Konsensushakuisessa maassamme tunnutaan vihdoin saavuttaneen yhteisymmärrys siitä, että valtion velkaantumiselle olisi tehtävä jotain. Kymmenen miljardin vuosittainen lisävelka nähdään laajasti edesvastuuttomana. Herääkin kysymys: Miksei mistään onnistuta leikkaamaan? Miksi jokainen esitetty konkreettinen toimenpide nostaa vastalauseiden ryöpyn, vaikka samalla kansan enemmistö ymmärtäisikin leikkausten tarpeellisuuden yleisellä tasolla? Miksi leikata saa kaverilta, muttei missään tapauksessa minulta?
Viime syksynä kyseenalaistin lapsilisäjärjestelmän ja esitin perinteisen kritiikin järjestelmän haittavaikutuksista. Seurauksena vedettiin natsikortti esiin ja alettiin lähetellä tappouhkauksia. Samanlainen tilanne nähtiin kun Elinkeinoelämän keskusliitto ja Perussuomalaisten työryhmä esittivät kukin omanlaisensa maltillisen opintotukien järkevöittämissuunnitelmansa. Heti olivat opiskelijajärjestöt barrikadeilla. Suuresti arvostamani demarin Juhana Vartiaisen varsin maltilliset pohdinnat eläkeikää lähestyvien palkoista poiki samanlaisen reaktion vanhemman väestön keskuudessa.
Normaalisti järkevät ihmiset reagoivat voimakkaalla tunnekuohulla kun leikkaukset kohdistuisivat heidän saamiinsa tukiin tai etuuksiin.
Ilmiötä selittää sosiaalidemokratioille tyypillinen sossupummiasenne, äärimmäinen oikeutuksen tunne muiden rahoihin.
Ihminen pyrkii selittämään parhain päin itselleen positiiviset asiat. Kun saa jotain täysin ansaitsematonta ja saajalle vähemmän välttämätöntä tulonsiirtoa yhteiskunnalta, on ihmisen luonnollinen taipumus pyrkiä oikeuttamaan nämä jotenkin itselleen. ”Kyllä yhteiskunnan on satsattava lapsiin ja opiskeluun, se on minun mielipide”, sanoo sossupummiasenteella varustettu pienen lapsen opiskelijaisä. Hänen mielestään hän on moraalisesti oikeutettu kaikkiin nostamiinsa tukiin, yhteiskunta on ne hänelle suorastaan velkaa. Mutta oliko se tosiaan yhteiskunta, joka harrasti suojaamatonta seksiä tyttö-/poikaystäväsi kanssa, ja eikö opiskeluasi motivoinutkaan halu oppia uutta ja saavuttaa elintasoa nostava tutkinto? Kävitkö kenties kouluakin yhteiskunnan pakottamana?
On tekopyhyyden huippu vaatia julkisen sektorin säästöjä ja ensimmäisenä vaatia ehdoksi, ettei yhteenkään omaan tukeen kajottaisi.
Nykyään sossupummiasenne keittää jo täysin yli. Reaktio minkä tahansa tuen pienentämiseen koetaan tuensaajien puolelta samoin, kun jos taskuvaras yrittäisi viedä lompakkoa. Näissä on kuitenkin vissi perustavanlaatuinen ero. Lompakossasi on itse tienaamiasi rahoja, sinun omaisuuttasi. Sosiaalituessasi sitä vastoin on muiden tienaamia rahoja, siis juuri sitä taskuvarkaan ryöstösaalista.
Aloitetaan omista tuistamme
Usein vasemmalta laidalta kuulee ehdotettavan, että jos et tykkää tuista, ei niitä ole mikään pakko ottaa vastaan. Tämä ei kuitenkaan tunnu kovinkaan hedelmälliseltä strategialta muuttaa maailmaa. Minä esimerkiksi pidän Italian ja Ranskan mallista enemmän, joissa moottoritiet ovat yksityisessä omistuksessa. Koulutuksessa olen vakuuttunut, että parempia tuloksia saisimme Ruotsin mallin mukaisilla koulutusseteleillä. Eipä silti ole järkeä lopettaa teillä ajamista ja koulussa käymistä. Ja vaikka lopettaisinkin, joutuisin edelleen kustantamaan nämä maksamistani veroista.
Parempi tapa saada muutoksia yhteiskuntaamme olisi vaatia rakenteellisia uudistuksia. Päinvastoin kun sossupummiasenteella ajatellen, olisi mielestäni rehellisempää ja vaikuttavampaa aloittaa uudistusten vaatiminen omista tuistaan.
Aloitan vaikka itsestäni: nostan opintotukea, asumislisää ja opintolainaa. Asumislisä on näistä haitallisin tukimuoto, sillä se vain nostaa vuokra-asuntojen hintaa ja lisää asuntopulaa - varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla. Tarpeen vaatiessa olisin aivan hyvin voinut asua kimppakämpässä tai vaikka vanhempieni luona.
Opintotuki on myös haitallinen tukimuoto. Opiskelun pitäisi olla investointi tulevaisuuteen. Tällä hetkellä se sitä vastoin nähdään yhteiskunnan vaatimana pakkona, jonka suorittamisesta koituvasta epämukavuudesta valtio maksaa kuukausittaista ”diskorahaa”. Tämä kannustaakin valmistumisen sijasta notkumaan opiskelijakapakoissa keski-ikään.
Tuettu opintolaina ei sekään ole ongelmaton. Amerikassa se on johtanut ainoana tukimuotona siihen, että moni valmistuu velkaloukkuun rahoitettuaan opintojaan pahimmillaan satojen tuhansien puoli-ilmaisella velalla. Iso osa opiskelijakavereistani on nostanut alle markkinahintaista lainaa ihan vain sen edullisuuden takia ja sijoittanut lainat osakkeisiin. En ole aivan vakuuttunut onko valtion tehtävä tukea kauppatieteiden opiskelijoiden sijoitusharrastusta köyhien veroilla?
Vielä kalliimpia tukimuotoja, joista epäsuorasti hyödyn, on esimerkiksi pakkoruotsi ja ruotsinkielisten suosiminen opintopaikoissa. Tämän voisi lopettaa kokonaan. (Olenkin itse asiassa vuosien ajan ajanut aktiivisesti pakkoruotsin poistamista Kokoomuksen sisällä ja siitä tulikin Kokoomuksen virallinen linja 2010 puoluekokouksessa.)
Haastan lukijat mukaan talkoisiin
Haluaisinkin kysyä blogini lukijoilta: Mistä saamastasi tuesta olisit itse valmis leikkaamaan? Minkä nostamasi tuen olisit valmis lakkauttamaan? Jos vastauksesi on ’ei mistään’ ja mielesi tekee leikata jostain, mikä ei kosketa itseäsi millään lailla, suosittelen lukemaan tämän blogin uudestaan ja kysymään itseltäsi: kärsitkö sinäkin asennevammasta? Oletko sinäkin sossupummiasenteeseen sairastuttama?
Viime aikojen reaktioiden perusteella tuntuu, vanhan laulun sanoja mukaillen: Me ollaan sossupummeja kaikki, kun oikein silmiin katsotaan.