Forumeihin liittyvät unet?

Oli Kallion kirjastossa jonkun häät, en muista kenen tai oliko edes tuttuja. No siellä oltiin, mukana muiden muassa minä ja Mehe. Jossain vaiheessa iltaa lähettiin Mehen kans käymään mun luona, saunomaan ja vaihtamaan iltareleet päälle häiden jatkoja varten. Saunassa Mehe ihmetteli ääneen, että onko noi selän ruoskanjäljet tulleet sieltä mun muukalaislegioonareissulta. Mä, että koiranpennun raapimajälkiä ovat. Siinä laskettiin hilut yhteen ja kokonaiset 6.40 euroa löytyi. Laskettiin että kalja mieheen saadaan ja sit aletaan juoda jämätuoppeja niin pysyy nousu päällä. Saunan jälkeen pukiessa ihmettelin kun Mehe alko vetämään metsurikamppeita, turvasaappaat, viiltosuojahousut, kypärät jne koko setti, yllensä. Mehe, että näissä kledjuissa on varma saanti, testosteronia kato. Varma tieto oli. Jo kohta oltiinkin hääpaikalla, jossa Mehe jotenkin katosi. Siinä sitten alkoi joku hääseuraleikki ja siellähän se Mehe seisoi keskellä metsuritamineissaan tanssilattialla morsiamen ja parin muun naisen kanssa. Leikkihän oli se jossa tuleva puoliso pitää tunnustelemalla side silmillä tunnistaa. Tähän kohtaan heräsin, pikkasen jäi harmittamaan kun leikki jäi kesken.
 
:D
Oletko varma, että kyseessä oli uni eikä tositapahtuma pienoisen putken keskellä?
 
Huomenta!

Lyhyiden yöunien vieraana kävi Knoukka. Tapahtumapaikka oli ilmeisesti Turku ja oltiin kävellen matkalla johonkin joukkotapahtumaan. Jossain oli jonkun lapsen kastajaiset ja minun piti selvittää sen isovanhempien henkilötunnukset. :rolleyes:
 
Oli Kallion kirjastossa jonkun häät, en muista kenen tai oliko edes tuttuja. No siellä oltiin, mukana muiden muassa minä ja Mehe. Jossain vaiheessa iltaa lähettiin Mehen kans käymään mun luona, saunomaan ja vaihtamaan iltareleet päälle häiden jatkoja varten. Saunassa Mehe ihmetteli ääneen, että onko noi selän ruoskanjäljet tulleet sieltä mun muukalaislegioonareissulta. ... Mehe seisoi keskellä metsuritamineissaan tanssilattialla morsiamen ja parin muun naisen kanssa. Leikkihän oli se jossa tuleva puoliso pitää tunnustelemalla side silmillä tunnistaa. Tähän kohtaan heräsin, pikkasen jäi harmittamaan kun leikki jäi kesken.

:D:D:D
 
Olin unessa täällä foorumilla ja osalla hahmoista oli avatar-kuvan koko noin 250x250 pikseliä. Mietin, että pitäisiköhän minunkin vaihtaa isompaan ja mikähän kuvien koko bitteinä saa olla.
 
Olin katsomassa forumistien mikroautokisan a-finaalia ja hahmot WoPe ja DW ajoivat kärkipaikasta kisaa. Takasuoralla kävelin kantaen kahta mikroautoa (ne oli unessa niin kevyitä) käsilläni, ja nää 2 tulee rintarinnan mutkasta suoralle ajaen mun ohi. WoPe spinnaa ja valittaa päätänsä että kuulemma mun kantamukset osui kypäräänsä vaikkei mun mielestä osunut. Mulla ihan paska fiilis että jatkuuko nää kisat enää. Sitten heräsin, ja uusilla unilla näin perkele 2 työkaveria.
 
Näin joku aika sitten unta pelaavani Angry Birsiä. Yhtäkkiä se ammuttava lintu muuttui FW08:asin vanhaksi avatariksi joka alkoi hyökkäilemään kimppuuni. Puolustauduin pesäpallomailalla jolla nuijin avataria sen tehdessä syöksyjään ilmojen korkeuksista.

Oli hieno uni.
 
Viimeöisessä unessani olin Knoukkarin ja Thylliksen kanssa baarissa.

Jarnattiin jostain. En muista mistä. Thy ja Knou oli napit vastakkain ja mä komppasin vuoronperää kumpaaki.

Fiksu ja kehittävä uni.
 
Viime yönä unessa oli joku kartingtapahtuma jossain, jonne lähdettiin minibussilla. Mukana oli ainakin Domppari, Jacques, Pyryf, Asko S., Totke, Pietari ja Ace17. Itse istuin etupenkillä ja heitin legendaarista läppää. Myöhemmin oltiin jossain Dompparin lukaalissa ja Domppari laitteli saunaa päälle.

Niin ja sit siinä unessa joku mun kaveri sano että Pietulla on sympaattinen blogi. :)
 
Viime yönä Baltahazar oli saanut Kouvotsvonilta kissan. Nimi sille piti saada ja sitä Balttis sitten loihe kysymään kanssaforumisteiltaan. Yksimielisesti nimesimme kissan Manselliksi, koska sillä oli samanlainen katse kuin Nigelillä vuonna 1986 Silverstonessa ja vieläpä yhtä muhkeat viiksetkin.

Mulla muuta.
 
Näin viime yönä unta, jossa Albert Oil nylkytti Folloa, John Holmesilta oppimillaan eleillä. Ihmettelin hetken menoa, kunnes piti poistua toisaalle äänestämään nimeä kissalle.
 
Olipa kerran KKWCS-kisa jollain uudella radalla. Ensimmäinen ryhmä on lähdössä radalle, ekana Racer X ja sitten Cmoney. Näiden jälkeen perässä Alppu kaartaa radalle, mutta väärään suuntaan! Alppu ehtii ajamaan vähän matkaa, kunnes vastaan tulee mekaanikko, joka työntää radalla traktorin pyörän kokoista pyörää. Alppu tajuaa mokansa, jättää auton radan varteen, tekee facepalmin ja tulee varikolle. Alppu laittoi päähänsä naisten hiuspannan. Follo ilmestyy paikalle ja alkaa huutaa Alpulle: "Mitä he***ttiä sä teet!?!"
 
Haa

Aamuyöllä tuli unessa kuljettua naispuoleisen forumistin kanssa Forssan ja Tammelan seudulla sijaitsevan maatalouspainotteisen kesäyliopiston/sisäoppilaitoksen kulmilla. Mitä ilmeisimmin olimme molemmat oppilaita? Hällä oli kova tarve pitää mua kokoajan kädestä, mikä aiheutti käytännön vaikeuksia mm. polkupyörällä ajaessa hänen istuessaan tarakalla.
Mieleen jäi myös käyttämänsä hyvin lyhyt hame.
 
Ylös