Parasta hyvinvointipolitiikkaa
Pian Suomessa on elintaso, johon meillä ei ole varaa, puuskahti Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten Johansson (HS 14. 10.).
Johansson puhuu näköalapaikalta. Hän johtaa neljästä kunnasta vuodenvaihteessa syntynyttä Raaseporin kaupunkia, joka sekin on ajautunut talousahdinkoon. Jotta kunnallisvero ei nousisi aivan mahdottomaksi, kunnassa on yritetty aloittaa henkilökunnan kanssa neuvottelut säästötoimista.
Mutta työntekijäjärjestöt kieltäytyvät neuvottelemasta. Liittojen edustajat toteavat kylmästi, että jos rahat eivät riitä, niitä saa lisää korottamalla veroja. Raaseporissa on jo päätetty, että ensi vuonna veroprosentti nousee 21:een.
Työntekijäjärjestöillä on Raaseporissa hyvä selkänoja. Kuntaliitoksia on edistetty säännöksellä, jonka mukaan kuntaliitoksen jälkeen työntekijöillä on viiden vuoden irtisanomissuoja.
Raaseporin tapaus on etiäinen siitä, mihin koko maa on menossa. Viiden vuoden irtisanomissuoja antaa Raaseporissa työntekijöille näennäisen turvallisuuden- tunteen. Koko Suomessa puskuri on nopeasti kasvava julkinen velka. Ilman taloudellista kasvua nämä suojamuurit eivät valitettavasti anna minkäänlaista suojaa.
Suomen tulevaisuus näyttää nyt todella huonolta.
Hyvinvointimme on aina tullut viennistä. Se raha, joka tässä yhteiskunnassa kiertäessään on luonut hyvinvointia ja turvallisuutta, sivistystä ja tulevaisuudenuskoa, on virrannut Suomeen ulkomailta.
Suomen vientiteollisuudesta vastaa alle sata suurta tai keskikokoista valmiita tuotteita maailmalle vievää yritystä ja niiden laaja alihankkijaverkko. Viime vuosikymmenellä esiin purkautunut globalisaatio ja nykyinen lama osoittavat vientiin perustuvan elinkeinorakenteen haavoittuvuuden.
Vientiteollisuutemme yritykset tuottavat selkeitä tavaroita: paperia, kartonkia, laivoja, hissejä, koneita, matkapuhelimia. Kaikkiin näihin tuotteisiin liittyy suuri määrä osaamista mutta myös paljon työtä, joka voidaan entistä helpommin siirtää muualle. Kaikki merkittävät vientiyrityksemme ovatkin jo näin tehneet. Vielä ennen nykyistä lamaa ulkomailla avatut toimipisteet eivät vähentäneet työpaikkoja Suomessa, mutta nyt on tapahtunut käänne: Suomesta virtaa teollisia työpaikkoja halvemman kustannustason maihin ja lähemmäksi kasvavia markkinoita.
Parhaimmat vientiyrityksemme ovat osanneet muuttua markkinoiden vaatimusten mukaisesti. Ne eivät enää valmista vain tuotteita, vaan yhä tärkeämpi osa niiden liikevaihdosta ja tuloksesta tulee tuotteeseen liittyvien palveluiden kautta.
Hissiyhtiö Kone ymmärsi ensimmäisenä suomalaisena suuryrityksenä, miten olennainen osa laitteiden valmistusta huoltobisnes on. Sittemmin esimerkiksi Wärtsilä on taitavasti muuntunut pelkästä laitteiden valmistajasta yhä enemmän laivamoottoreiden ja voimalaitosten reaaliaikaiseksi valvojaksi, huoltajaksi ja jopa ylläpitäjäksi. Wärtsilän Vaasan-toimipiste tekee maailmanlaajuista palvelubisnestä.
Tämän teollisen muutoksen seuraavaa loikkaa yrittää nyt puolestaan Nokia. Se ei ainoastaan liitä laitteisiinsa tai valmistamiinsa verkkoihin huoltoa ja ylläpitopalveluita, vaan yhtiö yrittää muuttaa koko tuotteensa palvelutarjottimeksi. Jos Nokia onnistuu tässä, yhtiön osaamisen ydintä eivät ole enää vain matkapuhelimet vaan myös ohjelmistoalustat, joille mobiilipalvelut rakennetaan.
Kvartaali kvartaalilta seuraamme, miten Nokian luihin ja ytimiin menevä muodonmuutos onnistuu.
Teollisuudessamme on tapahtumassa nopea ja syvä murros, mutta muu yhteiskunta tuntuu elävän yhä kummallisessa odotuksen tilassa. On ennustettu, että myrsky tulee, mutta vielä tänään on siedettävä sää.
Elämme kuin syväjäädytyksessä. Velkaa ottaen asiat pysyvät jonkin aikaa ennallaan, mutta päivä päivältä tärkeämmäksi tulee miettiä, miten rahoitetaan koulut, päiväkodit, kirjastot, yliopistot, sairaalat, poliisi ja palokunta, vanhustenhuolto ja eläkkeet. Kuka tämän kaiken maksaa?
Verojen korotus ei riitä vastaukseksi, jos työssä olevia veronmaksajia on entistä vähemmän. Vastaukseksi ei liioin riitä, että korvataan vähenevät vientityöpaikat lisäämällä palvelutyöpaikkoja. Palvelutyöpaikka on pysyvä vain, jos palvelulle on ostaja. Entä mistä saamme palveluille ostajia? Suomen kaltainen pieni ja harvaan asuttu maa, joka on avannut rajansa, ei voi elää kotimarkkinoiden varassa.
Vastaus on ehkä entistäkin painokkaammin, että maailman turuilta meidän on vaurautemme hankittava.
Siksi talouselämän toimintaedellytysten tukeminen on hyvinvointipolitiikkaa. Siksi pääomia pitää voida kartuttaa ja panna tuottavasti kiertämään. Siksi yrittäjyyden pitää olla mahdollisimman helppoa ja kannustavaa. Jokainen uusi tuottava idea on arvokas.
Samalla meidänkin pitää pystyä vastaamaan vakaviin ympäristöuhkiin. Yhteiskuntia on pakko kehittää ilmastonmuutoksen vuoksi.
Tässä luultavasti piilee Suomen suuri mahdollisuus. Puu on yksi ilmastopolitiikan avaimista. Puu ei ole vain paperin raaka-aine, vaan sitä pitää osata jalostaa ja käyttää uusien haasteiden mukaisesti energiantuotannossa, rakentamisessa ja uusien materiaaliratkaisujen etsimisessä. Nyt tuntuu uskomattomalta, että Suomessa on tuhlattu puoli vuosisataa metsäosaamisen etumatkaa vain siksi, että metsävarat alistettiin paperinvalmistukseen. Rakennusyhtiöiden ja kiviainesteollisuuden etunäkökohdat ovat traagisella tavalla estäneet nyt taas ajankohtaisen puurakentamistaidon kehittymistä.
Nokia puolestaan joutuu syntymään uudestaan Suomen ulkopuolella, koska täällä ei ole riittävää ohjelmisto-osaamista.
Talous ei ole vain ahneutta vaan myös toimintaa, jossa yhdistyvät osaaminen ja toiveet, äly ja mahdollisuus.
Jos talouskasvu pysähtyy, emme palaa 1950-luvun onnelaan, vaan meillä on edessämme köyhtyvä, riitelevä, suvaitsematon ja itseensä käpertyvä Suomi.
Paha maa elää.