Jyväjemmareiden höpinätoikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja T.K
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Siinä voi tukiaisten päältä vittuilijat ja maanviljelystä ymmärtämättömät sanoa mitä tahansa, mutta se on viljelijälle sydämen ja kunnian asia saada hyvä ja laatuisa sato. Ja kuluttajalle pötyä pöytään. Ei tuolla seuduin oo häävit tunnelmat nyt. Nuoremmat ja velkaiset yrittäjät on oikeasti tiukan ja osa konkurssin edessä.

Juuri näin.
 
Tilannepäivitys: Siikajokivarren talvipotut mätäni veden alle ja varhaisperuna on jo kuokittu sekä myyty. Eli mummolassa on se tilanne, että parin pottusangollisen jälkeen joutuvat ostamaan ruokaperunat itse. Kyllä on erikoinen tilanne kun talosta on myyty varhaisperunaa vuosikymmenet 2-3 kylän kauppoihin. Ei ollu enolle helppoa sanoa kauppiaalle ei oota, sen kuulin äänestä kun viikonloppuna pikkupäissään soitteli.

Ohraa jäi tulvien alle ja meni piloille parikymmentä hehtaaria. Osa tosin saattaa vielä nousta ja kasvattaa jyvää, mutta kannattaako puida. Onneksi ohrasta oli vain pieni osa jokivarressa. Ensimmäiset puinnit ja kuivaukset eno teki jo viikonloppuna siltä osin mitä sai keväällä kylvettyä ennen niitä viikon-toista sateita.

Kaikenkaikkiaan huono kesä ja tappiota tulee aika tavalla. Ja jokivarren pottu menee ohralle, koska siihen maahan jos pottua panee niin ei tule tervettä perunaa vuosiin. Vissiin on varoaikojakin tollasten tilanteiden vuoksi, ne mädäntyneet potut kun kynnetään sinne maahan.

Eno tossa just soitteli. Jokivarren pellot oli puinut isolla seulalla ja osan peltoon. Siis ihan kyntöjen vuoksi. Oli noista korvauksista puhe kun oli käynyt maataloussihteerillä: viljelijän omavastuu on 30%, joka lasketaan kokonaispinta-alasta jossa mukana kesannot ja ihan kaikki. Enolle ei tämä ylity ja todella harvalla tilallisella ylipäätään. Voi sanoa, että Siikajokivarren ja jopa -laakson viljelijöistä ottaa 90% persnettoa ja rajusti tänä vuonna. Se ohrakin mitä nyt on puitu on kosteudeltaan +20% eli siinä saa poltella kallista polttoöljyä useamman tunnin yhtä kuormaa kohden. Mutta eihän siellä vielä kiire ole, syyskuu aluillaan. On sitä puitu lokakuullakin, pitäis vain poutaa.

Mutta tulipahan mieleen, että miten moni ajatteli maatalousministerin luvatessa, että alueen viljelijöille korvataan tulvan tuhot ja rahat on valmiina ja tuhot korvataan. Vitut. Oikea yritystoiminnan logiikkahan tässä on, sitä ei kukaan kiistä, mutta sitäpä harva, varsinkaan kaupunkilainen, tajuaa.
 
Pian ne puinnit alakaa, eikä pelloilla kyllä näytä oikiastaan yhtää hyvältä.
Ne vesisateet vei suuren osan rypsisadosta, ja oikeastaan 15 hehtaaria rypsiä, jokka oli jokirannassa, ja joki tulvi suoraa pellolle, niinku olis järvenrantaa kattellu, kyllä *itutti. Ja se loppu rypsi, joka säästy vedeltä, ei oo kovin hienoa katteltavaa. Voi olla että jouluksi valmistuu, jos silloin on vielä puintikeliä...
Ohra nyt selvis kohtuullisesti, hyvää satoa siitä ei saa vaikka kuinka millaanen taikuri olisi, aakaata laakeeta kun on, jäi vesi makaamaan pelloille osassa paikkaa, tukehduttaen kasvustoa.
Mutta kaurasta taas on tulossa aika mahdottomia, koska Isojoelle ei pahimmat sateet iskeneet samalla voimalla kuin Kauhajoelle, ja kaikki maat viettävät jonnekkinpäin, niin vesi ei jääny pellolle makaamaan, siellä näyttää aiva hyvältä :thumbup:

Knoukkan enolle terveisä, kova paikka...
 
Idioottien kanssa ei informaation lisääminen auta mitään.

Näio!
Änkyröiden kanssa ei nuan muutenkaan kande lähteä debattiin. Loppumaton kierre ja hukkaan heitettyä aikaa. On hyvä tiedostaa, että hullulle vastaaminen poikii poikkeuksetta lisää kysymyksiä.
Ojentamalla tiedonjyvän kusipäälle et saa kiitosta vaan vaatimuksen toimittaa viisi selittävää jyvää, sen jälkeen ämpärillisen, pellollisen jne....
Viisas pääsee vähimmällä kun jättää sen ekan toimittamatta.
Shakkilauta, riisinjyvä, palkkio.
 
Hyvä idea. Win-win. Mutta aina näitä kitisijöitä on, jotka tukiaisten ynnä muiden päälle jaksavat itkeä. Idioottien kanssa ei informaation lisääminen auta mitään.
Näio!
Änkyröiden kanssa ei nuan muutenkaan kande lähteä debattiin. Loppumaton kierre ja hukkaan heitettyä aikaa. On hyvä tiedostaa, että hullulle vastaaminen poikii poikkeuksetta lisää kysymyksiä.
Ojentamalla tiedonjyvän kusipäälle et saa kiitosta vaan vaatimuksen toimittaa viisi selittävää jyvää, sen jälkeen ämpärillisen, pellollisen jne....
Viisas pääsee vähimmällä kun jättää sen ekan toimittamatta.
Shakkilauta, riisinjyvä, palkkio.
Se on juuri noin.

Mutta ainahan sitä voi yrittää idioottiakin valistaa. Pari aika lyömätöntä argumenttia ainakin mun mielestäni on 1) vaikka maanviljelijät antaisivat työnsä tulokset jatkojalostajille ilmaiseksi niin se ei vaikuttaisi lopputuotteiden hintaan juurikaan yhtään ja 2) maatiloja löytyy ostettavaksi sieltä sun täältä eli maataloustuen kultasuoni on kenen tahansa louhittavissa. Sen kun vaan hommaa sen maapaikan ja alkaa kerätä pankkitilille tukia.
 
Miten hyvin Suomen ilmastossa kokapensaat tai oopiumunikot kasvaisivat? Tartteisko paljon maataloustukia, että kannattaisi?
 
Se on juuri noin.

Mutta ainahan sitä voi yrittää idioottiakin valistaa. Pari aika lyömätöntä argumenttia ainakin mun mielestäni on 1) vaikka maanviljelijät antaisivat työnsä tulokset jatkojalostajille ilmaiseksi niin se ei vaikuttaisi lopputuotteiden hintaan juurikaan yhtään ja 2) maatiloja löytyy ostettavaksi sieltä sun täältä eli maataloustuen kultasuoni on kenen tahansa louhittavissa. Sen kun vaan hommaa sen maapaikan ja alkaa kerätä pankkitilille tukia.

Lisään tähän erään haastavan kysymyksen:
Olisitko sinä valmis työskentelemään ilman mitään tietoa tuntipalkastasi ja sijoittamaan tuhansia euroja tietäen, että et välttämättä saa yhtään takaisin?

Paitsi että jokainen maanviljeliä tekee näin.
 
Ylös