Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter on pyytänyt anteeksi Englannin ja Meksikon joukkueilta MM-kisoissa sattuneita tuomarointivirheitä. Hän myös lisää, että videoiden käyttö jalkapallo-otteluissa on otettava uudelleen harkintaan.
Blatter pahoittelee virheitä, jotka syntyivät neljännesvälierissä. Keskustelua herättäneet maalit syntyivät sunnuntain otteluissa. Englannin Frank Lampardin maalia Saksaa vastaan ei luettu maaliksi, ja Argentiinan Carloz Tevezin paitsiomaali puolestaan hyväksyttin.
- Olen esittänyt anteeksipyynnön molemmille joukkueille, Blatter totesi.
Hän myös ilmoitti, että Fifa ”avaa kansion” ja rupeaa tutkimaan videoteknologian käyttöönoton mahdollisuutta. Asiaa puidaan ensi kuussa Walesissa, jossa kokoontuu säännöistä päättävä komitea.
- On selvää, että MM-kisoissa tähän mennessä ilmenneiden kokemusten jälkeen olisi hulluutta olla avaamatta maaliviivateknologian käyttöönoton mahdollisuutta, Blatter sanoi puhuessaan tiistaina valituille median edustajille.
Blatterin mukaan loka- tai marraskuuhun mennessä Fifalla pitäisi olla luotuna uusi konsepti siihen, millä tavalla tuomarit voivat parantaa toimintaansa "korkean tason turnauksissa".
YLE Urheilu - AP - Reuters