Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus vol. 2

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Ei tuo koske pelkästään Suomea, vaan ihan yhtä lailla kaikkia ns. länsimaita.
Niin se tekee. Jenkit selviää hieman pidempään kun niillä on keskitetty päätöksentekojärjestelmä. Eurooppa romahtaa vähän aikaisemmin jo osin keskinäisiin ristiriitoihin ja kaikkeen muuhun sekavuuteen.
 
McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
Sitä olen itsekin ihmetellyt. Onko sinulla ideoita?
Eiköhän niitä ideoita pitäisi löytyä tuolta Arkadianmäeltä. Tähän mennessä siellä ei ole taidettu tehdä juuri mitään tämän kehityksen pysäyttämiseksi. Pistää jälleen kerran miettimään minkä tahon asioita päättäjämme oikein ajavat, kansalaisten (kuten pitäisi demokratian periaatteen mukaisesti) vai yritysten. Jos Suomessa olisi korruptiota, veikkaisin että jälkimmäinen taho on vahvemmin päättäjiemme mielessä. Onneksi korruptiota ei ole. :eek:
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Eiköhän niitä ideoita pitäisi löytyä tuolta Arkadianmäeltä.
Olet oikeassa, avaimet on siellä. Perusta sille, miksi yritysten ei kannata nykyään Suomessa toimia, on kuitenkin rakennettu monen vuosikymmenen saatossa. Yhden hallituksen on vaikea purkaa kertaheitolla kaikkia niitä rakenteellisia vikoja joita 10 edellistä hallitusta on saanut aikaiseksi.

Yrityksen perustaminen ja ihmisten palkkaaminen sinne töihin on tällä hetkellä Suomessa vaikeampaa, hankalampaa ja kallimpaa kuin lähestulkoon missään muualla maailmassa. Ja jos tähän ei saada nopeasti muutosta niin se on Suomen tuho.

Tämä pitäisi kaikkien Suomessa ymmärtää -siis kaikkien.
 
Viimeksi muokattu:

McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
No voi hyvät hykkyrät. Kieltämättä tuo kommentti antaa hyvät perustelut muille mielipiteillesi.
Ai siis sun mielestä minun ja sinun pitää keksiä ja toteuttaa kuinka tästä noustaan? Mitäs siellä Arkadianmäellä sitten oikein on tarkoitus tehdä?
 
McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
Olet oikeassa, avaimet on siellä. Perusta sille, miksi yritysten ei kannata nykyään Suomessa toimia, on kuitenkin rakennettu monen vuosikymmenen saatossa. Yhden hallituksen on vaikea purkaa kertaheitolla kaikkia niitä rakenteellisia vikoja joita 10 edellistä hallitusta on saanut aikaiseksi.

Yrityksen perustaminen ja ihmisten palkkaaminen sinne töihin on tällä hetkellä Suomessa vaikeampaa, hankalampaa ja kallimpaa kuin lähestulkoon missään muualla maailmassa. Ja jos tähän ei saada nopeasti muutosta niin se on Suomen tuho.

Tämä pitäisi kaikkien Suomessa ymmärtää -siis kaikkien.
Sun lääke olisi siis sama kuin tähän mennessä - ajaa yritysten asiaa kansalaisten kustannuksella. Loistavaa. :wall:

PS. Esim. kaivoksen perustaminen ja pyörittäminen on tällä hetkellä mailman helpointa Suomessa (kts. Napapiirin Kongo -dokumentti). Mitä hyvää siitä on seurannut meille suomalaisille?
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ai siis sun mielestä minun ja sinun pitää keksiä ja toteuttaa kuinka tästä noustaan? Mitäs siellä Arkadianmäellä sitten oikein on tarkoitus tehdä?
Näin juuri. Arkadianmäellä pitää mahdollistaa yrittäminen, mutta yksityisten ihmisten pitää ne ideat keksiä ja toteuttaa.

Nyt ne 200 siellä mäellä tekee vain huonoa työtä keksii jatkuvasti uusia rajoituksia...
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Sun lääke olisi siis sama kuin tähän mennessä - ajaa yritysten asiaa kansalaisten kustannuksella. Loistavaa. :wall:
Mun käsittääkseni ne kansalaiset on töissä niissä yrityksissä -tai aiankin niiden pitäisi olla. Jos ei kelpaa niin kuolkoon minun puolestani vaikka nälkään. Rahat ei kohta enää riitä niiden ruokkimiseen (ja juuri siitä tässä koko ketjussa on kysymys).....
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Sun lääke olisi siis sama kuin tähän mennessä - ajaa yritysten asiaa kansalaisten kustannuksella. Loistavaa. :wall:
Mites sun mielestä kansalaisten tulisi saada toimeentulo? Kaikki töihin julkishallinnon puolelle? Mistäs niille saadaan rahat palkkoihin?

On jokseenkin outo näkemys, että yritysten ja muiden kansalaisten edut olisivat jatkuvasti ristiriidassa keskenään.
 
McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
Eli teidän mielestä mm. veronkierron ja pimeän työvoiman käytön yrityksille käytännössä mahdollistava lainsäädäntö on ihan ok ja meidän kaikkien etu? Tai esimerkiksi valtion suureltaosin omistamien firmojen töiden ulkoistaminen Suomen ulkopuolelle? Ja tuo kaivostoiminnan nollaverokin lienee ihan jees, harmi vaan kun ko. toiminnasta ei jää muuta verotuloa Suomeen kuin työläisten palkoista perittävä vero? Ympäristötuhojen korjaamiseen kaivetaan sitten rahat varmasti meidän kaikkien pusseista, ja jos ei kaiveta, niin saamme nauttia pilaantuneesta ympäristöstä ihan ilmaiseksi. Niin, ja ton Napapiirin Kongo -dokkarin perusteella Suomi vielä tarjoaa auliisti rahaa sylikaupalla ulkomaisten kaivosfirmojen työntekijöiden koulutukseen. Eli käytännössä nuo kaivosfirmat pyörii negatiivisella verolla maassamme. Edellämainitut olivat vain muutamia esimerkkejä siitä miten meillä yrityksien etuja ajetaan kansan etujen kustannuksella. Vastaväitteitä?
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Eli teidän mielestä mm. veronkierron ja pimeän työvoiman käytön yrityksille käytännössä mahdollistava lainsäädäntö on ihan ok ja meidän kaikkien etu? Tai esimerkiksi valtion suureltaosin omistamien firmojen töiden ulkoistaminen Suomen ulkopuolelle? Ja tuo kaivostoiminnan nollaverokin lienee ihan jees
Pimeän työvoiman käyttö on laitonta, siitä koituvat sanktiot ovat aika isot. Veronkierto on laitonta, verojen välttely ei ole. Jos lainsäädäntö mahdollistaa verojen välttelyn, niin se on silloin hyväksyttävä. Jos itse saat valita saatko jostakin hommasta nettona vaikka 3.000,- ja vaihtoehtona on nettona 2.000,-, molemmat täysin laillisesti, niin kumman ottaisit?

On yritys valtion tai minkä tahansa muun tahon omistama, niin sen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajalle, mm kattaakseen siihen sijoitetun pääoman riskin. Jos yritykselle on kokonaisuudessaan edullisempaa, siis hinta, laatu, luotettavuus jne. hankkia ulkomailta, eikä kotimaasta, niin silloin hankitaan sieltä. Se taas on mietinnän paikka, jos järjestään kokonaispaketti kannatti kannattaa hankkia muualta.

Mun mielestä on idioottimaista antaa kaivostoiminnasta mineraalit ilman veroa tai sen luonteista maksua kaivosyhtiölle. Jos sen maksun takia homma ei kannata, niin ei ne mineraalit sieltä maaperästä minnekään katoa, jossain vaiheessa sen kaivaminen on kannattavaa. Kyllä esimerkiksi öljystäkin valtio nappaa osansa niissä maisa mistä sitä sattuu löytymään.
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Mites sun mielestä kansalaisten tulisi saada toimeentulo? Kaikki töihin julkishallinnon puolelle? Mistäs niille saadaan rahat palkkoihin?

On jokseenkin outo näkemys, että yritysten ja muiden kansalaisten edut olisivat jatkuvasti ristiriidassa keskenään.
Pitäisiköhän miettiä ja suunnitella koko systeemi uudelta pohjalta?

Ja ehkä yritysten ja kansalaisten edut eivät jatkuvasti ole ristiriidassa keskenään, mutta ikävän useasti kyllä.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ja ehkä yritysten ja kansalaisten edut eivät jatkuvasti ole ristiriidassa keskenään, mutta ikävän useasti kyllä.
pääsääntöisesti tuo ristiriita on poikkeuksellista. Toki jotakin närästää jonkun yrityksen toiminta, hinnat saisivat olla halvempia ja palkkaa pitäisi maksaa enemmän ja aina ne vitun kapitalistit tienaa liikaa omistamalla yrityksiä.

Kuitenkin jokainen yritys pysyy pystyssä ainoastaan asiakkaiden rahoilla, jos kansalaiset eivät osta yrityksen tuotteita niin lafka menee nurin. Totta kai varsin suuri osa yrityksistä myy tuotteitaan toisille yrityksille, esimerkiksi raaka-aineita, palveluita tms. Mutta jos kansalaiset kypsähtävät jonkin yrityksen toimintatapoihin, niin paine ostaa muualta nousee aikamoiseksi.
 
Mites sovellat tätä vaikkapa tuohon aiemmin mainitsemaani kaivostoimintaan? Luuletko että Suomessa toimivien kaivosten asiakkaita kiinnostaa pätkääkään ettei kaivosalan yritys maksa veroja Suomeen? Tai miten boikotoit vaikkapa työnantajasi tarjoamaa työterveyshuoltoa joka harrastaa verosuunnittelua, menetkö mieluummin omalla kustannuksella hoitoon toisaalle? Veikkaanpa ettei tuo veronkierto työnantajaasi paljoa hetkauta, vaan sitä kiinnostaa vain se mistä saadaan työterveyshuolto halvimmalla.
 
Niinsiis oleellista on se, että työ kohtaa tekijänsä.

Nykyään törmätään tilanteisiin jossa työntekijä haluaa tehdä töitä ja työnantaja haluaa teettää töitä, mutta ammattiyhdistysliike kieltää koko homman.

En minä kannata mitään noista sinun maalaamistasi kauhukuvista.

Minä kannatan tilannetta jossa työntekijä haluaa tehdä töitä ja työnantaja haluaa töitä tarjota ilman, että joku kolmas osapuoli torppaa koko jutun.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Yhteisöveron laskusta seuraa muitten verojen korottaminen. Ei tunnu olevan puhettakaan yritystukien laskemisesta. Kyllä meillä on fiksut päättäjät:eek:
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Yhteisöveron laskusta seuraa muitten verojen korottaminen. Ei tunnu olevan puhettakaan yritystukien laskemisesta. Kyllä meillä on fiksut päättäjät:eek:
Koko vero&tukihöäkkyrä pitäis ajaa alas ja rakentaa alusta alkaen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.

Lienee turha toivo.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Vuonna 1930 kunnilla oli 40 lakisääteistä tehtävää. Vuonna 1970 niitä oli 114 ja nykyisin jo yli 500.
Tuommoista lukemaa tuli vastaan. Toivottavasti 2100 tehtäviä 5000 ja kunnallisäyri tasan 100, jotta edes osa tehtävistä saadaan tehtyä.
 
Ylös