FIA tutkii Singaporen GP:n 2008 tapahtumia

kessel

Well-known member
Liittynyt
13.1.2001
Viestit
1575
Sijainti
Tampere
Jos tämä on mielestäsi oikea suuruusluokka yhden kisan fiksauksen rankaisuun, niin millainen se olisi, jos fiksattuja kisoja olisikin kolme? Tai jos talli vaikkapa tietoisesti on ajanut puoli kautta laittomalla autolla?
Siitä syystä kun tallin johdossa olivat Nuija ja Tosi Nuija niin em. normaalisti kaukaa haetuilta kuulostavat spekulaatiot voikin nyt ottaa täysin potentiaalisina skenaarioina.
Se että jollakulla tulee edes mieleen pyytää kuskia ajamaan kolari tallikaverin voiton puolesta kertoo ainakin minulle siitä että moni asia on mennyt jo peruuttamattomasti vastuullisten osalta perseelleen. Eli eiköhän tämä singapore08 ollut vain jäävuoren huippu - mutta onneksi nämä vallattomat veijarit on nyt heivattu vitt**n lajin parista...
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Pahoitteluni jos tekstini on kovin vaikea selkoista. En paljoakaan normaalisti korjoittele, etenkään pidempiä sepustuksia. Vai oliko perusteluni mielipiteelleni jotenkin vaikeasti ymmärrettäviä?
Eivät, mutten ollut niistä kiinnostunut, koska perusteluja suuntaan ja toiseen on täällä jo sivukaupalla, vaan siitä millaista rangaistushaarukkaa pidät ansaittuna ja oikeudenmukaisena. En kritisoinut, vaan kysyin tarkennusta ja laajempaa linjanvetoa.
Jos haluat keskustella rangaistusten suhteellisuudesta ja FIA:n säännöistä, voit halutessasi avata sille oman topicin. Täällä käsittääkseni käsitellään Singaporen GP:n 2008 tapahtumia?
Kyllä tässä - kuten kaikissa topiceissa - keskustellaan vähän aiheesta rönsyillenkin. Tuollainen topic voisi olla ihan mielenkiintoinen, mutta sille pitäisi keksiä jokin mielekäs aihe, jottei se olisi vain yleistä höpinää ja perustelematonta kritiikkiä.
Mieluiten lukisin arvon herra Webslaven oman mielipiteen annetuista rangaistuksista perusteluineen kun aloittaisin tyhjän päiväisen pilkun viilaamisen.
Pyrin olemaan muodostamatta kovin sementoituja mielipiteitä asioista, joista minulla ei ole riittävästi tietoa. Sen vähän perusteella mitä tiedän, pidän Briatoren rangaistusta liian kovana. Kyllä Briatorenkin rangaistukselle olisi voinut aikarajan laittaa, ja voi olla, ettei tämä elinkeinon lopullinen estäminen edes mene läpi siviilituomioistuimissa. Lisäksi en ole näillä tiedoilla vakuuttunut näytön vahvuudesta ja käsittelyn oikeudenmukaisuudesta. Mutta en ole lukenut käsittelyn pöytäkirjoja, joten tuo mielipide sisältää varauksen.

Renaultin rangaistus oli vakavampi kuin täällä tajutaan. Jos kahden vuoden ehdollisen rangaistuksen aikana tulee riittävän vakava rike, niin Renault lentää ykkösistä Briatoren tapaan lopullisesti. (Itse asiassa ei "indefinitely", kuten Briatore vaan "permanently", joten ovea takaisintulolle ei jätetä.)

Kuten olen aiemmin todennut, en pidä syyttömien rankaisemista oikeudenmukaisena ja Renaultin tehtaan johdolla tai tallin muulla henkilöstöllä ei ollut mitään mahdollisuutta estää rikettä tapahtumasta koska eivät siitä tienneet etukäteen. Sen valossa tallin ajaminen pois lajista ja työntekijöiden työpaikkojen alasajo ei ollut perusteltua. Näin olisi melko varmasti käynyt jos olisi tullut bannia. Eli rangaistuksen todellinen vaikutus olisi ollut lajista häätäminen (joskaan ei lopullisesti)

Vaikka rike oli härski, niin se on saanut aivan liian suuret mittasuhteet. Kolme miestä sopii jotain keskenään yhdessä kisassa ja siitä ollaan jakamassa elinikäisiä rangaistuksia paitsi yhdelle tekijöistä niin tietämättömille osapuolille.
 
Viimeksi muokattu:

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Todisteissa on mm. mielenkiintoinen kirje Symondsilta, jonka hän lähetti luettavaksi Pariisin käsittelyyn.

Hän painottaa siinä että idea ja ehdotus kolariin tuli hänelle nimenomaan Nelsonilta. Hän ei ollut silloin tietoinen Piquet'n sopimustilanteesta, mutta jälkeenpäin hän tajusi että Nelson yritti sillä vahvistaa asemaansa tiimissä. Piquet'lta oli kysytty tästä, mutta hän edelleen väitti että hänelle kolaria ehdotti Symonds.

Tiimissä oli myös eräs nimeämätön henkilö (todistaja X), jolle kerrottiin kolarisuunnitelmasta myös ennen kisaa, mutta hän ei halunnut olla asian kanssa missään tekemisissä. Hän ei tiennyt varmuudella että kolari tapahtuisi ennen kuin se tapahtui. Hän oli läsnä tapaamisessa Symondsin ja Briatoren kanssa, jossa Symonds kertoi heille Piquet'n ehdottaneen tahallista kolaria. Tämä henkilö vastusti suunnitelmaa, eikä ollut salajuonessa mukana. Hän kuitenkin vahvisti että Briatore tiesi asiasta.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Joo, Alonso: vastustin kiihkeästi, enkä ollut juonessa mukana mutta pakko se oli sitten ajaa voittoon nurisematta.

Hienoa Alonso. FIA kiittää suoraselkäisyydestäsi, myös julkisesti.
 

TIMOMIES

Well-known member
Liittynyt
8.5.2006
Viestit
1189
"As regards Fernando Alonso, the World Motor Sport Council thanks him for cooperating with the FIA's enquiries and for attending the meeting, and concludes that Mr. Alonso was not in any way involved in Renault F1's breach of the regulations. "

Tämän takia ei voi olla Alonso. Veikkaisin että Herra X on joko Nelsonin tai Alonson kisainssi tai joku kommentteja odottava pr-henkilö.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Saa nähdä kuinka kauan kestää enneni kuin X:n henkilöllisyys selviää. Luulisin ainakin Briatoren olevan halukas tuomaan hänen nimensä julkisuuteen, sillä on vaikeata ampua alas anonyymin todistajan väitteitä.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
"As regards Fernando Alonso, the World Motor Sport Council thanks him for cooperating with the FIA's enquiries and for attending the meeting, and concludes that Mr. Alonso was not in any way involved in Renault F1's breach of the regulations. "

Tämän takia ei voi olla Alonso. Veikkaisin että Herra X on joko Nelsonin tai Alonson kisainssi tai joku kommentteja odottava pr-henkilö.
Ei tuo nyt sitä todista. Eihän herra X hänkään ollut mukana casessä. "(todistaja X), jolle kerrottiin kolarisuunnitelmasta myös ennen kisaa, mutta hän ei halunnut olla asian kanssa missään tekemisissä." Ja yhteistyollä FIAn kanssa Alonso vältti tiukemman syynin. Siis mahdollisesti. Eipä sitä Alonson FIAn kehumaan yhteistyöpanosta muutenkaan ole valotettu.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Rosberg vaatii voittoa itselleen
23.09.2009 10:05



Viime vuoden Singaporen GP:ssä toiseksi sijoittunut Nico Rosberg katsoo, että kohutun kilpailun voitto olisi kuulunut hänelle.

Rosberg ihmettelee sitä, että Kansainvälinen autoliitto FIA antoi Fernando Alonson pitää vilpillisin keinoin hankitun voiton. Alonso nousi kilpailun kärkipaikalle toisen Renault-kuljettajan Nelson Piquet juniorin aiheuttaman kolarin avulla.

- Renault huijasi. Heidät olisi pitänyt hylätä, jolloin minä olisin voittanut kilpailun, Rosberg sanoi singaporelaiselle The Straits Times -lehdelle.

FIA:n säännöissä todetaan, että 30. marraskuuta jälkeen saman vuoden lopputuloksia ei ole enää mahdollista muuttaa.

Singaporeen saapunut Rosberg arvosteli myös sitä, että Piquet ei saanut minkäänlaista rangaistusta teostaan. Kansainvälinen autoliitto FIA oli myöntänyt brasilialaiskuljettajalle syytesuojan vastineeksi totuuden kertomisesta.

- Sitä en ymmärrä. Hän oli aivan yhtä lailla osallinen kuin Flavio Briatore ja Pat Symonds, sillä juuri hän aiheutti onnettomuuden. Myös häntä olisi pitänyt rangaista, Rosberg katsoi.

(MTV3)
Tätä olen odottanut.

Nico on täysin oikeassa molempien seikkojen suhteen. Toivottavasti kuullaan muidenkin nykykuljettajien mielipiteitä asiasta.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Vaan, tuskinpa FIA kertoo, että Alonso on sen verran tärkeä elementti etelä-euroopan markkinoille, että häntä ei voi nyt tämmöisen takia tuomita.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Vaan, tuskinpa FIA kertoo, että Alonso on sen verran tärkeä elementti etelä-euroopan markkinoille, että häntä ei voi nyt tämmöisen takia tuomita.
Alonson julkisuuskuva tulee vain jatkuvasti tahraisemmaksi, mitä enemmän mies kylpee skandaaleissa. Haluavatko sponsorit ja tiimit tosiaan olla tekemisissä miehen kanssa joka tuo negatiivista julkisuutta?

