Fyysisen olotilasi päällimmäiset tuntemuksesi just nyt?
- Viestiketjun aloittaja Mangelo
- Aloituspäivämäärä
kouvotsvoni
Banjottu
Oho. Koskas moinen episodi ollut?
Vesku
Maatalousneuvos
- Liittynyt
- 14.6.2003
- Viestit
- 5795
Maaliskuu 2000.
Edelliden vuoden Span kisoista kotiin tullessa maanantaina silmät "jäivät ristiin" ( piilokarsastusta on aina ollut, mutta silmälihakset ovat sen yleensä korjanneet ) ja yhden yön koski aivan julmetusti päähän. Tavan lääkärille tiistaina, ei oikein mitää tietenkään löytänyt. Oreet vähenivät, mutta silmiä tutkittiin 3 kertaa ja lopulta pään magneetikuvaan. Joku aivoverisuonten liikakasvu tai epämuodostuma ( noin puolet miehen peukalosta), ei kuitenkaan pahalaatuinen kasvain, sieltä kuvista löytyi näköalueelta takaraivossa. Saattanut tirauttaa verta tai saattaa tehdä sen jatkossa tai uudellen, oli arvio. Muutama kk meni ennekuin leikkaukseen, ei tosi kiirellinen, mutta johonkin puolinopeaan jonotukseen. Ei leikkaava lääkäri jäännöksiä verenpurkauksesta ollut löytänyt, mutta n puoli vuotta välssä olikin. Perinteinen leikkaus, joku 5-6 sentin luukku auki, "kuivat sahajauhot märkien tilalle" ja luukku kiinni titaaniruuveilla.
Muistan sen teholla heräämisen, hoitsu tarkisteli tajunnan tason parilla kysymyksellä ja ojensi etusormensa, että puristappa noista. Tarrasin kiinni kuulema liian kovasti! Lie ollut innostusta, että tässä taitaa vielä pelittää tärkeimmät! En kyllä muista, että olisi juuri silloin tehnyt mieli puristella jostain muistakin.:frank:
Letkuja oli varsin paljon, ei niitä ensin oikein älynnyt, mutta kun rupesivat poistamaan vähitellen, niin aika monta kertaa nyppivät.
Pari kolme päivää oli näkökettä n 100-120 astetta normaalin 180 asteen sijaan. Toinen silmä näki kyllä, mutta aivot eivät muodostaneet kuvaa tms.
Muuten oli tosi hyvä olo ekat päivät, sen verran lie ollut kovat dropit. Kaverit olivat menossa laskettelemaan Lappiin, niin tuntui, että voisi lähteä mukaan.
5 pv sairaalassa, kotiin ja sitten parina yönä koski varsin kovaa päähän, leikkausalueen turvotusta ja kallohan ei anna helposti periksi.
Kolmet kontrollikuvat, nyt on reikä päässä ja täynnä nestettä!
kouvotsvoni
Banjottu
No on siinäkin ollut episodia kerrakseen. "Perinteinen leikkaus" kuulostaa aparaatin hienovaraisuudesta johtuen joltain lobotomialta.
Örfil
Guest
Ohoh, mun trippi on hoidon osalta ollut silkkaa kanariaa tuohon verrattuna.
Palaan yksityiskohtiin, kun pääsen kotiin ja näppiksen ääreen.
Vikat kuvat otettu mutta kuulen analyysin vasta aamulla.
Eli ens yö vielä täällä sairaalamuonissa.
Tänks väjelle
Että nyt olis tullut sitten????:doubtful:
Niin
K.Yrjola
Well-known member
:thumbfh:
Ihan hyvät.
Ihan hyvät.
Örfil
Guest
Laitanpa mahdollisimman lyhyen selostuksen maanantain ja sitä seuranneiden päivien tapahtumista. Kenties tästä on jollekin jotain hyötyä, joskus ja jossain. Ja saa purettua kirjoittamalla asian pois mielestä.
Maanantaina päivä oli kokonaisuudessaan fyysisesti mainio. Ajattelin iltapäivällä kiinalaiseen syömään mennessäni ettei ole kipuja lantiossa ja kävelykin sujuu mainiosti ekan kerran tänä vuonna.
Ostin sen jälkeen vielä Citarista kuntopyörän ja ajelin sitten autolla kotiin.
Kotona keittelin ip-kaffeet (pvän 4. kuppi) ja tsekkasin Forumin. Sen jälkeen vedin pihakamat päälle purkaakseni talosta vanhat rännit pois, mutta sitä ennen oli koiralenkki.
Lähdin siinä joskus klo 16:00 jälkeen koirien kanssa kohti metsää, mutta koirat vetivät vähän eri reittiä ja päädyimme paikallisten lenkkipolkujen parkkipaikalle. Siinä tapasin lyhyesti toisen ulkoiluttajan ja huomasin ekan kerran että on vähän höntti olo. Siispä päätin nopeuttaa vähän lenkkiä ja jatkoimme siitä lenkkitietä pitkin pienen mäen päälle kohti läheistä lampea ja siitä kotiin. Tämä oli suunnitelma.
Jo rinnettä kavutessa (korkeuseroa ehkä n. 20 metriä) olo heikkeni koko ajan ja aloin nähdä huonosti. Mäen päällä petti ekan kerran jalat alta ja kaaduin pöpelikköön.
Huusin apua kaiketi jonkin aikaa ja sen jälkeen on muistikuvat pätkittäisiä. Vaatteista päätellen olen todennäköisesti kontannut ja kaatuillut alkumatkan ja sitten jotenkin hoippumalla mennyt eteenpäin loppumatkan.
Näin kaiken kuin valokuvina: puita - pensaita - taivas - maata - polku => SINNE! Tätä valokuvashowta riitti melkein kotiin saakka, koitin seurata sitä "polku" -valokuvaa joka välillä aina vilahti tajuntaan.
Tosin olin välillä aivan hukassa että minne olen edes menossa ja kuka olen, sillä välillä tapahtumat menivät myös aikajanalla sekaisin ja hetkittäin olin muka takaisin siellä mäen maastossa, vaikka oletin koko ajan eteneväni jonnekin. Sain sellaisia puistatuskohtauksia ja myönnän että päällä oli samalla aikamoinen kuolemanpelko. Luulin että nyt tuli lähtö.
Lähellä kotia alkoi hieman tajunta palata ja näkökyky palasi vähän paremmaksi, mutta olin aivan hiestä märkä ja pumppu hakkasi tuhatta ja sataa.
Hoin koirille että "kotiin, kotiin" ja ne vetivät minua oikeaa reittiä ja onneksi sieltä mäen päältä oli vain muutaman minuutin kävelymatka kotiin.
Kotona riisuin kaikki vaatteet päältä ja koitin haalia jotain kuivaa päälle. Sukkia en löytänyt, taisivatkin olla Albertilla lainassa. Kompuroin ja en löytänyt aluksi vaatteita ja puhelinta.
Otin kaapista jugurttia ison kulauksen ja soitin vaimolle. Vaimo käski heti lähteä sairaalaan. Päästä huippasi ja olin aikalailla vieläkin sekaisin.
Jostain syystä soitin kela-taksin ja menin terveyskeskukseen. Taksikuski pukkasi minut odotusluukulle pyörätuolissa ja sopersin jotain sättimisen lokeja.
Sen muistan että hoitsu arveli että olisko joku mahatauti. Siinä meni päreet ja taisin kiroilla ettei ole maha vaan pää.
Makoilin tunnin, pari käytävällä paareilla ja olo oli kuin olisi maratonin vetäissyt. Jaloista ja käsistä oli täysin voimat pois.
Lääkärin tultua pystyin jo istumaan ja vähän seisomaan. Teki alustavat testit ja passitti sitten Taysiin.
Siellä homma lähti aika nopeasti liikkeelle ja tehtiin alustavat verikokeet ja kuvattiin pää.
Kolmen aikaan yöllä pääsin nukkumaan ja alustava diagnoosi oli, vaikkei kuvassa näkynyt mitään, TIA eli ohimenevä aivoverenkiertohäiriö.
Seuraavana päivänä kuvattiin muuta kroppaa sekä tutkittiin pumppu.
Kaikki oli kuitenkin priimakunnossa ja keskiviikon pään lisätutkimuksissa ei löytynyt edelleenkään mitään jälkiä/syytä kohtaukselle.
Lymfooma (se viime talven juttu) leviäminen suljettiin siis pois sekä pää- & pumppuperäiset syyt.
Ainoa selitys oli että verenpaineet romahtivat äkillisesti. Se mäen kapuaminen oli piste ii:n päälle.
Syinä tähän oli 1) normaalistikin alhainen verenpaine (selittää salmiakinhimon) 2) voimakkaiden särkylääkkeiden käyttö (lymfooman jälkioireisiin) ja niiden vähentäminen sinä päivänä 3) liika kofeiini 4) ruumiillinen ponnistus.
Tähän päälle kuun ja tähtien sopiva asento ja siinä oli sellainen coktail että kävi näin.
Lopputulema: nukahtamislääkkeiden sekä kolmiosärkylääkkeiden käytön lopettaminen välittömästi sekä kahvin rajoittaminen kahteen kuppiin päivässä. Korkki on ollut jo kiinni pitkään, mutta päätös jatkaan nollalinjalla sai nyt lopullisen päätöksen aikaiseksi. Urheilua saa harrastaa jatkossa, mutta alkuun kevyellä tahdilla. Aloitetaan vaikka tuolla kuntopyörällä.
Tänään on ollut jo hyvin virkeä päivä, eilen olin kotiuduttuani edelleen melkoisen väsynyt ja lepäillä piti vähän väliä pienenkin liikkumisen jälkeen.
Kävin tänään jopa koiralenkillä 15 minsaa, tosin puhelin taskussa ja valmiina soittamaan heti tarvittaessa.
Oli se sellainen viikko sitten tämä. En unohda kyllä kokemusta koskaan ja vähän jäi nyt kaivelemaan että toivottavasti ei toistu, koska yksiselitteistä syytä ei löytynyt.
Tuosta jäi vähän sellainen meriselityksen maku...
Maanantaina päivä oli kokonaisuudessaan fyysisesti mainio. Ajattelin iltapäivällä kiinalaiseen syömään mennessäni ettei ole kipuja lantiossa ja kävelykin sujuu mainiosti ekan kerran tänä vuonna.
Ostin sen jälkeen vielä Citarista kuntopyörän ja ajelin sitten autolla kotiin.
Kotona keittelin ip-kaffeet (pvän 4. kuppi) ja tsekkasin Forumin. Sen jälkeen vedin pihakamat päälle purkaakseni talosta vanhat rännit pois, mutta sitä ennen oli koiralenkki.
Lähdin siinä joskus klo 16:00 jälkeen koirien kanssa kohti metsää, mutta koirat vetivät vähän eri reittiä ja päädyimme paikallisten lenkkipolkujen parkkipaikalle. Siinä tapasin lyhyesti toisen ulkoiluttajan ja huomasin ekan kerran että on vähän höntti olo. Siispä päätin nopeuttaa vähän lenkkiä ja jatkoimme siitä lenkkitietä pitkin pienen mäen päälle kohti läheistä lampea ja siitä kotiin. Tämä oli suunnitelma.
Jo rinnettä kavutessa (korkeuseroa ehkä n. 20 metriä) olo heikkeni koko ajan ja aloin nähdä huonosti. Mäen päällä petti ekan kerran jalat alta ja kaaduin pöpelikköön.
Huusin apua kaiketi jonkin aikaa ja sen jälkeen on muistikuvat pätkittäisiä. Vaatteista päätellen olen todennäköisesti kontannut ja kaatuillut alkumatkan ja sitten jotenkin hoippumalla mennyt eteenpäin loppumatkan.
Näin kaiken kuin valokuvina: puita - pensaita - taivas - maata - polku => SINNE! Tätä valokuvashowta riitti melkein kotiin saakka, koitin seurata sitä "polku" -valokuvaa joka välillä aina vilahti tajuntaan.
Tosin olin välillä aivan hukassa että minne olen edes menossa ja kuka olen, sillä välillä tapahtumat menivät myös aikajanalla sekaisin ja hetkittäin olin muka takaisin siellä mäen maastossa, vaikka oletin koko ajan eteneväni jonnekin. Sain sellaisia puistatuskohtauksia ja myönnän että päällä oli samalla aikamoinen kuolemanpelko. Luulin että nyt tuli lähtö.
Lähellä kotia alkoi hieman tajunta palata ja näkökyky palasi vähän paremmaksi, mutta olin aivan hiestä märkä ja pumppu hakkasi tuhatta ja sataa.
Hoin koirille että "kotiin, kotiin" ja ne vetivät minua oikeaa reittiä ja onneksi sieltä mäen päältä oli vain muutaman minuutin kävelymatka kotiin.
Kotona riisuin kaikki vaatteet päältä ja koitin haalia jotain kuivaa päälle. Sukkia en löytänyt, taisivatkin olla Albertilla lainassa. Kompuroin ja en löytänyt aluksi vaatteita ja puhelinta.
Otin kaapista jugurttia ison kulauksen ja soitin vaimolle. Vaimo käski heti lähteä sairaalaan. Päästä huippasi ja olin aikalailla vieläkin sekaisin.
Jostain syystä soitin kela-taksin ja menin terveyskeskukseen. Taksikuski pukkasi minut odotusluukulle pyörätuolissa ja sopersin jotain sättimisen lokeja.
Sen muistan että hoitsu arveli että olisko joku mahatauti. Siinä meni päreet ja taisin kiroilla ettei ole maha vaan pää.
Makoilin tunnin, pari käytävällä paareilla ja olo oli kuin olisi maratonin vetäissyt. Jaloista ja käsistä oli täysin voimat pois.
Lääkärin tultua pystyin jo istumaan ja vähän seisomaan. Teki alustavat testit ja passitti sitten Taysiin.
Siellä homma lähti aika nopeasti liikkeelle ja tehtiin alustavat verikokeet ja kuvattiin pää.
Kolmen aikaan yöllä pääsin nukkumaan ja alustava diagnoosi oli, vaikkei kuvassa näkynyt mitään, TIA eli ohimenevä aivoverenkiertohäiriö.
Seuraavana päivänä kuvattiin muuta kroppaa sekä tutkittiin pumppu.
Kaikki oli kuitenkin priimakunnossa ja keskiviikon pään lisätutkimuksissa ei löytynyt edelleenkään mitään jälkiä/syytä kohtaukselle.
Lymfooma (se viime talven juttu) leviäminen suljettiin siis pois sekä pää- & pumppuperäiset syyt.
Ainoa selitys oli että verenpaineet romahtivat äkillisesti. Se mäen kapuaminen oli piste ii:n päälle.
Syinä tähän oli 1) normaalistikin alhainen verenpaine (selittää salmiakinhimon) 2) voimakkaiden särkylääkkeiden käyttö (lymfooman jälkioireisiin) ja niiden vähentäminen sinä päivänä 3) liika kofeiini 4) ruumiillinen ponnistus.
Tähän päälle kuun ja tähtien sopiva asento ja siinä oli sellainen coktail että kävi näin.
Lopputulema: nukahtamislääkkeiden sekä kolmiosärkylääkkeiden käytön lopettaminen välittömästi sekä kahvin rajoittaminen kahteen kuppiin päivässä. Korkki on ollut jo kiinni pitkään, mutta päätös jatkaan nollalinjalla sai nyt lopullisen päätöksen aikaiseksi. Urheilua saa harrastaa jatkossa, mutta alkuun kevyellä tahdilla. Aloitetaan vaikka tuolla kuntopyörällä.
Tänään on ollut jo hyvin virkeä päivä, eilen olin kotiuduttuani edelleen melkoisen väsynyt ja lepäillä piti vähän väliä pienenkin liikkumisen jälkeen.
Kävin tänään jopa koiralenkillä 15 minsaa, tosin puhelin taskussa ja valmiina soittamaan heti tarvittaessa.
Oli se sellainen viikko sitten tämä. En unohda kyllä kokemusta koskaan ja vähän jäi nyt kaivelemaan että toivottavasti ei toistu, koska yksiselitteistä syytä ei löytynyt.
Tuosta jäi vähän sellainen meriselityksen maku...
Albert Oil
Hippi ja juntti
Albert Oil.
Mutta onpapa yhdelle miehelle siinä nyt taakkaa. Tästä on vain yksi tie -> seuraavat 40 vuotta elät terveenä kuin pukki! MUISTAKIN!
Örfil
Guest
Ok, olen pukki
Albert Oil
Hippi ja juntti
Haastan sut karting-skabaan heinäkuussa 2054. Muistakin olla läsnä tai otan kengän pois ja lyön sukalla.
Se kännykkä kannattaa pitää lenkeillä taskussa jos vaikka apua kaipaa. Minigrip-pussi pitää vieläpä kuivana sen.
Itsellä kanssa tuota verenpaineen laskua. Mutta yleensä rasituksen jälkeen vasta. Pari kertaa tajuttomaksi sen takia.
Itsellä kanssa tuota verenpaineen laskua. Mutta yleensä rasituksen jälkeen vasta. Pari kertaa tajuttomaksi sen takia.
Örfil
Guest
Jos tuo on ainoa keino saada sukkani takaisin, en aio olla läsnä.
Sue_me
Well-known member
- Liittynyt
- 1.8.2005
- Viestit
- 27848
Tulee ihan oma Turun baarireissu mieleen kolmisen vuotta sitten ja harhailut Raisiossa.
Ja viinallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa...
Huh, rankka päivä Rassulla ollut, hyvä, että oli fiksut koirat joiden avulla selvisit kotiin etkä tuupertunut pusikkoon!
Tsempit!
Äkkiseltään voisin itseasiassa vastikään maratonin juosseena sanoa, että olosi oli varmaan paljon kauheampi kuin olisi maratonin jälkeen.
Tsempit!
kouvotsvoni
Banjottu
Turun baarireissu ja Raisiossa harhailu... Ihan kuin olisin tehnyt jotain samanlaista. Taksi ei vienyt Lohjalle:frown: