Bobakki
@f1hog
Ei, mutta verrattuna muuhun kilpailuissa työskentelevään porukkaan ovat varmasti huonommin briiffattuja. Ratavalvojathan ovat jokseenkin poikkeuksetta vapaaehtoisia, eikä se yleensä ole paras malli järjestää tuollaista. Todellisessa hätätilanteessa on nykyjään asia eri jo varusteiden kautta, ennenhän kuljettajat olivat ainoat tulenkestäviä asusteita kantaneet ja siksi myös ainoita toimijoita paloissa. Myös hengenvaarallisten tilanteiden harjoitteluun on varmasti panostettu, mutta joku tuollainen tilanne, jossa valvoja ei tiedä, olisiko sammuttamisesta enemmän haittaa kuin hyötyä, jäänee väkisinkin vähemmälle huomiolle.Aeuk sanoi:EDIT: Ei nyt sillä, että mitenkään noita tapauksina olisin vertailemassa, mutta jotenkin vaan pisti miettimään. Olisiko nykyaikanakin "sammutustoiminta" tositilanteessa joillain radoilla yhä yhtä olematonta kuin Williamsonin tapauksessa?