaa työtä kuin muutkaan samaa autoa ajaneet kuljettajat. Jossain määrin verrattuna vaikka Kenny Achesoniin tai Eliseo Salazariin Villeneuve oli pelkästään yhden ainoan yrityksen (johon toki auttoi myös Montrealin radan tuntemus, mutta ilman sitäkin.) perusteella lähempänä päästä mukaan kilpailuun.

Hän myös ajoi RAM-tallin korkeimman sijan harjoituksellisesti kaudella lauantain vapaissa harjoituksissa. Jälkikäteen on uskomatonta myös se, että miten Villeneuve onnistuikaan löytämään niin lyhyessä ajassa itsestään ja umpisurkeasta autostaan yli 2 sekunnin parannuksen enemmänkin turboautoille soveltuneista Pirellin renkaista harjoitusten välillä. Jacques Villeneuvesta voidaan puhua uskomatonta lahjakkuutta uhkuvana, lähinnä heikon kaluston ja karsiutumisten piinaamasta kuljettajasta.

Radalla hän ei ehkä ole aivan veljensä veroinen lahjakkuudella tai edes rattitaidoissa, mutta jääratapuolella Gilleskin sanoi eläessään aina väistyvänsä tarvittaessa veljensä tieltä. Jacques Villeneuvesta löytyy lisää asiaa tämän kausikoosteen toikissa numero 12 sitä tietoa haluaville ja lisäksi myös Montrealin kilpailun ajalta. Kyynikkona voisi kuitenkin sanoa, että Gillesiin verrattuna vain harva f1-fani edes Kanadassakaan tai ei ainakaan Kanadan ulkopuolella juuri todella piittaa Jacquesista.

Tosin ei Villeneuven paluu f1:siin ole kokonaan poissa kuvioista, mutta käytännössä Villeneuvea voitaisiin ensi kaudesta eteenpäin aina uran päättymiseen asti nähdä vain Montrealin tai Yhdysvalloissa ajettavissa kilpailuissa johtuen myös Villeneuven pienistä maksusummista jotka eivät ole oikein riittäviä f1:siin. Arvosanaa laskee jonkun verran lähinnä vain kilpailusta karsiutuminen ja ajojen jäätyä yhteen kilpailuun. Muutoin se olisi korkeampi.

Arvosana: 4,5/10

 

[CCMK]

Alan Jonesin osalta kausi 1982 meni välivuoden vietossa. Leikittelyt Frank Williamsin sydämellä ja kukkarolla olivat myös Keke Rosbergin tuoreessa muistissa. Talvikauden keskustelujen aikana sattui ja tapahtui myös paljon. Jones loukkaantui ratsastusonnettomuudessa Australiassa ja joutui parantelemaan vahingoittuneita luitaan. Useita luita oli murtunut ja tämä oli myös tietty syy sille, että miksi Jones ei palannut loppukaudesta 1982 yllättäen Ferrarin rattiin.

Pahat kielet kertoivat, että Jones nautti tällöin myös runsaasti Fostersia. Totta tai ei niin Jones oli kuitenkin palatessaan takaisin f1:siin selvästi ylipainoinen ja huonokuntoinen. John Watsonkin vitsaili vauvan olevan pian tulossa ja muutkin kuljettajat pudistelivat hymyssä suin epäuskoisin päitään. Toisaalta ylipainon, väsymyksen ja huonon kunnon yhdistelmästä huolimatta Alan Jones on kuitenkin urallaan ollut sitkeimpiä miehiä radalla. Kertakaikkiaan. Jones oli 12:sta Arrowsilla ja yksittäisen ajon perusteella se oli hyvä suoritus Long Beachissa.

Huonoa Jonesissa oli kuitenkin hänen palkkariitelynsä Jackie Oliverin kanssa ja jatkuva huipputallien suuntaan hakeutuminen huolimatta velvoitteistaan sen hetken työnantajalle eli Arrowsille. Long Beachin 1983 kilpailu oli Jonesin uran kenties nöyryyttävin. Toisaalta taas kunnon loppuminen kesken kisan ei Long Beachista puhuttaessa mikään äärimmäsen harvinainen suurtapahtuma ole kuitenkaan. Toisaalta kun keskeyttäjänä kunnon puutteen takia on vuosimallin 1980 maailmanmestari niin otsikoita sellaisesta tempusta valitettavasti tulee.

Arrowsin jo alkukaudesta kiristynyt ilmapiiri Jonesin oikuttelujen osalta tuli täyteen Mestareiden Ajon ajalta. Siellä Jones oli MM-sarjan ulkopuolisessa kilpailussa kolmas, mutta joutui lähtemään tallista Oliverin maksettua hänelle 50 000 dollaria. Jones vaati 100 000 dollaria mutta MM-sarjan ulkopuolisen kilpailun osalta Oliverin ei tarvinnut noudattaa maksusummaa. Oliver ei ollut saanut kerättyä sponsoreita ja sekin toki kiristi välejä tallissa.

Tosin tallin rahamiehen eli Chico Serrankin suursumman viipyessä niin Oliverilla kuin Jonesilla ei ollut halua enää työskennellä toistensa kanssa. Jones palasi sittemmin jo Imolasta eteenpäin Australian television kommentaattoriksi. Huipputallien osalta Jones on halunnut ajaa McLarenilla, Alfa Romeolla tai Ligierillä kaudella 1984. Kuitenkaan yksikään talli ei suostunut Jonesin ylisuuriin palkkiovaatimuksiin.

Mitään erityistä hyötyä Jonesin tai Oliverin seikkailusta ei ollut, mutta Arrows sai kuitenkin paljon julkisuutta ja samalla Jones ennen kaikkea sai edes jotakin testiä huipputallin paluuta varten. Se tosin on varsin pieni mahdollisuus. Long Beachin kilpailu Jonesin osalta oli loppupelissä arvioituna vain suuri pettymys.

Mikään tietysti sen hetken suurkatastrofiksi arvioitu nöyryytys ei hänen kilpailusuorituksensa näin kauden jälkeen arvioituna ollut. Toki Marc Surer vei Jonesia kuin litran mittaa Long Beachissa, mutta paremmalla kuntoisuudella ja paremmin valmistautuneena Jonesista olisi ollut haastetta enemmän ja huipputallin autolla Jones olisi ollut ainakin viimeistään Surerin edellä.

Toisaalta Frank Williams oppi Alan Jonesin kohdalla erään tärkeän läksyn samoin kuin myös Jones hänestä. Williams oli odottanut ja odottanut, mutta Jones oli aina kieltäytynyt tarjouksista tulla takaisin f1:siin kaudella 1982 ja samoin myös kaudella 1983. Jopa ennen onnetomuuttakin. Viimeinen oljenkorsi olisi ollut Jonesin Williams-paluuseen Jacques Laffiten äkkilähtö takaisin Ligierille, mutta niin ei käynyt. Jones taas vain vieläkin oli odottanut olevansa Williamsille lähes korvaamaton kuljettaja.

Henkisesti kukaan Williamsilla ei todennäköisesti hänen ylitseen nouse koskaan (tosin Keke on myös äärimmäisen suosittu tallissa ja hän ei ainakaan juuri valita Jonesin tyyliin tai tee samanlaisia kohelluksia.), mutta Rosberg mainitisikin Frankin vihdoin ja viimein oppineen sanomaan ei myös Alan Jonesin kohdalla. Hän päätyi kauden 1983 Kyalamin jälkeen valitsemaan Laffiten mieluummin kuin muutenkin suurta palkkaa pyytävän ja todennäköisesti mahdollisesti kakkoskuskiksi alistumattoman itsepäisen Jonesin. Samalla asiaan saattoi vaikuttaa myös Rosbergin pelot Jonesin kyvyistä tallissa vaikka toki Jones kaudella 1983 tai 1984 kakkoskuski olisi ollutkin. Joka tapauksessa Jonesin ajosuoritus kauden 1983 oli pettymys ja saa nähdä, että mikä on aussin seuraava siirto.

