F1 Televisiointi muissa maissa

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tanskassa F1-kisojen näkyminen on ollut vaihtelevan laajaa tai erittäinkin kapeaa vanhempina aikoina.

Vuosina 1959-1970 jokainen lähtökohtaisen potentiaalinen F1-kisa peruuntui Tanskan televisiossa ja kisat olisivat olleet seuraavat ja joita on jo aiemmin käsitelty tämän toikin 10:ssä osiossa viitisen vuotta sitten:

1959 Monacon Grand Prix: Ilmeisesti Eurovision lähetyksestä napatut suoran lähetyksen osuudet klo 14.30-15 ja 17.10-17.45. DR ei varmistetusti televisioinut kilpailua.

1963 Saksan Grand Prix: Ilmeisesti Sport Eurovisionin yhteislähetyksestä napattu osuus klo 15.15-16.30. DR ei varmistetusti näyttänyt tätäkään kilpailua.

1964 Monacon Grand Prix: Eurovision suoraan yhteislähetykseen ei DR suostunut lähtemään mukaan. Varmuudella alkuperäinen klo 16-17 osuus Tanskan televisiossa peruttiin ja lähetyksestä napattiin yhdessä NRK:n eli Norjan Television kanssa koostelähetys klo 18.15-18.45.

NRK tosin varmistetusti näytti kilpailun suoranakin lähetyksenä selostajana Finn Söhol joka oli selostanut Norjan televisiolle Monacon kisoja jo vuodesta 1961 lähtien kun kaksi ensimmäistä Monacon kilpailua vuosilta 1959 ja 1960 jäivät Norjassa näyttämättä siitä syystä, että Norjassa ei ollut vielä edes televisiota muussa kuin koekäytössä NRK:n osalta. DR lopulta perui myös koostelähetyksen osuuden joten varmistetusti DR ei näyttänyt kilpailua.

1965 Saksan Grand Prix: Eurovision suoraan yhteislähetykseen DR valmistautui lähtemään mukaan SVT:n hoitaessa siirtokorvauksen sen ja NRK:nkin vastaavan lähetyksistä. YLE tiettävästi kieltäytyi tästä kilpailusta. DR:n lähetyksen aikamäärän piti olla klo 13.45-16.30, mutta lopulta DR ei koskaan näyttänyt tätä kilpailua.

1966 Saksan Grand Prix: Samanlainen suora yhteislähetys samaan lähetysaikaan. DR lähti mukaan alustavasti vain kun SVT kustansi siltä ja NRK:lta siirtokorvauksen pakettihintaan. YLE kieltäytyi tästäkin kilpailusta, mutta televisiolähetyksen toteutus YLE:n suostuessakin näyttämän tämän kilpailun olisi ollut erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta sillä YLE:n henkilöstö oli Saksan kilpailun aikaan Imatralla RR-kisan parissa. Lopulta DR ei myöskään näyttänyt tätäkään kilpailua.

1967 Saksan Grand Prix: DR kieltäytyi liittymästä Eurovision suoraan yhteislähetykseen. Tiettävästi DR aikoi lähettää kilpailun koostena klo 17.15-18, mutta tuli jälleen toisiin ajatuksiin ja perui aikeensa kilpailun näyttämisen suhteen.

1969 Englannin Grand Prix: DR kieltäytyi liittymästä Eurovision suoraan yhteislähetykseen. Tiettävästi DR aikoi näyttää kilpailun osuuksia klo 15-16.45 välisenä aikana, mutta jälleen vahvistetusti perui aikeensa näyttää kilpailua.

1969 Saksan Grand Prix: DR kieltäytyi liittymästä Eurovision suoraan yhteislähetykseen. Varmuudella DR perui klo 15-16.15 olleen suoran lähetysosuuden, mutta NRK:n tapaan DR aikoi näyttää vähintään koosteen kilpailusta klo 22-22.30. Tosin NRK lähetti kilpailun suorana kokonaisuudessaan. DR lopulta myös perui koostelähetyksenkin aikeensa jolloin Tanskassa kilpailua ei näytetty.

1970 Monacon Grand Prix: DR oli varannut itselleen koostelähetyksen Eurovision yhteislähetyksestä klo 18.05-19. Ruotsi ja Norja lähettivät varmuudella kilpailun suorana lähetyksenä. DR ei käyttänyt lopulta varaustaan koostelähetyksestä ja perui homman.

Siihen mennessä Tanskassa oli alkanut syntyä jo melkoista keskustelua moottoriurheilun kuninkuusluokan näyttämättömyyden suhteen ja asialle vaadittiin toimia.

Seuraavana vuonna alettiinkin Tanskassa jo näyttää formuloita ja seuraavassa viestissä yritän käydä mahdollisuuksien mukaan läpi Tanskan DR:n näyttämät F1-kisat vuosilta 1971-1988 jotka myös näillä näkymin peruutusten jälkeen sisälsivät ainakin yhden Espanjan F1-televisioinnin kaltaisen välivuoden jolloin formuloita ei nähty Tanskassa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuosien 1971-1988 aikaisen Tanskan DR:n F1-kisojen televisiointia tulee seuraavaksi tähän viestiin.

Tässä niitä tulee ja tarpeen mukaan mahtumattomat vuodet kisoineen menevät sitten seuraaviin viesteihin:

1971

Monacon Grand Prix: DR lähetti kilpailun osittain suorana tai mahdollisesti myös ihan suoranakin lähetyksenä klo 15.45-17.15 ja tätä kilpailua selosti Finn Kobberö joka oli Tanskan ensimmäinen varsinainen f1-selostaja 1970-luvulla ja yleensäkin. Kobberö oli sulkapallomiehiä. DR:llä oli kaksi muutakin lähetysaikaa kilpailulle. Klo 16.15-17.15 ja klo 19.15-19.40.

Englannin Grand Prix: DR:lle oli varattu lähetysaika Eurovision yhteislähetyksestä klo 14.20-16.30, mutta kanava peruutti kisaosuutensa. Sen olisi selostanut Finn Kobberö.

Saksan Grand Prix: DR:lle oli varattu lähetysaika Eurovision yhteislähetyksestä, mutta kanava perui sen ja perui myös suunnitellun osuuden kilpailusta klo 16-16.40. Kilpailun olisi selostanut jälleen Finn Kobberö.

Italian Grand Prix: Kilpailua ei lopulta ei nähty Tanskassa. DR:llä oli yli neljän tunnin mittainen urheilumaraton sinä päivänä kun Monza näytettiin klo 14-18. Kilpailun olisi saattanut selostaa sen tullessa näytetyksi Finn Kobberö.

1972

Espanjan Grand Prix: DR perui koosteen kilpailusta klo 16.50-18. Kilpailun koosteen olisi selostanut Finn Kobberö.

Monacon Grand Prix: DR näytti jälleen osittain suoran lähetyksen kilpailusta ja sitä selosti Finn Kobberö. Alunperin kilpailun olisi pitänyt tulla jälkilähetyksenä heti kilpailun jälkeen klo 16.00-17.10.

Lopulta kilpailua seurattiin Tanskassa kolmessa osassa eli klo 14.45-15.30, klo 15.45-16.15 ja klo 16.30-17.10.

Saksan Grand Prix: DR alustavasti valmistautui perumaan kilpailun suoran lähetyksen sillä järjestäjät eivät halunneet korvata helikopterikuvauksen kuluja kisan kuvanneelle televisioyhtiölle.

Lopulta tämä kilpailu nähtiin kyllä suorana tai koosteena klo 19.30-20.20 tai klo 19.55-20.20. Kilpailun on selostanut Finn Kobberö.

Itävallan Grand Prix: DR perui jälleen suoran lähetyksen Eurovision yhteislähetyksen osalta. Kilpailu olisi näytetty klo 14.55-17.30 ja sen olisi selostanut Finn Kobberö.

1973

Monacon Grand Prix: DR alustavasti aikoi näyttää kilpailusta lähetysosuuden klo 15.15-16 selostajana Finn Kobberö. Lopulta Tanskassa tämä kisa nähtiin kahdessa osassa klo 15.15-16.45 ja klo 17.15-18.

Ruotsin Grand Prix: DR näytti televisiossa epävarmasti todettuna mahdollisesti suorankin lähetyksen, mutta varmasti vain koosteen kilpailusta myöhään illalla selostajana Finn Kobberö ja Tanskan radiossa kilpailu kuului suorana lähetyksenä. Kilpailussa Tom Belsön piti debytoida, mutta rahat jäivät maksamatta.

Saksan Grand Prix: Tiettävästi varmuudella ensimmäinen Tanskan television näyttämä suora lähetys. Kilpailu oli siitä erikoinen, että Eurovisio joutui ponnistelemaan saadakseen kilpailun valtavalla radalla kuvatuksi. Finn Kobberön selostamaan kilpailuun Tanskan televisio lähetti jopa omat teknikot ja vuokrattuja yksityisiäkin helikoptereita jouduttiin käyttämään kuvauksissa televisioyhtiöiden vastaavien apuvoimana.

Etenkin kun järjestäjille helikopterikuvaus tuntui olevan liiankin kallista touhua. Tanskan television ohella ainakin RAI Italiasta käytti paljon helikopterikuvausta kilpailulähetyksessä. Aivan tarkka kisan kestoaika on epäselvä lähetysosalta.

1974

Etelä-Afrikan Grand Prix: DR näytti kilpailusta koostelähetyksen ilmeisesti myöhään illalla. Tässä kilpailussa ei selostanut Finn Kobberö vaan Hans Grönfeldt joka tunnettiin paremmin käsipalloselostajana.

Espanjan Grand Prix: DR näytti kilpailusta koostelähetyksen ilmeisesti myöhään illalla selostajana Hans Grönfeldt.

Monacon Grand Prix: DR aikoi näyttää kilpailun suorana tai koosteena. Lopulta kilpailu peruttiin Tanskassa. Sen olisi selostanut Finn Kobberö.

Ruotsin Grand Prix: DR näytti kilpailusta mahdollisesti suorankin lähetyksen, mutta varmasti ainakin koostelähetyksen ilmeisesti myöhään illalla selostajana Hans Grönfeldt. Suorana kilpailua radion puolella selosti Finn Kobberö.

Englannin Grand Prix: DR näytti kilpailusta koostelähetyksen ilmeisesti myöhään illalla selostajana Palle Holgersen. Holgersen selosti suurilta osin yleensä nyrkkeilyä ja pyöräilyä.

Saksan Grand Prix: DR näytti kilpailusta puolen tunnin koostelähetyksen myöhään illalla ja selostajana toimi Finn Kobberö. Kilpailu nähtiin klo 22.35-23.05 kun alun perin lähetyksen piti loppua jo klo 22.55.

1975

Monacon Grand Prix: DR perui kilpailusta suoran lähetyksensä ja koostelähetyksensä. Kooste olisi tullut klo 18.55-19.30 Finn Kobberön selostamana.

Ruotsin Grand Prix: SVT:n tapaan kilpailu nähtiin DR:llä suorana ja tämä on tiettävästi harvoja varmasti kaikissa Pohjoismaissa 1970-luvulla näytettyjä f1-kilpailuja. DR:n piti alun alkaen näyttää kilpailu vasta klo 13.30 eteenpäin, mutta kanava aikaisti lähetyksensä alkua aina klo 13.15 asti. Kilpailun selosti Finn Kobberö.

Saksan Grand Prix: DR valmistautui alustavasti näyttämään kilpailusta puolen tunnin koostelähetyksen selostajana Finn Kobberö. Alun perin kanavalla oli kaksikin ohjelmapaikkaa. Klo 16.20-17 ja 17.30-18 olisi ollut lähetysten aikapaikat. Lopulta Tanskassa nähtiin tuo klo 16.20-17 aikaan tullut lähetys Finn Kobberön selostamana.

Kauden aikana DR aikoi lähettää myös Englannin Grand Prixin, mutta se peruttiin.

1976

Monacon Grand Prix: DR tutkimusten jälkeen perui kilpailun suoran lähetyksen ja myöhemmin sen koosteen klo 17.30-18. Kilpailun olisi selostanut Finn Kobberö.

Ruotsin Grand Prix: DR näytti tiettävästi kilpailusta jälleen suorankin lähetyksen, mutta varmasti ainakin koosteen selostajana Palle Holgersen. Kooste nähtiin myöhään illalla. Mahdollisesti kilpailusta kuultiin myös suora radiolähetys.

Itävallan Gran Prix: DR näytti kilpailusta koosteen tunnin verran kilpailun päättymisestä klo 16.40-17.40. Selostajana aiemmasta Finn Kobberöstä poiketen toimi hänen sijaansa Jörgen Steen Nielsen.

Kauden aikana DR yritti näyttää Japanin Grand Prixin, mutta se peruttiin.

1977

Ruotsin Grand Prix: DR näytti kilpailusta mahdollisesti suorankin lähetyksen, mutta varmasti ainakin koosteen selostajana Palle Holgersen. Kooste nähtiin myöhään illalla. Mahdollisesti kilpailusta kuultiin myös suora radiolähetys.

Itä-Yhdysvaltain Grand Prix: DR aikoi näyttää kilpailun 3.10 eli päivän verran kilpailun päättymisen jälkeen koosteena klo 17.15-18. Lisäksi kilpailusta aiottiin näyttää myös Eurovision lähettämä yhteislähetys kilpailupäivänä otsikkonimikkeellä Eurovision Motorlöb. Finn Kobberö alustavasti aikoi selostaa kilpailun, mutta kilpailun peruuntui niin suorana kuin myös päivää jälkikäteen tulleena koosteenakin.

Kauden aikana DR perui myös Japanin Grand Prixin.

1978

Monacon Grand Prix: DR näytti kilpailusta melkoisen erikoisen yhdistelmälähetyksen. Alun alkaen kilpailun piti tulla Eurovision yhteislähetyksenä klo 16.40-19 melkein kokonaan suorana lähetyksenä. Mahdollisesti kanava oli varautunut aikaistamaan suoraa lähetystä. Lopulta kilpailu tuli taas osittain suorana.

Kilpailun alkuvaihe nähtiin kokonaisuudessaan suorana, mutta sitten DR siirtyi yllättäen muihin ohjelmiin ja siten ainakin kierrokset 37-45 eli kisan ratkaisukierrokset jäivät tanskalaisilta näkemättä. Vasta Niki Laudan kaasuttaessa varikolta takaisin mukaan kisaan varikolta palasi DR mukaan suoraan lähetykseen.

Ronnie Petersonin keskeyttäessä DR siirtyi taas pois lähetyksestä ja palasi vasta viimeisille kierroksille ja lopetti lähetyksen heti ruutulipun heilahdettua. Kilpailua ei sittenkään selostanut viimeisen kerran Finn Kobberö vaan itse asiassa ensi kerran jo kaksikko Claus Borre ja Jac Nelleman.

Ruotsin Grand Prix: DR näytti kilpailusta suoran lähetyksen selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Itävallan Grand Prix: DR näytti kilpailusta koosteen klo 16-17 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Hollannin Grand Prix: DR näytti kilpailusta suoran lähetyksen selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Italian Grand Prix: Ehkäpä erikoisin Tanskan Radion eli DR:n lähettämä kilpailu. Erikoisuudessaan vetää vertoja YLE:n lähetykselle vuoden 1986 Englannin Brands Hatchissa, mutta asiaan. Kilpailun piti alun perin tulla DR:n lähettämänä tunnin koosteena klo 17-18. Ronnie Petersonin mestaruuskamppailun ja yleisen urheilukansan painostuksen vuoksi DR päätti lähettää suorana yllätyslähetyksenä kilpailun Monzasta. Lisäksi DR lupasi lähettää suorana tanskalaisille myös Watkins Glenin ja Montrealin kaukokilpailut.

DR liittyi mukaan aivan viime hetkillä ensimmäiseen starttiin mikä tunnetusti päättyi tulimereen ja Ronnien silloiseen loukkaantumiseen. Pitkän viivyttelyn jälkeen DR seurasi myös toista starttia mikä päättyi Jody Scheckterin ajaessa Wolfilla Lesmossa kaiteisiin ja hajottaen verkkoaidan lisäksi myös kaiteen. Kaiteen korjaus kesti uskomattoman kauan suhteessa vahinkoon nähden ja sen jälkeen DR:ltä oli loppua aika kesken.

Yllättäen paikan päällä suorana sitä kilpailua selostanut Claus Borre ja kommentaattori Jac Nelleman saivat viestin lähetyksen tuottajalta. Siten lähetykselle annettiin vielä yksi tunti lisää aikaa. Kun määräaika loppui taas kesken alkoi DR:n urheilutoimitus tukkeutua vihaisista puheluista muilta urheilun ja muiden ohjelmien ystäviltä. Myös DR:n urheilupäälliköltä alkoi loppua kärsivällisyys kilpailun vain kestäessä.

Lopulta kilpailulle annettiin Borren ja Nellemanin pitkällisen inttämisen tuloksena vielä yksi tunti lisää aikaa. Lopulta lähetykselle annettiin niin paljon lähetysaikaa kuin kisa kestäisi, mutta surkuhupaisasti kilpailu katkaistiin juuri ennen viimeistä kierrosta ja ruutulippua mistä sitten seurasi melkoinen protestien aalto Tanskan moottoriurheiluväeltä. Kilpailusta ei näytetty edes uusintaa ja sekin nähtiin pahana puolena. Ronnien menehdyttyä Watkins Glenin ja Montrealin kilpailut peruttiin DR:n osalta.

Kauden aikana lisäksi DR perui Jaraman kilpailun.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Välissä aiemmin todetusti on kerrottava, että vuoden 1979 tanskalaisen F1-tilanteen kohdalla muistin tilanteen noin vuodella-kahdella väärin eli ajattelin vuosia 1980-1981 Tanskassa taukovuotena kun oikea taukovuosi oli vuosi 1979.

