Nyt tulee perjantai-illan ratoksi erityisen huono, mut pakko tämä on kertoa, koska kyseessä on lähitulevaisuuteen sijoittuva tosi tarina.
Albertia pyydettiin isännöimään karaokeiltaa Raumalla. Paikka ei ollut ihan sitä mitä luvattiin, vaan osoittautui nakkikioskiksi. Joka tapauksessa, snagarille kehkeytyi poikkeuksellisen sähköinen tunnelma paikallisten ja maahanmuuttajien ottaessa yhteen karaokebattlessa.
Kioskin luukulle sattui pikkutunneilla raahautumaan myös erään kansainvälisen levy-yhtiön maajohtaja. Hetken suohonlaulua seurattuaan pomo vaikuttui Albertin kyvyistä energisen meiningin ylläpitäjänä. Keikan jälkeen pomo etsi Albertin käsiinsä ja tarjosi oitis tuottajan paikkaa firmassaan. - Mikäs siinä, Albert vastasi iloisesti yllättyneenä. - Hienoa! Nyt ei muuta kuin hittejä tuottamaan!, hihkaisi pomo ja osapuolet löivät vielä kättä päälle sopimuksen merkiksi.
Albert aloitti työnsä levy-yhtiössä inspiraation vallassa ja näyttämisen halua uhkuen. Aika kuitenkin kului eikä hittejä tahtonut syntyä, vaikka Albert oli haalinut levy-yhtiöön liudan värikkäitä artisteja. Kolmen kuukauden jälkeen pomo kutsui Albertin toimistoonsa puhutteluun.
- Kuules, Albert. Mikäs tässä nyt mättää? Konttori muistuttaa Euroviisujen ennakkobileitä, mut yhtään äänitettä ei ole myyty. Pyysin sinut tänne hittejä tuottamaan!
Albert mietti asiaa hetken ja päätteli, että kuulolaitteeseen pitää vaihtaa paristo.