F1-kuljettajien palkkakehitys

[Nurtsi]

Jumankauta! mistä oot tän kaiken tiedon repiny:eek!:

 

[CCMK]

Lukuisista lehdistä ja ympäri nettiä tietoja kyllä löytyy. Lisäksi Autosportin sivuilta usein on löytynyt tietoja. Tosin tiedot ovat olleet etsinnän takana ja niihin on kulunut usein erittäin paljon aikaa.

 

[CCMK]

Kaudella 1980 RR-kisoissa tuli huomattavasti enemmän palkintorahaa kuin aiemmin. Kaudella voitolla 500-kuutioisissa saisi 3000 dollaria ja toisella sijalla 1500 dollaria ja kolmannella 750 dollaria.

Mestaruudesta tulisi 17 000 dollaria, toisella sijalla 8500 dollaria ja kolmannella sijalla 4250 dollaria. Lisäksi eniten voittoja kerännyt kuljettaja saisi 6000 dollaria bonuksia. Seuraavaksi laitetaan sitten kauden eniten ansainneet kuljettajat:

Kenny Roberts Senior: Sai kaudelta yhteensä 35 750 dollaria. Siitä 32 000 dollaria oli mestaruusraha ja kolme voittoa ja eniten voittoja keränneen bonus. Lisäksi 3750 dollaria tulivat palkintosijoista kauden aikana.

Randy Mamola: Sai kaudelta 16 000 dollaria. Siitä 14 500 dollaria oli kauden bonuksia joista 8500 dollaria tuli toisesta sijasta mm-sarjassa ja 6000 dollaria kahdesta voitosta. Loppusumma tuli palkinnoista.

Marco Lucchinelli: Sai kaudelta 11 750 dollaria. Siitä 4250 dollaria oli kolmannesta sijasta ja loppu tuli palkinnoista kaudelta.

Franco Uncini: Sai kaudelta 5250 dollaria.

Graziano Rossi: Valentinon isä sai 2250 dollaria.

Graeme Crosby: Sai kaudelta 1500 dollaria.

Will Hartog: Sai kaudelta 3750 dollaria.

Jack Middelburg: Sai kaudelta 3000 dollaria.

 

[CCMK]

250-kuutioisissa bonukset olivat puolet pienempiä kuin pääluokassa kaudella 1980.

250-kuutioisissa kauden rahamiehet kaudella 1980 menivät seuraavasti:

Anton Mang: Ansaitsi kaudelta yhteensä 18 250 dollaria. Siitä suurin osa tuli bonuksista.

Kork Ballington: Sai kaudelta yhteensä 15 550 dollaria. Siitä suurin osa tuli bonuksista. Eniten voittoja tulleen ajajan bonus tuli myös Korkille.

Jean-Francois Balde: Sai kaudelta yhteensä 4000 dollaria. Siitä 2125 dollaria oli kolmannesta sijasta sarjassa.

Thierry Espie: Sai kaudelta yhteensä 1125 dollaria kaudelta.

Carlos Lavado: Sai kaudelta yhteensä 1500 dollaria.

Gianpaolo Marchetti: Sai kaudelta yhteensä 1500 dollaria kaudelta.

Eric Saul: Sai kaudelta yhteensä 750 dollaria.

Patrick Fernandez, Sauro Pazzaglia ja Pierluigi Conforti saivat 375 dollaria mieheen kaudelta.

 

[CCMK]

Kaudella 1980 125-kuutioisissa ansaittiin seuraavasti:

Pierpaolo Bianchi: Ansaitsi kaudelta yhteensä 6687,5 dollaria. Siitä 4250 dollaria oli mestaruusraha ja muut tulivat kauden aikana.

Guy Bertin: Sai kaudelta yhteensä 5500 dollaria. Siitä suurin osa oli bonuksia ja loput tulivat palkinnoista.

Angel Nieto: Sai kaudelta yhteensä 5937,5 dollaria. Siihen sisältyy eniten voittoja saaneen kuljettajan 1500 dollarin bonus ja 1062,5 dollarin kolmossijan bonus.

