Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Kuka oli vaatimassa kovalaiselta mestaruutta vuonna 2008?
Kovalaisen avauskisa '07 oli surkea ja eniten heikin omasta mielestä. Siihen aikaan miehellä taisi olla vielä asennetta myöntää olleensa huono. Enää ei kehtaa.

Mitä muuten toi sun yks viesti jossa oli vain ":D" mun viestin jälkeen meinasi?
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Hyvin te pojat väännätte, propsit sille.

Jos puhtaasti pisteiden valossa arvostelee viime kautta, niin tietenkin Heikki näyttää suorastaan surkealta. Mutta kertokaas te jotka Heikkiä pidätte niin huonona, montakos huonoa sijoitusta Heikki ajoi viime kaudella puhtaasti omiin nimiin?

Sanoisin, että jos katsottaisiin viime kaudelta kuskeilta vain kisat, joissa on saanut ajaa koko viikonlopun ilman sijoitukseen vaikuttavia ongelmia, niin Heikki olisi tässä suhteessa keskiarvoisesti varsin korkealla. Laskee miten tahansa, niin useampi kymmenen pinnaa meni Heikiltä tallin nimiin.

Jos Heikillä olisi ollut viime kaudella teknisiä ongelmia yhtä vähän, kuin Lewiksella, niin tuo pistetilasto olisi aika paljon suotuisamman näköinen Heikin kannalta.

Eli kyllä täällä moni Heikkiä haukkuva hakee väkisin niitä haukkumisen syitä katsomatta totuutta silmiin. Viimeisille kahdelle sivulle kirjoittaneista aika moni perustelee mielipiteensä joko erottäin hekosti tai ei ollenkaan. Jotain ihme Kimi vertauksia ynnä muita epäolennaisuuksia viestit. Ryhdistäytykää tai siirtykää oikeasti sinne Suomi 24:n puolelle.
 
Viimeksi muokattu:

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Eli kyllä täällä moni Heikkiä haukkuva hakee väkisin niitä haukkumisen syitä katsomatta totuutta silmiin. Viimeisille kahdelle sivulle kirjoittaneista aika moni perustelee mielipiteensä joko erottäin hekosti tai ei ollenkaan. Jotain ihme Kimi vertauksia ynnä muita epäolennaisuuksia viestit. Ryhdistäytykää tai siirtykää oikeasti sinne Suomi 24:n puolelle.
Se oli ihan itse UP ketä otti tämän Kimin vertailun käyttöön. En tiedä loppuiko häneltä jutut vai miksi lähteä vertaamaan Kimiin. Tämä koko homma on ollutkin melkein forumi vs. UP. Joka ei nyt näe mitään huonoa Heikissä. Viime kausikin aivan loistava, ja tämän kauden alku. Jos Heikki ei olisi suomalainen niin ei kukaan edes kirjoittelisi Heikistä, sen verran näkymätön kaveri hän on.

Mutta muuten ollu hienoa ja kuumatunteista keskusteluja. Hienoa että tunteet vähän nousevat pintaan.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
No, Heikki ei saanut sitä kevyemmän auton taktiikkaa toimimaan. Kovempaa olisi pitänyt päästä. Hamilton pääsi loppustinteillä kevyellä autolla alle 1.29, mihin Heikki ei päässyt. Heikki sanoi itsekin kisan jälkeen, että oli tiedossa, että Lewis saatta päästä edelle, koska kevyen auton taktiikalla on olennaista ohittaa radalla, eika saa jäädä hitaampien taakse jumiin.

Ja vastoin kaikkia odotuksia Lewis onnistui vetämään pehmeillä renkailla puoli kisaa, niitä tuhoamatta ja säilyttäen tasaiset kierrosajat.

Hippi analysoi tässä ketjussa aikaisemmin:

Pettymys on myös, että Heikki oli tällä kertaa selvästi McLarenin hitaampi kuski. Heikin nopeimmat kierrokset olivat viisi tai kuusi kymmenystä Lewisin nopeimpia kierroksia hitaampia.

On tietysti mahdollista, että Kovis olisi vielä pystynyt iskemään viimeisellä ajojaksollaan muutaman nopeamman kierrosajan pehmeillä kumeilla ellei McLaren olisi säätänyt juuri viimeiselle stintille kierroksia Heikin autossa matalammalle tasolle moottorin säästämiseksi. Mutta faktahan on, ettei Heikki saanut kurottua kahden ensimmäisen ajojaksonsa aikana riittävästi eroa tallikaveriinsa, ja niinpä Hämis pääsikin vaivatta livahtamaan ohitse Heikin toisen varikkokäynnin aikana. Siinä vaiheessa olikin sitten jo McLaren-kuljettajien keskinäinen marssijärjestys Turkin GP:ssa ratkaistu. Lewis ajoi kyllä kovemmillakin kumeilla pari kierrosta alle 1.29:n, mihin Heikki ei kyennyt kummallakaan rengastyypillä.
 

#Driver

Well-known member
Liittynyt
27.1.2009
Viestit
66
Eiköhän se suurin syyllinen Kimin ja Heikin ongelmiin ole tässä:




Vaadimme Michelinin takaisin. Kuka tekisi adressin Bernielle?

Ja itse olen myös sitä mieltä että Heikki on mainettaan huomattavasti parempi kuski. Kun kaikki saadaan natsaamaan alkaa tuloksiakin tulla. Voisi Heikin sädekehä olla ihan toisenlainen jos olisi päässyt kisakuskiksi jo 2006...
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Mitä muuten toi sun yks viesti jossa oli vain ":D" mun viestin jälkeen meinasi?
Sitä että yleensä kyllä ollaan sitä mieltä että kilpailematon välivuosi tuolla tasolla on kuljettajalle enemmän haitallinen kuin hyödyllinen. Uran kannalta jopa vaarallinen. Kovalaisen tapauksessa se tietysti oli vain Briatoren taktiikka koska hän tiesi nostavansa Heikin kisakuskiksi seuraavana vuonna. Parempi tietysti testata kuin ei ajaisi ollenkaan mutta on se aika kaukana kisaamisesta.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Niin en asiat muuttuu. Tämän verranko sulla on ymmärrystä näistä asioista? Yhtenä päivänä yhdessä kisassa yksi taktiikka on hyvä, toisessa se sama on huono. Onko siinä jotain uutta?
Viime vuonna täydeksi tankkaaminen ja sen takia takaa lähteminen aiheutti automaattisesti sen että siellähän köröttelit sitten jonossa. Nyt voi vähän enemmän jopa ohitella.
Hetkinen.. -92? No palataan juttuun sit kun sullakin on edes ajokortti.
En ota kantaa Kovalaiseen, mutta sen verran olen samaa mieltä UsvaPutkeen kanssa, että aiemmilla kausilla on tyhjällä tankilla voinut hyökkäillä taaempaa ja parannella sijoituksia, koska autojen vauhdeissa on eroja. Tällä hetkellä autot on tiin tasaväkisiä, ettei ohittaminen ole mahdollista niin helposti.

Esimerkiksi jos viime kausilla lähti 16. ruudusta tyhjällä tankilla, nouseminen pistetiloille oli ihan odotettua kärkiautoilla. Nyt niin ei vaan ole, vaan joudut köröttelemään muiden perässä. Tästä hyvänä esimerkkinä Barrichello vastaan Heikki viime kisassa. Tällä hetkellä raskas auto takana on ihan eri asia verrattuna sellaiseen aikaan kun autoissa oli vauhtieroa paljon. Tällä en todellakaan puolustele Heikkiä tai Lewisia, näkökantani vaan tuohon asiaan.

EDIT: siis siinä asiassa samaa mieltä, että viimekaudella parempi taktiikka ei tarkoita, että se olisi tällä hetkellä parempi.
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1387
Ja edelleenkään siihen olennaisimpaan ei kukaan ota kantaa:
Markkina-arvo.
Täälllä jotkut (siis melkein kaikki) kuvittelevat, että ajotaito ja ehkä säätötaito vain merkitsee. Kyllä merkitseekin, JOS, siis JOS on selvästi tallikaveria nopeampi. Näinhän pääsääntöisesti Suomalaisten kohdalla on historiallisesti ollutkin.
Nico olisi Macilla 100000 kertaa parempi sijoitus markkina-arvomielessä Mersulle. vai kuvitteleeko joku ihan tosissaan, että Heikin avulla myydään Mercedes Benz:jä Saksassa, in Your dreams...
Ai juu, myydäänhän toki Suomessa Heikin ansiosta paljon enemmän; varmaan ainakin 2 kpl :jaska:

UP:lle: olen 52 vuotias, että älä ainakaan minulle yritä sitä haistapaskamilloinsaanajokortinjatulesittentänneuhoamaantemppua.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Minähän tässä toikissa ihan piruuttani dissasin Heikkiä:D UP on vaan niin jotenkin "Ei tollaista voi ollakkaan" hahmo. Sen sanon,että jos ei Heikin suoritukset parane,niin Nico tulee ensi vuonna tilalle. Sad but true:dunno:
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Uskallanko väittää UP, että on Heikillä sitten painava tai kevyt auto Silverstonessa, on Hamiltonilla kuitenkin parempi taktiikka. :ahem:
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Nyt lakkaatte sen kinaamisen ja vänkäämisen ja toisten loukkaamisen - HETI, joka iikka!
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13754
Alatko sinä todella vertailemaan Kimiä Heikkiin? Tässä on syy miksi fanitan Kimiä http://www.youtube.com/watch?v=el7H859G4ug Heikki olisi varmasti nostanut jalkaa:frank:
Kimi olisi voinut tuossa tilanteessa sokkona savusta vain osua suurella nopeuserolla toiseen autoon, ja ura olisi ollut ohi. Kieltämättä moni järkevä kuski olisi varmasti antanut tuon kierroksen olla. En Kimiäkään yleisesti tyhmäksi sano, mutta tuossa tilanteessa se oli selkeä turvallisuusriski.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Offtopic. Nopeasti se silmä on tottunut nykyformuloihin, näyttää ihan omituiselta tuossa 02 videossa Kimin Mäkki, niin ihmeen leveä ja matala takasiipi. :)
 

|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Offtopic. Nopeasti se silmä on tottunut nykyformuloihin, näyttää ihan omituiselta tuossa 02 videossa Kimin Mäkki, niin ihmeen leveä ja matala takasiipi. :)
Offtopikkia myös täältä suunnasta. Omasta mielestäni juuri nuo Kimin aikaiset Mclarenit olivat hienoimpia mitä on koskaan ollut. Tuossa videossa myös melkein vihlasi korvaan tuo V10 moottorin kirkunta.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös