GT ja Protot 2021

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Järkipäätös vaihtaa GT3:siin, olisi tosin pitänyt jo vuosia sitten. GT3 puoli ollut koko ajan niin paljon elinvoimaisempi useine valmistajineen ja autoineen. Toki näköjään Ratel nyt peloitellut että voi olla kuoleman suudelma luokalle jos muutama valmistaja tulee täysillä ja rahalla kehittämään ja luokka suistuu kalleuteen taas sitten lopuksi.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Tämä on se kustannuskeskustelu, mitä urheiluautoissa on aika ajoin käyty. Aina siitä lähtien kun Bernie tappoi C-ryhmän 90-luvun alussa. SRO -ja ACO -kiistat ovat aika paljon liittyneet henkilökohtaisen arvokkuuden säilyttämiseen. Molemmat kyllä keskustelevat sujuvasti IMSA:n tai japanilaisten kanssa, mutteivät ranskalaiset keskenään.

Onhan GT3-autojenkin hintalaput kasvaneet siitä hetkestä, kun luokka esiteltiin. Sehän tapahtui sinä aikana, kun GT1-autojen kustannukset toistamiseen olivat kasvussa ja sääntökirjan aukot mahdollistivat Maserati MC12-tyylisten autojen, mitä ei edes alunperinkään ajateltu myyntimalleiksi, luokittelun. Toki yleisöä hemmoteltiin, long tail -perä, hiilikuitujarrujen ja leveän raidevälin tuoma uskomaton kaarrepito ja kova mökä. Mutta sitten ne kustannukset ja toisaalta tasoero rattimiesten ja herrasmiesten välillä.

GT3 tuli tasoittamaan eroja. Luistonestot, absit ja rautajarrut (tosin GTE:ssäkin on ajettu rautajarruilla) mahdollistivat herrasmiesten pysymisen ainakin jossain määrin pro-kuskien vauhdissa. Toki näyttävyydestä se on pois, mutta parantaa turvallisuutta. Mitä tulee hiilikuitujarruihin, äkkiseltään voisi ajatella niiden olevan turvallisemmat. Näinhän se on, kun puhutaan terävimmästä kärjestä, mutta hiilikuitujarrut vaativat varsin reippaan ajotavan toimiakseen oikein (300 C on minimilämpötila, missä ylipäätään nappaavat kiinni) ja herrasmiehille saattaa olla vaikea pitää jarrut oikeassa lämpötilassa alkukierroksilla tai keltaisten jälkeen.
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Näyttäisi olevan aikamoinen sade ranskassa juuri nyt. Höh, menipäs lähtö antikliimaksiksi. Toyota 8:lla ei mene ihan vahvasti juuri nyt...
 
Viimeksi muokattu:

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Dodii, alkaa tapahtua, joka puolella törmäillään ja pyöritään. Ja arca-brakingiä...
 
rölligölli

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
255
Kuinkas monta kertaa yhden auton saa nostaa noilla nostureilla takasi radalle?
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
G-Drive, tai yksi niistä ulkona ja seinässä.
 
SlallU

Active member
Liittynyt
11.6.2014
Viestit
40
Osaako joku sanoa, mistä johtuu Oreca 07:n ylivoimainen enemmistö P2-luokassa? Yksi hassu Ligier mukana ja Aurus 01 on käytännössä sama auto. Dallara on kadonnut kokonaan.
Käsitykseni mukaan orecan runko on osoittautunut ylivertaiseksi nopeuden puolesta p2 luokassa vaikka speksiluokasta puhutaan. Muutama vuosi takaperin oli vielä dallara ja ligier hyvin edustettuina ja oli siellä jokunen rileyn p2 roikkumassa myös mukana, mutta kaikki kolme edellä mainittua ei saavuttanut merkittäviä tuloksia oikein missään.

Samaisen oreca 07 proton pohjallehan rakennettiin mm rebellionin r13 lmp1 proto, ja imsan puolella esimerkiksi pensken ja acuran dpi protot käyttivät/käyttävät orecan runkoa. Olisiko saatu data sitten parantanut p2 orecoiden kulkua entisestään. Sääli sinänsä, varianssi luokan sisällä on ihan toivottavaa vaikka tärkeintä toki on että luokka voi hyvin. Koko P2 luokka on noussut 2000-luvun alkuvuosien vitsistä yhdeksi koko endurance-skenen selkänojista.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Käsitykseni mukaan orecan runko on osoittautunut ylivertaiseksi nopeuden puolesta p2 luokassa vaikka speksiluokasta puhutaan. Muutama vuosi takaperin oli vielä dallara ja ligier hyvin edustettuina ja oli siellä jokunen rileyn p2 roikkumassa myös mukana, mutta kaikki kolme edellä mainittua ei saavuttanut merkittäviä tuloksia oikein missään.

Samaisen oreca 07 proton pohjallehan rakennettiin mm rebellionin r13 lmp1 proto, ja imsan puolella esimerkiksi pensken ja acuran dpi protot käyttivät/käyttävät orecan runkoa. Olisiko saatu data sitten parantanut p2 orecoiden kulkua entisestään. Sääli sinänsä, varianssi luokan sisällä on ihan toivottavaa vaikka tärkeintä toki on että luokka voi hyvin. Koko P2 luokka on noussut 2000-luvun alkuvuosien vitsistä yhdeksi koko endurance-skenen selkänojista.
Tosiaan, onhan Oreacan rungot menestyneet IMSA:n puolella sekä omalla nimellään, että Oreca DPi:n muodossa. Alussa Dallara-Cadillacit olivat ylivoimaisia, mutta myöhemmin ero tasoittui. Riley on aina ollut sellainen merkki, että menestyvät Amerikassa, mutta Euroopassa ovat lähinnä kuriositeetti ja toisaalta 2004-2013 Riley keskittyi putkirunkoisiin Daytona Protoihin, joille ei ollut Euroopassa luokkaakaan.

Musta jotenkin tuntuu, että 2000-luvun alussa LMP675/LMP2 -autojen ei edes annettu menestyä. Paperilla kyllä antamalla 225 kiloa painoetua pääluokkaan nähden, mutta vähän kun Penske sai kiusattua IMSAn puolella Audeja Porsche RS Spyderillä, siihen lyötiin pienempää imuilman kuristinta. Euroopassa ei menestystä tullut sitäkään.
 
LMP675 taso Le Mansissa noina 2000-luvun alkuvuosina oli suorastaan tasoa naurettava, luotettavuus puuttui täysin ja oli aikalailla herran hallussa, kuka sen milloinkin voittaa. Tasaisuudesta nyt puhumattakaan.

Eikös tuo possun rs spyder ollut ihan oma lukunsa p2 historiassa. Tehtaan kehittämä pyssy joka tuli näki ja voitti käytännössä kaiken mihin osallistui. Jos ei kokonaiskilpailua niin oman luokkansa vähintään.
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Juu, onko sitten Toyotalla oikeasti niitä ongelmia vai vaan "Hamilton-ongelmia", eli ei mitään.

Yöllä vasta tajusin että näköjään amerikan Jethro(Bovingdon) tuolla yhtenä toimittajana. Eli se autotyyppi/toimittaja nyky-usa top gearista ja muista proggiksista(eikös se ollut motor trendin toimittajia?), kutonen ainakin näyttänyt niitä parin auton shootouteja yms. Kisaa oikeastikin GT-luokissa.
 
Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Eiköhän Toyot 7-8 järjestyksessä mennä. Jos niin Lopezille ensi voitto. WRT:llä ei oikein mene vahvasti?
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Viime viikonloppuna ajettujen Nürburgringin DTM-lähtöjen voittoihin ajoivat Kelvin van der Linde ja Alex Albon. DTM Trophy-luokan voittoihin ajoivat Ben Green ja Marcel Marchewitz.
 
Ylös