Arvosana: 5/10

 

[CCMK]

Jonathan Palmer tunnetaan tohtorin koulutuksestaan, mutta myös muutenkin kilpa-ajajana. Vuodesta 1981 voimassa ollut Williamsin testikuljettajan sopimus päättyi kauden päätteeksi ja sen työn hedelmäksi muodostui kunnia ajaa Euroopan Grand Prixissa Brands Hatchissa Williamsia kilpailussakin. Palmer teki oman tasoisekseen kuljettajaksi järkevän varovaista työtä ja työskenteli rauhallisesti tavoitteiden mukaan. Lähtöruudukkoon Palmer pääsi, ajoi kilpailussa varovasti muiden mukana intoutuen vain loppupuolella kilpailua taistelemaan ja pääsi yhtä rauhallisesti myös maaliin. Suoritus oli siis sinällään hyvä.

Hän pääsi kilpailuun mukaan kun kokenut tallikaveri Jacques Laffite karsiutui ja hankki itselleen Carlos Reutemannin kaltaisen pahan päivän kriisin tallin kanssa. Samalla hän osasi Brandsissa käsitellä autoa jonka kehitystyö kauden 1983 osalta oli loppunut jo kauan aikaa sitten Goodyearin täysin ongelmallisilla vyörenkailla. Toki Rosbergin Keken vauhtiin ei tohtorilla asiaa ollut, mutta muutoin Palmerin viikonloppu sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Loistavaksi sitä voisi muuten toki sanoa, mutta oli eräs asia mikä sen tavallaan tiputtaa loistavasta vain hyväksi.

Nimittäin liiallinen varovaisuus tai hyvä käytös. Formula 1:ssä debytoivien kuljettajien hyvä käytös radalla ja järkevä ajaminen ovat totta kai menestyvän ja tulevaisuudessa mahdollisesti sarjan huippukuljettajiin nousevien miesten kannalta tärkeä asia, mutta liian kypsä käytös ei näytä kuitenkaan kovin hyvältä näyttävyyttä ajatellen. Kaiken kaikkiaan Palmer olisi tarvinnut vähän aggressiivisuutta enemmän peliin. Erityisesti kun vertaa hänen F2-sarjan räjähtävää ajotyyliä F1-puoleen niin eroa on kuin yöllä ja päivällä.

Toki Palmerin käytöksen olisi myös ymmärtänyt paremmin mikäli hän olisi debytoinut jollain sarjan vaikeimmista radoista, mutta Brands Hatchissa eli kotimaaperällään ei liian varovaista ajamsta oikein voi ymmärtää. Etenkin kun kyse on tallin omasta testimaaperästä ja Palmer on testikuljettajana äärimmäisen lahjakas ja on ollut myös tallin kisakuskeja Laffitea ja Rosbergia ajoittain testeissä nopeampikin. Brands Hatchissa Palmerin olisi siis pitänyt loistaa tai ainakin ajaa lähempänä 10-15 kärkeä kuin sijan 15 alapuolella ennen keskeytyksiä.

Kaikkiaan Palmerin yhdestä ajosta jäi hieman nuutunut kuva vaikka toki lopun ohitukset Boeselista ja Johanssonista Brands Hatchin kilpailuissa vähän mainetta parantivatkin niin ensi vuoden tallipaikkojen osalta maksutalleja lukuunottamatta Palmerin meno näyttää jäävän tähän kilpailuun ilman pientä onnenkantamoista.

Arvosana: 5,5/10

 

[CCMK]

Hector Rebaque oli mielenkiintoinen paluumuuttaja f1:siin tällä kaudella. Tosin ajo koski vain Mestareiden Ajoa, mutta siitä huolimattakin. Kaudella 1977 uransa Heskethin maksumiehenä uransa aloittanut Rebaque pani nopeasti pystyyn oman yksityistallin jossa käytti ostoautona Lotusta, mutta myös kauden 1979 Pensken avulla suunnittelemaan kokonaan omaa autoa. Rebaquella oli ennätysmäärä rahaa, mutta myös jonkin verran omia kykyjä. Ilman Ricardo Zuninon potkuja Brabhamilta kesken kauden 1980 hän ei todennäköisesti niitä olisi koskaan päässyt näyttämään. Montrealin kuutospaikka riitti Bernie Ecclestonelle ja kaudella 1981 Rebaque kiitti luottamuksesta.

Hän ei ollut kyvyiltään mikään äärimmäisen kovatasoinen kärkikuskeihin verrattuna, mutta parhaimmillaan ylempää keskikastia ja kaudella 1981 muutama näyttäväkin ajosuoritus häneltä nähtiin. Argentiinan kilpilussa muun muassa Rebaquen auto oli Nelson Piquetin tapaan niin ylivoimainen, että ilman keskeytystä Rebaque olisi voinut saada vaikka lahjavoiton tallikaveriltaan. Etenkin kun oltiin Argentiinassa missä Rebaque oli erittäin suosittu kuljettaja. Joka tapauksessa Rebaquen maailma tuntui pettävän alta kun lähes varma kauden 1982 jatkosopimus Brabhamin kanssa peruuntui Bernien mielenmuutokseen. Riccardo Patrese oli lähdössä Arrowsilta ja häntä Bernie piti parempana kuin meksikolaista.

Toki paljon Bernien päätökseen heittää Rebaque pihalle tallista oli jatkuvien keskeytysten kannalta myös Monacossa tapahtunut erittäin nöyryyttävä karsiutuminen. Kauden 1982 Kyalamin lakon takia Rebaque oli päästä pikahälytyksellä jatkamaan ajojaan Riossa ja Buenos Airesissa mutta niistä jälkimmäinen peruttiin ja toiseen mennessä lakkosotkun jälkipuinti superlisenssien osalta saatiin valmiiksi. Lopulta 1982 meni Indycarin parissa missä Rebaque menestyi vielä F1:kin paremmin ja voitti Road American kilpailun.

Milwaukeen ovaalilla tapahtunessa testionnettomuudessa hengenlähtö tuntui olevan meksikolaisen makuun liian lähellä ja siten hän pääsääntöisesti päätti lopettaa uransa mootoriurheilun parissa tai ainakin Indycarin parissa. Mestareiden Ajon aikoihin Bernie pirautti Rebaquelle ja hän suostui ajamaan siellä. Valitettavasti 18 kuukauden melkein täydellinen ajamattomuus (pari vaivaista muutaman kierroksen hire-in testausta vuosien 1982-1983 välillä) tämä Brabhamissa edelleen samalla sopimuksella kiinni ollut meksikolainen oli valitettavasti valtavassa kisaruosteessa ja siten suoritus oli hyvin heikko. Ecclestonen kanssa päätettiin myös kilpailun jälkeen purkaa lähes tarpeettomaksi muodostunut testisopimus.

Täten meksikolaisen ura f1:ssä vaikuttaisi valitettavasti olevan ohi. Meksikossa uudelleen syntynyt f1-buumi näyttäisi myös valitettavasti sammuvan. Bernien onneksi myös Indycarin puolella sama kipinä on sammumassa sillä tänä vuonna ei ajettu Mexico Cityn radalla Indycar-kisaa. Tällä hetkellä kilpa-autoilun ulkopuolella Rebaque on kiinnostunut koneinsinöörin, matemaatikon ja myös arkkitehdin töistä ja etenkin viimemainitun opissa Rebaque oli hyvä jo nuorena miehenä ennen autourheilukärpäsen puremaa.

Arvosana: 5/10

 

[CCMK]

Brian Hentonin osalta kausi 1983 oli hyvin lyhyt ja paketissa piankin. Ura oli käytännössä ohi kun hän kiinnittyi Theodoren hire-in testaajaksi kautta 1983 varten. Samalla myös hänelle luvattiin taattu paikka Mestareiden Ajoon ja mahdollisesti Silverstoneen. Myöhemin Meadowlandsin peruunnuttua Hentonille luvattiin paikka Brands Hatchiin Euroopan Grand Prixin osalta.

Ikävä kyllä Henton ei lopulta ajanut kuin vain Brands Hatchissa järjestetyssä Mestareiden Ajossa. Ennen sitä Hentonin ura oli varsin mielenkiintoinen ja osin myöhäänkin alkanut. Vasta 23-vuotiaana Henton aloitti uran ja voitettuaan brittien Formula Vee-sarjan vuonna 1971 hänestä oli omien sanojensa mukaan tulossa maailmanmestari f1:ssä. Kaudella 1974 hän voitti kotimaansa F3-sarjan ja alkoi jossain määrin oikeasti nostattaa odotuksia. Lotukselle pääseminen John Playersin nuorten kuljettajien ohjelman kautta vuonna 1975 oli tavallaan onnenpotku, mutta hyvä onni ei kuulu Brian Hentonin syntymälahjoihin. Seuraavat vuodet eli kaudet 1976-1978 menivät oikeastaan haitallisesti jaetun F2 ja F1-ohjelman myötä maksumiehenä eri talleissa ja paljon rahaa meni myös oman yksityistallin perustamiseen. Etenkin kun sitä pyöritettiin vailla tuloksia.

Kaudella 1978 Itävallassa sattui kummallinen tilanne. Rupert Keeganilla oli sponsorirahat vähissä ja Henton pyydettiin ajamaan harjoitusten ajan Keeganin autoa. Tilanne päättyi siihen, että Henton ei päässyt edes kilpailemaan koska häntä ei ollut ilmoitettu mukaan kilpailuun. Kaudella 1979 Hentonin uran piti olla ohi, mutta hän pääsi Tolemanin F2-talliin ja kaudella 1980 hän voitti Tolemanilla F2-mestaruuden ja muutaman välivuoden jälkeen nousi takaisin f1:siin kaudeksi 1981. Sinällään Hentonin suoritusta olisi voitu vähätellä ns. Heikon vuoden tuloksiksi, mutta Henton kuitenkin osasi temput radalla ja samalla myös neuvoi paljon Derek Warwickillekin ajo-ohjeita. Sen myötä Warwick alkoikin lunastaa hedelmiä radoilta viimeistään tällä kaudella jos ei jo ennenkin.

Kausi 1981 oli Tolemanille hyvin synkkä ja murheellinen debyyttikausi. Vain kaksi kertaa auto pääsi edes lähtöviivalle asti ja näistä ensimmäisen lähdön toi myös Henton. Kaudeksi 1982 sittemmin erikoiseksi osoittautuneesta päätöksestä johtuen Henton ei saanut jatkaa Tolemanilla ja kaudeksi 1982 Hentonilla oli parhaimmillaan kolme eri sopimusta kolmeen eri tallin yhtä aikaa voimassa.:eek!:

Lopulta Henton ajoi kuitenkin Arrowsille kolme ensimmäistä kilpailua ja nousi sittemmin Tyrrellille. Missä valitettavasti äärimmäisestä näyttävyydestä huolimatta aina jäi etenkin aika-ajoissa todella selvästi Michele Alboreton jalkoihin ja kisoissakin oli yleensä hitaampi. Pisteitäkään ei valitettavasti tullut ja harmittavin keskeytys tapahtui viitospaikalta Itävallan kisassa. Las Vegasin 1982 jälkeen Henton oli ulkona Tyrreliltä ja Theodoren varapaikka kaudeksi 1983 ei juuri lohduttanut.

Mestareiden Ajossa Henton näytti tutulla kotiradalla kuitenkin äärimmäistä osaamistaan ja näyttävän ajon ja niukin naukin saavutettu nelospaikka Raul Boeselin silmien edessä lämmitti varmasti mieltä. Vahinko vain, että niitäkään pisteitä ei valitettavasti laskettu mukaan MM-sarjaan. Sittemmin jo puolivälissä kautta alkanut Theodore-tallin surmanpyörre sai Hentonin vetäytymään entistäkin kauemmaksi kilpa-autoilusta. Etenkin kun Silverstonessa Theodore ei suostunut antamaa hänelle kolmatta autoa niin Brands Hatchissa mies olisi päässyt ajamaan, mutta autokauppabisnes oli tärkeämpi.

Tällä hetkellä Hentonille ei juuri tarjouksia ole sadellut f1-puolelta. Ainoa teoreettinen talli kaudeksi 1984 tai siitä eteenpäin olisi RAM mutta sen surkeus on karkottanut paljonkin kuljettajaehdokkaita. Ura näyttää siis kuitenkin olevan ohi. Tätä nykyä Henton pyörii autobisneksessä ja samalla harrastaa esteratsastusta ja satunnaista kartingilla kisailua. Samalla totta kai Henton toimii myös Derek Warwickin tyttärien kummisetänä.

Arvosana: 7/10

 

[CCMK]

Miellyttävä pohjois-irlantilainen Kenny Acheson oli viides ajaja joka yritti saada RAM-tallin auton mukaan kilpailuun kaudella 1983. Hän onnistui siinä totta kai Kyalamissa, mutta käytännössä sekin suoritus perustui Theodoren ja Spiritin poissaoloon. Ja vaikka hän olikin lopulta nopeampi kuin molemmat Osellat sen kilpailun aika-ajossa niin mikäli Spirit tai Theodore edes yhdelläkin autolla varustettuna tai kahdella Brian Henton mukanaan olisi ollut paikan päällä niin Achesonin kohtalo olisi ollut karsiutua. Toisaalta vaikka ajajakyvyt eivät välttämättä Salazarin tai Villeneuven tasoa olletkaan niin jossittelut ovat sinällään turhia. Acheson ajoi Kyalamissa 1983 ja sillä selvä.

Acheson onnistui myös kilpailemaan yksinäisyydestään huolimatta ja todisti ainakin Pirellin Pitkäjyväisten (kovien renkaiden) kestävyyden kilpailussa. Samalla järkevä sijoitus eli 12:sta sija niin hitaalla autolla ajettaessa oli vuoden paras virallisesti hyväksytty sijoitus RAM:lle. Toki kärkeen eli Riccardo Patreseen oli eroa maalissa kuusi kierrosta. Achesonin ja RAM:n taistelu kaudella 1983 oli tuulimyllyjä vastaan käymistä. Huolimatta ajoittain todella surkeista eroista muihin kuljettajiin tai jopa heikkoihin talleihin Acheson kuitenkin yritti sitkeästi ja oppi jatkuvasti pienen tallin ilmapiirissä kaikkea hyödyllistä.

Samalla myös tuskallisen hitaasta edistyksestä huolimatta RAM:n matka kohti karsintarajaa pieneni koko ajan ja lopussa kiitos sitten seisoikin. Suurin palkinto oli saada RAM vihdoin ja viimein sitten Long Beachin kilpailun mukaan lähtöruudukkoon ja enempää ei yksinkertaisesti voinut vaatia. Suorituksen arvoa laskee vain yksi asia. Se, että Achesonilla oli rahaa enemmän kuin muilla yrittäjillä ja lisäksi myös enemmän yrityksiä kuin muilla. Koettelevina aikoina tämän tosin voi ymmärtää ja ainakin Achesonilla on varikon miehistä aina optimistisin asenne kaikkeen mahdolliseen.

Arvosana: 4,5/10

 

[CCMK]

Eliseo Salazarilla tuntui olevan muodostunut kilpa-ajajan kannalta eräs huono seikka. Nimittäin tunteiden tiiliseinä. Hän tuntui olevan uskomattoman hermostunut kaikesta ympärillään tapahtuvista asioista. Tämä oli suuri ero verrattuna siihen Long Beachissa 1981 päivää paistatelleeseen jokerivirneen omaneeseen chileläiseen. Hänen kotimaassaan kannatus ja haukkuminen tuntuu olevan vielä suomalaistakin vastaavaa pahempaa. Etenkin kun puhutaan kuljettajan suoritustasosta f1:ssä. Erään pisteisiin päättyneen kilpailun jälkeen Chilen lehdet julistivat Salazarin olevan ensi kauden maailmanmestari.

Joka tapauksessa ATS:ltä poistuminen ei kiinnostanut muita talleja ja niin chileläinen löysi itsensä rahoineen RAM:ltä eri toisin sanoen tallien rämesuosta kaudella 1983. Kausi alkoi huonosti ja mukaanpääsyt kisoihinkin olivat osin sidottuja muiden ongelmiin. Eddie Cheever joutui Salazarin kolaroimaksi aika-ajoissa Riossa ja vain Andrea de Cesarisin kilpailusta sulkeminen nosti hänet järkevästi mukaan kilpailuun ja Osellat olivat ongelmissa Long Beachissa.

Salazarin ajotyyli ja yleensäkin koko kisasuoritus Rio de Janeirossa oli jotakin täysin luonteenvastaista hänelle. Hirvittävä hermostuneisuus, jatkuva ohitustilanteiden välttely ja kierroksella ohitettavien jopa lammasmaiseksi mennyt käytöstapa tien annossa oli jotakin perin omituista. Lisäksi Salazarin ohituslinjat tuntuivat poukkoilevan tieltä toiselle ja muun muassa Keke Rosberg oli lähteä eräässä vaiheessa Salazarin matkaan juurikin kierroksella ohittaessaan. Tästä Rosberg arvostelikin miestä ja sanoi tämän estelleen häntä.

Salazar on kuitenkin jossain määrin ollut aina Hockenheimista 1982 lähtien negatiiviisen huomion keskipisteessä ja vain sen takia, että sattui osumaan ystävänsä Nelson Piquetin eteen ja jouduttuaan kolarin uhriksi Piquet vielä potki ja löi ystäväänsä suutuspäissään. Salazar meinasi antaa takaisinkin, mutta onneksi sentään malttoi mielensä. Tämä tapahtuma saattoi vaikuttaa Salazarin varovaisuuteen siitä lähtien.

Paljonkaan ei tunnuta muistavan tai saati sitten arvoa annettavan Salazarin kauden 1981 ajoille tuolloisella kilpailukyvyttömällä Marchilla tai uskomatonta viimeisestä ruudusta pisteelle nousua Zandvoortissa 1981 Ensignilla. Tuolloin piste oli tosin mennä silloinkin Salazarin ja Alan Jonesin väliseen kommunikaatiokatkokseen radalla ajolinjoista ja siitäkin piti Jonesin päästä valittamaan. Ja puhumattakaan Imolan 1982 tynkäkilpailua josta Salazar toi myös pisteitä.

Joka tapauksessa kaudesta 1983 puhuttaessa Salazar pääsi vielä Long Beachissa kilpailuun, mutta keskeytti ja sen jälkeen karsiutui lukuisia kertoja ja lopulta Spa-Francorchampsin kilpailun jälkeen sponsori Copec katkaisi rahavirran RAM-tallin ja näin Salazarin kilpailut päättyivät ennen Detroitin kilpailua kauden 1983 osalta. Neljä peräkkäistä karsiutumista antoi kriitkoille paljon puheen aihetta ja kun Salazarin tie sitten päättyi niin monikaan ei jäänyt häntä suremaan. Siltä ainakin vielä kesällä 1983 näytti.

Jälkikäteen arvioituna Salazar teki kuitenkin kunnioitettavaa työtä RAM:n osalta. Etenkin kun sai ainoana kuljettajana peräti kaksi kertaa tallin umpisurkean auton mukaan kilpailuun. Auton suurin ongelma oli ennen Pirellin rengasongelmia sen yksinkertaisesti olematon mekaaninen pito ja siitä Salazar kärsi eniten. Jotenkin Chilen mies pystyi autoaan käsittelemään oikein ja sinnittelemään. Kaksi mukaanpääsyä on totta kai todella hyvä juttu niin surkealla autolla, mutta samalla se ei ole mikään maailmaa mullistava suoritus.

Etenkin kun Salazarilla on oikeastaan jo kaksi täyttä kautta ennen kautta 1983 kokemusta f1:ssä ja siten ainakin kriittisesti arvioituna hänen olisi pitänyt olla lähempänä vaikkapa sijaa 20 kuin lähtöruutua 25 tai 26. Lisäksi ongelmana hänen aiemmalta uraltaan ongelmana ovat olleet karsiutumiset ja suorituskyvyn äärimmäinen heilahtelu huippuajon ja surkean ajon välillä.

Erityisen huonoa on, että Salazar ei kokemuksestaan huolimatta silti ollut mitenkään ylivoimainen kuljettaja suhteessa paljon vähemmällä kokemuksella ajaviin Villeneuveen, Schlesseriin tai Achesoniin. Näillä näkymin verrattuna jopa hänen tallikavereihinsa kenties Schlesserin valehteluskandaalia lukuunottamatta hänen uransa näyttää myös varmimmin olevan ohi ja F1 ei todennäköisesti juuri kaipaa häntä lainkaan jatkossa kylmästi sanottuna.

Nelosen olisin muuten antanut arvosanasta puhuttaessa, mutta ainoana kaksi kertaa RAM 01:n kisaan saaneena ja yleisen uran kannalta saa tällä kertaa vitosen.

Arvosana: 5/10

 

[CCMK]

Roberto Guerreron toisen kauden f1:ssä lupailtiin tuovan paljon hänelle ja tavallaan toikin, mutta ratojen ulkopuolella. Radalla Guerreron kausi oli teknisten vikojen takia mennyt penkin alle kaudella 1983. Samoin myös tallin sekasorto oli pahaksi hänelle. Jokseenkaan ei niin pahasti kuin tallikaveri Johnny Cecottolle. Ensignin sopimus meni fuusion myötä sopivaksi myös Theodorelle ja kauden piti alkaa hyvin. Rio de Janeirossa ja Long Beachissa olivat kauden huippuhetket. Ensimmäisessä Guerrero oli aika-ajossa 14:sta ja lauantain vapaissa harjoituksissa peräti viides kuivalla kelillä.

Kilpailu meni teknisen vian vuoksi vain testiajoksi. Long Beachin aika-ajossa Guerrero oli peräti 8:s, mutta Tolemanin protesti aiheutti hänelle sentin takia hylkäyksen ja huonomman lähtöruudun. Tosin kilpailussa keskeytys tuli muutenkin. Long Beachin jälkeen koko kauden tilanne arvioituna on vaikeaa ottaen huomioon jatkuvat keskeytykset. Hän oli yleisesti ottaen erittäin tasainen tallikaverinsa kanssa ja järjestivätkin loppukauden huonoina aikoina keskenään näyttäviä ohitusnäytöksiä. Molemmat olivat kuumaverisiä ja erittäin nopeita miehiä.

Guerrero saattoi etenkin räjähtävien aika-ajosuoritusten ja yleisen näyttävyyden takia olla marginaalisesti Cecottoa nopeampi, mutta vain erittäin vähän ja tasapäisyyden takia lienee makuasia väitellä näiden miesten keskinäisestä paremmuudesta. Joka tapauksessa Guerrerolla oli huomattavasti Cecottoa vähemmän teknistä kestävyyttä. Keskeytysten takia hän ei päässyt maaliin ennen Sllverstonen kilpailua. Kuumaverisyydestä puhuen hänen sisunsa kuohahti vain kerran todella pahasti kauden aikana ja silloin se tapahtui Imolassa Danny Sullivanin kolaroitua hänet radalta vahingossa yhden osuman takia. Guerrero syytti Sullivania tilanteen tahallisuudesta, mutta siinä olisi kannattanut Roberton ottaa ihan iisisti vain.

Vaikka luotettavuus paranikin Theodoren autossa sinällään kauden loppua kohti niin Theodoren yleinen suorituskyky taantui. Niin myös Guerreronkin. Detroitin hitaasta radasta ei ollut apua ja erikoisinta oli Guerreron ja Niki Laudan välinen taisto Spa-Francorchampsin aloituskierroksilla. Loppupelissä Guerrero hoiti hommansa sinällään hyvin ja vain Monacon Esikarsinnassa hän karsiutui kaudella 1983. Tuolloin karsiutuminen Theodoren osalta johtui lukuisista pienistä teknisistä vioista ja samalla myös Goodyearin rengasperseilystä.

Monacossa rengasvalmistaja oli unohtanut tuoda paikan päälle riittävästi Esikarsintaan muutenkin renkaita ja normaaleista kisarenkaista oli vielä aamulla melkoinen pula. Theodore joutui aika-ajorenkaidensa jälkeen tekemään aikansa myös legendaarisen huonoilla Puurenkailla. Goodyear ei suostunut edes myymään ostorenkaitaan Teddy Yipin kehoituksesta huolimatta.

Loppukaudesta Theodoren lähestyessä kohti konkurssia Guerrero huomasi joutuneen 500 000 dollarinsa takia myös kysytyksi maksukuljettajaksi markkinoilla. Brabham ja Lotus tekivät hänelle Monzassa tarjouksen ja Guerreron näyttävän näköisen vaimoehdokkaan mukaan asiasta keskustellaan vieläkin. Keskustellaanko muustakin? Mene ja tiedä. Kaudeksi 1984 suunta Guerrerolla on avoin. Hän voi lähteä F1:stä Indycariin tai pysyä sarjassa. Erityisesti Lotuksen Peter Warr on ilmaissut halukkuuntensa Guerreron palveluksiin kaudeksi 1984. Guerreron lähtiessä Indycariin f1-sarja menettäisi tämän näyttävän ja epäonnen riivaaman kuljettajan ja se olisi ikävä juttu sekin.

Arvosana: 6,5/10

 

[CCMK]

Piercarlo Ghinzanin osalta toimiminen Osellan kokeneempana kuljettajana näytti kaudella 1983 olevan virheliike. Pääasiallisesti palkkaa lähinnä muualta kuin kuninkuusluokasta saava Osellan maksukuljettaja sai nimellisenä ykköskuljettajana ison rahan perusteella oikeuden käyttää myös ensimmäisenä Alfa Romeon koneita. Alkukausi oli kuitenkin Ghinzanilta hyvin onneton. Ennen Detroitia häntä ei näkynyt lähtöruudukossa lainkaan sillä hän karsiutui jokaisesta kilpailusta ennen sitä.

Vanha Cosworthin moottorilla varustettu maaefektiauton päivitetty versio ei kelvannut hänelle koskaan, mutta saatuaan paljon testiaikaa Alfa Romeon moottorilla varustettuna Ghinzani alkoi heti sen jälkeen päästä mukaan kisoihin. Sen jälkeen aina kauden loppuun asti hän oli Corrado Fabin yläpuolella myös kuljettajana iästään huolimatta. Etenkin kun nuorempi Italian supertähdeksi kutsuttu mies alkoi tuskastua Osellan heikkouteen niin arvokkuus ja herrasmiehen elkeet nousivat tämän yläpuolelle ja pitivät tiimiä pystyssä. Ammattimaisuus huokui miehestä läpi ja kierroksella ohituksetkin sujuivat kaikkien kuljettajien mielestä hänen osaltaan hyvin. Jopa erinomaisestikin.

Kokeneen kuljettajan ainoa tehtävä oli tavallaan taistella urastaan ja pitää tallin henkeä pystyssä jotta se ei olisi ryhtynyt vilppikeinoihin ylipainoisen auton takia. Stressiä hänen ei tarvinnut kaiken kaikkiaan ottaa vaikka pelkällä nopeudella mitattuna hän olikin Fabia hitaampi. Eräässä vaiheessa kautta Osella mietti jopa jättävänsä kilpailuja väliin, mutta Concorde-sopimus esti moisen oikuttelun.

Toisaalta loppupelissä Piercarlo Ghinzani ei ajajana ehkä ollut tai ole mikään seuraava f1:n sensaatio, mutta maksukuskien omassa sarjassa Ghinzani painelee kovaa kohti ykköspaikkaa tällä menolla. Erityisesti kyettyään kauden loppupuolella pitämään huojuvaa Osellaa pystyssä niin radalla kuin sen ulkopuolella ja pystyen satunnaisesti kilpailun alussa nousemaan jopa useitakin sijoja ennen väistämätöntä putoamista häntäpäähän.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Kausi 1983 oli henkilökohtaisesti valtava shokki tuoreelle F2-mestarille Corrado Fabille. Kauden 15 osakilpailua päättyivät vain 2 kertaa maaliinpääsyyn, kuuteen karsiutumisen ja seitsemään keskeytykseen. Sen seurauksena Fabi jäi pisteittä ja mahalasku oli shokki myös Italian lehdistössä kaiken kaikkiaan varsin kehutulle italialaiselle.

Toisaalta rohkeuden puutteesta ei voi nuorta italialaista syyttää ja arvostelijoiden puheet mestareiden ajamisesta aina surkeillakin autoilla hienoille sijoille tai voittoon asti kannattaa jättää kokonaan omaan arvoonsa. Kenties sinä päivänä kun Nelson Piquet voittaa mestaruuden RAM:llä niin sitten voidaan ehkä jo vihjaista varmastikin asiasta ilman pahaa silmää. Luonnonlahjakkuutena ja uransa ehkäpä parhaimmassa vedossaan hän oli selvästi nopeampi kuin Piercarlo Ghinzani, mutta kokemattomuus ja kykenemättömyys sopeutumaan Osellan kaltaisessa takarivin tallissa aiheutti pahoja henkisiä ongelmia hänelle.

Näyttävyyttä hänellä silti oli mukana ja tiettyä oveluuttakin. Riossa tämä nuori italialainen huijasi taitavalla ohitusliikkeellä Nigel Mansellin ja Elio de Angelisin melkein kolariin keskenään. Edellä mainitut paheet olivat hänen heikkouksiaan Ghinzaniin myös ja pahaa teki myös Alfa Romeon moottorin kanssa tuskailu kauden puolivälistä eteenpäin. Sateella Fabi oli varsin lahjakas ja ylitti autonsa rajat ajamalla monesti varsin kilpailukykyisiä aikoja kalustoon nähden.

Kauden ensimmäisellä puoliskolla Fabi oli selvästi Ghinzanin edellä kaikilla mittapuilla, mutta sen jälkeen vaikeuksia riitti loppuun asti. Yhden huonosti menneen kauden perusteella olisi hyvin ikävää ja törkeää heittää hänet pois koko lajista vain huonon kaluston takia. Toisaalta Osellan kalusto kaudella 1983 antoi vain vähän tai erittäin vähän mahdollisuuksia näyttää osaamista radalla kunnolla. Jos jotakin todella merkittävää ja näyttävää Fabin suorituksista kaudella pitää hakea niin ehdottomasti tähtihetket olivat Itävallan ja Hollannin kisoissa peräjälkeen selviäminen maaliin asti.

Arvosana: 5,5/10

 

[CCMK]

Kausi 1983 oli erittäin kilpailukykyinen ATS:n ja Saksan toivolle eli Manfred Winkelhockille, mutta joka kerta tekniikka petti ja jätti miehen radan varteen. Ainoastaan aivan alkukauden vaikeuksia lukuunottamatta Winkelhock oli todetusti kilpailukykyinen kaudella 1983. ATS D6 kärsi tunnetusti tyyppiviastaan eli ohjausvauriosta mutta alkukauden jälkeen ongelma yksinkertaisesti katosi.

Sen jälkeen Winkelhock oli seuraavissa kilpailuissa omalla tasollaan. Kaikkiaan kauden aikana Winkelhock oli 10 parhaan joukossa yhdeksän kertaa ja usein ruutukin oli auton numeron mukaan 9. Alkuvaiheessa kilpailuja Winkelhock oli myös melkoinen pelimies ja aiheutti harmaita hiuksia paremmille kuljettajille. Aggressiivinen ajotyyli herätti paljon ihailua ja satunnaista kritiikkiä. Erityisesti jos ne päättyivät kolariin tai estelyyn. Kaiken kaikkiaan kyse oli erittäin pätevästä kuljettajasta. Auto ei vain kestänyt maaliin saakka. Kaikkiaan kolmesti Winkelhock laskettiin tuloksiin kaudella ja näistä vain kerran täysin ilman teknisiä vaikeuksia Brands Hatchissa.

Winkelhockin normaali kisa kaudella 1983 noudatti usein kaavaa jossa parhaimmillaan ATS oli heti tehdasturbojen (poikkeustapauksessa jopa Brabhamien edellä vaikka Brabham on tehtaan ykköstalli) jälkeen paras auto radalla. Tosin keskimäärin ATS ja Winkelhock taistelivat lähinnä Andrea de Cesarisin, Eddie Cheeverin, Nigel Mansellin, Derek Warwickin ja Bruno Giacomellin kanssa sijoituksista. Toisinaan Winkelhock oli koko sakin edellä varsin reippaastikin, mutta useimmiten kenties Tolemaneja lukuunottamatta aina edellämainittujen perässä. Ikävä kyllä kun Winkelhock näytti oikeasti saavan jotain aikaan radalla niin aina kone poksahti kesken kilpailun. Ja näistä turbomiehistä ATS tuntui aina myös hajoavan ensin.

Hyvästä rattimiehen maineesta huolimatta Winkelhockin taivalta siivittivät myös muutamat kolarit kaudella ja Kyalamissa kuluneen kauden turhautuminen aiheutti Keke Rosbergille ja John Watsonille tulistumisen estelyn takia. Alkukaudesta Winkelhock kiisteli myös Mauro Baldin ja Raul Boeselin kanssa ongelmista. Lisäksi epäilijöiden mielestä Winkelhock oli ajoittain liian raju hauraalle autolle. Toisaalta häntä voi syyttää vain vähän tallin onnettomasta teknisen valmistelun tasosta ja radan näytöt korvasivat kauden osalta varsin paljon vaikka pisteittä jäätiinkin. Winkelhock saattaa viedä BMW:n moottorit muualle tai jäädä vielä kerran ATS:lle kaudeksi 1984.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Stefan Johanssonin ja Spiritin f1-taivalta kaudella 1983 on vaikea analysoida riittävän tarkasti. Totuus oli että talli käytännössä testasi kauden kisoissa ja joutui lisäksi selvittämään osakausiluontoisuudensa takia tuomaristolle usein myös autojensa laillisuutta. Lähinnä suurinta vaikutusta tällä liikkeellä oli mahdollisten pisteiden tullessa tallille. Lisäksi tallin heikko luotettavuus teknisesti teki elämän vaikeaksi ruotsalaiselle josta on tullut Rosbergin ohella eräs suomalaisten suosikkikuljettaja kauden tv-kisoisssa. Aika-ajot menivät usein heikosti teknisten vikojen takia.

Talli testasi paljon budjettiin nähden, mutta sekään ei riittänyt ratkaisemaan ongelmia. Se aiheutti sen, että Johansson käytti usein kauden 1983 harvoissa kilpailuissaan teknisesti ottaen laitonta 201:tä kilpailuissa ja ylipainoisena testiautona se oli hyvin vaikea hallittava. Toisaalta etenkin kisan aluissa Johansson otti usein hyviä lähtöjä ja erityisesti Silverstonessa, Hockenheimissa ja Zandvoortissa Johansson oli iskussa ennen teknisiä vikoja. Hollannissa Johansson kärsi varikkopalonkin, mutta silti matka jatkui melkein pisteille saakka. Seitsemäs sija oli maalissa sijoitus.

Hockenheimissa ja Zandvoortissa tallin automalli 201C oli jo riittävän laillinen myös pistesijoituksiin joten parhaimmassa tapauksessa piste olisi voinut tulla kauden ajalta. Erityisesti jos Michele Alboreton suorittama yllätysvälitankkaus olisi mennyt pieleen. Tärkeintä kuitenkin oli että Johansson sai osoittaa kuulumisensa f1-areenoille. Kauden 1980 debyyteistä Shadowin autolla ei jäänyt muuta kuin paha mieli ja maksukuskin maine roikkumaan ruotsalaisen harteille. Lisäksi kotimaassa miestä tunnutaan sortavan samalla tapaa kuin miten Rosbergia on sorrettu Suomessa.

Kun auto toimi niin mies näytti osaamistaan radalla ja kaudesta 1984 näytti tulevan tallille hyväkin, mutta Hondan tuen vetäytyminen ja moottorien meneminen aiheutti uudelleenjärjestymisen tallissa. Johanssonin ura on jälleen katkolla, mutta toivottavasti ruotsalainen nähdään f1:ssä kaudella 1984. Hän on sen ansainnut. Spiritin ja Johanssonin kauden tapahtumista voi lukea Kausikoosteen kuudennesta toikista lisätietoa tarvittaessa.

Arvosana: 7/10

 

[CCMK]

Raul Boeselin vuosi 1983 Ligierin kaltaisessa tallissa oli suuri pettymys. Boesel pääsi ylipäänsä talliin vain tuomalla rahaa enemmän kuin mitä Oscar Larrauri Argentiinasta olisi kyennyt tuomaan ja myös Cafe do Brasil maksoi Ligierille Boeselin sijoittamisesta hankittavien kuljettajien kärkipäähän. Edelliskauden tapaan tiivistetysti sanottuna kausi alkoi hyvin, pienin lupauksin ja jopa näyttävinkin tuloksin kunnes kauden aikana tapahtui vajoaminen keskikastiin ja lopulta Boesel ajeli pitkälti sijan 20 alemmalla puolella loppukaudesta.

Pahinta oli myös kaksi kertaa karsiutuminen Österreichringilla ja Monzassa ja lukuisat tekniset viat. Kaikki se viittasi siihen, että kykyjen katto oli tämän miehen ollessa kyseessä tullut vastaan. Tätä väitettä vastaan voidaan jossain määrin kiistellä. Boesel pääsi yleensäkin Ligierille vain rahan takia ja sen jälkeen hänen sortamisensa oli kauden kakkoskuljettajista kaikkein kovinta.

Hänen kanssaan ei alkukauden menestysten jälkeen juuri puhuttu, teknistä tietoa pimitettiin, hänelle annettiin kuluneita moottoreita, pakotettiin ajamaan täysillä harjoituslasteilla raskaita kisavetoja aika-ajossa ennen hyvin nopeaa tyhjennystä ja yritystä kevyillä tankeilla (usein huonoon väliin), annettiin kulutettuja renkaita ja samalla kiellettiin ohittamasta Jarieria muuten kuin pakon edessä kilpailun ulkopuolella ja kaiken huipennukseksi hänet myös suljettiin eräässä vaiheessa kautta kokonaan ulos koko Ligierin testiohjelmasta. Kaikki tallin vähäiset hyvät resurssit menivät tallikaveri Jean-Pierre Jarierille joka oli ehdoton ykköskuljettaja tallissa.

Tämä voisi herättää paljonkin myötätuntoa ja herättääkin, mutta totta oli myös Boeselin kyvyttömyys vaikuttaa asioihin kaikesta huolimatta tärkeimmässä paikassa eli radalla. Boesel tuntui olevan kauden 1983 aikana eräs sarjan hitaimpia kuljettajia radalla. Jopa Jarierin ollessa kaikkein huonoimmillaan Boesel tuntui jäävän hänelle jalkoihin tai vähintään ainakin tallikaverin taakse. Totta kai Boeselilla oli myös huippuhetkiä kaudella vaikka ne vähissä olikin.

Kotiradalla Riossa Boesel tuntui olevan hyvässä vedossa ja Long Beachissa hän ajoi Michelinin renkaiden ja erityisesti kuuluisien Enduroiden avulla melkein pisteille. Ligier olisi ollut erittäin hyvässä vedossa ja vähänkin paremmasta ruudusta kuin viimeisestä lähdettäessä Boesel olisi myös ottanut pisteitä. Eräässä vaiheessa kisaa Boesel ajoi 0,5 sekuntia nopeammin kuin muut radalla Enduroiden antaessa periksi, mutta jäi siitä huolimatta vain seitsemänneksi maalissa. Oikein riittävän hyvästä ruudusta lähdettäessä Boesel olisi voinut vaikka voittaa koko kilpailun Jarierin tapaan. Niin ylivoimainen oli Michelin Long Beachissa.

Mestareiden Ajo jäi Monacon aika-ajon onnistumisen jälkeen kauden viimeiseksi mainittavaksi asiaksi Boeselin kohdalla vaikka Mauro Baldin kanssa nyrkkeilyottelun uhkaa olikin alkukaudesta. Mestareiden Ajossa Boesel menestyi yllättävänkin hyvin ja jäi vain niukasti nelospaikasta Brian Hentonin pysyessä hänen edellään maalissa. Jos ne pisteet olisi laskettu mukaan niin tragikoomisesti ne olisivat olleet Ligierin kauden ainoat pisteet. Ikävä kyllä niin ei ollut.

Keskeytyksiä kauden aikana hänellä riitti. Brasiliassa kilpailun katkaisi sähkövika, Ranskassa ja Saksassa moottorivika jätti matkan kesken, Kanadassa kerrankin hyvän ohitusnäytöksen jälkeen pyöränripustus, paineilmajousituksen hydrauliikkavuoto Englannissa ja Monacossa Boesel kolaroi Manfred Winkelhockin kanssa. Kautta 1982 enemmän Boesel pääsi tosin kilpailuissa maaliin.

Kahden kauden jälkeen on oikeastaan vaikeaa nähdä Raul Boesel minään muuna kuin pelkkänä maksukuljettajana f1:ssä. Ligieriltä hän joutuu pois ja moni talli ei ole häntä ottamassa. Muutama harva talli on ollut yhteydessä häneen, mutta vastineeksi tallipaikasta Boeselin pitäisi tuoda paljon enemmän rahaa ja lisäksi pari muuta tallia on kiinnostunut Boeselin palveluista. Niiden vastineeksi Boeselin pitäisi ajaa ensin kuitenkin näyttöjä kauden 1984 ajan alemmissa sarjoissa kaudeksi 1985. Tämän erikoisen tallin on huhuiltu olevan Lotus. Joka tapauksessa Boesel pienestä kilpailukyvyn näytöistään huolimatta näyttää joutuvan ulos sarjasta. Maksukuski kun on kilpailukyvystäkin huolimatta aina maksukuski ja lisäksi ei ollut enää miehen debyyttikausi. Valitettavasti.

