Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
McLaren-kuljettajien keskinäistä vertailua aika-ajojen menestyksen perusteella:

2008
Aika-ajojen 1. osio: Heikki 7 - Lewis 11
Aika-ajojen 2. osio: Heikki 8 - Lewis 10
Aika-ajojen 3. osio: Heikki 5 - Lewis 13

2009
Aika-ajojen 1. osio: Heikki 2 - Lewis 3
Aika-ajojen 2. osio: Heikki 1 - Lewis 4
(Espanjan GP:ssa Heikki ei päässyt toiselle osiolle asti.)
(Lewis on 2009 päässyt kolmannelle osiolle 2 kertaa, Kiinan ja Bahrainin GP:ssa, Heikki ei kertaakaan.)

McLaren antoi vuonna 2008 Lewisille vähän ylimääräistä tasoitusta aika-ajojen kolmannella osiolla ajattamalla Heikkiä raskaammalla polttoainekuormalla. Joidenkin arvioiden mukaan Heikki olisi kuitenkin pärjännyt 2008 aika-ajojen kolmannella osiolla jopa hieman Lewisia paremmin polttoainemääriin suhteutettuna. Mikäli näissä arvioissa on perää, voidaan vuoden 2008 perusteella päätellä että Heikki pärjäisi Lewisiin verrattuna sitä paremmin, mitä pidemmälle Heikki selviää aika-ajoissa.

Vuoden 2009 aika-ajojen tulokset eivät välttämättä ole ristiriidassa tämän arvion kanssa. Heikki näyttäisi löytävän parhaat säädöt autoonsa hieman hitaammin kuin Lewis, jolloin McLarenin kadoksissa olleesta vauhdista on aika-ajoissa ollut suhteellisesti enemmän haittaa Heikille kuin Lewisille. Heikki ei ole tänä vuonna päässyt parantamaan suoritustaan aika-ajojen mittaan samalla tavalla kuin 2008, koska Heikki ei ole vielä 2009 päässyt kertaakaan kolmannelle osiolle ja on kerran pudonnut pois toiseltakin osiolta.

Tämä on huolestuttava havainto loppukautta ajatellen. Heikin pitäisi ehdottomasti löytää uutta mojoa aika-ajosuorituksiinsa. Erityisesti Heikin pitäisi löytää jo aika-ajojen ensimmäiselle osiolle yhtä hyvät säädöt kuin Lewisilla, tai muuten saattaa tie seuraaville osioille katketa ja joutuu starttaamaan kilpailuun lähtöruudukon häntäpäästä (kuten Heikille kävi Barcelonassa). Toisaalta mikäli McLaren löytää autoonsa lisää vauhtia muihin talleihin verrattuna, niin tästä saattaisi olle Heikille suhteessa enemmän hyötyä kuin Lewisille -- erityisesti aika-ajojen osalta.

McLarenilla tunnutaan yleisesti uskovan, että Monacon GP:n rata suosii heidän autoaan. Monacossa menestys aika-ajoissa on ratkaiseva, joten täytyy vain toivoa että McLaren kulkee lujaa Monacossa ja Heikki löytää hyvät säädöt autoonsa jo aika-ajojen ensimmäisellä osiolla. Silloin päästäisiin näkemään päteekö tänäkin vuonna viime vuodesta hahmottuva trendi, jossa Heikin suoritukset vaan paranevat jatkuvasti aika-ajojen edistyessä.
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Monacon GP on minusta show tapahtuma ja usein peräkkäin köröttelyä jolle ei omassa arvoasteikossani kovin korkeata moottoriurheilun arvosanaa viitsi antaa. Hauskaa viihdettä se on tietysti ja hienot on puitteet. Kyllähän se parhaimmillaan mittaa kuskien taitoja tietysti koska tarkkana pitää olla koko ajan mutta sattumilla on liian suuri osuus siihen miltä lopputulokset näyttää.
Jos se ei olisi "se legendaarinen Monacon GP" niin tuskinpa sitä edes olisi kalenterissa.
 

Tomppa

Well-known member
Liittynyt
25.6.2001
Viestit
241
Heikki: "Viimeviikkoisen Espanjan GP:n pettymyksen jälkeen olen entistä päättäväisempi saavuttamaan vahvan tuloksen."

Jos Heikki on rakentanut päättäväisyyttään kaikkien tämän alkukauden epäonnistumisten ja pettymysten myötä, alkaa kasassa olla vähitellen sellainen helvetillinen päättäväisyys, ettei kukaan mahda sille mitään.

Toisin sanoen.. turhaa liirumlaarumia taas. Tai sitten, eikö Heikin päättäväisyys ole aiemmin ollut hyvällä tasolla jos hän on taas joutunut sitä kasvattamaan? No joo, noita samoja sanojahan saadaan kaikkien suusta kaiken aikaa, joten ei tässä ole kenellekään mitään uutta.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
McLarenin virallisessa tiedotteessa esitetään tietysti McLarenin virallista liirumlaarumia. Enemmän kiinnostaisi lukea analyysiä siitä, miksi Heikiltä puuttui vauhti Bahrainissa ja Barcelonan aika-ajoissa tallikaveriin verrattuna? Onko ongelmia lainkaan tutkittu? Onko löydetty lääkkeitä?

Lewisin osuudessa sentään kerrotaan miksi McLarenilla ollaan optimistisia Monacon GP:n suhteen:

"There's an expectation that Monaco will be another good circuit for our car package because the combination of low speed corners and absence of any really fast stuff should suit MP4-24."
http://www.mclaren.com/f1season/2009/monaco/preview.php

Eli Monacon radalta puuttuvat ne piirteet, joita kilpailevien tallien autot ovat tällä kaudella pystyneet hyödyntämään McLarenin autoa paremmin. Toisaalta Heikki vähän vihjaa omassa kommentissaan siihen, ettei McLaren-Mercedesin erinomaisesti toimivasta KERS-järjestelmästä ole välttämättä Monte Carlossa samanlaista hyötyä kuin useimmilla muilla radoilla. Vain McLaren ja Ferrari käyttävät KERS:iä Monacon GP:ssa.
 

mn97

Banned
Liittynyt
25.1.2004
Viestit
1707
On vain hyvä, että Heikki on keskeytellyt runsaasti alkukierroksilla. Näin hän ei anna negatiivista kuvaa itsestään köröttelemällä keskikastissa tietoakaan pääsystä pisteille ála Hamilton Barcelona. Näin myös keskittymisenergiaa jää varastoon parempia kisoja varten.
 

Hevimies

Hippaheikkien kuningas
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
986
Sijainti
Savonlinna
Max tämän kauden jaksaa mäkki katsella Heikin toilailuja. Nyt on vauhdin syytä löytyä tai työpaikka menee. Saattaa kyllä mennä muutenkin. Viimekaudella sentään edes aika-ajoissa välähti.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ainakaan tämä testikieltosysteemi ei Heikkiä helpota. Näyttää olevan niin, että Heikki tarvitsee kovasti ajoa, että pääsee auton kanssa sinuiksi.

Tosissaan ykkösiä ajaneista suomalaisista Heikki on heikoin. Kimi, Keke ja Mika omassa kastissaan. JJ ja Salo vähän alempana ja Heikki himppasen jäljessä.
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Auto on edelleen rakennettu täysin Lewisin tuntuman mukaan. Heikin ajotyylille tuo ei vaan istu sen paremmin kuin viime kautinenkaan menopeli. Se on hiukka hankalaa yrittää saada tuosta romusta irti parasta kun ei saa testata ja testaamattomuus näkyy selkeästi myös heikkona itseluottamuksena.

Varmasti Macillä ollaan perehdytty asiaan ja tiedostetaan Heikin ongelmat. Se on helpommin sanottu kuin tehty se korjausliike. Varmasti tästä syystä Heikille on lisätty muutamat tunnit simulaattoriin.

