Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

AP56

Well-known member
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
67
Lotus on noususuhdanteessa, Force India laskussa. Sutilkin haluaa pois Force Indialta. Lisäksi Force Indialla maksetaan kuskeille mitätöntä palkkaa Lotukseen verrattuna. ;)
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Lotus on nousussa ja Gascoigne kyllä haalii suhteillaan sinne oikeat tyypit - kuten on jo alkanutkin - taas mukaansa ja menestys tulee sitten joskus. Rellu (tai siis Kubica) on, mielestäni yllättäenkin tänä vuonna onnistunut erinomaisesti, joten kyllä se on hyvä paikka kenelle tahansa keskitallin kuskille, häntäpään talleista nyt puhumattakaan.

Sutil muuten on ihme tyyppi, koska kyllä se vaan on puhunut pysyvänsä Force Indiasssa, vaikka minusta Sutililla on potentiaalia olla Kubican tasoinen kuski vähänkin paremmassa tallissa. Luulis olevan ottajia Sutililla, mutta en ole lukenut, että Sutil itse olisi puhunut muutosta.
 

JamesHunt

Well-known member
Liittynyt
16.1.2010
Viestit
260
Ja kuitenkin Kubica on ajanut sillä Rellulla parempia tuloksia kuin Heikki ja Fisico 2007. Mahtaa Kubica sitten vastaavasti olla kuskina vähintään viisi kertaa parempi.
No Kubica nyt säätää siellä jotain ihan omiaan, Renault on silti ihan paska talli nykyään.
 

Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
Franck Montagny kuka pesi Heikillä rataa heidän ollessaan tallikavereita
Ööö... Mites tuo kuviot nyt oikein meni? Eikös Heikki kisannut GP2:n mestaruudesta tasapäin Nicon kanssa jääden toiseksi. Luulisi tuon näytön olleen viimeinen niitti CV:ssä vakuuttamaan että kaveri on F1-mittainen mies. Mitäs rataa tuo Montagny oli silloin pyyhkimässä...?
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4169
Ööö... Mites tuo kuviot nyt oikein meni? Eikös Heikki kisannut GP2:n mestaruudesta tasapäin Nicon kanssa jääden toiseksi. Luulisi tuon näytön olleen viimeinen niitti CV:ssä vakuuttamaan että kaveri on F1-mittainen mies. Mitäs rataa tuo Montagny oli silloin pyyhkimässä...?
Montagny oli 2005 Renaultin testikuski, osallistuen myös 24h Le Mansin ajoon, mutta en minäkään tiedä miten tämä Heikin GP2-uraan liittyy mitenkään.
 

JamesHunt

Well-known member
Liittynyt
16.1.2010
Viestit
260
Ööö... Mites tuo kuviot nyt oikein meni? Eikös Heikki kisannut GP2:n mestaruudesta tasapäin Nicon kanssa jääden toiseksi. Luulisi tuon näytön olleen viimeinen niitti CV:ssä vakuuttamaan että kaveri on F1-mittainen mies. Mitäs rataa tuo Montagny oli silloin pyyhkimässä...?
Se oli siinä pari kautta ennen GP2:sta. Eli 2004? Sitten Heikki voitti sen luokan itse seuraavana vuonna. Kyllähän se Franck taisi silloin ollakin vuoden Rellun testikuskina mutta Kovis oli niin hauska että se otettiin tilalle, kerto parempia vitsejä.
 
Viimeksi muokattu:

MS12

Well-known member
Liittynyt
1.7.2005
Viestit
630
Niin, tai jos tarkkoja ollaan niin eikö se ainut suomalainen, joka oikein huipputallissa on flopannut ole Heikki. Tietty JJ ´94, mutta siihen liittyykin sitten JJ:stä riippumattomia asioita jo vähän enemmän.
Tiedän, että tätä ei saa kirjoittaa, mutta ei Kiminkään kautta 2008 voi onnistuneeksi sanoa. Ainakaaan kun ajattelee mitä palkkaa hän sai. Niin tietenkin auto suunniteltiin Massalle ja McLarenillä kuskit olivat erittäin tasaveroisessa asemassa etc....:alppu:
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4169
Tiedän, että tätä ei saa kirjoittaa, mutta ei Kiminkään kautta 2008 voi onnistuneeksi sanoa. Ainakaaan kun ajattelee mitä palkkaa hän sai. Niin tietenkin auto suunniteltiin Massalle ja McLarenillä kuskit olivat erittäin tasaveroisessa asemassa etc....:alppu:
Niinno auton "kesän kehitysversio" sopi Massan ajotyyliin paremmin, tosin taisit tuon kieli poskessa sanoa.

Kimiltä kumminkin karkasi huonon onnen takia ainakin Kanadan ja Belgian voitot, joten hieman paremmalla tuurilla, Kimi olisi voinut hyvinkin yltää korkeammalla MM-taistossa.
 

Moss

melkein mestari
Liittynyt
27.1.2008
Viestit
1546
Kimiltä kumminkin karkasi huonon onnen takia ainakin Kanadan ja Belgian voitot, joten hieman paremmalla tuurilla, Kimi olisi voinut hyvinkin yltää korkeammalla MM-taistossa.
Puhumattakaan Ranskan GP:stä. :jaska:
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Joo ensinnäkin oli outoa aikanaan, että Heikki pääsi Renault'lle eikä Franck Montagny kuka pesi Heikillä rataa heidän ollessaan tallikavereita. Sitten tuntui oudolta, kun Heikki täräytti McLarenille.
Montagny oli pyörinyt World Series by Nissan-sarjassa jo pari vuotta siinä vaiheessa kun Kovalainen tuli hänen tallikaverikseen. Montagny on reilut 3 vuotta vanhempi kuin Kovalainen, ja oli ajanut esim. Formula Renaulteja vuodesta '94, Kovalainen aloitti 2001.

Samoten kartingissa, Heikki on 4 vuotta vanhempi kuin Hamilton ja Rosberg, ja oli aloittanut kilpailut 2-5 vuotta heitä aiemmin. Miten kävi kisoissa? Aivan, Heikki pesi pojilla rataa, eivät kerenneet edes samalle suoralle. Sitten Rosberg ja Heikki saapuivat molemmat samana vuonna GP2:een, ja olivatkin aika tasaväkisiä, kalustosta riippuen. On se jännä.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Turun Sanomat arvelee, että Heikki Kovalaisen (ja myös Jarno Trullin) ensi kauden tallipaikkaa joudutaan jännittämään Singaporen GP-viikonloppuun asti. Samassa uutisessa arvellaan myös, että Lotuksella on muutakin tiedotettavaa Singaporessa.
 

pitkäpertti

Well-known member
Liittynyt
7.5.2010
Viestit
81
Niin, tai jos tarkkoja ollaan niin eikö se ainut suomalainen, joka oikein huipputallissa on flopannut ole Heikki.
Kyllähän Keke "floppasi" huomattavasti pahemmin McLarenilla, jäädessään alle kolmannekseen Prostin pisteistä.
 

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
Itse toivon kyllä että Heikki pysyisi Lotuksella. Ensi kaudella auto tulee kummiskii olemaan ihan eritapaus kuin tämä nykyinen on. Lotuksen nousua on kummiskii aika mielenkiintoista seurata ja mikäs sen parempaa olisi kuin että osana siinä touhussa olisi mukana Heikki itse :)
 

Ommk

Active member
Liittynyt
12.7.2010
Viestit
41
Eikös Koviksen edellinenkin soppari Rellun kanssa julkastu Monzassa sillo 2006? Tää ei voi olla sattumaa.
 

Razor

Well-known member
Liittynyt
12.10.2008
Viestit
1230
Luulisin kyllä, että herra kovalainen jatkaa lotuksella. Lotus on kuitenkin sen verta pitkäjänteinen projekti ja voi olla muutaman vuoden päästä mestaruuskamppailussa. Kivahan se olisi myös seurata heikin ajoa renuulla, mutta menetin kyllä oman luottoni heikkiin jo mclaren aikoina. :D
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös