Pani Teuvo oman kuvan esille!:ahem:
Ai saatana!Meinas naama irrota naurusta.
Eihän se Knoukkaparka kenenkään yksittäisiä dekkarihankintoja vastaan huutele vaan enemmänkin tämänkin toikin kautta heijastuvaa, koko länsimaisen yhteiskunnan vitunmoista rapautumistilaa. Yltäkylläisyydessäkin (jossa me kaikki elämme, älkää edes aloittako) pitäisi edes välillä yrittää löytää jonkunasteinen askeesi. Pientä luopumista.
Knoukka on oikeessa ja reaktioista päätellen osui. Mutta voi olla, että lähti raivolla heräteostoksille.
Jaa'a.. en tiedä menikö ohi.. Se voi olla mahdollista, koska yhteen putkeen ilman kappalejakoja kirjoitettu pitkähkö valitusvirsi on vähän vaikeaselkoista lukemista.
Perustin tuon näkökantani kuitenkin siihen, että jos ensin komppaa jonkun mainitsemaa hankintaa ja sitten vähän ajan päästä teilaa koko topicin kun joku ilmoitti ostaneensa jotain scifiä, niin kyllähän se kertoo vähän siitä, että itseasiassa arvostellaan nimenomaan sitä että jotkut tykkää eri asioista kuin itse.. Ja se menee taas tonne lastentarhaosastolle (toisaalta tämä on siis ihan oikea paikka, mutta kuitenkin.)..
Mutta kuitenkin jotkin turhakkeet on ihan ok, ja ne ei heijasta yhteiskunnan rapautumistilaa? :tongue:
Mutta kuitenkin jotkin turhakkeet on ihan ok, ja ne ei heijasta yhteiskunnan rapautumistilaa? :tongue:
Pani Teuvo oman kuvan esille!:ahem:
Ai saatana!Meinas naama irrota naurusta.
Eihän se Knoukkaparka kenenkään yksittäisiä dekkarihankintoja vastaan huutele vaan enemmänkin tämänkin toikin kautta heijastuvaa, koko länsimaisen yhteiskunnan vitunmoista rapautumistilaa. Yltäkylläisyydessäkin (jossa me kaikki elämme, älkää edes aloittako) pitäisi edes välillä yrittää löytää jonkunasteinen askeesi. Pientä luopumista.
Knoukka on oikeessa ja reaktioista päätellen osui. Mutta voi olla, että lähti raivolla heräteostoksille.
Ai saatana!Meinas naama irrota naurusta.
Eihän se Knoukkaparka kenenkään yksittäisiä dekkarihankintoja vastaan huutele vaan enemmänkin tämänkin toikin kautta heijastuvaa, koko länsimaisen yhteiskunnan vitunmoista rapautumistilaa. Yltäkylläisyydessäkin (jossa me kaikki elämme, älkää edes aloittako) pitäisi edes välillä yrittää löytää jonkunasteinen askeesi. Pientä luopumista.
Knoukka on oikeessa ja reaktioista päätellen osui. Mutta voi olla, että lähti raivolla heräteostoksille.
...onhan kuitenkin olemassa semmonenkin, (tietysti lähestulkoot olematon, mutta kuitenkin), mahdollisuus, että ihan kaikesta eivät ihmiset tälläkään forumilla aina avaudu :frank:
Hyvä seivaus yritys. Onko sulla vielä paha mieli?Meinasin jo vastailla noihin jeesusteluihin, vai mitä itämaan tietäjiä ne nyt onkaan, mutta onneksi ees Mehe ja pari muuta tajusi pointin.
Mutta noi reaktiot! Voi taivahan vallat sentään. Nimeltä ei oo ketään mainittu ja itkua väännetään. On tää nyt kun koko ajan pitäis silitellä toisten selkiä. Ja jos joku asia ja aiheesta närpee niin se on omaa vajavaisuutta. Oliskin perkele, mutta kun tää laiva seilaa ihan väärille vesille.
Ja Jakkeus, moottorisaha ei oo lelu eikä logiikka sun heiniä.
Juu, ja kävin heräteostoksilla. Ruisleipää, maitoa ja Risto Ahdin kirja. Ja lämpö mulle tulee kaupungissa kaukona.
Tästä on vitun hyvä jatkaa. Älkää luovuttako! Illalla lasketaan herneet.
Hyvä seivaus yritys. Onko sulla vielä paha mieli?
Mee kedolle kerää kukkia. Ja ota vaikkapa Teuvo mukaan sinne...
Hyvä seivaus yritys. Onko sulla vielä paha mieli?
Mee kedolle kerää kukkia. Ja ota vaikkapa Teuvo mukaan sinne...
Mutta noi reaktiot! Voi taivahan vallat sentään. Nimeltä ei oo ketään mainittu ja itkua väännetään. On tää nyt kun koko ajan pitäis silitellä toisten selkiä. Ja jos joku asia ja aiheesta närpee niin se on omaa vajavaisuutta. Oliskin perkele, mutta kun tää laiva seilaa ihan väärille vesille.
Oli aika kuumaa vettä...Ei mennä kedolle vaan rankamettään.
Eikä ollu yritys seivailla. Yritin heittää löylyä, mutta osuikin näemmä alalauteen kaverin niskaan.
Oli aika kuumaa vettä...
Juttuhan on niin, että voi sitä herätystä tehdä muuallakin...jos nyt tollaiset herätykset katsoo edes tarpeelliseksi. Materialisteja tässä ollaan kaikki, vaikka muuta yrittettäisiin väittää.