Tasan 40 vuotta sitten Tanskassa ei nähty Claus Borren ja Jac Nellemanin selostamia F1-kisoja kun Monacon kilpailu ja Ruotsin Anderstorpin kisa peruttiin eikä muita kisoja DR halunnut näyttää. Siten vain Suomessa ja Norjassa nähtiin F1-kisoja vuonna 1979 Pohjoismaista puhuttaessa.

Joka tapauksessa jatkan tähän viestiin vuosien 1980-1988 Tanskan F1-kisojen osuutta:

1980

Hollannin Grand Prix: Kilpailu nähtiin koosteena klo 20.40-21.10 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana Monacon kilpailu aiottiin näyttää, mutta se peruttiin.

1981

Englannin Grand Prix: Kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.55-18 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana Monacon kilpailu aiottiin näyttää, mutta se peruttiin.

1982

Monacon Grand Prix: Kilpailu nähtiin mahdollisesti suorana lähetyksenä ja muutoin varmasti koosteena klo 19-19.35 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana Las Vegasin Grand Prix aiottiin näyttää Keke Rosbergin mestaruuden ratkaisun takia, mutta se peruttiin.

1983

Monacon Grand Prix: Kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä 15-17.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman. Aiemmin luulin tämän kilpailun tulleen Tanskassa vain koosteena klo 17.05-17.35.

Kauden aikana Englannin Grand Prix ja Euroopan Grand Prix aiottiin näyttää, mutta ne peruttiin.

1984

Monacon Grand Prix: Kilpailu piti näyttää Tanskassa suorana lähetyksenä klo 15.30-17.30, mutta tunnetusti kilpailu jäi tunnin pituiseksi kun se lopetettiin punaisin lipuin kesken kaiken. Aiemmin luulin tämän kilpailun näkyneen jo klo 15.10-18, mutta se oli itse asiassa Ruotsin SVT:n lähetysaika. Selostajana oli Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana Dallasin Grand Prix, Englannin Grand Prix ja Portugalin Grand Prix aiottiin näyttää, mutta ne peruttiin.

1985

Englannin Grand Prix: Kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.20-17.10 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Euroopan Grand Prix: Kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.45-17.10 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana Monacon Grand Prix ja Detroitin Grand Prix aiottiin näyttää, mutta ne peruttiin.

1986

Englannin Grand Prix: Tämä kilpailu aiottiin näyttää suorana lähetyksenä klo 15.50-17.10 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman, mutta Jacques Laffiten loukkaantuminen ja lähdön viivästyminen aiheuttivat kisalle melkoisen lähetysajan lisääntymisen jolloin DR:llä alkoi jälleen melkoinen keskustelu kisan näyttämisestä tai sen hylkäämisestä muiden ohjelmien eduksi. Kisaa voitiin kuitenkin lopulta seurata myös pitkälle alkuiltaan ja iltaan asti kokonaisuudessaan alusta loppuun jolloin myös tällä kisalla oli yhteistä YLE:n vastaavan kisalähetyksen kanssa vaikka toki myös erojakin.

Kauden aikana Monacon Grand Prix, Ranskan Grand Prix, Italian Grand Prix ja Portugalin Grand Prix aiottiin näyttää, mutta ne peruttiin.

1987

San Marinon Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin erikoisesti kahdessa osassa Tanskassa mitä ilmeisimmin kuitenkin suorana lähetyksenä klo 14.20-14.55 ja klo 15.50-16.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Espanjan Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15-16.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana Monacon Grand Prix, Ranskan Grand Prix, Englannin Grand Prix, Italian Grand Prix ja Portugalin Grand Prix aiottiin näyttää, mutta ne peruttiin.

1988

Monacon Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Saksan Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 14.20-16.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Italian Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 14.50-16.45 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana San Marinon Grand Prix, Portugalin Grand Prix, Espanjan Grand Prix ja Australian Grand Prix aiottiin näyttää, mutta ne peruttiin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuosina 1989-1990 Tanskan television F1-tarjonta ei paljoakaan runsastunut aiempiin vuosiin verrattuna joskin Tanskassa alettiin F1-kisoja näyttämään nyt kahdelta kanavalta kun vuoteen 1988 asti kilpailut oli aina näytetty vain yhdeltä ainoalta TV-kanavalta käsin.

Lisäksi Tanskaan tuli myös Eurosport.

Tässä kilpailuja joita Tanskassa näkyi ja samalla niiden yhteydessä niiden jälkeen mainitaan kauden aikana perutut kilpailut:

1989

Monacon Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.10-18 Tanskan TV2:ssa selostajana Flemming Toft ja kommentaattorina Jens Winther Junior.

Englannin Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.10-18 TV2:ssa selostajana Flemming Toft ja kommentaattorina Jens Winther Junior.

Saksan Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 14.15-16.30 TV2:ssa selostajana Flemming Toft ja kommentaattorina Jens Winther Junior.

Italian Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.30-18 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Portugalin Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 15.15-18 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina poikkeuksellisesti Jac Nellemanin mukaan pääsemättömyyden takia oli John Nielsen.

Japanin Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin melkein kokonaisena jälkilähetyksenä klo 15.50-17.10 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina oli jälleen tuttuun tapaan Jac Nelleman.

Australian Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin koosteena klo 18.30-19.30 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Kauden aikana peruttiin Brasilian Grand Prix ja Kanadan Grand Prix ja Australian Grand Prix muuttui varhaisesta suorasta aamulähetyksestä poiketen koostelähetykseksi.

1990

San Marinon Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin koosteena klo 17.45-18.30 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Unkarin Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin koosteena klo 21.35-22.05 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Italian Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 14.55-17.10 TV2:ssa selostajana Flemming Toft ja kommentaattorina Jens Winther Junior.

Portugalin Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin myöhemmin kisan kokonaan keskeyttäneistä punaisista lipuista huolimatta joko suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä klo 17.30-19 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Espanjan Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä klo 13.30-16.40 TV2:ssa selostajana Flemming Toft ja kommentaattorina Jens Winther Junior.

Japanin Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jens Winther Junior. Lisäksi lähetys uusittiin klo 12-14 olevana kokonaisena jälkilähetyksenä.

Australian Grand Prix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jens Winher Junior. Lisäksi lähetys uusittiin klo 12-14 olevana kokonaisena jälkilähetyksenä.

Kauden aikana Monacon Grand Prix, Englannin Grand Prix ja Saksan Grand Prix piti näyttää Tanskassa, mutta ne peruttiin kokonaan ja Unkarin Grand Prix muuttui suorasta lähetyksestä koosteeksi.

Portugalin Grand Prix saattoi olla Tanskassa suora lähetys, mutta mahdollisesti myös vain kokonainen jälkilähetys kun lähetysaika oli verraten myöhäinen ja ellei sitten kilpailun lopun punaiset liput tuonneet riittävää lykkäystä siten, että kisan loppuhetket olisivat ainakin periaatteessa olleet Tanskassakin suoria kun viimeisen 10 kierroksen ajamista Estorilin kisan osalta tosiaan harkittiin ennen kuin kilpailu vain erikoisesti muun muassa Ayrton Sennan suureksi tunnekuohunnaksi päättyen päätettiin lopettaa Nigel Mansellin voittoon.

Sennan tunnekuohut eivät niinkään johtuneet Mansellin voitosta vaan tuomariston päätöksestä ja myös hänen maailmanmestaruuskamppailustaan Alain Prostin kanssa.

Tuollakin kisan lopettamispäätöksellä saattoi Jerezin kisan lopputuloksen lisäksi olla merkittävää taustasyyn tarjontaa Sennan käytökselle Suzukassa 1990 tunnetuin ja murheellisin seurauksin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 1991 Tanskan F1-kisojen lähetysten selostajia tulee tähän viestiin kun ensimmäistä kertaa Tanskassa nähtiin kauden kaikki kilpailut F1:n osalta ja jonka jälkeen ei ennen vuotta 1995 palattu koko kauden mittaisiin lähetyksiin ja lähetykset ovat tietenkin Tanskan aikaa:

Phoenix: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä tai ainakin kokonaisena jälkilähetyksenä DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Vuoden 1991 Phoenixin lähetysaika kahteen edellisen vuoden kilpailun vastaavaan nähden oli aikaisempi ainakin tiettävästi kun Suomessakin lähetys taisi olla vain pelkästään pitkä kooste ja vain hyvin vähän jos lainkaan suoraa lähetystä sisältävä kisa eikä Ruotsin SVT:n lähetys myöskään ihan välttämättä ollut kokonaan suora vaikkakin aikaisempi oli kuin Suomessa nähty lähetys ja pidempi kestoltaan.

DR1:n lähetys oli SVT:n ja YLE:n vastaaviin verrattuna aikaisempi eli klo 21.30-00.00 näkynyt lähetys.

DR1:n lähetys saattoi kuitenkin alkaa vähän myöhemmin mikäli kisaennakko olisi jäänyt jostakin syystä pois lähetyksestä tai olisi ollut Tanskassa muita ohjelmia. Tuolloin lähetysaika olisi suurin piirtein vastannut Ruotsin SVT:n lähetyksen vastaavaa ollen sitä ehkä vain hieman pidempi.

Vaihtoehtoisesti mikäli SVT:n lähetys oli ihan kaikkiaan suora lähetys niin lähetysennakkoaikaa ainakin oli huomattavasti Tanskan DR1:n vastaavaa vähemmän ja kisa saattoi olla Ruotsissakin lyhyempi tai alkaa pienellä viiveellä ollen kuitenkin enimmäkseen suora lähetys YLE:n vastaavaan verrattuna.

Interlagos: Tämä kilpailu nähtiin koosteena klo 22.25-23.10 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Imola: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Monaco: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 15.15-18.15 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Montreal: Tämä kilpailu nähtiin koosteena DR1:ssä klo 22.45-23.45 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Mexico City: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Magny-Cours: Tämä kilpailu nähtiin koosteena DR1:ssä klo 22.05-23 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Silverstone: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 14.25-18.05 ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1976 joku muu kuin Claus Borre Tanskassa selosti formuloita myös DR:n tai vuoden 1988 lokakuusta lähtien myös DR1:n puolella eli Jörgen Sörensen oli tämä selostaja vaikkakin kommentaattorina tuttuun tapaan toimi Jac Nelleman.

Hockenheim: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 13.45-16 ja ensimmäistä kertaa joku muu kuin Jac Nelleman oli kommentaattorina nimenomaan DR:n tai vuoden 1988 lokakuusta lähtien myös DR1:n puolella eli Kris Nissen oli tämä kommentaattori kun selostajana tuttuun tapaan oli Claus Borre.

Hungaroring: Tämä kilpailu nähtiin pitkänä koosteena DR1:ssä klo 17-18.10 ja tällä kertaa selostajana oli Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman kuten usein ennenkin.

Spa-Francorchamps: Tämä kilpailu nähtiin koosteena DR1:ssä klo 22.05-22.55 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Monza: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 14.50-16.45 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Estoril: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 14.55-16.50 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Barcelona: Tämä kilpailu oli erikoisesti nähty kilpailu Tanskassa. Alun perin se oli tarkoitettu olemaan suora lähetys, mutta lopulta siitä nähtiin Tanskassa suorana vain klo 13.55-14.30 tullut osuus koska sen jälkeen Tanskan TV:n 40-vuotisjuhlia alettiin erittäin erikoisella tavalla puskemaan päälle. DR1:ssä tämä kilpailu nähtiin loppuosasta kilpailua koosteena klo 22.50-23.20. Selostaja oli Claus Borre ja kommentaattorina oli Jac Nelleman.

Suzuka: Tämä kilpailu nähtiin aamuvarhain suorana lähetyksenä DR1:ssä ja uusintana klo 13-14 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Adelaide: Tämä kilpailu nähtiin aamuvarhain suorana lähetyksenä DR1:ssä ja uusintana klo 17.15-18.15 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman. Tai näin ainakin tarkoitettiin ennen kuin kilpailu totisesti vesittyi vesisateen mukana jolloin taidettiin Suomen tilanteen tapaan näyttää vain tuo kooste vaikkakin mahdollisesti DR1 Kolmostelevisiosta poiketen taisi jäädä selvästi pidempään ja reilumminkin odottelemaan sadekelin paranemista.

Toisaalta kilpailun lyhyyden takia koostekaan ei haitannut ympäri maailmaa näytetyssä kilpailussa kun ajettiin vain 14 kierrosta yleensäkin koko kilpailussa ja mitätöidyt kierrokset huomioiden enimmillään 17 kierrosta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Norjan NRK näytti vuonna 1991 ensi kertaa käytännössä moniin vuosiin ja jo oikeammin yli vuosikymmeneen muitakin kisoja kuin vain pelkkää Monacoa kauteen.

Vuosina 1989-1990 tosin oli tullut joitakin muitakin kilpailuja kuin vain Monacoa sekavina tunnelmakoosteina, mutta vuonna 1991 tilanne parani aiempaan nähden.

Toki Monaco oli vain kauden ainoa suora lähetys.

Tältä tilanne näytti Norjassa F1-lähetysten osalta vuonna 1991 kun kisat selosti tuolloin tietenkin Jon Herwig Carlsen:

Monaco: Nähtiin suorana lähetyksenä.

Hockenheim: Nähtiin koosteena klo 17.45-18.30 Norjan aikaa.

Spa-Francorchamps: Nähtiin koosteena klo 17-18 Norjan aikaa.

Estoril: Nähtiin koosteena klo 17-18 Norjan aikaa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuonna 1992 Tanskan F1-lähetykset vähenivät jälleen määrältään vaikka toki melko usein F1-kisoja näytettiin.

Ei kuitenkaan kaikkia kilpailuja kauteen ja välillä kisojen määrässä oli toteutumisen varaa vaikka olisihan aina voitu mennä huonompaankin suuntaan.

Tanskassakin ajoittain, mutta ei lähimainkaan niin vahvasti kuin esimerkiksi Norjassa tai useisissa muissa maissa kritisoitiin Nigel Mansellin Williams-Renaultin aiheuttamaa ylivoimaa ja mahdollista tylsyyttä lähetyksiin.

Tässä kauden kilpailut siten kun ne näkyivät DR1:n näyttäminä ja kilpailut ovat näyttönsä suhteen Tanskan aikaa:

Kyalami: Nähtiin suorana lähetyksenä Norjan NRK:n, Ruotsin SVT:n ja Suomen YLE:n tapaan jolloin tämä oli jälleen harvoja kaikissa Pohjoismaissa yhteisesti vanhempina aikoina nähtyjä formulalähetyksiä jolloin nämä maat muodostivat 4 maata kaikkiaan kisan 75:stä näyttäneestä maasta. Tanskassa DR1:ssä kilpailu nähtiin klo 12.50-15.25 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Interlagos: Nähtiin koosteena DR1:ssä klo 23-00.00 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Barcelona: Nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 13.50-16.10 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman. Kilpailu tosiaan nähtiin hyvin Ruotsin SVT:n tapaan siinä missä Suomen YLE:llä lähetys tosiaan alustavasti oli merkattu alkamaan jopa vähän myöhemminkin, vasta klo 15.15 Suomen aikaa ennen kuin sitten lopulta ukonilman aiheuttaman teknisen vian takia ei pystytty näyttämään TV1:n raviohjelmaa minkä vuoksi TV1:ssä siirryttiin suoraan kuvaan Barcelonaan aivan juuri ja juuri ennen starttia eli noin klo 15 Suomen aikaa.

Monaco: Nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 15.25-17.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Montreal: Nähtiin koosteena DR1:ssä klo 23.40-00.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Magny-Cours: Nähtiin koosteena DR1:ssä klo 18.55-19.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Silverstone: Nähtiin koosteena DR1:ssä klo 18.55-19.30 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Spa-Francorchamps: Nähtiin suorana lähetyksenä DR1:ssä klo 13.50-16 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Estoril: Nähtiin koosteena DR1:ssä klo 18.55-19.25 selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Suzuka: Nähtiin suorana lähetyksenä aamuvarhain ja uusintana klo 18.55-19.25 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Adelaide: Nähtiin suorana lähetyksenä aamuvarhain ja uusintana klo 18.55-19.25 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Norjan NRK näytti vuonna 1992 edelleen erittäin vähän kisoja ja kilpailut näkyivät seuraavalla tavalla kun Jon Herwig Carlsen niitä sinä vuonna selosti:

Kyalami: Nähtiin suorana lähetyksenä mikä oli sensaatiomaista kun puhuttiin nimenomaan kaukomaiden lähetyksistä. Tosin kisan jälkeisenä maanantaina Norjan lehdissä kritisoitiin Nigel Mansellin voiton aiheuttamaa tylsyyttä lajissa ja tästä eteenpäin ajoittain Norjassa oli lehdistössä uhoa siitä, että mitään kisaa ei pitäisi formuloista näyttää koko vuonna tai ainakin niin kauan kunnes Mansell olisi eläkkeellä lajista tai ennen kuin norjalaisia kuten tuolloin lähinnä Harald Huysman tulisi lajiin.:eek:

Barcelona: Nähtiin Norjassa lopulta valitettavasti ainoana Pohjoismaista puhuttaessa kokonaisena tai ainakin erittäin pitkänä jälkilähetyksenä kun vesisateessa ajettu kilpailu hidasti ajoaikaa. Suomen YLE:kin siirtyi sentään pienellä viiveellä tulevasta lähtökohtaisen kokonaisesta jälkilähetyksestä viime hetkellä ihan varsinaiseen koko kisan suorana näyttämiseen kun TV1:n raviohjelma ei ukkosen takia sitten alkanut näkyä lopulta mitenkään ja kuva siirtyi tunnetusti TV1:llä Barcelonaan ja Suomisen Tapsan pahoitteluun ravikansalle. NRK:lla Norjassa kisa nähtiin klo 16.30-18 Norjan aikaa.

Monaco: Nähtiin Norjassa suorana lähetyksenä tuttuun perinteiseen tapaan.

Spa-Francorchamps: Nähtiin Norjassa koosteena klo 17-18 Norjan aikaa.

Estoril: Nähtiin Norjassa melkein kokonaisena jälkilähetyksenä klo 16-17.30 Norjan aikaa. Välillä luulin tämän olleen pitkään melkein kokonaan suora lähetys, mutta sen suorana olemiseen olisi vaadittu noin tunnin verran aikaisempi lähetysaika.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuonna 1993 Tanskassa ei edelleenkään palattu näyttämään koko kautta F1:stä puhuttaessa. Erittäin paljon kautta kuitenkin näkyi ja itse asiassa melkein kaikki kisat kuitenkin näkyivät vaikkakin jälleen suurin osa kisoista oli koostemittaisia.

Kausi myös alkoi hieman huonolla tavalla kun avauskilpailu Etelä-Afrikan Kyalamista ei ollut enää Tanskassa suora vaan ainoastaan kooste. Joidenkin kriittisten tahojen mukaan juurikin Williams-ylivoima lajissa sai DR:n pomot laittamaan kisoistaan vain pelkkiä koosteita kuvaruutuihin.

Joka tapauksessa tässä kilpailujen lähetyksiä Tanskasta ja DR:n osalta kilpailulähetysten ollessa Tanskan aikaa:

Kyalami: Nähtiin koosteena klo 22.30-23.10 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Interlagos: Nähtiin koosteena klo 22.25-23.10 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Donington: Nähtiin koosteena klo 00.00-00.45 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Imola: Nähtiin koosteena klo 22.55-23.40 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Barcelona: Nähtiin koosteena klo 22.50-23.35 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Monaco: Nähtiin koosteena klo 23.28-00.15 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Montreal: Nähtiin koosteena klo 22.53-23.50 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Magny-Cours: Nähtiin suorana lähetyksenä 13.50-16 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Silverstone: Nähtiin koosteena klo 22.40-23.25 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Hockenheim: Nähtiin koosteena klo 22.58-23.45 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Hungaroring: Nähtiin koosteena klo 22.35-23.20 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Spa-Francorchamps: Nähtiin koosteena klo 22.30-23.15 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Monza: Tämä kilpailu oli tarkoitus nähdä kokonaisena jälkilähetyksenä klo 15.35-17.25 DR1:ssä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman, mutta lopulta tämä kilpailu nähtiin ihan varsinaisestikin suorana lähetyksenä klo 15 Tanskan aikaa alkaen alusta loppuun asti DR1:ssä.

Estoril: Tämä kilpailu nähtiin erikoisesti Tanskassa vuoden 1991 Barcelonan kisan tapaan poikkeavan kuohuttavalla tavalla. Tämän kilpailun piti alun perin olla suora lähetys tai edes kokonainen jälkilähetys klo 15.35-17.25 Tanskan aikaa.

Tästä kilpailusta nähtiin erikoisesti kilpailun lähtö ja vähän alkutunnelmia klo 15 Tanskan aikaa eli suurin piirtein suoran lähetyksen lähdön mukaisen ajan aikaan.

Tämän kaiken ja alkukierrosten jälkeen nähtiin klo 15.35 seuraavan kerran vähän aikaa suoraa tunnelmaa Portugalista muiden ohjelmien takia ja lopulta tanskalaiskatsojia kuohuttavasti parin kierroksen ja ehkä enintään parin minuutin eli noin yhden lisäkierroksen jälkeen tämä kilpailu oli mahdollista nähdä loppuosaltaan vain koosteena klo 23.08-23.55. Selostajana DR1:ssä oli Claus Borre ja kommentaattorina oli Jac Nelleman.

Adelaide: Tämä kilpailu nähtiin suorana lähetyksenä aamuvarhain ja uusintana klo 16.55-17.40 DR1:llä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina oli Jac Nelleman.

Kauden 1993 aikana Tanskassa jäi näyttämättä ainoastaan Japanin Suzukan kilpailu.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuosi 1993 oli Norjassa viimeinen vuosi jolloin F1-kisoja näkyi vain harvakseltaan. Jon Herwig Carlsenin selostamalla kaudella Norjassa näkyivät seuraavat kilpailut kun vuodesta 1994 lähtien alettiin näyttämään kokonaisia kausia yhtä suorin lähetyksin:

Barcelona: Nähtiin koosteena klo 17-18 Norjan aikaa.

Monaco: Nähtiin suorana lähetyksenä tuttuun perinteiseen tapaan.

Hungaroring: Nähtiin koosteena klo 17-18 Norjan aikaa.

Spa-Francorchamps: Nähtiin koosteena klo 17-18 Norjan aikaa.

Estoril: Nähtiin koosteena klo 16.30-17.30 Norjan aikaa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuonna 1994 25 vuotta sitten oli Tanskassa viimeinen harvempi F1-lähetysten vuosi ennen kuin sitten vuonna 1995 siirryttiin koko kauden mittaisiin, yhtäjaksoisiin ja ennen kaikkea suoriin F1-lähetyksiin ennen maksukanavien aikakautta.

Toki hyvin paljon varmasti vaikutti myös nuoren tanskalaisen Jan Magnussenin pääseminen sensaatiomaisesti suoraan vuoden 1994 aivan lopulla jo McLarenin kakkostestikuljettajaksi alustavasti vuodeksi 1995 ennen pitkää myös toteutuneellakin tavalla ja myöhemmin kyseisen tallin kuljettajatilanteiden mullistusten keskellä jo päätestikuljettajaksikin samana vuonna.

Puhumattakaan siitä, että myös vuonna 1995 TI Circuit Aidan radalla (Jota myös on nimitetty OI Circuit Aidaksi eli Okayama Circuit Aidaksi tai MI Circuit Aidaksi eli Mimasaka Circuit Aidaksi.) Jan Magnussen ajoi debyyttikisansa lajissa.

Ikävä asia Tanskassa oli tietenkin San Marinon Imolan kilpailuviikonlopun tapahtumat jotka Norjan NRK:n tapaan herättivät DR:llä vakavaa keskustelua siitä, että olisiko pitänyt lopettaa formuloiden lähettäminen maassa. Toisaalta onneksi siihen ei suostuttu vaikka ei mahdollisten kuolemantapausten toistuessa DR ollut NRK:n tapaan erityisen halukas niitä näyttämään ja riittävän vakavat loukkaantumisetkin olisivat saattaneet aiheuttaa lähetysten katkaisuja.

Tilanne tosiaan oli tuolloin erittäin kuohuttava myös ympäri maailmaa vaikka pitkälti jo esimerkiksi vuoden 1982 Gilles Villeneuven ja Riccardo Palettin kuolonkolarien kaltaisten päätösten tiimoilta kyettiin kisojakin jatkamaan.

Toki monien mielestä myös Imolassa 1994 koko kilpailu olisi vain yksinkertaisesti pitänyt julistaa tuloksettomaksi vaikka sitten poikkeuksellisti lajin omia tuloksettomaksi julistamisen sääntöjä rikkoen kun Ayrton Senna oli murheellisesti menehtynyt.:frown:

Tanskan tv-lähetykset formuloista selostajineen 25 vuoden takaa vuodelta 1994 tulevat tähän alle lähetysaikojen ollessa Tanskan aikaa:

Imola: Näytettiin DR1:llä suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman.

Monaco: Näytettiin suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman DR1:llä klo 15.30-17.30 vaikka välillä alustavasti tämä kilpailu oli merkitty alkamaan vasta klo 15.55 eteenpäin.

Barcelona: Näytettiin suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman DR1:llä klo 13.50-15.55.

Estoril: Näytettiin suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman DR1:llä klo 13.50-18.15. Alkuosa kilpailusta eli ehkä noin klo 15 Tanskan aikaa asti oli varmaankin lähetyksen ennakkotunnelmien osuus koska itse kisa kyllä alkoi hieman myöhempään aikaan eli noin klo 15 Tanskan aikaa.

Suzuka: Näytettiin suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman DR1:llä aamuvarhain ja uusintana klo 21.45-22.20.

Adelaide: Näytettiin suorana lähetyksenä selostajana Claus Borre ja kommentaattorina Jac Nelleman DR1:llä aamuvarhain ja uusintana klo 21.45-22.20. Tämä kilpailu oli vähään aikaan viimeinen Jac Nellemanin kommentoima F1-kisa Tanskassa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
RTL:n ja ORF:n katsojalukuja kuluneena viikonloppuna ajetusta Ranskan Paul Ricardin kilpailusta tulee nyt tähän alle:

Paul Ricard RTL:llä: 3,41 miljoonaa katsojaa (Viime vuoden paluukisaa Paul Ricardille huonompi kun katsojaluku tuolloin oli 4,15 miljoonaa katsojaa. Jotkut saksalaislehdet pitävät tätäkin ihmeenä koska viime vuoden paluukisaan nähden tämän vuoden Paul Ricardin kilpailu oli todella pitkäveteinen eikä RTL:llä pidetty kilpailun muistakaan erikoisista tapahtumista paljoakaan.)

Paul Ricard ORF:llä: 466 000 katsojaa (Viime vuoden paluukisaa Paul Ricardille huonompi katsojaluku kun katsojaluku tuolloin oli 625 000 katsojaa mikä oli koko vuoden kolmanneksi paras katsojaluku lopulta kaikkiaan. Itävallan lehdissä tämä kilpailu oli pitkäveteisin ja tylsin sitten F1 juhlakisan tänä vuonna Shanghaissa kun ajettiin tuolloin 1000:tta Grand Prix-kisaa.)

Kaikkiaankin suunta näyttää erittäin huonolta varsinkin Saksan RTL:n kannalta kun Lewis Hamilton vaikuttaisi marssivan maailmanmestaruuteen ja eivät nämä katsojaluvut hyvää mainosta ole myöskään jo nyt viikonloppuna ajettavaa Itävallan Red Bull Ringin kilpailuakaan varten ja sitä silmällä pitäen.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
RTL:n ja ORF:n katsojalukuja kuluneena viikonloppuna ajetusta Itävallan Red Bull Ringin kilpailusta tulee nyt tähän alle:

Red Bull Ring RTL:llä: 4,36 miljoonaa katsojaa (Viime vuoden kisaa vähän parempi kun katsojaluku tuolloin oli 3,91 miljoonaa katsojaa. Jotkut saksalaislehdet pitävät tätäkin ihmeenä koska viime vuoden paluukisaan nähden tämän vuoden Red Bull Ringin kilpailu oli jännittävämpi tai edes vähän tapahtumarikkaampi eikä RTL:llä pidetty kilpailun muistakaan erikoisista tapahtumista paljoakaan.

Lisäksi viime vuoden kilpailua rasitti tuolloin Jalkapallon MM tai sen jälkeiset muut tunnelmalähetykset. Red Bull Ringin kisat eivät ole palattuaan Itävaltaan muutenkaan keränneet yleensäkään kovinkaan suuria katsojalukuja aikavälillä 2014-2019 Saksassa joten siinä mielessä tämän vuoden kisa ei ollut poikkeus sääntöön.

Ja vaikka katsojalukuja haluaisia kritisoidakin niin esimerkiksi A1-Ringin kisa vuonna 2001 keskellä mitä parhainta Michael Schumacherin menestyskautta keräsi vain 3,21 miljoonaa katsojaa.:( Joskin vuonna 2002 A1-Ringin kisa keräsikin jo 10,44 miljoonaa katsojaa.:ahem:

Lisäksi tämä on vuoden toiseksi katsotuin kisa toistaiseksi Saksassa kun vain Sakhirissa on katsojia ollut enemmän silloin 4,82 miljoonalla katsojalla.)

Red Bull Ring ORF:llä: 696 000 katsojaa (Viime vuoden kotikisaa parempi katsojaluku kun katsojaluku tuolloin oli 580 000 katsojaa. Tämän kauden kisoista tämä on katsotuin kisa toistaiseksi ja parempi saman tien kuin mikään kilpailu viime vuonna jolloin Monzan kisa oli katsotuin 648 000 katsojalla.

Itävallan lehdissä tämä kilpailu oli edelleen katsottu pieneksi pettymykseksi tai jopa suureksi pettymykseksi riippuen näkökannasta. Etenkin kun Red Bull Ringin paluukilpailusta eteenpäin aina pari vuotta sitten olleeseen aikaan asti ORF:n vuoden tärkein kisa oli aina reilusti katsojissa mitaten miljoonakilpailu ja jopa useamman miljoonankin katsojaa kerännyt vielä nykypäivänäkin joista viimeksi pari vuotta sitten 1,5 miljoonaa katsojaa.)

Vähän tämän jälkeen onkin vielä edessä sitten toinen suurempi näytönpaikka kesän mittaan eli Hockenheimin kisa jonka pitäisi olla varsin paljon katsojia keräävä menestyskisa mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 1973 kaikkien aikojen ensimmäinen Ruotsin Grand Prix Anderstorpin radalla oli monessa mielessä hyvin kehuttu kisa ja hyvä alku tuolloiselle innostukselle formuloita kohtaan Skandinaviassa ja Pohjoismaissa.

Vaikka myöhemmin Anderstorpin kisat varsinkin vuosina 1975 ja 1978 kuten myös perutussa vuoden 1979 kisassa olivat erittäin laajasti ja melkein kautta maailman televisioituja kisoja niin vielä vuoden 1973 ihan ensimmäinen Ruotsin Grand Prix ei ollut ihan niin moneen maahan televisioitu kisa kaikkiaan.

Ihan aluksi näytti jopa siltä, että vain Pohjoismaissa koko kisa ylipäätään televisioitaisiin enintään ja muutoin vain radioitaisiin!

Lopulta tietenkin tilanne hieman parani, mutta tuleviin vuosiin nähden ihan ensimmäinen Ruotsin Grand Prix ei vielä tuntunut herättävän kiinnostusta samalla tavalla kuin myöhempien vuosien vastaavat kisat.

Muutenkin lehtimiehiä, radion ja televisionkin toimittajia paikan päällä oli yhteensäkin vain 600 kappaletta eli selvästi vähemmän kuin muissa Ruotsin kisoissa vuosien 1973-1978 välisenä aikana ja myös mitä oli ilmoittautunut vuoden 1979 peruttuun Ruotsin kisaan.

Kaikkiaan vuoden 1973 Ruotsin Grand Prix päälähettäjänään Ruotsin SVT näytettiin televisiossa 28 maassa mukaan lukien myös Tanskan DR, Norjan NRK ja Suomen YLE.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
RTL:n ja ORF:n katsojalukuja kuluneena viikonloppuna ajetusta Englannin Silverstonen kilpailusta tulee nyt tähän alle:

Silverstone RTL:llä: 4,61 miljoonaa katsojaa (Viime vuoden kisaa vähän huonompi katsojaluvultaan, mutta ei missään tapauksessa klassisesti huonosti katsottu Silverstonen kisaksi kun huonompiakin on tai on ollut. Lisäksi tämä on tällä katsojaluvulla vuoden toiseksi katsotuin kisa toistaiseksi Saksassa kun vain Sakhirissa on katsojia ollut enemmän silloin 4,82 miljoonalla katsojalla.)

Silverstone ORF:llä: 573 000 katsojaa (Viime vuoden kisaa itse asiassa vähän parempi katsojaluku, mutta Silverstonen kisa ei äärimmäisen korkeasti katsottu kisa ole ollut Itävallassa aikoihin. Sellaisia todella mahtavien katsojalukujen kisoja Silverstonen osalta on ollut Itävallan ORF:llä katsojalukujen valossa ainakin toistaiseksi vain vuonna 1994, 1996 ja 2007. Muutoin katsojaluvut ovat olleetkin kaikkiaan verraten pieniä vaikkakin toki menettelevän hyviä ja aina voisi olla huonompikin Silverstonen katsojalukujen kohtalo Itävallassa.)

Seuraavana onkin sitten RTL:n tärkein näyttöpaikka vuodesta periaatteessa Hockenheimin kotikisan muodossa ja ORF:llekin tavallaan nk. Kotikisana Hockenheim on myös tärkein jäljellä oleva näytönpaikka katsojalukujen osalta.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Moneen kuukauteen ei ole tullutkaan mainittua Englannin Channel 4:n katsojalukuja joita nyt tässä viestissä mainitsen.

Yksi syy niiden mainitsemattomuuteen on ollut katsojalukujen löytymättömyys ainakaan toistaiseksi muista kun nyt olleesta kotikilpailusta Silverstonen radalta ja lisäksi myös se epävarmuus siitä, että näytetäänkö Englannissa edes muutenkaan kisoja muutoin kuin maksupuolelta pois lukien tietenkin kotikilpailua vai pääsikö kanava sittenkin sopimukseen FOM:n kanssa esimerkiksi kokonaisten jälkilähetysten muodossa kauden alussa jolloin noita tietenkin olisi näkynyt kokonaisina jälkilähetyksinä?

Suora kotikilpailu vuoden ainoana osakilpailuna esimerkiksi Italian RAI:n Monzan tapaan osoittautui Englannissa katastrofiksi katsojien kannalta.

Oikeammin ei edes katastrofiksikaan vaan melkein täyskadon tunnuksi sitä voisi kuvailla tavallaan.

Toki hyvin vähän Silverstonen kotikisan tämän viikonlopun katsojaluvut saavat anteeksi siitä, että Wimbledonin tennis ja huippukriketti myös sen sisältävällä maaotteluilla ennen kaikkea Kriketin Maailmancupin Finaalillakin sisällytettynä vaan veivät katsojia F1-kisalta.

Tosin Silverstonen kisat ja niiden ajoitukset tuntuvat vuosi toisensa perään aina vain tuottavan uuden pettymyksen.:nope:

Ainakin mikäli ajatellaan brittiläistä TV-yleisöä.

Erityisen järkyttävää on, että viime vuonna Jalkapallon MM vaikutti myös katsojalukuihin vaikkakin tuolloin vain aika-ajoon suoraan ja muutoin oheisohjelmiltaan ja tunnelmiltaan milloin Channel 4 pystyi tilanteeseen nähden keräämään edes menettelevät katsojaluvut.

Briteistä puhuttaessa ja ainakin Channel 4:n osalta noloa oli myös väittää F1:n keräävän korkeampia huippulukuja joita oli epämääräisesti julkisuudessa sanottu kertojasta riippuen 2,8-4,8 miljoonan katsojan katsojaluvuiksi mitkä eivät olleet uskottavuudeltaan edes merimiesluokkaa.:eek:

Channel 4:n pomot vaipuivat varmasti epätoivoon kun vuoden ainoan suoran katsojakisan odotettu katsojatappio oli enintään 700 000 katsojan sijaan viime vuoteen nähden useita miljoonia katsojia suorasta lähetyksestä huolimatta.

Tämän vuoden Silverstonen osakilpailu löi briteissä vain yhden ennätyksen:

Se nimittäin meni myös katsojaluvuiltaan vuoden 2006 äärettömän paljon katsojaluvuiltaan haukutun Englannin Grand Prixin alle.

Tämän vuoden kisaa Silverstonesta katsoi keskimäärin vain 1,5 miljoonaa katsojaa ja katsojahuippukin jäi vaivaiseen 1,8 miljoonaan katsojaan.

Vuonna 2006 sentään Silverstonen kisaa katsoi näin esimerkiksi tuolloin ja pitkään henkisesti haukuttuna historian vähiten katsottuna Englannin Grand Prixinä 2,18 miljoonaa katsojaa.

Surkeusluokassa tosiaan kilpaillaan muuten myös Euroopassa ajettujen kisojen kannalta myös luokassa Magny-Cours 2006, Istanbul 2006 ja Monza 2006 katsojalukujen surkeudesta puhuttaessa Englannissa edellispäivän tuloksella.

Viime vuonna Englannin Grand Prixiä katsoi tosiaan Jalkapallon MM:stä huolimatta 4,1 miljoonaa katsojaa Channel 4:llä keskimäärin ja katsojahuippu oli 4,55 miljoonaa katsojaa mitä taustaa vasten tämän kauden Silverstonen katsojakato on hirvittävä.:frown:

Aika-ajot olivat myös erittäin alhaiset ja menivät alle myös vuoden 2006 vastaavien aika-ajojen Silverstonesta puhuttaessa.

Tämän vuoden aika-ajoa katsoi 1,05 miljoonaa katsojaa keskimäärin ja katsojahuippu oli 1,3 miljoonaa katsojaa Channel 4:llä.

Tämän vuoden Silverstonen aika-ajo kilpailee vuoden 2005 Suzukan aika-ajon ja viime vuoden Montrealin aika-ajon kanssa nykypäivän Englannin vähiten katsotuimmista aika-ajojen katsojaluvuista Englannissa.

Channel 4:n F1-katsojaluvut tosiaan kärsivät Wimbledonista kun Novak Djokovicin ja Roger Federerin voittotaistelua seurasi huonoimmillaankin 6 miljoonaa katsojaa ja katsojahuippu oli 10,2 miljoonaa katsojaa ja Kriketin Maailmancupin pääottelulla eli Englanti-Uusi-Seelanti 8,3 miljoonaa katsojaa huonoimmillaankin ja katsojahuippu oli 10 miljoonaa katsojaa kun muilla Kriketin Maailmancupin otteluilla on ollut useampia miljoonia katsojia ja ottelusta vaihdellen keskimäärin 3,5-4,8 miljoonan katsojan välillä.

Channel 4:n osalta puhuttaessa myös mainosvoitto-osuus jäi edellisvuoden F1-kisaan nähden 30-40 % tappiolle joten sekään ei hirvittävästi ole miellyttänyt saarivaltakunnassa kyseisen kanavan pomoja kun tiettävästi muissakin kisoissa mainosvoitto-osuudet ovat romahtaneet vielä viime vuoteenkin nähden.

Jonkin verran myös muista lajeista puhuttaessa on tietenkin muistettava, että F1-kisa näinä päivinä kestää tai voi kestää yllättävänkin vähän aikaa vaikka nimellinen kesto toki on edelleen tuttu puolitoista tuntia tai kaksi tuntia jos sattuu olemaan turva-autoja tai punaisia lippuja ja tietenkin Montrealin 2011 jälkeen kisat eivät ole saaneet kestää kun yhdistelmäajankaan jälkeen startista kuin enintään 4 tuntia ennen kuin kisat täytyy lopettaa.

Se on todella lyhyt aika kun vertaa vaikkapa krikettiottelujen kestoon.

Kaiken kaikkiaan tulevaisuus ei näytä järin valoisalta Englannissa F1:n katsojalukujen suhteen.

Etenkin kun tällä hetkellä Channel 4:n sopimus käsittää ymmärtääkseni seuraavan viiden vuoden ajan aina vuoteen 2024 asti suorana lähetyksenä aina vain pelkän Englannin Grand Prixin ja nyt kuluneen Englannin Grand Prixin kaltaista katsojakatastrofia ei takuulla ikinä haluta enää nähdä ellei kyse ole sitten enintään Jalkapallon MM:stä sen ollessa ruudussa samaan aikaan kilpailevalla kanavalla ja ei edes sittenkään välttämättä enää ymmärretä nyt kuluneen sunnuntain kaltaista katsojakatastrofia Channel 4:n toimistolla jos sellainen on toistuakseen.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Omana aikanaan Monacon Grand Prix 1978 oli melkoinen menestys ympäri maailmaa TV-maiden suhteen.

Alin minimimääräkin mikä tuolloin näkyi FISA:n ja FOCA:n TV-papereissa maittain oli 25 kappaletta Suomi mukaan luettuna.

Kaikkiaan tietenkin Monacon kisa vuodelta 1978 näkyi tietysti moneen muuhunkin maahan kuin vain 25 maahan tai Suomeen niiden mukana.

Etelä-Amerikan kaikkiin maihin ainakin vähintään markkinoitiin kyseistä kisaa ja hyvin monissa maissa siellä päin se ymmärrettävästi näkyi.

Lähettäjien erikoisuutena Monacon Grand Prix 1978 näkyi myös Marokon, Algerian, Tunisian, Libyan ja Egyptin televisiossa kyseisten maiden pakettisopimuksen mukaisesti Pohjois-Afrikassa.

Itäblokin osalta ainakin näillä näkymin ilman ihmeitä Monacon Grand Prix 1978 oli ensimmäinen F1-lähetys samalla kertaa myös suorana lähetyksenä Bulgarian TV:ssä.

Monacon Grand Prix oli myös varsin tarkan kuvan antava kisa omana aikanaan kun radalla oli 18 kappaletta nopean toiminnan automaattikameroita lähetystä kuvaamassa joskin FOCA:n mielestä automaattikameroita olisi pitänyt olla ainakin 25 kappaletta, että olisi kyetty saamaan enemmän muitakin kuvakulmia lähetykseen paremmin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Näin formuloiden kesäloman mittaan on kulunut hieman aikaa Saksan RTL:n ja Itävallan ORF:n katsojalukujen päivityksistä.

RTL:n ja ORF:n katsojalukuja kuluneina viikonloppuina ajetuista Saksan Hockenheimin ja Unkarin Hungaroringin kilpailuista tulee nyt tähän alle:

RTL:n katsojaluvut Hockenheimista ja Hungaroringiltä

Hockenheim RTL:llä: 5,37 miljoonaa katsojaa (Viime vuoden kisaa huonompi katsojaluvultaan ja selvästi. On paha sanoa, että mikä saisi enää oikein saksalaiset kiinnostumaan muuta kuin korkeintaan Sebastian Vettelin voittojuhlista enää jos ei edes viihteellisin Saksan Grand Prix pitkään aikaankaan kiinnosta?

Viime vuoden Hockenheimin 6,12 miljoonan katsojan lukemiin heijastaen ei paljon lohduta se seikka, että tämä on tällä 5,37 miljoonan katsojan katsojaluvulla vuoden katsotuin kisa toistaiseksi Saksassa kun vain Sakhirissa on katsojia ollut lähelle tätä kisaa silloin 4,82 miljoonalla katsojalla.)

Hungaroring RTL:llä: 4,17 miljoonaa katsojaa (Viime vuoden kisaa huonompi katsojaluvultaan ja jälleen selvästi. Viime vuonna sentään oli edes nimellisen oloinen mestaruuskamppailu Vettelin ja Lewis Hamiltonin välillä mitä ilmeisemmin luomassa katsojalukuja paremmaksi kun silloin oli edes 5,49 miljoonaa katsojaa. Ei hyvältä kyllä näytä RTL:n kannalta ei.)

ORF:n katsojaluvut Hockenheimista ja Hungaroringiltä

Hockenheim ORF:llä: 679 000 katsojaa (Viime vuoden kisaa itse asiassa hyvin vähän huonompi katsojaluku kun tuolloin katsoi 680 000 katsojaa ja tällä haavaa tämä kisa on ORF:n vuoden katsotuin kisa toistaiseksi hienon ja asiantuntevan selostuksenkin lisäksi:thumbup:.)

Hungaroring ORF:llä: 543 000 katsojaa (Viime vuoden kisaa jonkin verran huonompi kun kisaa katsoi silloin 579 000 katsojaa, mutta ei ORF:n tarvitse ainakaan hävetä itseään lähimainkaan niin paljon toisin kuin Saksan RTL:n. Kesäkaudenkin jälkeen Itävallassa näkymät vaikuttavat vahvoilta toisin kuin Saksan osalta siihen mitä lajin TV-katsojiin tulee mielenkiinnon osalta kaikkiaan.)
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Näin formuloiden syksyn mittaan on kulunut hieman aikaa Saksan RTL:n ja Itävallan ORF:n katsojalukujen päivityksistä.

Viikkoa vaille 2 kuukautta.

RTL:n ja ORF:n katsojalukuja syyskuulta Belgian Spa-Francorchampsin, Italian Monzan, Singaporen Marina Bayn ja Venäjän Sochin kilpailuista tulee joka tapauksessa nyt tähän alle:

RTL:n katsojaluvut Spa-Francorchampsista, Monzasta, Marina Baysta ja Sochista

Spa-Francorchamps: 4,53 miljoonaa katsojaa (Viime vuotta huonompi, mutta verraten kaikkiaan linjassa normaalin RTL:n historiallisen Spa-Francorchampsin kisan katselun kanssa vaikka ei toisaalta voitakaan lähivuosilta muuta kisaa katsojaluvuissa kuin vain 2015 Span.)

Monza: 5,26 miljoonaa katsojaa (Tämä itse asiassa oli nyt viime vuotta parempi katsojaluku ja lisäksi oikeastaan katsotuin Monzan kisa Saksassa sitten vuoden 2008 ellei vuoden 2011 ja 2013 Monzaa lasketa katsojaluvuissa. Ei tosin paljon välttämättä se ollut 2000-luvun muihin Monzan kisoihin nähden parempi, mutta kuitenkin erittäin hyvä katsojaluku saksalaisittain tätä kisaa ajatellen.

Toki historialliset katsojaluvut vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2007 asti ovat kyllä Monzasta puhuttaessa selvästi tämän vuoden katsojalukua korkeammalla ja erittäin vanhalta ajalta poikkeus Monzan puolelta puhuttaessa on vuoden 1991 6,99 miljoonan katsojan katsojaluku kun tuolloinhan Michael Schumacher ajoi uransa ensimmäistä Benetton-kisaa ja yleensäkin vasta toista osakilpailuaan. Charles Leclercin voitot vaikuttivat ainakin piristäneen saksalaista formulaseurantaa vaikkakin kenties Sebastian Vettelin kustannuksella. Lisäksi tämä on kauden toiseksi katsotuin kisa tähän mennessä kun vain Hockenheim on ollut katsotumpi kisa ja muu vertailukelpoinen kisa on ollut Sakhir.)

Marina Bay: 3,96 miljoonaa katsojaa (Tämän vuoden kisa Singaporesta oli kisan ajamisen historian osalta sen vähiten katsotuin kisa Saksassa lyöden ikävällä tavalla laudalta kahden vuoden takaisen 3,97 miljoonan katsojan kisan RTL:llä. Edes Vettelin ensimmäinen voitto kaudella tai kärjessä ajaminen ei kiinnostanut yleisöä.)

Sochi: 4,39 miljoonaa katsojaa (Tämän vuoden Sochin kisan katsojaluvut olivat menettelevän vakaita joskin eivät tietenkään yllä parin vuoden takaisiin mahtilukuihin, mutta löivät viime vuoden kisan erittäinkin selvästi.)

ORF:n katsojaluvut Spa-Francorchampsista, Monzasta, Marina Baysta ja Sochista

Spa-Francorchamps: 566 000 katsojaa (Viime vuotta huonompi, mutta ei juurikaan kaikkiaan yleisesti ottaen katsojaluvuissa kun vain 2000-luvun ihan alun Span kisat ja vuosien 1994-1995 Span kisat ovat Itävallassa olleet niitä todella merkittävästi enemmän katsottuja Span kilpailuja.)

Monza: 652 000 katsojaa (Ihan vähän parempi oli tämä kisa katsojaluvuiltaan kuin viime vuonna, mutta ei Saksasta ja RTL:stä poiketen ihan niin vahvasti katsottu historiallinen Monza suhteessa kilpaileviin vuosiin nähden ellei nyt sitten joitain ihan todella vähän katsojia keränneitä Monzan kisoja lasketa. 722 000 katsojaa oli alustava katsojaluku Ernst Hauslaitnerin eli ORF:n selostajan mukaan, mutta se osoittautui virheeksi mitä tietenkin Herr Hauslaitner pahoitteli vuolaasti ja hienosti julkisuudessa lukujen tarkennuttua.:alppu:)

Marina Bay: 511 000 katsojaa (Viime vuoden kisaa 100 000 katsojaa parempi ja ihan hyvä kisa muistaen myös historiallisesti heikompiakin katsojalukuja. Parin vuoden takainen melkein miljoonan katsojan Singaporen kisasta puhuttaessa eli tuolloin 965 000 katsojalla ORF:llä oli silti edelleen melko saavuttamattomissa. Ei tosin sitä edeltävätkään kisat liikoja katsojia keränneet ja alkuaikoina ORF:n katsojaluvut Marina Baysta usein olivat huonoja poikkeuksena vuoden 2010 700 000 katsojan kisa.)

Sochi: 449 000 katsojaa (Viime vuoden kisaan verrattuna oli parempi, mutta parin vuoden takainen Sochin kisa on katsotuin toistaiseksi kisan lyhyessä historiassa 510 000 katsojan lukemin. Tämä kisa tosin ORF:llä oli ensimmäinen kerta sitten Paul Ricardin kisan tällä kaudella kun on alle 500 000 katsojaa kilpailussa. Enimmäkseen ORF:n katsojaluvut ovat pysyneet tai pysyttelevät vakaina.)

Kaikkiaan RTL:n ja ORF:n osalta seuraava kisa Japanin Suzukassa tuskin paljonkaan kerää aamukisana katsojia, mutta sen jälkeen kauden alkaessa olla loppupuoleltaan jälleen iltakisoja täynnä Euroopan katseluaikaan nähden on lupa odottaa ainakin toivon mukaan hyviä katsojalukuja.

Saksan RTL pystyi myös kesän alakulon jälkeen kirimään menettämäänsä etumatkaa katsojaluvuissa kiitos Ferrarin piristymisen suhteessa Mercedekseen nähden.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kuukausi sitten ajanut Monzan kisa ei Italiassa paikallisilla kanavilla ollut kotikisansa osalta katsojamenestys.

Vaikka etenkin kisan jälkitunnelmissa hehkutettiin suurimmillaan paisuneilla katsojaluvuilla olleen melkein 10 miljoonaa katsojaa eli tarkalleen sanottuna tässä tapauksessa 9,230 miljoonaa katsojaa joilla olisi lyöty viime vuoden RAI:n 8,5 miljoonan katsojan kisa niin kuukauden mittaan luku osoittautui erittäin merkittävästi liioitelluksi.

Katsojaluku Monzan osalta sen kotimaassa korjautui jo kaksi päivää kisan jälkeen olemaan 6,815 miljoonaa katsojaa korjautuen sitten kuun puolivälissä olemaan 6,773 miljoonaa katsojaa ja loppukuussa se korjautui olemaan 5,960 miljoonaa katsojaa.

Vielä senkin osoittauduttua vääräksi tässä kuussa ja aivan hiljattain tuli näillä näkymin nyt ilman ihmeitä lopulliseksi osoittautunut katsojaluku tämän vuoden Monzasta olemaan järkyttävän huono italialaisittain kotikisastaan puhuttaessa.

Vain 4,050 miljoonaa katsojaa!:eek:

Pitkälti noin heikon katsojaluvun syynä on ollut Italiassa olleen melkoisen raivokkaan keskustelun myötä se mitä ilmeisimmin, että RAI ei ottanut kisaa näytettäväkseen vapailla kanavilla vaan täytti ohjelmapaikan mieluummin formuloiden sijaan jalkapallolla joka sitten keräsi sen 10 miljoonaa katsojaa tai paljon enemmän melko tuttuun tapaan.

Lopulta tänä vuonna Italiassa kisan näytti suhteellisen vähän yleisestikin katsottu kanava nimeltä TV8.

Se sitten syyllistyi melkoiseen liioitteluun katsojaluvuissaan vaikkakin oli toki kanavan katsojaennätys tuollakin ihan alimmalla mahdollisella katsojaluvullaankin.

Joka tapauksessa Monzasta puhuttaessa tuo 4,050 miljoonan katsojan katsojaluku periaatteessa vuoden tärkeimmästä katsojaluvusta italialaisittain puhuttaessa kisan suorasta lähetyksestä on pysäyttävän huono.

Tuota huonompi Monzan kisa katsojaluvuissa on ollut vuodesta 1991 lähtien vain vuoden 1992 Monzan kisa ja mikäli San Marinon Imolan kisojen katsojaluvut myös huomioitaisiin niin myöskin Imola 1992 olisi tuota tämän vuoden kisan katsojalukua huonompi omalla katsojaluvullaan.

Toivottavasti ensi vuonna tästä tämän vuoden flopista juuri Ferrarin menestyessä opittaisiin jotakin merkittävää eikä aina annettaisi rahalle ja houkutuksille periksi.:frank:
 
Ylös