Viime yönä Johnny Herbert oli tulossa äidilleni yöksi. Jostain syystä äitini luona asuivat myös siskoni ja mä sekä edesmenneet isäni ja mopsini. Herbertillä oli omat avaimet, joten eipä haitannut, vaikka hänen tulonsa venähtikin. Äitini sekoitti hieman henkilöt ja kysyi: "Onkos tämä nyt siis se Jjusban?"
No ei ollut, vaikkakin selvisi, että myös Jjusban oli käynyt äitini luona omilla avaimillaan tämän tästä.
Herbertiä odotellessa katsoimme Meksikon olympialaisten maratonin, jossa Christian Forss sijoittui neljänneksi. Tosin toiseksi juosseella pohjoiskorealaisella oli hylkäysuhka, sillä hän oli lyönyt juoksun aikana norjalaista kilpailijaa, joka oli iskun voimasta halvaantunut.
Herbert ei koskaan ehtinyt tulla, kun oli mentävä nukkumaan.