Arvosana: 5/10

 

[CCMK]

Kauden 1983 alussa näytti siltä, että Chico Serra olisi ulkona f1:stä. Ihmeen kaupalla Brasilian järkyttävän inflaation keskellä hänelle tuntui siunaantuvan 2 miljoonan dollarin sponsoripotti ja kun f1-tallit kuulivat siitä niin oikeastaan kaikki tallit huipputalleja lukuunottamatta kuolasivat hänen rahojensa perään. Kun varsinaista ajopaikkaa ei löytynyt ja Fittipaldi oli joutunut konkurssiin niin Arrows-talli otti yhteyttä häneen ja Serra suostui ajamaan tallissa kauden 1983 ajan. 2 miljoonalla dollarilla oli tarkoitus maksaa kauden 1980 maailmanmestarin Alan Jonesin palkasta suuria osia ja muutoin rahoittaa ilman pääsponsoria olevaa tallia.

Alustavat suunnitelmat kuitenkin muuttuvat Formula 1:ssä usein ja sen seurauksena tapahtui kummia. Alan Jones ja Jackie Oliver alkoivat kiistellä sopimuksen palkkio-osuudesta ja kun Serrankin rahasumma viivästyi niin Jackie Oliver kutsui irtisanomansa taloustilanteen vuoksi pakkoirtisanotun Marc Surerin takaisin rattiin toistaiseksi. Alan Jonesin palkkiosumman viivytyksen ja Serran suuren rahan viivytyksestä huolimatta Oliver piti Serraa tallissa ainakin Rion ajan alustavasti. Rio de Janeirossa Serra olisi muuten ajanut RAM-tallin kauhealla autolla. Onneksi niin ei käynyt.

Serran maksusumma Riossa oli 125 000 dollaria ja suurin piirtein samoin summin mentiin vähitellen mikä ärsytti tallipäällikköä. Joka tapauksessa Serra ajoi kuitenkin kerrankin kunnollisella kalustolla mukiinmenevän näyttävästi ja hyvin kotiradallaan. Sitten hän joutui olemaan sivussa yhden kilpailun ajan Long Beachissa ja kiitos Mestareiden Ajon erikoisuuden ja Alan Jonesin poislähdön hän sai sittemmin jatkaa tallissa vielä kolmen kilpailun ajan. Toistaiseksi voimasssa ollut sopimus kattoi ajot aina Monacoon asti, mutta rahavirran löytyessä kisoja olisi tullut enemmän. Jackie Oliver kun oli yrittämässä saada Thierry Boutsenia talliin jo hyvissä ajoin. Ikävä kyllä rahaa ei Boutsenilta löytynyt ja Louis de Portiersin sponsorirahat jäivät odottamaan sitä itseään.

Serran rahavirta pysyi edelleen hitaana ja samalla myös hätävarana pidetyt Brasilian Marlboron neuvottelut Serran pitämiseksi talliin kompromissina epäonnistuivat. Talli syytti Serraa maksusummien valehtelusta ja se vaikutti paljon Jackie Oliverin ja Chico Serran väleihin. Lisäksi Serran koko ura oli sponsorivirran hitauden vuoksi vaakalaudalla. Boutsenin sitten vietyä hänen paikkansa Serra yritti päästä muihin talleihin ja odotti myös Arrowsin mahdollisia lisäajoja Boutsenin rahavirran ehtyessä tai suoritusten ollessa riittämättömiä, mutta turhaan. Kiitos Jackie Oliverin paasauksen ja räyhäämisen yksikään muu talli ei halunnut Serraan ottaa yhteyttä ja siten brasilialaisen ura oli käytännössä ohi.

Kaikkeen tähän Serra suhtatui ajaessaan tallin piikkiin ja sen jälkeenkin hyvin kypsästi. Serra teki kuin Fittipaldillakin eli antoi menon radalla puhua puolestaan. Serralla oli kaiken kaikkiaan lahjakkuutta mukana. Etenkin ilman Rene Arnoux'n estelyitä Brasiliassa ja tallin typerää pitkän tikun vetäisyä Monacossa lähettää hänet matkaan sadekelin renkailla Serra olisi voinut olla pisteilläkin. Pisteet Serrasta puhuttaessa enempien ajojen osalta olisivat toki voineet aina kauden puoliväliin asti olla saavutettavissa, mutta siihen on suhtauduttava pienellä varauksella. Verrattaessa kuitenkin Sureriin, Boutseniin tai jopa Jonesiin nähden Serra kuitenkin oli ajoittain erittäin huono heitä vastaan. Tosin Serra ajoi Boutsenia vastaan kaudella vain pelkästään testeissä ja oli häntä silti hitaampi. Sekin kertoi jo jotain.

Sponsorillisesti ja tallin kannalta Serran ajattaminen olisi ollut taloudellisen tilanteen kannalta järkevämpää kuin Boutsenin, mutta yleisen kilpailukyvyn ja tulevaisuuden kannalta talli teki Serran kannalta ikävän ratkaisun ajattaa Boutsenia loppukaudella Belgiasta eteenpäin ja vain äärimmäisessä hätätapauksessa Serra olisi ollut uudestaan tervetullut rattiin. Maksusummissa mitattuna Serra maksoi yhteensä 500 000 dollaria neljästä kilpailusta siinä missä Boutsen maksoi 500 000 dollaria kymmenestä kilpailusta.

Se kertoi paljon Serran maksupussin suuruudesta ja rahoja olisi kannattanut silti hyödyntää vaikka rahavirta hidasta olikin. Siitä puheen ollen Serra tuskin valehteli tallille, mutta maksusummien liioittelukin on vakava asia f1:ssä ja siten potkut olivat jo senkin perusteella oikeutettuja. Näin Serran ura siis vaikuttaisi olevan ohi ja parhaaksi suoritukseksi jäivät piste Belgian Grand Prixissa 1982 ja pari seiskapaikkaa debyyttikilpailussa Long Beachissa 1981 ja Monacossa 1983. Serralle jäi kuitenkin eräs ennätys f1:stä muistoksi. Hän on ainakin toistaiseksi eniten ajoistaan maksanut kuljettaja 2,5 miljoonalla dollarillaan.

Arvosana: 5,5/10.

 

[CCMK]

Kauden 1983 piti olla Jean-Pierre Jarierille eräs uran huipentuma. Nyt Jarier pääsi Ligierille jonne hän oli eräällä tavalla unelmoinut erittäin kauan. Hän oli ajanut tilapäiskuljettajana tallissa kaudella 1981, mutta Patrick Tambayn korvatessa hänet siitä oli syntynyt miesten välille eräs lajin kitkerimmistä sanasodista ja keskinäisimmistä kilpailuista joka Ranskan lehdistössä ohitti välillä jopa Renaultin kuljettajien keskinäiset nahistelut. Niistä kun lörpötettiin liikaakin lehtien palstoilla.

Sarjan kokeneimpana kuljettajana Niki Laudan tapaan Jarierin odotettiin myös nousevan intiaanikesän viettoon urallaan. Ikävä kyllä Ligierin tilanne oli kaoottinen ja jälleen kerran Jarier oli väärässä tallissa väärään aikaan. Auto ei ollut kyvyiltään sitä mitä Jarier odotti ja se aiheutti kiukkua ja harmin purkautumista ajoittain hyvin rajusti radalla ja sen ulkopuolella. Turhautuminen kasvoi ja aiemmin todettu silkka kilpailunhalu Tambayn kanssa aiheutti harmia Imolassa ja Monacossa, mutta kaikkein näkyvimmin Itävallassa missä Jarier blokkaili suorastaan vaarallisen törkeästi Tambayta. Lisäksi Jarier ajautui riitoihin ajolinjoista Keke Rosbergin kanssa Long Beachissa ja John Watsonin kanssa Belgiassa. Keken sanoin Jarier oli jatkuvan väittelyasenteensa takia eräänkin ajajakokouksen päätteeksi pelkkä itsepäinen pässi.

Kaikkiaan vuodesta 1983 tuli häpeäpilkku Jarierin uralla. Muutaman muunkin kerran Jarier oli jäänyt pisteittä, mutta silloin kyse oli teknisestä epäonnesta ja tätä sitkeää ranskalaista ratojen voimamiestä kohtaan pystyi edes jotenkin tuntemaan myötätuntoa. Valitettavasti kaudella 1983 kauden päätyttyä ei juurikaan asenneongelman takia. Tosin kaudesta ei välttämättä vähän paremmalla tuurilla olisi tullut niin huono kuin tuli. Alustavasti Ligierin auto oli paras Cossyliigassa ja jos ei siinä niin ainakin Michelinin renkaita käyttävistä talleista. Etenkin kun Ligierin autoilla ei ollut samanlaisia aika-ajorenkaiden huolia kuin McLarenilla.

Jarierin suoritus Long Beachissa ennen keskeytystä oli mykistävä. Enduro-renkaat antoivat periksi jo 8 kierroksen jälkeen ja kumintuoton vapautuessa myös Jarierin vauhti kasvoi ilmiömäiseksi. Hän ajoi sekunnin kovempaa kuin muut kuljettajat radalla ja oli voittovauhdissa jo kauan ennen McLarenin kuljettajia Watsonia ja Laudaa. Vaikka Jarier ei olisi voittanutkaan niin ilman kolaria hän olisi silti ollut ylivoimaisesti kolmas kilpailussa. Jo ennen Rosbergin kolaria hän oli kolaroinut Michele Alboreton kanssa, mutta Jarierin kilpailu oli kuitenkin äärimmäinen näyttö miehen kyvyistä ja jäi valitettavasti kauden 1983 ainoaksi todella näyttäväksi osoitukseksi myös autourheilua vähemmänkin seuraavan yleisön silmissä.

Hänellä oli hyvä kilpailu myös Itävallassa kuten todettua ilman Tambayhin kohdistunutta blokkailua ja myös Monacossa Jarier oli vauhdissa ja ilman surkeaa varikkokäyntiään ja keskeytystä hyvistä asemista hän olisi voinut olla kilpailun lopulla kovassakin menossa mukana. Vähintään ainakin pistevauhdissa. Toisaalta kolarit, radan ulkopuoliset ärhentelyt useille kuljettajille kauden aikana, järjetön osuminen Roberto Guerreroon Zandvoortissa ennen kilpailun kunnollista alkamista ja Detroitin farssimaiset kiukuttelut tallille osin hyvästäkin syystä renkaiden takia aiheuttivat arvosanan laskua hänen osaltaan.

Kun kauden puoliväli koitti niin Guy Ligier oli jo kauan sitten päättänyt kauden 1983 auton kehitystyön ja odotti kuin kuuta nousevaa kautta 1984. Sen sijaan, että Jarier olisi rauhoittunut ja alkanut puhaltaa yhteen hiileen tallin kanssa niin Jarier alkoi käyttäytyä kuin typerä kakara karkkikaupassa. Ja Jarier ei tietenkään ollut typerä eikä etenkään kakara. Ikää on kertynyt. Joka tapauksessa Jarierin yleiset suoritustaso alkoi Williamsin ongelmista huolimattakin laskea Cossyliigassakin ja vaikka hän vei tallikaveri Raul Boeselia kuin litran mittaa ja sai kaiken mitä Ligier tarjosi niin kiukkupuuskat ja huonot päivät pahenivat ja kaiken jälkeen kauden 1983 päätteksi Jarier sai kuulle, että talli ei häntä säilytä kaudeksi 1984. Samalla myös muutkin tallit ovat ilmaisseet sanattomat vastalauseet Jarieria vastaan.

Heille ei tämä ranskalainen käynyt isottelemaan ilman riittäviä meriittejä. Jarier on siis ei-toivottu henkilö. Tällä hetkellä Jarierille näyttää käyvän niin, että f1-ura on mahdollisesti ohi. Tosin Urheiluautojen MM-Sarjasta ja Indycarista on tullut tarjouksia. Jälkimmäisen tarjouksen Jarier käytännössä hylkäsi sanojensa mukaan, että paskarinkiä hän ei lähde ajamaan rapakon taakse. Jarierin uran parhaat vuodet menivät teknisiin kamppailuihin mutta siitä huolimatta Jarier onnistui saamaan kolme kertaa paalupaikan ja olemaan ainakin kaudella 1979 eräs mielenkiintoisimmista kuljettajista huolimatta myös yllä roikkuvasta maksukuljettajan taustasta.

Arvosana: 5,5/10

 

[CCMK]

Vuoden Tulokkaaksi kaudella 1983 voitiin periaatteessa pisteettömyydestä huolimatta ainakin henkisesti nimittää Belgian Thierry Boutsenia. Alkukauden tämä f1:n ilmiömäinen uusi tulokas vietti oikeastaan varjoissa kytäten tallipaikkaa. Ennen kautta hän sai tietää olevansa erotettu alunperin tallipaikaksi katsomaltaan Spiritiltä kun tallilla ei ollut varaa ajattaa kahta autoa järkevästi ja myöhemmin talli katsoi Stefan Johanssonin paremmaksi. Sitten Boutsen yritti ostaa maaliskuussa vain päiviä ennen kauden 1983 alkua paikan Tyrreliltä, mutta Danny Sullivan oli jo kiinnitetty tallin hänen tuomansa rahasumman ja Benettonin sponsorirahojen turvin. Siten Boutsen näytti jäävän ilman ajopaikkaa.

Huhtikuussa 1983 Arrows talli kiinnitti häneen huomiota ja halusi hänet kilpailemaan talliin. Valitettavasti sponsorien kanssa kesti ja kaikkiaankin Chico Serran korvaus pienemmällä käteisellä oli suurta uhkapeliä. Kauden lopulla oli helppo taputtaa Arrowsin jäseniä selkään hyvin tehdystä työstä, mutta Serran pistämisestä kilometritehtaalle olisi voinut seurauksena olla myös konkurssikin. Joka tapauksessa pienestä summastaan eli 500 000 dollarista josta vain 50 000 dollaria tuli per kilpailu talliin niin Boutsen kuitenkin oli vakuuttava jo kotiyleisön edessä.

F1-kuljettajien joukkoon Boutsen osoitti kuuluvansa jo viimeistään taistellessaan Nigel Mansellin kanssa viimeisestä pisteestä Detroitissa ja samoin John Watsonin kanssa taistellessaan Montrealissa. Molemmilla kerroilla tekniset vaikeudet ja huono onni estivät viime hetkellä saavuttamasta pisteitä. Puhuttiin vasta 3 GP:n miehestä jolla oli hallussaan kaksi seiskapaikkaa kolmeen kilpailuun. Mikäli Boutsen olisi saanut aloittaa kautensa jo Rio de Janeirossa tallin kanssa niin oli hyvin todennäköistä, että Boutsen olisi saanut pisteitä tallin autolla.

Tallin vajotessa keskikastiin ja välillä reippaasti sen alapuolellekin Boutsen antoi Marc Surerin tehdä oman työnsä ja keskittyi itse omaansa. Keskikauden työnjaosta huolimatta miehet tulivat toimeen keskenään ja riitoja ei sanan sellaisessa merkityksessä ollut. Kumpikin kuitenkin keskittyi tekemään parhaansa sponsorivaikeuksien keskellä. Silverstonen aikoihin Boutsenin tukijoiden tilisummat tulivat vain viime hetkellä Jackie Oliverille ja siten Boutsen sai jatkaa ilman, että Serran olisi tarvinnut tulla hänen tilalleen. Boutsenille vuosi 1983 oli oppivuosi ja vaatimattomuudesta ja ajoittaisesta näkymättömyydestä huolimatta loppukaudella Boutsen oli erittäin vaikuttava kuljettaja.

Boutsen hävisi tallikaveri Surerille loppupelissä vain vähän vauhdillisesti ja missään vaiheessa Boutsen ei häpäissyt itseään myös jäädessään paljonkin tallikaverille. Jopa ilman teknisiä vikojakaan. Suopeus oli erittäin hyvä juttu sillä olihan Boutsen jo nopeasti osoittautunut haasteeksi Surerille toisin kuin Alan Jones tai Serra. Kaikkiaan Arrowsin ja Thierry Boutsenin vauhti olivat tasapainossa keskenään. Arrows A6 oli hyvin ohjailtavissa oleva nopea keskikastin automalli jota pystyi tarvittaessa viemään kovaakin ja sen Boutsen täsmälleen tekikin vaikka pisteittä jäikin.

Arvosana: 7/10