Albert Oil
Hippi ja juntti
Mä oon siviilissä täysi nössö ja kaipaan Mikon juttuja!
Harvemmin täällä kaikkien suorituksia vähätellään. Mikkoa kylläkin, ainakin allekirjoittanut tekee sitä koska hänen hehkutus menee niin yli (kuten myös NW) esimerkiksi käynee tuo 6,9s farkut jalassaPirita T. Maunula:
Täällä näyttäs joku miehinen kilpailuvietti nostavan päätään: aina kun on mainintaa jonkun miehen, vaikkapa juuri Mikon, kyvystä osata tehdä paremmin tiettyjä asioita kuin jonkun toisen, aletaan sitä samantien kyseinalaistamaan, vähättelemään ja taikomaan olemattomaksi.
Väärin, ihmettelen vain, miksi Mikkoa moiseksi kutsutaan. Kyllä se vittuilee paljon, mutta mielestäni harvianisen mauttomasti ja ala-asteikäisesti. Viimeksi kun meillä oli kränää, niin hän muistaakseni haukkui vanhempani ja jossain välissä uhkaili jopa seuraavan möden tapaamisella (puukko-sanaakin käytettiin) - Ei minusta taitavaa vittuilua (jota on ilo katsella) vaan lapsellista.Pirita T. Maunula:
Tai sitten pitää heittäytyä tieteelliseksi, otetaan esim. tämä vittuilu. Nyt on helppo väittää ja saivarrella, että eipä ole koskaan järjestetty mitään skaboja tms.
Minä voin suoraan myöntää, että en Mikkoa kaipaa. Lapsellinen vittuilu ei minua kiinnosta, on se kuinka rohkeaa vain!Pirita T. Maunula:
Toisin on Mikon kohdalla, ensinnäkin esiintyy täällä omalla nimellään, sanoo osuvasti ja osaa loukata tarvittaessa. Ja livetilanteessa on samanlainen, jollei pahempi. Eikä tämä ole mikään vaimon kaunistelema totuus, vaan tämän ominaisuuden huomasin Mikosta jo ennenkuin oltiin kimpassa.
Täällä tietyt tyypit kaipaa Mikon juttuja, ja varmasti yksi syy on se, että kun osaahan tuo sanoa inhottavasti, ja tuo esiin monen nössön tuntoja, joita eräät eivät uskalla edes nickin suojista täräyttää.
Tarkoitat tuopintakana piilottelevaa jaskaa!OoPee:
Henkilökohtaisesti olen jäänyt kaipaamaan nössöjen juttuja!
ei kuitenkaan "sheivattavaa"?Nopeahuoli:
Tämän mainoksen maksoi SAK.
Minä olen jäänyt kaipaamaan omia juttujani, jotka ovatkin olleet hieman vähissä tässä parin kuukauden aikana. Noooh, nyt riittää taas "seivattavaa" wink
No just sitä eek!jaska:
Tarkoitat Micran takana piilottelevaa jaskaa!
funsiloksiko? eek!K.Yrjola:
Sitäpaitsi kaikki haukkuu mua AINA ja livechatissa erityisesti.
Tarkenna "huhhuilus".K.Yrjola:
Pirita: huh huh...
Sitäpaitsi kaikki haukkuu mua AINA ja livechatissa erityisesti.
Pirita T. Maunula:
Lisäksi mainittakoon, että ei se Mikko kuitenkaan mikään kussari ole. Se vittuilee vaan silloin, kun näkee siihen aihetta, mutta muutoin on erittäin lämminhenkinen ja ihana ihminen:
Pitää aina heikoimpien ja sorrettujen puolta, esim. kouluaikoinaan näki koulukiusattuja, oli itse suosittu, mutta ei voinut hyväksyä kiusaamista, vaan asettui kiusaajia vastaan ja järjesti niille harmeja, ketkä härkki esim. sitä niitten koulun pyörätuoli potilasta, Mikko työnsi sitä tuolissa eteenpäin pitkin käytäviä ja antoi huomiotaan sille ja auttoi muutenkin eroon kiusaajista. Jeesas aina kun pystyi.
Samatenkin kerran nähtiin ikkunasta, että pihamme lehtiroskiksessa oli äijä paljain jaloin keskellä yötä nukkumaan menossa(syksy), Mikko vei sille samantien sukat ja kysyi ruuan tarpeesta.
Ei se Mikko mikään pahis ole, mutta ei sitä kyllä ärsyttääkään kannata.
Eipä sitä varmaan paljon tarvi tarkentaa... ja toi 'haukkuminen' nyt ei ollu niinkun AIVAN tosissaan kirjotettu... eihän mua kukaan hauku. Minuahan DIGATAAN, sillä olen F1-forumin Vapaan KURKO!Pirita T. Maunula:
Tarkenna "huhhuilus".
Kyllä mä uskon, että sua haukutaan.
Tästä asiasta varmaan liikkuu turuilla aika monenlaisia mielipiteitä kyllä.K.Yrjola:
Eipä sitä varmaan paljon tarvi tarkentaa... ja toi 'haukkuminen' nyt ei ollu niinkun AIVAN tosissaan kirjotettu... eihän mua kukaan hauku. Minuahan DIGATAAN, sillä olen F1-forumin Vapaan KURKO!
Ruvetaan martyyreiks. Kukaan järkevä ihminen ei usko n. 15v Suomalaisen juoksevan noin ,5s miesten maailmanennätyksestä farkut jalassa, lämmittelemättä, treenaamatta. Jos pikkasenkin ois tota miettinyt, niin ei sitä ois keneltäkään uskonut, edes iteltään.Pirita T. Maunula:
-ahaa, eli arvasin oikein. Sainkin taannoin txt-viestin, jossa todettiin, että meihin liittyviä juttuja ei uskota nimenomaan sen takia, kun nimi on Maunula. Ja kuulemma jos nimi olisi juttussa vaikka Tose, ei kukaan sanoisi mitään. Tekisi mieleni tehdä joskus testi, että kerron toisella nickillä toisesta ihmisestä, niin kaikki uskoo heti.
Koskaan ei käy niin, että joku otsikko hukkuu pashaan. Koskaan ei käy niin, että aihe muuttuu myöhemmin ajankohtaiseksi. Toisaalta fakta on myös se, että kaikkien perustamia toikkeja ei jaksa lukea. Siihen on taas vain itse vaikuttanut ja sen on itse aiheuttanut.Pirita T. Maunula:
Vähän vastaava juttu oli, kun perustin muinoin topicin kännykän soittoäänistä, se oli tottakai paska otsikko, kun MÄ perustin sen, mutta jossain vaiheessa se perustettiin uudestaan jonkun toisen toimesta, ja kas, se oli ihan ok, kunhan se en ollut minä.
Muistaakseni teitä molempia sillon arvosteltiin, sinä lopetit, pohjanakka jatkoi ja sitä ruvettiin sietämään - mutta martyyriys on kivaa, eikös juuPirita T. Maunula:
Toinen esimerkki; harrastin aikoinaan samaa kuin PohjanAkka, eli uutisoin iltapäivälehtien juttuja täällä, kuin ollakaan, jengi veti herneen nenään ja ihmetteli eikö mulla ole muuta tekemistä kuin mässäillä lehtijutuilla. Ei siinä mitään, PohjanAkka teki ja tekee edelleen tuota uutisointia, ja kuten arvata saattaa: se on okei.
Ai juu, tää kaikki on MIkon ansiota, loistavaa!Pirita T. Maunula:
Toisaalta on ihan kiva olla kiistelty hahmo Mikon kanssa. Eikös tullutkin taas vipinää tähän muutoin jo suht hiljentyneseen chattiin.![]()