Joo, on kyllä liian korkeaa logiikkaa keskivertokantapeikolle.. ensin vaaditaan suu vaahdossa, mutta sitten ei tehdäkään mitään kun olisi mahdollisuus ilmaista kantansa asiallisesti.Pääministeri sai luottamuslauseen eduskunnalta
julkaistu tänään klo 16:09, päivitetty tänään klo 17:03
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen äänin 117-27. Tyhjää äänesti 40 edustajaa. Äänestys seurasi hallituksen keskiviikkoista vaalirahoitustiedonantoa, johon oppositio ei ollut lainkaan tyytyväinen.
Tyhjää äänestäneet olivat SDP:n edustajia. Viimeisessä äänestyksessä oli vastakkain hallituksen ja kristillisten esitykset. Poissa äänestyksestä oli 15 kansanedustajaa, joista 8 oli hallituspuolueiden edustajia. Heistä 4 oli kokoomuksesta, 2 keskustasta sekä 1 RKP:stä ja vihreistä.
Tiedonannon jälkeinen keskustelu oli keskiviikkona kiivasta. Oppositio katsoi, ettei hallitus vastannut vaalirahakohun aikana nousseisiin kysymyksiin, ja muun muassa SDP:n ryhmäpuheenvuorossa vaadittiin pääministeri Matti Vanhasen eroa.
Vanhanen totesi keskiviikkona, ettei hänen eroamisensa paranna nyt syntyneita haavoja.
YLE Uutiset
Viimeksi muokattu: