Jääkiekko Vancouverin Olympialaisissa 2010.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Timmyh
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiina oli edellisissä olympilaisissa kuitenkin muistaakseni neljäs. Nyt taso on romahtanut. Tätä tapahtuu myös miehissä. Kummallisia häviöitä välillä esim. puolivälierissä.

Taso on tosiaan miehiin verrattuna paljon heikompi. Niin nopeudessa, osaamisessa kuin monessa muussa asiassa hävitään. Kyseessä on tosiaan naiset/tytöt.

Muutamissa vastauksissa olikin jo mainittu kuinka fiksua on ylipäätään verrata naisten ja miesten kiekkoa. Webbarin huomio siitä, että naiset kikkailevat enämpi (jotkut taidokkaat) johtuu siitä kun kentällä on tosiaan taitoerojen vuoksi enämpi tilaa. Se tekeekin naisten otteluista katsottavan arvoisia. On enempi leikkimielistä, kuin miesten vastaavat (joissa tila vähissä, taitoerot eivät yhtä suuria).

Pieni korjaus: Naganossa Kiina oli neljäs kuuden joukkueen kisassa, Salt Lake Cityssä seitsemäs kahdeksan joukkueen mukana ja Torinossa porukka ei ollut mukana.

Enkä minäkään naisten tasoa suoraan miesten jääkiekkoon vertaile. Se olisi epäreilua. Mutta kun naisten edustusjoukkueet eivät pärjää edes poikien junioriseurajoukkueille.

Parhaimmillaan naisten jääkiekko onnistuu olemaan viihdyttävää ja vakavasti otettavaa peliä, mutta se on sitä aivan liian harvoin.

No katsopa miesten vastaavista eli neljänsistä olympilaisista (1932)? Puola hävisi Kanadalle 0-9 ja 0-10 ja oli lopputuloksissa neljäs.

Eikä tarvitse todellakaan mennä niinkään pitkälle, kyllä isoja lukuja tulee toisinaan heikompia vastaan. Välillä mietimme miksi tuo ja tuo maa onkaan päässyt heittopussiksi kisoihin.

Tuppaa kuitenkin unohtumaan, että kyllä on meitin leijoniakin aikanaan piesty oikein pahasti. Ja olen - ikävä kyllä - nähnyt sellaista pyöritystä, että oksat pois. Tasoero Suomen maajoukkueen ja Neuvostoliiton/Kanadan/Tsekkoslovakia/Ruotsin joukkueet oli valovuosia. Ihan yhtä paljon, kuin naisilla pahimmillaan nyt.

Naisten jääkiekosta tuli Olympialaji vuoden 1998 Naganon kisoissa. Tuolloin jääkiekolla lajina oli historiaa takana jo yli sata vuotta (Vrt 1932).

Korostetaan nyt vielä sitä, että allekirjoittaneella ei ole mitään naisten jääkiekkoa vastaan, mutta olympialajina se ei ole paikkansa arvoinen.
 
Viimeksi muokattu:
Oli se kyllä ihan rehellisesti sanottuna aika karmeaa katseltavaa kun vilkaisin yhden erän naisten jäkistä viikonloppuna. Jääkiekko ei ole jääkiekkoa ilman kontaktipeliä. Tekeekö tämä nyt minusta sovinistisian? Toivottavasti.

Naisten ja miesten tasoeroa on turha vertailla, kuten hahmo tuossa yllä totesi. Mutta sen verran tahdon kuitenkin vertailla, että kaikkihan varmaankin muistavat Wickenheiserin aka. naislätkän Gretzkyn vierailun suomen kakkosdivarissa pari vuotta sitten. Ei saanut mitään kovin ihmeitä siellä aikaan.

Ei tietenkään voi vaatia tahi olettaa, että naislätkän pitäisi olla samalla tasolla kuin miesten pelin, mutta jotain tasoa siihen touhuun soisi löytyvän kun kerran olympialaji on. Tasoa ja kontaktia, niitä sinne kaivattaisiin.
 
Suomen kentälliset ensimmäisissä harjoituksissa

1. maalivahti: Miikka Kiprusoff
2. maalivahti: Niklas Bäckström

1. Valtteri Filppula - Mikko Koivu - Tuomo Ruutu
Kimmo Timonen - Sami Salo

2. Jere Lehtinen - Saku Koivu - Teemu Selänne
Joni Pitkänen - Lasse Kukkonen

3. Niklas Hagman - Olli Jokinen - Antti Miettinen
Toni Lydman - Sami Lepistö

4. Ville Peltonen - Niko Kapanen - Jarkko Ruutu

7. puolustaja: Janne Niskala (kierrätettään pelin sisällä)
13. hyökkääjä: Jarkko Immonen

1. ylivoima: Olli Jokinen - Saku Koivu - Teemu Selänne
Sami Salo - Kimmo Timonen

2. ylivoima: Niklas Hagman - Mikko Koivu - Tuomo Ruutu
Joni Pitkänen - Janne Niskala
 
Oli se kyllä ihan rehellisesti sanottuna aika karmeaa katseltavaa kun vilkaisin yhden erän naisten jäkistä viikonloppuna. Jääkiekko ei ole jääkiekkoa ilman kontaktipeliä. Tekeekö tämä nyt minusta sovinistisian? Toivottavasti.

Naisten ja miesten tasoeroa on turha vertailla, kuten hahmo tuossa yllä totesi. Mutta sen verran tahdon kuitenkin vertailla, että kaikkihan varmaankin muistavat Wickenheiserin aka. naislätkän Gretzkyn vierailun suomen kakkosdivarissa pari vuotta sitten. Ei saanut mitään kovin ihmeitä siellä aikaan.

Ei tietenkään voi vaatia tahi olettaa, että naislätkän pitäisi olla samalla tasolla kuin miesten pelin, mutta jotain tasoa siihen touhuun soisi löytyvän kun kerran olympialaji on. Tasoa ja kontaktia, niitä sinne kaivattaisiin.
Sovinistisika:thumbdown Kaltaisesi sohvanpohjalta piereskelijät katsovat satavarmasti showpainiakin ja hakkaavat vaimoaan, jos ei kaljaa tule.
 
Sovinistisika:thumbdown Kaltaisesi sohvanpohjalta piereskelijät katsovat satavarmasti showpainiakin ja hakkaavat vaimoaan, jos ei kaljaa tule.

Showpainia en sentään katso, mutta vaimoa hakkaan vaikka kaljaa tulisikin.

Ja ihan vain siksi, kun naislätkä on niin tasotonta.
 
Suomen kentälliset ensimmäisissä harjoituksissa

1. maalivahti: Miikka Kiprusoff
2. maalivahti: Niklas Bäckström

1. Valtteri Filppula - Mikko Koivu - Tuomo Ruutu
Kimmo Timonen - Sami Salo

2. Jere Lehtinen - Saku Koivu - Teemu Selänne
Joni Pitkänen - Lasse Kukkonen

3. Niklas Hagman - Olli Jokinen - Antti Miettinen
Toni Lydman - Sami Lepistö

4. Ville Peltonen - Niko Kapanen - Jarkko Ruutu

7. puolustaja: Janne Niskala (kierrätettään pelin sisällä)
13. hyökkääjä: Jarkko Immonen

1. ylivoima: Olli Jokinen - Saku Koivu - Teemu Selänne
Sami Salo - Kimmo Timonen

2. ylivoima: Niklas Hagman - Mikko Koivu - Tuomo Ruutu
Joni Pitkänen - Janne Niskala

Pitkänen-Kukkonen hyvä laittaa pappaketjun taakse. Eipä tainnut kukaan tällaista ehdottaa. Hagman-Jokinen-Miettinen -kenttä tulee muuten olemaan kusessa omassa päässä Ruotsia vastaan. Kyllä se JJ näyttäisi niin mukavalta tuossa Miettisen paikalla, mutta minkäs teet. Teemuakin vitutti JJ:n pois jättäminen ja varmasti monia muitakin.

Hagman kakkosyyveessä. Hivenen yllätti. Eikö kovakutinen Miettinen (raitti vielä) olisi parempi vaihtoehto? Olisi.
 
mitämitämitä :confused: :eek!:

kuulin että Crosby on loukkantunut. Pitääkö paikkaansa ja mitä tyyppiä tämä vamma edustaa?
 
No se vihdoin alkaa, miesten olympialätkä. Tätä on odotettu. Mielenkiintoisia otteluita heti alkuun, ainakin tämä USA-Sveitsi, etenkin kun kaikki ottelut ratkaisevat siinä mielessä että jokainen maali ja piste on tärkeä kun etsitään lohkokakkosta.

Toivotaan että Suomi menee tappiin asti.

Hope Dies Last
 
Aika hieno eka erä. Sveitsi pisti todellakin painetta. Harmi että jenkit teki avausmaalin, ilman sitä ottelun jatko olisi ollut jännittävämpi.

Nyt pitää odottaa että tämä ampumahiihto loppuu että pääsee katsomaan koostetta tokasta erästä, jonka jälkeen kolmannen pitäisi tulla suorana. En mä ymmärrä miks YLE priorisoi ampumahiihdon lätkän edelle.

Tuleekohan YLE:n lätkälähetyksissä mitään oikeaa lätkästudiota, missä olisi Tapsa ja Keku. Toivottavasti..
 
Miller sähläsi huvittavasti Sveitsin maalin. Kavennus toi veitsiläiset kahden maalin päähän. Harmi vain, että Sveitsin hyökkäyspelaaminen oli ponnetonta ja tylppämäistä. Puolustivat kyllä hyvin ja olivat yllättävän fyysisiä.

Jenkkien peli oli yhtä pelailua. Taisi joku putkimies tosin heittäytyä kiekon tielle alivoimalla. Ajatus ja ajoitukset olivat sekaisin. Ajatus ainakin kolmannessa erässä, joka oli Sveitsiltä vahva.

Vielä pysyi USA:n kortit piilossa. Tätä peliä on turha analysoida, sillä voittoa jenkit haki ja sen sai. Tyylipisteitä ei jaeta.

2:30 Kanada-Norja. Pakko ainakin eka erä katsoa...
 
USA haki lopulta suht helpon voiton Sveitsistä. Alppimaan edustajilla toki oli omat paikkansa laittaa peli oikeasti tiukaksi, mutta he jättivät ne käyttämättä. Niin, ja se ainoa tehty maalikin meni USA:n maalivahdin piikkiin.

3-1.
 
Viimeksi muokattu:
Naisten jääkiekossa Kiinalta tosi kova vastus Suomelle.
Venla Hovilta kuitenkin upea maali toisessa erässä. Puolustusalueelta yksin läpi harhauttaen pari kiinalaista ja hieno maali.

Muutoin aikamoista roiskimista suomen peli. Kiina puolustaa hyvin.

Edit: Ja voittohan sieltä tuli 2-1, mutta Kiinalla tosi kovaa painostusta lopussa ylivoimalla. Ihmettelen miksi Kiina ei ottanut maalivahtia pois?
Anyway.. Tällaisella esityksellä tulee USAlta pahasti turpaan, mutta toisaalta se tulee olemaan täysin erityyppinen peli, jossa puolustus ja Noora Räty ovat avainasemassa. Vastahyökkäyksistä sitten yritetään maaleja. Viimeistelytaitoa tarvitaan, eikä hätäilyjä.
 
Viimeksi muokattu:
Norjalta on odotettavissa hyviä kisoja. 2008 ne pärjäs just kapean kaukalon ansiosta, niin nyt niitten sumppukiekko vois taas toimia. Hyvin pystyivät Kanadaa vielä ekassa erässä vastustamaan, mut sit ikävästi repsahti, mut hyviä tuloksia odotellessa.
 
Niin vain oli Kanadalla nenä tukossa, kun vasta tokassa erässä alkoi vuoto. Enpä kuitenkaan jaksanut katsoa peliä.

Venäjä-Latvia oli juuri niin yksipuolinen esitys Venäjältä kuin odottaa sopikin. Hyvin Latvia silti kampoihin laittoi loppua kohden ja onhan siellä taitaviakin kavereita. Tulevat vielä kiusaamaan ilkeästi Slovakiaa.

Tänään sitten kymmeneltä helähtää ja on leijonan karjaisun aika. Filppula, Pitkänen ja kurpitsa. Huomio edellämainittuihin heppuihin.
 
Ylös