Iltalehti kysyi lukijoiltaan kokemuksia hääparien ahneudesta. Kävi ilmi, että osa on kohdannut vieläkin pöyristyttävämpiä vaatimuksia.
- Pariskunnan lahjalistalla oli vain yli 300 euroa maksavia lahjoja. Tarjoilu koostui yhdestä tervetuliaismaljasta kuohuviiniä. Ruokana oli itse kokattua lohikeittoa ja rieskaa. Kakku riitti puolelle juhlaväestä. Juhlat kestivät onneksi vain pari tuntia, koska tila oli varattu illalla toiselle seurueelle, kertoo yksi Iltalehden lukijoista.
Myös toinen lukija kertoo tapauksesta, jossa vieraille tuli häistä iso lasku.
- Tämä sattui puolitutulleni, joka oli häissä bestman: Hääpari lähetti kaikille osallistujille laskun ruokailusta hääkutsun yhteydessä, myös bestman joutui maksamaan, hän päivittelee.
Pari Iltalehden lukijaa on ilmeisesti ollut samoissa häissä, sillä hääparin röyhkeys kuulostaa varsin samankaltaiselta.
- Olin häissä esiintyjänä. Tuli morsiamenryöstön aika. Sulhanen oli kadetti ja sonnustautunut kadetin univormuun miekkoineen. Ryöstäjät olivat myös kadetteja ja antoivat morsiamen palautuksen ehdoksi, että sulhasen pitää kerätä lunnasrahaa. Sulhasen miekka laitettiin kiertämään juhlayleisöön ja morsianta ei palautettu ennen kuin miekan terä oli täynnä seteleitä. Häpeän puna kuumotti niskassani, kun seurasin juhlayleisön reaktioita. Tuulikaapissa oli tunkua ulos, muistelee Aksu.
Samankaltaisen tarinan kertoo nimimerkki Saku.
- Olin kerran häissä, joissa röyhkeä bestman keräsi armeijan palveluksessa olevalle sulhaselleen ja ylpeälle morsiolle sapeliin seteleitä. Laskettuaan keräyksen tuloksen hän koppavasti ilmoitti hääväelle, että rahaa tuli liian vähän ja keräys uusitaan heti. Miltei kukaan ei enää antanut. Pöyristyttävä näytös! hän kauhistelee.
Vaatimuksia ei ole ainoastaan rahan suhteen, vaan vieraille esitetään vaatimuksia muun muassa pukeutumisesta.
- Sain kutsun häihin, joihin vieraita pyydettiin pukeutumaan häiden teemavärin mukaisesti vaaleansiniseen. Olisi siis pitänyt ostaa uusi vaate. Lahjalista olisi pitänyt hankkia lahjalistalta, jossa ei ollut juurikaan alle 200 euron hintaisia lahjatoiveita. Lisäksi vaadittiin lunastamaan häihin illalliskortti, jonka hinta oli 60 euroa aikuiselta ja 25 euroa lapselta. Jäi menemättä niihin häihin. Häät ovat merkittävä juhla hääparille itselleen, mutta vieraille vain yksi juhla monien muiden joukossa, yksi Iltalehden lukijoista kertoo.
Yksi lukijoista kertoo myös surullisen tarinan siitä, kuinka hänen ystävänsä vaatimukset katkaisivat koko ystävyyden.
- Viime kesänä oli erittäin hyvän ystävättäreni häät. Olin pari kuukautta aikaisemmin saanut yt-neuvottelujen päätteeksi potkut, joten taloudellinen tilanteeni oli hyvin heikoilla kantimilla. Ystäväni tiesi tilanteeni ja kertoi ennen häitä, että häissä juhlitaan uutta avioparia eikä lahjoja. Minulta paloi paljon rahaa matkustamiseen hääpaikalle sekä majoitukseen, joten lahjaan ei jäänyt rahaa, hän aloittaa.
- Menin hääpaikalle kukkakimpun kanssa, jonka ajattelin olevan kaunis ele paria kohtaan. Kättelytilanteessa ystävättärelleni selvisi, ettei minulla ollut parille muuta lahjaa kuin "mitätön viherpuska". Hän otti näyttävät raivarit minulle ja käski kaikkien häävieraiden edessä minun poistua heidän häistään välittömästi. Loppuilta menikin oman majoituksen huoneessa itkien minulle kalliin kukkakimpun kanssa.