Oberfeldwebel
Ylivääpeli
- Liittynyt
- 6.9.2003
- Viestit
- 4275
Näinhän se on kaikilla muillakin.
Suurimmalla osalla auto on esteenä, ja vastustajat, Hamiltonilla hän ihan itse.
Näinhän se on kaikilla muillakin.
Hamilton on syntynyt vuonna 1985 eli hän on vasta myöhäisteini. Henkisesti hän alkaa olla parhaimmillaan luultavasti vasta lähempänä kolmeakymmentä eli yli viiden vuoden päästä.
Nuoret usein koheltavat, eikä Hamilton näytä olevan tässä suhteessa mikään poikkeus. Hänellä on vielä runsaasti aikaa kehittyä. Siihen nähden hän on pelottavan hyvä jo nyt, joskin myös ihan v*tun ärsyttävä lausunnoissaan. Radalla pidän Hamin otteista. Samanlaista kaipaisin muiltakin. Paljon riskejä ja rytinää ja häikäilemättömyyttä.
Ainakin minua silti jännittää ja kutkuttaa, minkälaisia rangaistuksia sattuvat ensi kerralla jakelemaan :thumbup:Ratatuomareiden toleranssi on tiukentunut ja monesta sellaisesta rangaistaan, joka aikaisemmin meni läpi racing incidentinä.
Minä olisin enempi sen kannalla, että sijoitukset ratkaistaan radalla eikä rangaistuksilla. Toki selkeät tahallisuudet tai hölmöilyt pitää rangaista, mutta nyt tuntuu siltä, että jos yhtään kolisee ohitustilanteessa, niin jompi kumpi saa drive-throughn.Ainakin minua silti jännittää ja kutkuttaa, minkälaisia rangaistuksia sattuvat ensi kerralla jakelemaan :thumbup:
Tod. näk. sellaisia että pistetilanne kiristyy. Jänskää.
Minä olisin enempi sen kannalla, että sijoitukset ratkaistaan radalla eikä rangaistuksilla. Toki selkeät tahallisuudet tai hölmöilyt pitää rangaista, mutta nyt tuntuu siltä, että jos yhtään kolisee ohitustilanteessa, niin jompi kumpi saa drive-throughn.
On se tietysti kuskeillekin hankalaa, että tulkinnat muuttuvat kesken kauden. (No, ihmekö tuo, kun tuomaritkin muuttuvat kisasta toiseen :nope![]()
No kerroppas, olisiko hiekka tai nurmikko estänyt Ayrtonin kuoleman ?![]()
http://www.formula1.com/news/headlines/2008/10/8530.htm
Katsottuani f1.comin videon, olen eri mieltä kaikista kolmesta rangaistuksesta ratatuomareiden kanssa.
Hamilton: Normaali myöhäiseksi jäänyt/jätetty jarrutus. Ei tuosta Span startissakaan ole koskaan rankaistu, vaikka ulkopuolella oleva joutuu väistämään turva-alueen puolelle. Trullihan puhui tästä: "When you attack on the outside, you do it at your own risk, because who's on the inside has the right to do the corner. If there isn't enough room, then you lift."
Massa: Autot olivat osittain rinnakkain, joten tiukan tulkinnan mukaan Hamiltonin olisi tullut jättää tila. Joten Hamilton oli oikeastaan aiheuttaja, mutta tahallisuutta ei voi osoittaa. Menee normaaliksi kilpailutilanteeksi. Lewis olisi saanut rangaistuksensa putoamalla hännille.
Bourdais: Aiheuttaja Massa. Aiheuttaja kärsi itse, joten ei rangaistusta tästäkään.
Hamilton jarrutti rinnalle hyvissä ajoin ennen mutkaa. Siis ennen kohtaa, jossa Kimi olisi kääntänyt sisään. Ei silloin enää saa kylkeen kääntää. Kimin olisi pitänyt tukkia se sisälinja silloin, kun oli vielä edellä - tosin eihän hän enää toista kertaa olisi saanut vaihtaa ajolinjaa, kun oli jo kerran siirtynyt Lewisin eteen. Nyt hän mahdollisti Lewisin myöhäänjarrutuksen ajolinjavalinnallaan, eli jättämällä väylän sisäpuolelle.Näin jälkiviisasteluna, Kimin olisi pitänyt vain yksikertaisesti kääntää normaalisti mutkaan, muuten ei näytä menevän perille Hamiltonille tuo asia.![]()
Hamilton jarrutti rinnalle hyvissä ajoin ennen mutkaa. Siis ennen kohtaa, jossa Kimi olisi kääntänyt sisään. Ei silloin enää saa kylkeen kääntää. Kimin olisi pitänyt tukkia se sisälinja silloin, kun oli vielä edellä - tosin eihän hän enää toista kertaa olisi saanut vaihtaa ajolinjaa, kun oli jo kerran siirtynyt Lewisin eteen. Nyt hän mahdollisti Lewisin myöhäänjarrutuksen ajolinjavalinnallaan, eli jättämällä väylän sisäpuolelle.
Raikkonen said this week: "What Hamilton did at the start at Fuji was not clean. He didn't give me a chance to turn into the corner.
"You have to learn how to find braking points when you are six years old in go karts. Obviously you should know how it goes at this level," the Finn added.
Hamilton jarrutti rinnalle hyvissä ajoin ennen mutkaa. Siis ennen kohtaa, jossa Kimi olisi kääntänyt sisään. Ei silloin enää saa kylkeen kääntää. Kimin olisi pitänyt tukkia se sisälinja silloin, kun oli vielä edellä - tosin eihän hän enää toista kertaa olisi saanut vaihtaa ajolinjaa, kun oli jo kerran siirtynyt Lewisin eteen. Nyt hän mahdollisti Lewisin myöhäänjarrutuksen ajolinjavalinnallaan, eli jättämällä väylän sisäpuolelle.
Massan osalta molemmat menevät mielestäni hänen piikkiinsä. Ensin Hamilton joutuu Massan seivästämäksi ja lopuksi vielä Bourdais liiskaamaksi.
Katsoppa uudestaan esim. incar, jossa hamilton kiihdyttää kunnes jarrutuksen aloittaessa tulee vasta rinnalle. Hamilton ajaa mutkan aivan törkeän leveäksi, eli jarrutus on tehty aivan liian myöhään, eikä sillä olisi selvinnyt mutkasta normaalilla ajolinjalla (kuten kävikin).
Tuota kutsutaan kilvanajossa sukeltamiseksi. Kimi jarrutti normaalisti, mutta ellei olisi ollut valppaana, olisi Hamilton tullut kyljestä sisään. Tämän jälkeen tuota ohitus yritystä olisi kutsutta vain "kamikaze liikkeenä".
Oliko Michael Andrettin sanoin: "Aina on olemassa rakoja ja ohituspaikkoja, mutta onko se siellä vielä silloin kun siihen menet?"
http://www.f1.com/news/headlines/2008/10/8530.html
Tässä olisi uutta videomateriaalia Japanin GP:n incidenteistä
Kaikenlisäksi Hamilton flatspottas renkaansa täysin pilalle.