Formula 1 kuolemantapaukset! (Kuvia, keskustelua)

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
WebSlave sanoi:
No en kyllä katsonutkaan, vaan scrollasin yli. Mutta ei sillä, että televisiosta näytetään väkivaltaa voi oikeuttaa sitä, että tottakai F1-Forumillakin sitten pitää voida. Nuo kuvat olisi aivan hyvin voinut linkittää.

No ei ne holokaustit siitä kuvien näyttämisestäkään parane (mitä ikinä tuolla sitten mahdatkaan tarkoittaa). Mitä tekopyhää siinä on, ettei pidä kuolemalla mässäilystä?
Ei niitä kuvia tarvitse linkittää, se on jokaisen oma asia. Jos kaikki olisi linkitetty, missä ne alkuperäiset kuvat sitten olisi olemassa netissä?

Holokaustin kuvien näyttämisessä saadaan ihmisten asenteet ja käsitykset muuttumaan, ettei vaan tulevaisuudessa satu toista samanlaista, jos kuvia ei näytetä, tulevaisuudessa kukaan ei erota ilman kuvia holokaustista.

Täällä Suomessa on edelleen syrjintää joitakin ryhmiä kohtaan ja pelkät tekstit eivät auta, vaan kuvat ja videodokumentit auttavat muuttamaan asennetta ryhmiä kohtaan.

Tekopyhää on se, että rutisee siitä kuoleman kuvista ja itselleen sattuu joskus kohtaamaan kuoleman silmästä silmään ja siinä iskee paniikki, että mitä pitäisi tehdä. Kuoleman kuvia nähnyt ja ehkä kokenutkin tietää mitä sitten pitäisi tehdä. Sanotaanhan topiikin alussa, että EI TARVITSE KATSOA, eihän www.ogrish.com kehota ihmisiä katsomaan vaan jättämään pois, jos ei itselleen sellainen sivusto sovi.
 
Laareni120

Banned
Liittynyt
11.6.2005
Viestit
766
Sijainti
Karjalohja

Rusina

Lux Aeterna
Liittynyt
12.1.2004
Viestit
5082
Sijainti
Hyvinkää
Ambomaan Mambo sanoi:
Onkos tuossa videossa tuossa noin 1:18 kohdalla kyseessä Barrichellon ulosajo Imolassa '94? En meinaan ennen ole tuota nähnyt ja melkoisen rajulta vaikutti...
Taisi Barichello tarinan mukaan loukkaantua hieman tuossa rytäkässä.. joku voisi kertoa enemmän tuosta?
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Thunder sanoi:
Ei niitä kuvia tarvitse linkittää, se on jokaisen oma asia. Jos kaikki olisi linkitetty, missä ne alkuperäiset kuvat sitten olisi olemassa netissä?
Kirjoitinkin, että ne olisi voinut linkittää. En usko tämän topikin kuvien olleen alkuperäisen kirjoittajan ottamia, vaan jostain päin nettiä hän on ne alunperinkin poiminut. Jos hän on vielä laittanut ne viestiinsä img-tagillä, niin netissä ne kuvat ovat tällä hetkelläkin. Sitäpaitsi, kaikenlaisia upload-palveluitakin on olemassa.
Holokaustin kuvien näyttämisessä saadaan ihmisten asenteet ja käsitykset muuttumaan, ettei vaan tulevaisuudessa satu toista samanlaista, jos kuvia ei näytetä, tulevaisuudessa kukaan ei erota ilman kuvia holokaustista.
Virkkeesi lopun tarkoitus jää hieman epäselväksi, mutta olen alusta eri mieltä. Ellei 6 miljoonan uhrin pelkkä lukumäärä ja kohtelu (luettuna) riitä, niin aika paksu kallo pitää olla. Kuvien shokkivaikutusta ei tarvita, vaikka se järkyttävyydessään konkretisoikin tapahtumaa lisää.
Tekopyhää on se, että rutisee siitä kuoleman kuvista ja itselleen sattuu joskus kohtaamaan kuoleman silmästä silmään ja siinä iskee paniikki, että mitä pitäisi tehdä. Kuoleman kuvia nähnyt ja ehkä kokenutkin tietää mitä sitten pitäisi tehdä.
Häh? Miten kuvien katsominen opettaa tietämään miten kuolemaa kohdatessa pitäisi käyttäytyä? Miten kuolemaa kohdattaessa yleensäkin pitäisi käyttäytyä? Onko olemassa jokin "oikea tapa"? Itsestäni tiedän, että jättäisin (ilmoittamalla, mikäli tarpeellista) asian asiaankuuluville viranomaisille. Jos kyse taas on läheisestä, isäni olen jo hautaan saattanut, joten sekin on tuttua.

