Jossittelu on kyllä turhaa, mutta onhan se ihan mielenkiintoista.
Black Leopard, olet kyllä ihan oikeassa.
Mikäli Saksa olisi ollut tarpeeksi voimakas, olisi ollut sen aiempien linjausten perusteella oletettavaa, että Suomi olisi miehitetty mikäli se ei vapaaehtoisesti olisi taipunut Saksan määräysvaltaan.
Suomen onni olikin, vaikka Neuvostoliitto historiankirjoituksessa lukeutuu sodan voittajiin, ettei sitä missään vaiheessa miehitetty! Muutoin tilanne olisi ollut hyvin pitkälle samanlainen kuin Baltian maissa:
Saksalaisten rotukiihkoilu ja kovakourainen hallinto miehitetyillä alueilla, varsinkin Puolassa ja Baltiassa koitui lopulta itseään vastaan.
Aluksihan heidät otettiin Virossa, Latviassa ja Liettuassa vastaan vapauttajina, mutta saksalaisilla ei ollut aikomustakan antaa kansoille itsehallintoa, vaan Ostland (Baltia, Puola ja Valko-Venäjä) alistettiin yhden ja saman miehityshallinnon alaisuuteen, jonka johdossa oli valtakunnankomissaari Hinrich Lohse.
Kuitenin, kun sotaonni alkoi kääntyä Saksaa vastaan, alettiin virolaisten ja balttien kansallisille pyrkimyksille antaa ymmärrystä ja Waffen-SS divisiooniin värvättiin Virosta ja Latviasta vapaaehtoisia SS-divisiooniin. Mm. virolaiset olivatkin monin verroin Suomea pahemmin puun ja kuoren välissä - oli valittava pirun ja perkeleen väliltä: julma natsihallinto tai Stalinin kosto!
Asioitten kulku noudatti hyvin pitkälle samaa kaavaa myös Ukrainassa. Saksan vyöryminen itään nähtiin maassa vielä enemmän pelastuksena. Olivathan kommunistit (Stalin ja juutalaisten johtama NKVD) toteuttaneet ukrainalaisten laajamittaisen kansanmurhan, jossa menehtyi jopa kymmenen miljoonaa ihmistä. Ukraina oli ollut Neuvostoliiton vilja-aita, ja niin se toimi myös Saksalle samoin kuin hiilen ja teräksen lähteenä. Ukrainalaiset, slaaveja kun olivat, olivat kuitenkin ali-ihmisiä eikä aikaakaan kun samanlainen sortohallinto alkoi myös Ukrainassa.
Mitenkään Suomen valtiojohdon ja sotaveteraanien saavutuksia väheksymättä Suomella kävi myös hemmetin hyvä tuuri.