Bruno Kneubühler: Sai 750 dollaria kaudelta.

Hans Müller: Sai 562,5 dollaria kaudelta.

Loris Reggiani: Sai 1500 dollaria kaudelta.

Ivan Palazzese: Sai kaudelta 375 dollaria.

 

[CCMK]

Kaudella 1980 Moottoripyörien puolella tehdiin myös ratamaksu ennätys. Silverstone maksoi 1,2 miljoonaa markkaa kisan pidosta kaudella 1980. Imatra maksoi vain 270 000 markkaa kisan pidosta.

 

[CCMK]

Kaudella 1978 Silverstone maksoi sen ajan kaikkien aikojen suurimman summan RR-kisan pidosta radalla. Miljoona markkaa oli kisan hinta. Samana se pysyi myös kaudella 1979.

Imatra maksoi tuolloin 200 000 markkaa kisan pidosta eli seuraavana vuonna summa olisi ollut hinnan pysyessä samana noin kuusi kertaa halvempi kuin Silverstonen. Hinta oli kausilla 1978 ja 1979 viisi kertaa pienempi.

 

[CCMK]

Imartan kisanpitohinta nousi tasaisesti ja lopulta varsin jyrkästi mikä oli myös yksi syy miksi kilpailua ei enää myöhemmin järjestetty. Tässä radan hinta kausilta 1978-1982:

1978: Maksoi 200 000 markkaa kisan pidosta.

1979: Sama summa.

1980: Maksoi 270 000 markkaa kisan pidosta. Hinta oli hieman kalliimpi, mutta ei kohtuuton maksaa.

1981: Maksoi 350 000 markkaa kisan pidosta. Hallinnon puolella alkoi huoli kilpailun ja radan vaarallisuudesta enemmän kuin hinnasta. Seuraavaksi vuodeksi tuleva hinnan tuplautuminen ei miellyttänyt järjestäjiä.

1982: Viimeinen kisa maksoi 700 000 markkaa. Kauden jälkeen Imatra päätti jättää RR-kisat sikseen koska hinta vain nousi ja rata oli nopeasti muuttuvan moottoripyörien maailman kuvioissa mennyt vaaralliseksi.

1983 kaudella hinta olisi ollut jo miljoona markkaa, mutta Imatra luopui kilpailun järjestämisestä vaikka myöhemmin eräissä lehdissä todettiin Imatran olleen valmis maksamaan miljoona markkaa. Syyt olivat kuitenkin muualla kuin hinnassa. Toki hinta joka oli miljoona markkaa oli erittäin suuri ja mikäli kilpailu olisi järjestetty niin sen yli ei olisi enää voitu kilpailua pitää.

 

[CCMK]

Jacques Villeneuve olisi ollut kaudelle 1995 ja McLarenille mielenkiintoinen valinta. Villeneuve kuitenkin pysyi Indycarin puolella vaikka Ron Dennis tarjosi 2 miljoonaa dollaria kaudelta.

Villeneuve olisi halunnut myös sponsorirahat mistä Dennis kieltäytyi. Mika Häkkinen sai saman verran ja sponsorirahat tulivat myös päälle.

 

[CCMK]

Eräs Villeneuven sopimuksesta kieltäytyminen oli sponsorirahojen kieltäminen ja hänelle olisi kuitenkin maksettu miljoona dollaria voitosta ja mestaruudesta. Lisäksi Dennis ehdotti hänelle kausien 1995 ja 1996 välistä kahden vuoden sopimusta joka olisi tuonut hänelle 4,4 miljoonaa dollaria kaudelta. Villeneuve kieltäytyi sillä hänen Indycarin tiimi olisi kyennyt tarjoamaan saman rahan. Dennis oli pettynyt.

 

[CCMK]

Huomattavasti enemmän Villeneuve antoi vielä tammikuussa 1995 olleissa McLarenin neuvotteluissa hyvin pienelle sopimussummalle. Hän olisi valmis ajamaan yhden kauden sopimuksella McLarenilla kaudella 1995 vain yhdestä syystä.

Nigel Mansellin vaatiessa samaan aikaan miljoonaa dollaria kilpailulta Villeneuve vaati vain 640 000 dollaria kilpailulta. Dennis ei voinut suostua mitenkään tarjoukseen vaikka Villeneuve lupasi luopua muista sponsorirahoista ja bonuksistakin. Koko kaudelta hinta olisi ollut 10,88 miljoonaa dollaria. Se oli Dennisille liikaa ja hän otti riskin palkkaamalla mieluummin Mansellin.

 

[CCMK]

Kaudella 1995 tammikuussa tallipaikkakilvassa Mark Blundell sai testisopimuksen McLarenilta. Ennen kauden alkua Tyrell oli yrittänyt viimeiseen asti pitää Blundellin tiimissä. Mika Salo oli tuonut tiimiin 5 miljoonaa dollaria ja Blundellin piti tuoda sama summa tiimiin mikäli halusi jatkaa.

Summan ilmestyessä olisi tullut hintakilpailu vaikka Tyrell halusi Blundellin vielä harkitsevan ja ehdotti Blundellin jo melkein poistuessa McLarenille paikan jakamista Salon kanssa kisoissa. Samassa hintakilpailussa pyöri myös testimies Gabriele Tarquini.

Kisapaikan jakaminen ei kuitenkaan ollut mieleen sillä Blundell aavisti ikävyyksiä ystävänsä Martin Brundlen ja Aguri Suzukin välisestä paikanjakamisesta Ligierillä.

Kisapaikan jakamisessa olisi Tyrelillä ajatettu joko vuorotellen Saloa ja Blundellia tai sitten olisi päätetty ajattaa Saloa kaukokisoissa ja Blundellia Euroopan kisoissa tai toisinpäin. Lopulta Blundell meni McLarenille ja korvasi Philippe Alliotin.

Alliotilla oli kauden 1994 alussa hintakilpailu Martin Brundlen kanssa ja McLarenin ja Peugeotin välinen suhde muuttui takkuisaksi jo alusta alkaen kun Ron Dennis kieltäytyi ajattamasta Alliottia miljoonan dollarin hinnalla Häkkisen tallikaverina. Peugeot olisi halunnut mieluusti nähdä Alliotin kisoissa.

Ranskan kisassa Peugeotin edustajat riitelivät kilpailun kulisseissa Dennisin kanssa Alliotin ajamisista. Alliot haluttiin nähdä ajamassa Magny-Coursin kisassa kotiyleisön edessä, mutta Dennis kieltäytyi asiasta oitis.

Unkarissa Alliot sai ajaa kun Häkkinen oli kilpailukiellossa ja pari kertaa kaudella myös Larroussen tiimissä. Kaudeksi 1995 Alliot oli myös ehdolla kisakuskiksi tai jatkamaan testejä. Peugeotin lähdettyä Alliot muutenkin lopetti uransa.

 

[CCMK]

Kaudella 1968 RR-kisoissa 500-kuutioinen pyörä maksoi keskimäärin 14 000 Saksan Markkaa eli 21 000 Suomen Markkaa. 250-kuutioinen pyörä maksoi 10 500 Suomen markkaa ja 5 250 Suomen markkaa maksoi 125-kuutioinen pyörä.

 

[CCMK]

Kaudella 1956 Moottoripyörien puolella oli ennen kauden alkua ollut starttirahan kiista mikä johti ensimmäiseen FIM:n alkeelliseen starttirahaan. Ennen kautta 1956 kuljettajat olivat saaneet erittäin vaihtelevia ja myöskin erittäin pieniä starttirahoja per kilpailu.

Kuljettajat eivät silti tyytyneet tähän vaan halusivat enemmän. Geoff Duke sai jopa puolen vuoden kilpailukiellon kuljettajien kapinan lietsonnasta mikä varmasti helpotti John Surteesin maailmanmestaruuden toteutumista.

Tosin starttiraha koski vain voittajaa. 120 markkaa tuli kisan voitosta ja mestaruudesta sai 120 markan shekin. Tässä tulee kauden 1956 tienestit:

John Surtees: Sai kaudelta 480 markkaa ja maailmanmestaruuden.

John Hartle: Sai kaudelta 120 markkaa.

Reg Armstrong: Sai kaudelta saman verran kuin Hartle.

 

[CCMK]

Kaudella 1960 Moottoripyörien puolella ei paljoa lisärahoja jaettu. Kaudella tosin palkkakiistojen jatkuessa FIM maksoi 540 markkaa kisan voitosta ja mestaruusbonus oli sen ajan mittakaavalla huikea moottoripyöräilystä. Peräti 6000 markkaa.

Sillä sai jo jonkintasoisen menopelin pääluokassa ja huippuluokan kaluston 250-kuutioisissa. John Surteesista tuli siinä vaiheessa eniten rahaa ansainnein moottoripyöräilijä. Tässä kuitenkin palkkatietoja kaudelta 1960:

John Surtees: Sai kaudelta yhteensä 8700 markkaa kaudelta. 2700 markkaa tuli kilpailuista ja mestaruudesta tuli 6000 markkaa.

Remo Venturi: Sai kaudelta 540 markkaa.

John Hartle: Sai saman verran kaudelta kuin Venturi.

 

[CCMK]

Kaudella 1961 palkkakiista toi pienen muutoksen lajiin. Kuljettajien tulojen kannalta huonomman suunnan. FIM päätti ruveta jakelemaan sponsorivaikeuksiin vedoten neljälle parhaalle kisoista starttirahaa ja mestaruusbonus alentui 3000 markkaan.

Voittaja sai kisoista vain 120 markkaa ja toiseksi sijoittunut sai 72 markkaa ja kolmanneksi sijoittunut sai 48 markkaa ja neljänneksi paras sai 42 markkaa kisasta. Seuraavaksi tulee sitten kauden 1961 eniten tienanneet kuljettajat:

Gary Hocking: Sai kaudelta yhteensä 3840 markkaa ja maailman mestaruuden. 840 markkaa tuli voitoista ja mestaruusraha oli 3000 markkaa.

Mike Hailwood: Sai kaudelta yhteensä 714 markkaa.

Frank Perris: Sai kaudelta yhteensä 168 markkaa.

Bob Mclntyre: Sai kaudelta saman verran kuin Perris.

Alistair King: Sai kaudelta yhteensä 162 markkaa kaudelta.

Bert Schneider: Sai kaudelta yhteensä 90 markkaa.

Jorge Kissling: Sai kaudelta 120 markkaa.

Ron Langston: Sai kaudelta 42 markkaa.

Juan Carlos Salatino: Sai kaudelta 72 markkaa.

Paddy Driver, Hans-Günther Jäger, Tom Phillis ja Antoine Paba saivat kukin 48 markkaa kaudelta. Mike Duff, John Farnsworth, Phil Read, Gyula Marsovszky, Alberto Pagani ja Juan Perkins saivat saman rahan kuin Langston eli 42 markkaa kaudelta.

 

[CCMK]

Kaudella 1962 Moottoripyörien puolella muuttuivat hieman. Voitosta maksettiin nyt 144 markkaa ja toisesta sijasta 120 markkaa. Kolmannesta sijasta sai 72 markkaa, neljännestä sijasta sai 48 markkaa ja uudesta viidennestä sijasta sai 42 markkaa. Mestaruusraha pidettiin samana eli voittaja saisi 3000 markkaa. Niiden lisäksi FIM maksoi ensimmäistä kertaa pisterahaa.

Pisteraha oli 5 markkaa ja 6 penniä pisteeltä. Samansuuruinen summa maksettiin myös jokaiselle kilpailuun osallistuneelle kuljettajalle. Ajajat pitivät summia irvikuvina ja vaativat enemmän rahaa. Tässä kuitenkin palkkoja kaudelle 1962:

Mike Hailwood: Sai kaudelta yhteensä 3952,76 markkaa kaudelta. 3000 markkaa tuli mestaruudesta ja 720 markkaa voitoista kauden aikana. Lisäksi tuli osallistumisrahaa 30,36 markkaa ja pisteistä yhteensä 202,4 markkaa.

Alan Shepherd: Sai kaudelta yhteensä 734,16 markkaa. Siitä 552 markkaa oli kaudelta ja loppu tuli osallistumisrahasta joka oli 35,42 markkaa ja pisteraha oli 146,74 markkaa.

Phil Read: Sai kaudelta yhteensä 267,9 markkaa. Kaudelta rahaa tuli 192 markkaa ja loput tulivat osallistumisrahasta joka oli 20,24 markkaa ja pisteraha oli 55,66 markkaa.

Bert Schneider: Sai kaudelta yhteensä 248,02 markkaa. Siitä kausiraha oli 162 markkaa ja loppu tuli osallistumis ja pisterahasta.

Gary Hocking ja Benedicto Caldarella saivat kaudelta yhteensä 189,54 markkaa.

Frantisek Statsny: Sai kaudelta yhteensä 180,72 markkaa kaudelta. 25,3 markkaa tuli osallistumisesta ja 35,42 markkaa tuli pisterahaa.

Tony Godfrey: Sai kaudelta yhteensä 169,66 markkaa.

Paddy Driver: Sai kaudelta yhteensä 192,72 markkaa kaudelta.

Sven-Olof Gunnarsson: Sai kaudelta yhteensä 160,48 markkaa kaudelta. Pisteraha oli 30,36 markkaa ja osallistumisraha oli 10,12 markkaa.

Derek Minter: Sai kaudelta yhteensä 165,54 markkaa kaudelta. Osallistumisraha oli 15,18 markkaa.

Ellis Boyce: Sai kaudelta yhteensä saman verran kuin Gunnarsson.

Juan Carlos Salatino ja Remo Venturi saivat kaudelta yhteensä 155,42 markkaa.

Fred Stevens: Sai kaudelta yhteensä 112,48 markkaa. Siitä 25,3 markkaa oli pisterahaa.

Silvio Grassetti: Sai kaudelta yhteensä 102,36 markkaa. Siitä 20,24 markkaa oli pisterahaa.

Eduardo Salatino: Sai kaudelta yhteensä 97,3 markkaa.

Ron Langston: Sai kaudelta yhteensä 83,42 markkaa.

Paolo Gamberini: Sai kaudelta yhteensä 62,24 markkaa.

Anssi Resko: Sai saman verran kuin Gamberini.

Roy Ingram: Sai kaudelta yhteensä 77,42 markkaa.

Jack Findlay: Sai kaudelta yhteensä 82,48 markkaa.

Harald Karlsson: Sai kaudelta yhteensä 57,18 markkaa.

Amieto Pomesano: Sai saman verran kuin Karlsson.

Roland Föll: Sai kaudelta 35,42 markkaa.

Brian Setchell, Manuel Soler ja Ray Spence saivat kukin 10,12 markkaa kaudelta.

Jack Ahearn: Sai 30,36 markkaa kaudelta.

Gyula Marsovzsky: Sai kaudelta 15,18 markkaa.

Rudolf Gläser, Ernst Hiller, Tom Thorp ja Peter Middleton saivat kukin 10,12 markkaa kaudelta.

Mike Duff sai saman verran kuin Ahearn. Chris Conn ja Tauno Nurmi saivat vain yhden kisan osallistumisrahan eli 5,06 markkaa.

Syd Mizen sai saman verran kuin Marsovzsky. William van Leeuwen sai saman verran kuin Hiller. Derek Powell ja Antero Ventoniemi saivat myös saman verran. Raymond Bogaerdt sai saman verran kuin Van Leeuwen. Woodman sai saman verran kuin edellämainittu. Vernon Cottle sai myös saman kuin edellämainitut. Viljo Heino, György Kurucz, Billy McCosh, Raine Lampinen, Vasco Loro, Renzo Rossi ja Graham Smith saivat saman verran.

Alf Shaw, Bo Granath ja Walter Scheimann saivat saman verran kuin Woodman. Karl Rektenwald ja George Purvis saivat myös saman. Peter Evans, Giuseppe Dardanello ja Alfred Worell saivat saman verran kuin Heino. Dennis Fry sai saman verran kuin Marsovzsky. Emanuele Maugliani, John Simmonds, Brian Hornby, Giuseppe Mantelli, Patrick Plunkett, Tommy Holmes, Jimmy Jones, Louis Carr, Derek Lee, Douglas Smith, George Bell, Ted Whiteside ja John Reynolds saivat saman verran kukin. Ladislaus Richter, Chris Anderson ja Jimmy Morton saivat saman verran kuin Gläser. John Gabites sai saman verran kuin Fry. Jacques Insermini sai saman verran kuin Langston ilman pisterahaa.

Hugh Andersson, Bob Coulter, Robin Fitton, Harry Grant, Alistair King, Stephen Murray, Dan Shorey, Joop Vogelzang ja Arthur Wheeler saivat saman verran kuin Woodman. Billy Andersson, Rudolf Bergsleithner, Ernesto Brambilla, John Brown, Jack Bullock, Agne Carlsson, Graham Chatterton, Horacio Costas, Dick Creith, James Cripps, Terry Dennehey, Alan Dugalde, Don Ellis, Jack Gow, Gustav Havel, Karl Hoppe, Hannu Kuparinen, Len Ireland, Pentti Lehtelä, Edy Lenz, Colin Lyster, Jorge Kissling, Mark McCausland, Robert McCraken, Michael McStay, Ned Minihan, Albert Montagne, Billie Nelson, Eric Oliver, Juan Carlos Perkins, Morgan Radberg, Johnny Rae, Harold Riley, Bill Robertson, Frank Rutherford, Jack Shannon, Bill Smith, Werner Spinnler, Vagn Stevnhoved, Veikko Sulasaari, Brian Taggart, Rudi Thalhammer, Pete Tomlinson, Martinus Van Son, Raul Villaveiran ja Dave Wildman saivat kukin 5,06 markkaa kaudelta.

 

[CCMK]

Kaudella 1964 RR-kisoista voittaja sai 400 markkaa kisalta ja maailmanmestaruudesta sai 4000 markkaa. Sen suurempia muita bonuksia ei jaettu kun jälleen kerran oli muutettu rahajärjestelmää. Tässä kuitenkin palkkoja:

Mike Hailwood: Sai kaudelta yhteensä 6800 markkaa ja maailmanmestaruuden.

Jack Ahearn ja Phil Head: Saivat yhteensä 400 markkaa kaudelta.

 

[CCMK]

Kaudella 1953 Gilera olisi tarjonnut merkittävää tehdastukea ajajalleen Geoff Dukelle. Mikäli sopimukseen Duke olisi suostunut hän olisi saanut 5 miljoonaa Italian Liiraa eli 250 000 markkaa.

Summa oli järjettömän suuri yleensäkin sen ajan autourheilussa puhumattakaan moottoripyöräilyssä missä koko rahan saaminen yleensä kaudesta oli aivan minimaalista. Kyseinen summa oli myös koko Gileran vastaava panostus moottoripyöräilyssä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Ainoa ehto tälle sopimukselle oli se, että hänen piti sitoutua Gileran mieheksi koko uransa ajan ja luopua kaikesta muusta kuin moottoripyörillä ajettavista kilpailuista kaudessa. Duke ei suostunut siihen mikä toi hänelle vain hyvin pieniä starttirahoja koko hänen uransa ajan.

 

[CCMK]

Ken Kavanaghille tarjottiin samalla kaudella myös Nortonilta erittäin houkuttelevaa tehdastukisummaa. Summa olisi ollut 21 000 markkaa kaudelta. Se olisi ollut suuri raha moottoripyöräilyssä.

Kavanagh ei suostunut sopimukseen joka olisi pitänyt Kenin koko uransa ajan Nortonilla ja muita luokkia ei olisi saanut ajaa. Lopulta Kavanagh sai myös urallaan vain hyvin pieniä starttirahoja koko uransa ajan.