Kuolemanonnettomuudet - ja onnettomuudet yleensäkin - voivat opettaa sitä, miten turvallisuutta voitaisiin parantaa. Mutta se ei ole tämän foorumin asia, vaan niiden, jotka asioista päättävät. Meillä ei ole riittävää tietoa onnettomuuksien yksityiskohdista eikä tarvittavaa päätäntävaltaa.
 
Viimeksi muokattu:

Partsi

Kuollut apina
Liittynyt
2.3.2005
Viestit
2114
Sijainti
Kaatopaikka
Barichellolla taisi olla Imolassa ranne paketissa mutta kyllä se kisaan osallistui.

F1 kuolemantapauksethan voi jaotella muutamiin ryhmiin, joista yksi ikävimmistä on avuttomina seisovat turvamiehet jotka seisoo tumpeloina kun auto palaa vieressä. Taitaa olla 2-3 kuolemaa joissa kuljettaja olisi selvinnyt lähes vammoitta jos "turvikset" olisivat osanneet hommansa. Nykyään turvamiehillä tosin taitaa olla muutakin kuin työvoimatoimiston jauhesammutin kurssi, mutta Monacossakin piti kimin itse sammutella autoa.
 
epeli

Well-known member
Liittynyt
4.9.2002
Viestit
3144
Sijainti
Tre
Partsi sanoi:
Barichellolla taisi olla Imolassa ranne paketissa mutta kyllä se kisaan osallistui.
Juu no ei todellakaan osallistunut.

Nenänsä Rubinho tuossa muistaakseni ainakin mursi. Ja rankemman puoleinen aivotärähdys toki myös.
 
Rusina

Lux Aeterna
Liittynyt
12.1.2004
Viestit
5082
Sijainti
Hyvinkää
Ei Barichello osallistunut kisaan.

1)Loukkaantuminen oli liian paha.
2)Ei ollut saanut aikaan sellaista kierrosta, millä oltaisiin päästy aika-ajoista eteenpäin: Tuo taisi tapahtua perjantain aika-ajoissa ja melkolailla hänen osaltaan alkuvaiheissa kun hän ei saanut aikaan nopeaa aikaa ja jäi 28. ja karsiutui kisasta
---

Kisasta jäi pois:
Jean-Paul Belmondo Pacificilla [27.]
Barichello [28.]
Ratzenberger kuoli lauantain harkoissa?
 
Ma

Arrogant Opportunist
Liittynyt
7.5.1999
Viestit
3606
Sijainti
UP, Michigan
Roland khuoli aika-ajoissa joita tosin useasti harjoituksiksi kutsutaan
 
Freejack

Well-known member
Liittynyt
17.4.2006
Viestit
132
Rusina sanoi:
Ei Barichello osallistunut kisaan.

1)Loukkaantuminen oli liian paha.
2)Ei ollut saanut aikaan sellaista kierrosta, millä oltaisiin päästy aika-ajoista eteenpäin: Tuo taisi tapahtua perjantain aika-ajoissa ja melkolailla hänen osaltaan alkuvaiheissa kun hän ei saanut aikaan nopeaa aikaa ja jäi 28. ja karsiutui kisasta
---

Kisasta jäi pois:
Jean-Paul Belmondo Pacificilla [27.]
Barichello [28.]
Ratzenberger kuoli lauantain harkoissa?
Ratzenberger ajoi ulos ensimmäisellä nopeallaan, siis ei kuolemaan johtanutta kolaria, mutta siis sen joka lopulta aiheutti kolarin (etusiipi vaurioitui). Silloinhan perjantaina ajettiin aika-ajot joissa Roland sai ajan, joka riitti kisaan (kun toinen aika-ajo keskeytettiin Rolandin mällin takia, eikä kai käynnistetty uudelleen?)
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Freejack sanoi:

Kyllä toinen aika-ajo ajettiin loppuun, mutta ainakin Benetton ja Williams päättivät jättää ajot sikseen kolarin jälkeen. JJ:hän oli perjantain jälkeen nelosruudussa, mutta putosi lauantaina sijan.
 
formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
WebSlave sanoi:
No en kyllä katsonutkaan, vaan scrollasin yli. Mutta ei sillä, että televisiosta näytetään väkivaltaa voi oikeuttaa sitä, että tottakai F1-Forumillakin sitten pitää voida. Nuo kuvat olisi aivan hyvin voinut linkittää.

No ei ne holokaustit siitä kuvien näyttämisestäkään parane (mitä ikinä tuolla sitten mahdatkaan tarkoittaa). Mitä tekopyhää siinä on, ettei pidä kuolemalla mässäilystä?

Mielestäni pahoistakin asioista on joskus ihan hyvä muistuttaa, jotta sellaisilta voitaisiin paremmin välttyä. Maton alle lakaiseminen ei hyödytä ketään.
 
Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Sami H sanoi:
Onhan noita muitakin kuin f-1 clippejä ja tässä olisi toi Krosnoffin ulosajo -96 Torontossa. Kesto melkein 6 min. Jos nyt joku ei ole nähnyt.

http://www.youtube.com/watch?v=sRKEOC_cVQw&search=jeff krosnoff

Hmm. näyttääkö siltä että siellä juhlitaan voittoa?
Joo, kattelin ihan samaa. Aika helvetin outoa, että varikolla talliväkikin juhlii voittoa kun yksi mies makaa liikkumattomana pirstaloituneessa autossa ja tietoa hänen tilastaan ei ole.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Vilperi sanoi:
Joo, kattelin ihan samaa. Aika helvetin outoa, että varikolla talliväkikin juhlii voittoa kun yksi mies makaa liikkumattomana pirstaloituneessa autossa ja tietoa hänen tilastaan ei ole.
Tuo oli Adrian Fernandezin ensimmäinen Cart-voitto ja kuten selostuksessakin sanottiin, taisi aika moni rata-alueella olla tietämätön Krosnoffin tilanteen vakavuudesta.
 
Laareni120

Banned
Liittynyt
11.6.2005
Viestit
766
Sijainti
Karjalohja
Sami H sanoi:
Onhan noita muitakin kuin f-1 clippejä ja tässä olisi toi Krosnoffin ulosajo -96 Torontossa. Kesto melkein 6 min. Jos nyt joku ei ole nähnyt.

http://www.youtube.com/watch?v=sRKEOC_cVQw&search=jeff krosnoff

Hmm. näyttääkö siltä että siellä juhlitaan voittoa?
Aika kamalan näkönen mälli :nope: Ei mikään ihmekkään ettei Jeff Krosnoff selvinnyt siitä. :nope: :nope: Kamala mälli. :( :( :frown: :frown:
 
Lisko

Well-known member
Liittynyt
10.5.2006
Viestit
666
Sijainti
Liskola
Eipä näytä Cart-autot olevan kovin kovaa tekoa tuon kolarin perusteella
 
Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Bobakki sanoi:
Tuo oli Adrian Fernandezin ensimmäinen Cart-voitto ja kuten selostuksessakin sanottiin, taisi aika moni rata-alueella olla tietämätön Krosnoffin tilanteen vakavuudesta.
No niinhän siinä sanottiin. Mutta kyllä mun mielestä olis hyvä ollut katsoa tilanne loppuun ennen voitonjuhlia. Jos auto hajoaa aivan tuhannen päreiksi ja kuskin ympärillä häärää monta ratavirkailijaa ja lääkäriä, on syytä olettaa, ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Mutta eipä se juhliminen/juhlimatta jättäminen mihinkään tota tilannetta olis muuttanut, kovin vain tuntui raadolliselta tossa tilanteessa.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Vilperi sanoi:
No niinhän siinä sanottiin. Mutta kyllä mun mielestä olis hyvä ollut katsoa tilanne loppuun ennen voitonjuhlia. Jos auto hajoaa aivan tuhannen päreiksi ja kuskin ympärillä häärää monta ratavirkailijaa ja lääkäriä, on syytä olettaa, ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Mutta eipä se juhliminen/juhlimatta jättäminen mihinkään tota tilannetta olis muuttanut, kovin vain tuntui raadolliselta tossa tilanteessa.
Vähän sama juttu kuin että Häkkinen kehtasi hymyillä Imolassa palkintopallilla. Toki se näin jälkikäteen katsoen on käsittämättömän tuntuista, mutta kun miettii kuinka tiimi varmasti elää mukana kisassa niin aika ymmärrettävää kuitenkin.
 
Ylös