Formula1 - 2013 - Brasilia - Kilpailu

Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
En minä itse Häkkisen vuoksi alkanut kisoja seurata. Häkkisen pyöriminen radalla vaan mahdollisti seuraamisen, ei noita lähetyksiä olisi muuten tainnut pahemmin Suomessa tulla.
 

pekeke

Well-known member
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
136
Seuraan itsekin lajia vaikka Kimiä ei olisi mutta tuskin kukaan voi kiistää, että katsoessa kahta viimeistä kisaa niin ei siinä ollut sitä samaa tekemisen riemua ja olotilaa, kun mestari oli poissa. Niitä taktiikkaspekulaatioita ennen kisaa, kun Kimi sitten undercuttaa kaikki pellet lähtiessään jostain sijalta 12 ja tiputtaa matkalla tiimiradiossa pari faktaa.

Oli tunne, että jotain puuttui.
Totta, kisasta puuttui se epäonnistunut aika-ajo tai jokin tallin taktinen virhe ja sitten kasa kauden highlighteihin tai top-10:een kuuluvia ohituksia ja ehkä pari äkäistä radioviestiä :).

Button huuteli radioon jotain radiohäirinnästä mutkissa, mutta ei sekään paikannut Kimin poissaoloa.

Kyllä tässä vähän hukassa on ollut nämä pari kisaa. Ehkä Kimi ajaa kisoissa
vähän niin kuin vanhan ajan kuskit ja sen takia ajamista on todella viihdyttävää seurata.

En kiistä sitä ettei Alonso, Hamilton, Vettel olisi myös hyviä mutta ei ne Kimiä paikkaa.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Näin se on myös kaikkialla muuallakin. Saksassa ei ennen Schumacheria formuloita katsonut kukaan, vaikka kuskeja kyllä oli, ne eivät vain pärjänneet.
Peesailen tätä. Ei me suomalaiset mitenkään erota muista siinä, että eniten kiinnostaa ne lajit joissa menestytään. Siinä ehkä erotaan, että kuvitellaan olevamme jotenkin ainutlaatuisia tuossa(kin) asiassa.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Emmäätarkottanu, että ne jotka lajia pelkän Kimin/Alonson/kenenVergnentahansa takia seuraa jotenkin väärin seuraisi.

Ihan vaan noin niinku yleisvinkkinä ajattelin jakaa tuota ideaa teille, koska itsekin aloin silloin vasta saada lajista enemmän irti, kun päätin lakata aina masentumasta Räikkösen moottoririkoista ja aloin seurata muitakin kuskeja. Siis katsella sitä lajia, silleen yleisesti.
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Jos kaksi tai useampi taistelee tasaväkisesti mestaruudesta, ei suomalaiskuskeja tarvita. Mutta kun siellä joku dominoi niin kuin Vettel nyt, niin myönnän ettei ilman suomalaisia tulisi varmaankaan kuin tulokset luettua. Maikkarin lähetyksiä en kyllä kuitenkaan enää katso, ellei ne uudista tiimiä täysin. On sen verran paremmat lähetykset briteillä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Itsellä kiinnostus on ollut aina huippuluokkaa ennen Kimiä ja Häkkisen Mikaakin. Eli ei tarvitse olla suomalaisia mukana kiinnostuksen ylläpitämiseen, mutta se on aina kuitenkin plussaa jos suomalaisia ajaa mukana. Ainakin se on sitten helpompaa keskustella myös lajipiirin ulkopuolisten ihmisten ja lajia korkeintaan sivusilmällä tai median vanavedessä seuraavien kanssa ilman, että tulee jossain määrin leimatuksi ns. Marginaalilajin kannattajana tai jonakin ihmetapauksena.

Hyvinä vuosina sitten kaikki puhuivatkin lähes ikäluokasta riippumatta formuloista. Ei sitä turhaan melkein toista miljoonaa suomalaista kokoontunut tv-vastaanottimen ääreen parhaimmillaan Mikan huippuvuosina. Saksassa aikanaan katsottiin vaihtelevan yleisesti ja fanittaen formuloita jo ennen Schumacheriakin. Schumi kuitenkin teki siitä aivan erityistä saksalaisille.

Suomessa taas aikanaan lajin ns. Välivuosina (1987-1990) lajia kyllä seurattiin jo varsin paljon nihkeän alun jälkeen ja vuotta 1991 olisi todennäköisesti seurattu Suomessa vähän paremmin taas kuin aiemmin ilman Häkkistäkin. Silloin tosin kaksi kuljettajaa luokassa yhtaikaa oli kuitenkin jotain todella hienoa.

Se off-topicista. Kauden summaukseksi voisi sanoa, että tästä kaudesta olisi voinut tulla jotain todella hienoa ja jopa viime kauden kaltainen uusinta ennakoimattomuudessaan, mutta Pirellin rengasfiasko ja siitä seurannut rengasmuunto aiheutti ennen pitkää kisojen kärkitaiston tylsistymisen ja lopullisesti vajoamisen olemattomuuteen jo hyvissä ajoin ennen kauden loppua.

Vettelille toki kaikki kunnia, mutta toivottavasti ensi kaudella Vettel ei voittaisi mestaruutta ja jos viides peräkkäinen mestaruus nähdään niin toivottavasti taistelua olisi riittävästi. Tekniset muutokset ovat kuitenkin merkittäviä, mutta tässä voi käydä niinkuin kävi McLarenille aikanaan 80-luvun puolivälissä. Tuolloin luultiin, että McLarenin ylivoima loppuu Michelinin poismenon myötä. Niin ei käynyt.
 
Viimeksi muokattu:

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Ei tullut Maldonadolle rankkua, vaikka ainakin omasta mielestä oli täysin tämän vika. Ei edes kerran viikossa kirkkoon ajava mummo unohda, että ohitettavan auton eteen ei voi kääntää silloin kun se on vielä rinnalla.

http://www.mtv.fi/sport/f1/uutiset.shtml/2013/11/1835837/maldonadon-kolarista-ei-rangaistusta
Hamiltonin rankun kohdalla ajattelin että tuomaristolla on sittenkin pallit. Näköjään joku väärin käsitys ja nyt palattiin arkeen :nope:
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Jos suosikin lopettamiseen haluaa varautua, mun vinkki on, että kannattaa opetella katsomaan noita kisoja ennemmin ihan mielenkiinnosta lajiin itseensä kuin seurata koko kisan yhtä kuskia.
Moottoriurheilu on miehille suunnattua saippuaoopperaa. Toimintaperiaatekin on sama: Jos pistät vaan telkkarin päälle etkä tiedä sarjasta ennakolta mitään, katselukokemus on tylsin ikinä missään. Jos erehdyt katsomaan useamman kisan/jakson, alat pikku hiljaa ymmärtää mitä siinä ruudulla tapahtuu. Sitten tietty jos keskityt katsomaan jonkun pimun tissejä tai Kimin autoa, menee se muu sisältö ehkä vähän ohi :)

F1:stä kun on katsonut aina, niin yksittäiset kuskit tai tallit ei paljon merkkaa. On siellä aina jotain kiinnostavaa menossa. Mutta kun katson jotain vieraampaa sarjaa, huomaa kyllä miten tärkeää on että olisi edes yksi talli tai kuski josta tietäisi jotain. Esim. WEC/ALMS kisoja on mukava katsoa kun siellä on jokunen ennalta tuttukin kuski seassa, niin on mistä aloittaa se seuraaminen. V8SC on vähän hankala sarja katsoa edes yksittäisiä kisoja, kun et tiedä yhtään kuskia tai tallia ennalta.. Ei ole oikein mitään mihin tarttua.

Edit: Onhan se F1-sarja laimeampi ilman Kimiä, ei käy kieltäminen.. Mutta Kimi nyt on sellainen katsojamagneetti, että itse ainakin seurasin ralliuraa ja katsoin NASCAR-ajelutkin :D
 
Viimeksi muokattu:

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Moottoriurheilu on miehille suunnattua saippuaoopperaa. Toimintaperiaatekin on sama: Jos pistät vaan telkkarin päälle etkä tiedä sarjasta ennakolta mitään, katselukokemus on tylsin ikinä missään. Jos erehdyt katsomaan useamman kisan/jakson, alat pikku hiljaa ymmärtää mitä siinä ruudulla tapahtuu. Sitten tietty jos keskityt katsomaan jonkun pimun tissejä tai Kimin autoa, menee se muu sisältö ehkä vähän ohi :)

F1:stä kun on katsonut aina, niin yksittäiset kuskit tai tallit ei paljon merkkaa. On siellä aina jotain kiinnostavaa menossa. Mutta kun katson jotain vieraampaa sarjaa, huomaa kyllä miten tärkeää on että olisi edes yksi talli tai kuski josta tietäisi jotain. Esim. WEC/ALMS kisoja on mukava katsoa kun siellä on jokunen ennalta tuttukin kuski seassa, niin on mistä aloittaa se seuraaminen. V8SC on vähän hankala sarja katsoa edes yksittäisiä kisoja, kun et tiedä yhtään kuskia tai tallia ennalta.. Ei ole oikein mitään mihin tarttua.
Tää tuli kuin minun näppäimistöltä.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Kyllä moottoriurheilua voin seurata ilman suosikkiakin. Mutta fakta ollee se, että siinä menettäää sellaiset 70% kokemuksesta, jos ei ole ketään kenen puolesta jännittää. Kuulostaa hemmetin tylsältä "minä seuraan vain lajia" -kommentit.
 
Viimeksi muokattu:

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Kyllä moottoriurheilua voin seurata ilman suosikkiakin. Mutta fakta ollee se, että siinä menettäää sellaiset 70% kokemuksesta, jos ei ole ketään kenen puolesta jännittää. Kuulostaa hemmetin tylsältä "minä seuraan vain lajia" -kommentit.
Kyllä niitäkin ihmisiä on jotka ihan puhtaasti seuraa urheilua urheilun itsensä takia. Istuvat katsomossa oli siellä kentällä/radalla/pelaamassa ketä tahansa, kunhan laji on oikea. Todellisia penkkiurheilijoita. En sovi minulle enkä oikein ymmärrä mikä siinä koukuttaa, mutta en lähde tuomitsemaankaan :)
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Nyt viimeistä kertaa Maikkarin kautta kauden katsoneena tuli jälkikäteen olo, että enemmän olisin heppi ojossa seurannut tapahtumia pelkän live timingin kautta.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kyllä moottoriurheilua voin seurata ilman suosikkiakin. Mutta fakta ollee se, että siinä menettäää sellaiset 70% kokemuksesta, jos ei ole ketään kenen puolesta jännittää. Kuulostaa hemmetin tylsältä "minä seuraan vain lajia" -kommentit.
Lajia seuraavat jännittävät tietysti kaikkien puolesta. Kaikkien hyville suorituksille hurrataan ja epäonnea surkutellaan. Minä ainakin toivon kaikille F1-kuskeille menestystä.

(Ihan vain toisena esimerkkinä, ampumahiihto on aina ollut mielenkiinoista seurattavaa, vaikkei ennen Kaisa Mäkäräistä ketään omaa suosikkia ollutkaan.)
 
Ylös