Ferrari, ryhtiä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pendellstock
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sitäpaitsi Massan pitää myös voittaa joku lopuista kisoista, koska Hamilton vie vähintään yhden kisan jäljellä olevista. Varmistelu ja tokat tai kolmannet sijat ei kyllä mestaruuteen riitä. Ihan helppoa ei ole mestaruuden vieminen Felipelle varsinkin kun se aikaisemmin varmin lenkki Massan touhuissa eli auto ja talli alkaa näyttää huolestuttavalta.

No Massa on parhaimillaan, kun starttaa eturivistä. Jos seuraavat kisat on kuivia niin Massa on ykkössuosikki mestariksi. Jos sataa tilanne on huonompi, koska McLaren on huimasti parempi auto kostealla.

Singaporessa kevyellä paalulle ja karkuun.
 
Toisaalta, Vettel voitti kisan kuivan kelin säädöillä. Kyse on siis enemmän auton toimivuudesta.

Kuitenkin Kimin ja Hamiltonin vaisua vauhtia aika-ajossa selitettiin sillä, että olivat molemmat kuivan kelin säädöillä. Hamiltonin vaisuutta a-a:ssa on hankala selittää, jos miehellä oli keliin sopivat säädöt.

Eikös Hamilton sotkenut aika-ajot rengas-hazardinsa takia? Vettel ajoi kuitenkin kisan kärjessä koko ajan jolloin näkyvyys on vähän toista luokkaa kuin Kimillä. Tämä varmaankin helpottaa jarrutuksissa.

Toro Rossolla ei kuitenkaan taida olla sitä kuuluisaa Kimin rengasongelmaa myöskään ja tätä varmaan tarkoititkin? Kuivalla Ferrari olisi ollut varsin kilpailukykyinen, kun valtaosa edellä ajavista olisi ollut suuremmalla down-forcella (oletettavasti) ja näin ollen ohittelu olisi ollut helpompaa. Siltikin podiumille olisi Räikkösellä ollut pitkä matka.

Pisteille olisi ollut mahdollisuutta, mutta niin olisi ollut kyllä jos olisi aika-ajoissa ajettu sadesäädöilläkin. Joka tapauksessa auto on paska sateella, ei sitä tarttis tehdä huonommaksi säätämällä se kuivalle kelille kun vettä tulee kuin Suomen suvessa. Tässä mielestäni kiteytyy se, että tämä Domenicali on vähän purjeessa nytten ja mopo keulii jo, ei lupaa hyvää loppukisoihin kun radatkin on vähän uusia.
 
Eikös Hamilton sotkenut aika-ajot rengas-hazardinsa takia?
Totta.
Toro Rossolla ei kuitenkaan taida olla sitä kuuluisaa Kimin rengasongelmaa myöskään ja tätä varmaan tarkoititkin? Kuivalla Ferrari olisi ollut varsin kilpailukykyinen, kun valtaosa edellä ajavista olisi ollut suuremmalla down-forcella (oletettavasti) ja näin ollen ohittelu olisi ollut helpompaa.
Tarkoitin. Kuivalla Ferrari olisi ollut kilpailukykyisempi (Massa varsinkin), mutta Räikkönen olisi silti kärsinyt viileästä kelistä ja renkaiden hitaasta lämpiämisestä. Kuten speed trap-lukemat kertovat, niin ainakaan niistä pahimmista kilpakumppaneista (MM-pisteiden kannalta) ei olisi kovin helposti ohi päässyt. Ja kuivalla tehdään vähemmän virheitäkin.
Pisteille olisi ollut mahdollisuutta, mutta niin olisi ollut kyllä jos olisi aika-ajoissa ajettu sadesäädöilläkin. Joka tapauksessa auto on paska sateella, ei sitä tarttis tehdä huonommaksi säätämällä se kuivalle kelille kun vettä tulee kuin Suomen suvessa.
Sadesäädöillä vain ei oltaisi oltu kovin korkealla lähtöruudukossa. Eilisen perusteella kisasta piti tulla aika kuiva, joten on turha valittaa, että mentiin ennustuksessa metsään. Ja kertoohan sekin jotain, että kaikki muutkin kärkitallien kuskin keikkuvat speed trapin kärkisijoilla. Paitsi Kovalainen. Kertooko Kovalaisen esitys sitten sadekelin säätöjen paremmuudesta? (Massa ei ole speed trapin top6:ssa, mutta sektoritrapeissä kyllä top3:ssa.)

-Edit- Niin ja on sekin hyvä huomioida, että "raivoavaa esitystä" esittänyt Hamilton oli loppujen lopuksi vain kaksi sijaa ja 10 sek. Kimin yläpuolella. Molemmilla oli hetkensä.
 
Viimeksi muokattu:
-Edit- Niin ja on sekin hyvä huomioida, että "raivoavaa esitystä" esittänyt Hamilton oli loppujen lopuksi vain kaksi sijaa ja 10 sek. Kimin yläpuolella. Molemmilla oli hetkensä.

Tuota minäkin mietin. Kumpikin kärsi säästä, mutta eri tavalla ja eri aikaan.
 
Ryhtiä Ferrari ryhtiä. Oli oksettavaa katsoa kisaa, kun tiimi pilaa molempien hienosti alkaneen kisan. Valomies vaihtoon ja heti.
 
Ryhtiä Ferrari ryhtiä. Oli oksettavaa katsoa kisaa, kun tiimi pilaa molempien hienosti alkaneen kisan. Valomies vaihtoon ja heti.

Komppaan, se on tallin turha itkeä muutaman säälipisteen menetystä, jos kisa ryssitään ekassa pitstopissa. Ja eikös Kimi ajanut niinkuin tallipäällikkö on määränny, elikkäs agressiivisesti.
 
Ryhtiä Ferrari ryhtiä. Oli oksettavaa katsoa kisaa, kun tiimi pilaa molempien hienosti alkaneen kisan. Valomies vaihtoon ja heti.

Speedin mukaan Ferrarilla on katkasija tuossa bensaletkussa. Eli kun letku on kiinni pitäisi punainen palaa automaattisesti. Nyt ilmeisesti tuo järjestelmä ei toiminut oikein. Eli elektroniikkaa vaihtoon, ei henkilökuntaa jos tuo asia pitää paikkaansa.
 
Monella oli vaikeuksia letkun kanssa, kaikilla samat tankkauslaitteet kuitenkin? Tekeekö kuumat olosuhteet jotain, koska ennenkin nämä ongelmat on vähän kasautunut? Ferrarin toiminta muuten on jo katastrofia lähestyvää!
 
En tiedä missä vika, mutta alaspäin on menty. Ei ole jämäkästä touhusta tietoakaan. Tulee taas normaali pre Suuri Saatana aika mieleen. Sekoilua sekoilun perään. Menestystä on tietysti tullutkin paljon, joten ilmeisesti on aika flopata niin muurilla kuin radallakin.
 
Schumi-Brawn-Todt voimakolmikon ajoista on tultu syöksykierrettä alas. Käsittämätön munailua kerta toisensa jälkeen.
 
Monella oli vaikeuksia letkun kanssa, kaikilla samat tankkauslaitteet kuitenkin? Tekeekö kuumat olosuhteet jotain, koska ennenkin nämä ongelmat on vähän kasautunut? Ferrarin toiminta muuten on jo katastrofia lähestyvää!

Ehdotin jo muutama vuosi sitten että tankkaus pitäisi suorittaa kuskin toimesta vanhoilla käsipumpuilla (jollaisia oli ennen vanhaan osuuskauppojen pihassa). Tulisi siinä kuskien kuntopohjakin mitattua samalla. Mitähän niiden kapasitetti mahtoi olla, ehkä puoli litraa yhdellä pumppauksella?:D
 
Eipä olisi uskonut alkukaudesta uskonut, että McLaren tulisi vielä johtamaan tallipisteissä kun olivat jopa kaukana Bemaristakin.
 
Speedin mukaan Ferrarilla on katkasija tuossa bensaletkussa. Eli kun letku on kiinni pitäisi punainen palaa automaattisesti. Nyt ilmeisesti tuo järjestelmä ei toiminut oikein. Eli elektroniikkaa vaihtoon, ei henkilökuntaa jos tuo asia pitää paikkaansa.

Eiköhän tuo epävarma liikennevalosysteemi vaihdu takaisin lollipop-mieheen...
 
Tekeekö kuumat olosuhteet jotain, koska ennenkin nämä ongelmat on vähän kasautunut?
Ei kuumuuttakaan voi hyväksyä selitykseksi. Kenellekään ei ole yllätys että Singaporessa on kuumaa ja homman pitää toimia kaikissa olosuhteissa oli sitten 50 astetta plussaa tai miinusta jos kisoissa meinaa menestyä.
 
Jotenkin tuntuu siltä, että Schumille olisi Ferrrarilla kipeästi tilausta tärkeällä paikalla.

Ensitöiksi Montezemolon ja Domenicalin on kuitenkin lyötävä nyrkkiä kunnolla pöytään. Mestaruustaistelussa ei ole varaa enää yhteenkään virheeseen.
 
Jotenkin tuntuu siltä, että Schumille olisi Ferrrarilla kipeästi tilausta tärkeällä paikalla.

Kyllä joo. Schumi alkaa muistopuolella saamaan seitsenkertaisen mestarin ansaitsemaa kunnioitusviittaa. Niiin on yöllä ja päivällä eroa nykyisten ferrarikuskien ja legendan välillä. Yhdellä ei pidä hermot erikoistilanteissa ja toinen on vaan muuten hukassa jatkuvasti. Ferrarilla varmasti kaivataan Schumia. Jonkinlaista johtajuutta pitäisi nyt saada.
 
Eipä Ferrarilla mitään hätää ole. Massastakin on kasvanut mies vaikka pasmat sekosivatkin varikko kämmin jälkeen.

Massassa ei ole havaittavissa sitä ylimielisyyttä mitä on nähty eräässä toisessa kuljettajassa....

Vauhti näyttää riittävän hyvinkin MM:n titteliin kunhan ei enään tule lisää virheitä...

- Autoni oli juuri sellainen kuin halusin. Taktiikka oli hyvä ja kaikki merkit viittasivat siihen, että voisimme saada kaksoisvoiton. Asiat voivat kuitenkin muuttua hetkessä ja niin kävi tänään. Varikkokäynnillä yksi kavereistamme teki virheen, mutta olemme vain ihmisiä. Kaikki meistä yrittävät parhaansa ja tällaisia asioita voi tapahtua, Massa totesi

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/09/722023
 
Montakohan kertaa Ferrarin tarttee pilata kuskiensa kisat ennen kuin ne tajuaa tehdä jotain valoille/lollipop-miehelle/varikkotyöskentelylleen.

Alkaa olla jo aika surullista katsoa sitä touhua välillä :dunno:

Ja Massasta kasvanut mies vai. Ei ehkä ole ylimielinen, mutta kaiketi se luonne menee samaan syssyyn ajotyylin kanssa. Ei minusta ainakaan ole kovin miehekäs. Voisi joskus ajaa kilpaakin.
 
Ylös