Eihän se kovin vakuuttavaa ole kun perjantain testeissä ei saa sanottua kumpi siivistä on parempi vanha vai uusi. Ei anna koko tiimille kovin hyvää kuvaa ja sillon ollaan pahasti pohjalla.

Pari onnistumista pitäis Heikin saada alle, niin se itseluottamus hieman sieltä palaisi. Heikki kun ei selvästi ole siinä määrin vahva mieleltään mitä esim. Kimi.
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Paremmin Heikki silti on ensimmäiset kautensa suoriutunut mäkillä kuin Kimi. Ei vaan ole vielä palanut loksahtaneet kohdalleen. Kaveri on nopea, tasainen eikä tee pahemmin virheitä. Pitäisi vaan saada täydellinen luottamus autoon ja kaikki irti siitä. Hamiltoniin vertaaminen saa tietenkin Kovalaisen näyttämään F1 fanien silmissä hitaalta, Hamiltonin kaltaista sensaatiota ei ole pahemmin F1:ssä nähty. Asiaa ei kamalasti helpota mäkkärin pyöriminen Hamiltonin ympärillä.
Tuossa joku hevimies puhui Kovalaisen "toilailuista". Voisiko herra täsmentää mitä Kovalainen on toilaiillut?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Paremmin Heikki silti on ensimmäiset kautensa suoriutunut mäkillä kuin Kimi.
Jos nyt kuitenkin vain ensimmäisen kautensa. Toisella McLaren-kaudellaan Kimi oli Schumin pahin haastaja MM-taistelussa, ja vastaavaan Heikillä on vielä tällä kaudella matkaa. Toki syy on autossakin, mutta ensin pitäisi lyödä tallikaveri ja sen Kimi teki.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Jos nyt kuitenkin vain ensimmäisen kautensa. Toisella McLaren-kaudellaan Kimi oli Schumin pahin haastaja MM-taistelussa, ja vastaavaan Heikillä on vielä tällä kaudella matkaa. Toki syy on autossakin, mutta ensin pitäisi lyödä tallikaveri ja sen Kimi teki.
En lähtisi vertaamaan itse Kimi-Coulthard ja Heikki-Hamilton välisiä taistoja. Ensiksikin Coulthard ei osoittautunut Häkkisen aikaan kovinkaan nopeaksi kuljettajaksi (syitä on monia, niitä en kommentoi tässä vaiheessa) sekä Coulthard oli jo uransa ehtoopuolella Räikkösen aikaan, vaikkakin jatkoi uraansa monta vuotta vielä.

Hamilton on äärettömän nopea, joka on osoittautunut olevansa Alonson tasoinen rattimies sekä mestari. Samoin tämäkin kausi on osoittanut, ettei Heikki saa 100% tukea McLarenilta. Osoituksena oudot varikkotaktiikat sekä siipisekoilut.

Tällä en halua missään nimessä alentaa taaskaan Kimin suoritustasoa. Oletinkin, että Kimi lyö Coulthardin McLarenilla, kuten monet mestaritkin ovat tehneet.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
En lähtisi vertaamaan itse Kimi-Coulthard ja Heikki-Hamilton välisiä taistoja.
Silloin on jokseenkin turhaa vertailla Kimin ja Heikinkään suorituksia keskenään. Erilainen tilanne kaiken kaikkiaan. Mutta siitä huolimatta en näe oikein mitään vertailutapaa, jonka perusteella Heikki olisi toisella McLaren-kaudellaan suoriunut Kimin vastaavaa paremmin.
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Silloin on jokseenkin turhaa vertailla Kimin ja Heikinkään suorituksia keskenään. Erilainen tilanne kaiken kaikkiaan. Mutta siitä huolimatta en näe oikein mitään vertailutapaa, jonka perusteella Heikki olisi toisella McLaren-kaudellaan suoriunut Kimin vastaavaa paremmin.
Kyseessä oli ensimmäiset kaudet, ja kuten ensimmäisessä lainauksessa mainitset oli Kimi toisella kaudella selkeästi parempi. Nyt siis vertaat kuljettajien toista kautta Larenilla toisiinsa. En tiiä, mutta kai tässä kun puhuttiin monikossa tarkoitettiin molempia kausia yhteensä, eli jos Heikki vei ykkös kauden ja Kimi toisen niin kumpi on parempi molemmat kauden huomioituna.

Tässäkin tapauksessa toki lopputulos on se minkä yllä mainitset, eli Kimi vie "taiston" tälläkin tavalla tarkasteltuna.
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Onkohan mitään järkeä yrittää vertailla kuskien absoluuttista paremmuutta kun kyseessä on moottoriurheilu. Yksi on parempi yhdessä kisassa, yhdellä kaudella pisteillä mitattuna tai yhdellä kierroksella tai sektorilla ja asioihin vaikuttaa monet tekijät joista valitettavasti paljon kuskia enemmän auto. Kaikki nuo on nopeita ja hyviä ja jokainen toivoo aina vaan nopeampaa autoa allensa.
Tai sitten todetaan tasapuolisuuden vuoksi myös että paras kuski on tällä hetkellä Jenson Button, piste. (vaikka kukaan ei oikeasti edes ole sitä mieltä). :rolleyes:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Paremmin Heikki silti on ensimmäiset kautensa suoriutunut mäkillä kuin Kimi. Ei vaan ole vielä palanut loksahtaneet kohdalleen. Kaveri on nopea, tasainen eikä tee pahemmin virheitä.
Ai jaa, mitäköhän kisoja mä olen katsellut tänä vuonna? Heikki on ollut selkeesti Hämiä hitaampi. Tehnyt pahoja omia virheitä eikä sitä tasaisuuttakaan ole näkynyt ollenkaan.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Heikillä on ollut 2009 selvästi huonompi kauden avaus kuin tallikaverillaan (lukuunottamatta Australian aika-ajoja ja Kiinan kilpailua), mutta vielä on mahdollisuudet olemassa vaakakuppien kääntämiseen toiseen suuntaan. Nythän on ajettu vasta viisi seitsemästätoista GP-kilpailusta.

Lykkyä pyttyyn Heikille Monacossa!
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Kaveri on nopea, tasainen eikä tee pahemmin virheitä.
Nyt on jääny Heikki-lasit pahasti päähän kiinni. Heikki ei ole mitään noista kolmesta. Ei ole nopea, ei tasainen, ja tekee virheitä. Alkukausikin menny penkin alle ja saa edelleenkin Hamiltonilta turpaan säännöllisin ajoin.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Nyt on jääny Heikki-lasit pahasti päähän kiinni. Heikki ei ole mitään noista kolmesta. Ei ole nopea, ei tasainen, ja tekee virheitä. Alkukausikin menny penkin alle ja saa edelleenkin Hamiltonilta turpaan säännöllisin ajoin.
Jos tarkastelee koko Heikin F1-uraa, niin kahdesta viimeisestä olisin kyllä samaa mieltä UsvaaPutkeen kanssa. Heikki on hieman yli kahden vuoden aikana keskeyttänyt omaan virheeseen vain kerran. Tasaisuuttakaan en pitäisi ongelmana - viime kauden pudotukset suorituskyvyssä johtuivat yrityksistä muuttaa ajotyyliä. Sitä vastoin sellaista häikäisevää nopeutta ei ole vielä nähty kuin korkeintaan väläyksittäin.
 

CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
Sitä vastoin sellaista häikäisevää nopeutta ei ole vielä nähty kuin korkeintaan väläyksittäin.
Eikä varmasti tulla näkemäänkään ratkaisevissa paikoissa, eli kilpailuissa, jos McLaren jatkaa tutuksi tullutta taktista linjaansa. :dunno:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös