Kyynel kuin helmi poskelles vierähtää
jäljen jättää ja häviää
surua viiltävää koettaa kai lievittää
turhaan, sillä muisto jää
Yö kanssas valvoo, uneen tuudittaa
sinut kauas kantaa ja tähtiin peittyy maa
Ei takaisin aikaa saata
mennyttä luokseen saada
jokainen vuorollaan sen kokee kohdallaan
Miksi niin paljon kiintyy,
ikuisuus hetkiin jäätyy
tunteita viilentää ei voi kuin aika vaan
*******
Albertilta ja Alexandralta isot osanotot musertavan surun äärellä. Sanat eivät kykene ilmaisemaan tunteitamme.