Jaguar myyntiin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Trone
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei tästä ole montaakaa vuotta, kun Fordin pomo haaveili värjäävänsä F1-katsomot vihreiksi samaan malliin kuin ne usein värjäytyvät punaisiksi. Mahtoikohan talli saada montaakaa fania, tai nostiko se Jaguarin myyntiä. Kun isot päätökset tehdään USA:ssa asti (Ford) ja kaikki päätökset mitataan nykyisen vuosineljännestalouden ehdoilla, ei tämä tainnut olla kuin kovinkaan vaikeasti ennustettavissa.

Toivottavasti nyt löytyisi vakavarainen ostaja, jolla olisi kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä. Toivottavasti nyt Ford ei hylkää vielä ralliakin, kuten on annettu ymmärtää.
 
noniin, foorumilaiset, eiköhän kerätä kolehti ostoa varten :ahem:
 
No tämähän oli odotettavissa. Tosin eikös yhdessä vaiheessa meinattu, että resurssit keskitetään rallista ykkösiin. Saas nähdä kuinka käy Fordin rallitallin. Sielä olisi kuitenkin menestyksen suhteen mahdollisuuksia.

Jaguarin resursseilla ei voida kestää noin huonoja tuloksia, joten kummakos tuo kun Ford päätti laittaa pillit pussiin. Mistä tallille ostaja? Siinäpä kysymys. Tallilla on kuitenkin aika hyvät nykyaikaiset tilat. Cosworthin moottoripaja menee siis myös myyntiin. Saadaanko nyt amerikkalainen F1-talli tilalle?
 
patriot sanoi:
No tämähän oli odotettavissa. Tosin eikös yhdessä vaiheessa meinattu, että resurssit keskitetään rallista ykkösiin. Saas nähdä kuinka käy Fordin rallitallin. Sielä olisi kuitenkin menestyksen suhteen mahdollisuuksia.

Jaguarin resursseilla ei voida kestää noin huonoja tuloksia, joten kummakos tuo kun Ford päätti laittaa pillit pussiin. Mistä tallille ostaja? Siinäpä kysymys. Tallilla on kuitenkin aika hyvät nykyaikaiset tilat. Cosworthin moottoripaja menee siis myös myyntiin. Saadaanko nyt amerikkalainen F1-talli tilalle?

Tässäpä olisikin vallan loistava mahdollisuus. Viime aikoina ei vaan ole tainnut kuulua pahemmin uutisia jenkeissä vireillä olevista F1-tallihankkeista.. Ehkä tämän jälkeen kuhina tosissaan alkaa :thumbup:

On muuten aika harvinaisen metkaa miten viime päivinä on tullut aikamoinen tukku suuriakin F1-uutisia...
 
Cosworthan on kova sana jenkkisarjoissa, joten sinällään Fordin moottoripuolelle luulisi olevan ostajia... Muuten iskeytyy hieman liikaa kakkaa tuulettimeen rapakon molemmin puolin. :jaska:

Viime aikoinahan on spekuloitu, että GM haluaisi tuoda Chevroletin tunnetummaksi Euroopassa, korvaten sillä Daewoo-brändinsä eurooppa-autoissa. Fordin kanssa kaupat tekemällä Chevroletilla saataisiin hyvin näkyvyyttä Euroopassa.. Tähän kun vielä lisätään Red Bullin kestounelma jenkkitallista, nii-in:

Red Bull Chevrolet Racing
-Liuzzi
-????


:ahem:
 
Karpow sanoi:
Minardille Ferrarin tehdasmoottorit! :ahem: :thumbup:

Millä rahalla? :o Sauberhan on jo sopimuksen tehnyt, ja tuskin ilmaiseksi tai edes puoli-ilmaiseksi koneitaan sai.. Ei siis voi olla odotettavissa että Minardillekaan niin kävisi. Peter S. tuskin moisesta pitäisi..
 
JJ omaa yhteydet Chevyyn American Le mans piireistä! Ei muutakun JJ takaisin ykkösiin Chevyn ratissa!:D
 
Eikä tämä Fordin kertomat uutiset koske pelkästään F1-tallia, sillä Jaguar autojen valmistus lopetetaan kaikkein perinteikkäimmässä tehtaassa Coventryssä! Jenkit selkeästi näkevät Jaguarin vain yhtenä brändinä jonka Ford omistaa, ja jotka voidaan valmistaa pelkästään jollain Mondeo linjalla. Tätä menoa Jaguarit tehdään jossain Slovakiassa.
 
Trone sanoi:
Cosworthan on kova sana jenkkisarjoissa, joten sinällään Fordin moottoripuolelle luulisi olevan ostajia... Muuten iskeytyy hieman liikaa kakkaa tuulettimeen rapakon molemmin puolin. :jaska:

Viime aikoinahan on spekuloitu, että GM haluaisi tuoda Chevroletin tunnetummaksi Euroopassa, korvaten sillä Daewoo-brändinsä eurooppa-autoissa. Fordin kanssa kaupat tekemällä Chevroletilla saataisiin hyvin näkyvyyttä Euroopassa.. Tähän kun vielä lisätään Red Bullin kestounelma jenkkitallista, nii-in:

Red Bull Chevrolet Racing
-Liuzzi
-????


:ahem:

Klien toiseksi? :) Utopistinen visio, mutta onhan tässä näitä "ihmeitä" jo tapahtunut muutenkin :D
 
Maikkarin versio samasta uutisesta:

---

Jaguar lähtee F1-sarjasta
17.09.2004 14:36


Autonvalmistaja Ford ilmoitti perjantaina, että heidän omistamansa Jaguar-talli poistuu formula ykkösistä kuluvan kauden jälkeen. Ford yrittää löytää F1-tallille uuden omistajan, mutta myös tallin täydellinen sulkeminen on mahdollista.

- Usean kuukauden pohdinnan jälkeen Ford Motor Company on päättänyt olla osallistumasta formula yksi-sarjaan, Jaguarin ja Land Roverin puheenjohtaja Joe Greenwell tiedotti perjantaina.

- Pistämme formula yksi -tallimme myyntiin, Greenwell jatkoi.

F1-toiminnoista vastaava Fordin varapääjohtaja Richard Parry-Jones sanoi, että useampi taho on ollut kiinnostunut F1-tallin ostamisesta. Tallikaupan toteutumisesta ei kuitenkaan ole varmuutta.

- Jos kauppa ei toteudu, niin siinä tapauksessa meidän olisi pakko sulkea kokonaan, mutta emme edes ajattele sitä vaihtoehtoa tällä hetkellä, Parry-Jones sanoi.

- Jotta formula ykkösistä olisi hyötyä Jaguarille, tallin pitäisi pystyä voittoihin. Jaguarilla ei ole kuitenkaan varaa F1-voittojen vaatimiin jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin, Parry-Jones selitti vetäytymistä.

Fordin omistama Cosworth-moottoritehdas pannaan myös myyntiin. Cosworthin asiakasmoottoreita käyttävät tällä hetkellä Jordan ja Minardi.

(MTV3-Reuters)

---

Hiton idiootit. Olisivat pysyneet poissa koko sarjasta, eivätkä ryvettäneet legendaarisen merkin mainetta F1-sarjassa. Toivottavasti ihme tapahtuu ja Jaguar voittaa jonkin sade/romurallikisan kauden kolmessa viimeisessä kisassa. Itsekkin olisin halunnut nähdä Jaguarin voittavan.

No, Ford keskittykööt myymään Jaguareja homoille, kuten Kyllönen uutisoi tässä tannoin joskus Ruutulipussa. F1 ei ole puppelipoikien hommaa... :D
 
Ihmetyttää Fordin politiikka Jaguaria kohtaan.Panostus ykkösiin on ollut minimaalista verrattuna siihen mitä on laitettu likoon rallin puolella.Ei Fordilla ole voitu olla niin naiiveja että uskottiin menestyksen ykkösissä tulevan vain 50% panoksella, muitten ollessa mukana 110%

Miltä kuulostaisi jos Fiat ajattaisi jotain merkeistään rallissa?

Ennen oli mahdollista osallistua menestyksellä yhtäaikaisesti sekä ralliin MM-sarjaan että ykkösiin, nykyään se näyttää aikas mahdottomalta :nope:

EDIT: Loppukauden kolmelta viimeiseltä kisalta odotan kolmea Jaguarin kaksoisvoittoa :thumbup: :thumbup:

Tuon jälkeen ei Fordilla ole munaa edes muistella tallin myymistä :wink: :cool:
 
Viimeksi muokattu:
General FUp sanoi:
Millä rahalla? :o Sauberhan on jo sopimuksen tehnyt, ja tuskin ilmaiseksi tai edes puoli-ilmaiseksi koneitaan sai.. Ei siis voi olla odotettavissa että Minardillekaan niin kävisi. Peter S. tuskin moisesta pitäisi..

No se oli nyt vain tommonen heitto. Itseäni huolestuttaa myös Minardin tilanne. :frown:
 
Maikkarin netissä kyllä luki jotain myös että cosworth menisi myyntiin (ellen nyt aivan väärin muista).

Jotenkin tuntuu siltä, ettei formuloihin missään vaiheessa panostettu kunnolla. Myös rallitallin olemassaolo on ollut vaakalaudalla. Ehkä nyt sitten saadaan ralliin lisää rahaa.

Saa nähdä kuka tulee vai tuleeko ketään paikkaamaan jaguarin jättämää aukkoa. Luulin muuten ettei tota kynnysrahaa enää tarvitse maksaa kun autoja on lähtöruudukossa enää niin vähän. Eikös toi ole peruja tuolta 80-90-lukujen vaihteesta kun talleja tuli ja meni.
 
Karpow sanoi:
No se oli nyt vain tommonen heitto. Itseäni huolestuttaa myös Minardin tilanne. :frown:

Minäkin toivon Minardin selviävän. Ja kenties tämänvuotiset Ferrarin moottorit voisi myydä alennuksella? Tai vaikka toissavuotiset :D Eiköhän nekin jollain nyrkkipajalla saataisi kestämään ne vaaditut kilometrit, jos kerran Forditkin on saatu tällä kaudella olemaan pahemmin paukkumatta :)
 
Tulipa mieleeni, että jos Fiat tosiaan on aikomuksissa höylätä Ferrarin tukea, niin eiköhän jokunen miljoona Minardin suunnalta ihan kivalta tuntuisi vaikkei kaikkea höyläystä korvaisikaan.
 
Onkos nyt sitten tallin mukana myynnissä myös F1-mitat täyttävä tuulitunnelikin. Se nimittäin on mahdolliselle uudelle yrittäjälle välttämätön, jos menestystä aiotaan saada. Äkkiseltään en muista miten Jaguarin osalta nämä autonkehitysasiat oikein ollaan järjestetty.

Uutinen Fordin vetäytymisestä on todella merkittävä. Itse en osannut sitä odottaa tässä vaiheessa, mutta eipä ratkaisua voi minään lyhytnäköisenä pitää. Selvää on, etteivät kustannukset lähivuosina alene ja yhtä selvää on ettei Jaguar nouse voittajaksi ilman merkittäviä lisäpanoksia. Suurelle autonvalmistajalle ei ole sopivaa toimia peräpään valvojana tai edes viimeisenä pisteistä tosissaan taistelevana tallina.

Vaara autojen määrän tippumiseen on nyt todella suuri. Kolme tallia on tällä hetkellä sidoksissa Fordiin ja kaikkien kolmen osalta ratkaisuja pitää tehdä nopeasti, jos ensi kaudeksi aijotaan moottorit löytää. On toki mahdollista, että moottorien tekoa jatketaan samalla nimellä tai jollakin toisella nimellä kuten Peugeotin ja Renaultin aikaisempien vetäytymisten jälkeenkin. Mikään tuskin on kuitenkaan varmaa tällä hetkellä. Pahoin pelkään, että varoitusaika on liian lyhyt myös suurimmalle osalle ostajakanditaateista.

Oma veikkaukseni on, että myös rallitallista luovutaan kauden lopussa. Merkit kattavasti moottoriurheilusta vetäytymisestä ovat olleet ilmassa tähän asti enemmän rallitallin kuin f1-puolen osalta.

---

Minardin osalta en uskalla sanoa yhtään mitään. :frown:
 
Re: Re: Jaguar myyntiin!

Kaktus sanoi:
noniin, foorumilaiset, eiköhän kerätä kolehti ostoa varten :ahem:

Ja koska nimisysteemi on yleensä niin että tuo "F1" esiintyy nimen perässä tulisi tallin nimeksi esim:
Forum F1
Forum F1.fi
F1-Forum F1
F1-Forum.fi F1:thumbup:

tai jotain vastaavaa kuten vaikka FF F1.
:D :D
 
Ylös