Miehen oletetut kyvytkin ovat hieman vaakalaudalla koska tasapäisessä tilanteessa on vertailukelpoiselta tallikaverilta tullut pataan. Briatoren "tasapuolisuus" taas tiedetään.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Kyllä - samaa mieltä. Isolle osalle Formulat on kuitenkin vain sirkusta ja hypetystä johon he eivät sen enempää keskity mutta kuluttavat fanituotteita ja mainoksien tuotteita sekä maksukanavia. Mitä löytyy F1 pinnan alta - so what. Ja samaan kastiin kuuluu myös suurin osa mediasta.
 

Leo

User
Liittynyt
14.1.2008
Viestit
530
Sijainti
Location
Kuuntelin neuvoston kokouksen ja sen mukaan päätökset vaikuttavat perustelluilta. Hearing at the World Motor Sport Council.

Nelssonia ei rangaistu, koska hänen uskottiin puhuvan totta ja tulevaisuudessakin kuljettajan on uskallettava tulla asiallaan esiin pelkäämättä uransa tuhoutumista.

Renaultia ei rangaistu, koska sen katsottiin olevan tilanteessa uhri (autonvalmistaja lupasi kuitenkin maksaa tutkimus kulut ja rahoittaa turvallisuus kampanjaa).

Alonson osallisuudesta salaliittoon ei ollut todisteita.

Briatore sai suurimman rangaistuksen, koska on jatkanut valehtelemista loppuun asti.

Todistaja X on vain henkilö tiimissä, jolla ei ollut osaa huijauksessa.
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Rangaistukset tulisi suhteuttaa tehtyyn rikkomukseen. Kyllä mielestäni kilpailun tulosten törkeästä manipuloinnista ja muiden kilpailijoiden sekä katsojien ja järjestäjien turvallisuuden tahallisesta vaarantamisesta pitäisi räpsäyttää se vuosi kilpailukieltoa. Vääryydellä saavutettu hyöty tulisi myös ottaa pois. Tässä tapauksessa mm-pisteet. Vaikka huijaus tapahtui vain yhdessä kilpailussa, vaikutti se silti koko kauden lopputuloksiin, näin ollen kuuluisi koko sen kauden tulokset mitätöidä ko. huijarilta. Se että, rikkomus tapahtui viime kaudella ja käsiteltiin vasta nyt, ei saa lieventää seuraumuksia millään tavalla. Ei se itse rikettä lievennä vaikka jää kiinni vasta myöhemmin.
Sen verran voidaan armoa antaa että aloitetaan se vuoden kilpailukielto maanantaista niin pääsevät ensikauden viimeisiin kisoihin mukaan. Koska suljetaan vuodeksi kilpailuista tarkoittaa se sitä että, rangaistun ei tule tänä rangaistuksen aikana olla missään tekemisissä Formula 1:n kanssa, saatika siitä hyötyä, joten heidän kuuluu menettää myös tämän kauden FOM rahat. Jos rangaistaa ja samalla annetaan kuitenkin rahaa, niin jotenkin häviää silloin rangaistukselta pohja.

Yleisesti muissakin joukkueurheululajeissa on nähty rangaistuksia joista on kärsinyt koko joukkue vaikka rikkeeseen olisikin syyllistynyt vain yksi joukkueen jäsen. Etenkin niissä tapauksissa joissa on kilpailun tuloksia manipuloitu tavalla jos toisella. Se lasketaanko Formula 1 urheiluksi on sitten asia erikseen. Itse sen niin haluaisin ajatella, vaikkakin viime aikoina touhu on vaikuttanut enemmänkin surkuhupaisalta saippua sarjalta.

Rangaistusten on tarkoitus toimia pelotteena jotta kukaan ei rikkoisi yhteisiä sääntöjä. Rangaistusten tulee olla niin kovia että ei kannata ottaa harkittua riskiä ja rikkoa yhteisiä sääntöjä.
Nythän renault pääsi kun koira veräjästä. Pikkaisen lokaa takihelmalle joka siitä nopeasti hiertyy pois ja vähän uutta verta johtoportaaseen, mitä se jo varmaan joidenkin renaultilla päätöksiä tekevienkin mielestä kaipasi. Kun kerran näin vähällä vilunki pelistä pääsee niin riskihän kannattaa ottaa uudelleenkin.

Keskustellaan sitten niistä kolmen kilpailun fiksailusta ja puoli kautta laittomalla autolla ajamisesta kun se tulee ajankohtaiseksi jonkun toimesta. :wink:
Hemmetin hyvin sanottu. Näin se todellakin on. Uskon että itse kukin myös ymmärtää että näin se todellakin on, mutta osa (ties mistä syistä) leikkii ettei muka ole, ainakin ulospäin. Vähän selkärankaa nyt kaverit.
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Ylös