Kalle Rovanperä - Pojasta polvi paranee jne

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4959
Sijainti
Parc Fermé
P. Solberg pääsee myös aika korkealle, 5 voittoa 2002 Briteistä 2003 Britteihin, 2003 järjestettiin sopivasti viikkoa aikaisemmin kuin 2002.
Pikatarkistuksella 2000-luvun alkupuolella aika vakio on tuo 3 voittoa 12kk sisään.

Muut, ei mainitut nimet jotka nostan esille 2000-luvun alkupuolelta:
Burnsilla, McRaella ja Panizzilla 2 voittoa
Märtin ja Hirvonen 3 voittoa
Mäkinen ja Latvala, 1 voitto
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Laitetaan tämä uutinen tännekin. Tuossa vielä virallinen lähde.

Kalle siis ajaa 6. - 8. toukokuuta Irlannissa Driftingin em-osakilpailussa. Sarja on siis kovatasoisin mitä Euroopan puolella ajetaan. Sarjaan ei edes pääse ilman riittävää menestystä sekä somenäkyvyyttä jne. Osalla kilpailijoista on tehdasautot ja todella isot ja näkyvät sponsorit.

Muita suomalaisia mukana ovat Lauri Heinonen, Mika Keski-Korpi, Henri Haanpää ja Juha Rintanen. Kalle osallistuu ns. villillä kortilla sarja ulkopuolella. Kallen osallistuminen on valtava onnenpotku DMEC-sarjalle. Upea voitto juuri ajetussa MM-rallissa ja samoilla höyryillä vetämään liippiä asfaltille. MM-rallin uutisten muste ole ehtinyt edes kuivumaan, kun pukkaa jo uutta uutisoitavaa. (y)

Mikä parasta, kilpailu näky Red Bull teeveessä, ilmaiseksi.
 
Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Kalle siis ajaa 6. - 8. toukokuuta Irlannissa Driftingin em-osakilpailussa.
Tämä se on mielenkiintoinen laji, kun täytyy yrittää ajaa mahdollisimman nopeasti mahdollisimman hitaalla tavalla. Jonkinlaista sukua kävelykilpailuille.

"Driftingin perusideana on ajaa sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. "

https://www.is.fi/ralli/art-2000008777276.html
 
mattipuh

Well-known member
Liittynyt
9.8.2009
Viestit
709
Sijainti
Full send

Kyllä ne aika kovaa menee - Ahvenistollakin saa olla jonkinlainen seppä että pysyy drifting-auton perässä..
 
MVRX

Well-known member
Liittynyt
28.10.2017
Viestit
794
Sijainti
Manselainen syrjäisellä etelärannikolla
Kyllä ne aika kovaa menee - Ahvenistollakin saa olla jonkinlainen seppä että pysyy drifting-auton perässä..
Mun mielestä turhaan naureskeltu laji, korkealla tasolla ja oikealla moottoriradalla on vauhdit ja keilojen lähestymiset ihan vetomiehen hommaa. Vähän eri kyydit, kun vertaa parkkispyörityksiin.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
Mun mielestä turhaan naureskeltu laji, korkealla tasolla ja oikealla moottoriradalla on vauhdit ja keilojen lähestymiset ihan vetomiehen hommaa. Vähän eri kyydit, kun vertaa parkkispyörityksiin.
Samaa mieltä, aikaisemmin itsekin vähän naureskelin lajille, mutta nyt on tullut itse seurattua muutamaa Sm tiimiä varsinkin youtubesta ja mielipide muuttunut täysin, Sm puolella jotkut radat ovat vähän hitaanpuoleisia, mutta viime vuonna tuli katsottua yksi em kisa red Bull tv: stä ja taso oli kyllä kova.
 
MVRX

Well-known member
Liittynyt
28.10.2017
Viestit
794
Sijainti
Manselainen syrjäisellä etelärannikolla
Samaa mieltä, aikaisemmin itsekin vähän naureskelin lajille, mutta nyt on tullut itse seurattua muutamaa Sm tiimiä varsinkin youtubesta ja mielipide muuttunut täysin, Sm puolella jotkut radat ovat vähän hitaanpuoleisia, mutta viime vuonna tuli katsottua yksi em kisa red Bull tv: stä ja taso oli kyllä kova.
Barcelonan f1-radalla oon nähnyt paikanpäällä, MM-crossin yhteydessä. Oli kunnon kalusto ja vauhdikasta rataa.
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
995
Menee ihan offtopiciksi, mutta lajin haastavuus monilta osin kiinni sen kilpailullisuudesta eli harrastajamääristä. Käsittääkseni driftingi jo verrattain suosittua. Toki on monesti myös kiinni itse lajista miten se kehittää yksilöä ja ralli varmaan tarjoaa sen monipuolisimman haasteen mitä voi ratti kädessä harrastaa. Mutta pointtina, jos rallikuskeja olisi samanverran kuin jalkapalloilijoita, niin olisiko mille sijoille Kalle Rovenperä silloin kisoissa sijoittuisi. :D Tämmönen hypoteettinen ajatus siis. Siksi sinänsä arvostan esim jalkapallon pelaajia tai golffareita, koska jumalauta on oltava ihan saakelin kova, että pääset edes huippuseuroihin/turnauksiin pelaamaan, koska se seula niistä lajia pelaavista siihen vaiheeseen on ollu jo melko raaka.
 
Yön polkija

Well-known member
Liittynyt
16.12.2012
Viestit
757
Sellainen viikonloppu sitten juuh
- Ensimmäistä kertaa voitto kahdessa rallissa peräkkäin. Saavutus, johon esim. Latvala ei pystynyt kertaakaan uransa aikana
- Uran toista kertaa kokonaiskisan ja Powerin voitto samassa rallissa. Ogier on pystynyt tuohon 20 kertaa, Tänak 5, Loeb ja Neuville 3 kertaa. Rovanperällä startteja pääluokassa on siis 22 tässä vaiheessa.
- 76 pistettä kauden kolmen ekan kisan jälkeen on isoin pistesaldo nykyisen pistelaskun (kaudesta 2017 alkaen) aikakaudella. Aikaisempi paras noteeraus oli Ogierin 66 pinnaa kaudelta 2017
Kovin kauan eivät yllä olleet jutut kerenneet vanhenemaan kunnes tulikin jo aika päivitykselle

- Historian 14. kuljettaja, joka on voittanut 3 rallia putkeen (https://www.juwra.com/stats_longest_driver_win_streaks.html)
- Ogierin jälkeen historian toinen kuljettaja, joka on pystynyt voittamaan kahdessa kisassa peräkkäin sekä kokonaiskilpailun että Power Stagen. Kaikkiaan tämä oli siis jo 3.kerta Kallelle, kun kisavoitto ja Powerin voitto tulee samassa rallissa, eli Kalle nousee tuossa nyt samoihin lukemiin Loebin ja Neuvillen kanssa.
- Luonnollisesti 106 pistettä kauden neljän ensimmäisen kilpailun jälkeen on myös kovin suoritus tällä vuonna 2017 käyttöön otetulla pistesysteemillä. Aikaisempi paras suoritus oli Ogierin 88 vuodelta 2017.
 
Yargon

Member
Liittynyt
9.5.2022
Viestit
5
Kolme peräkkäistä voittoa, kolmella erilaisella alustalla. Siinä sellainen näyttö lopulle kuski porukalle, että en usko sieltä kenenkään nousevan Rovanperää enää haastamaan mestaruustaistelussa. Yksittäisessä rallissa voi sattua mitä vain mutta pitkässä juoksussa Kallen perustekemisen taso on sellainen, että kukaan ei edes täydellä yrityksellä ehdi kyytiin. Hurja kaveri ja vähän käy sääliksi noita Evansia, Tänakia ja Neuvillea joiden edestä se Ogierin lopettamisen myötä avautunut mestaruus ikkuna on lyöty aika tylysti kiinni.
 
dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
377
Hävettää oikein et laitoin tietäjiin Evanssin ek voittajaks. On se Kalle vaan niin älyttömässä iskussa tällä hetkellä! :cool: (y)
 
Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Kolme peräkkäistä voittoa, kolmella erilaisella alustalla. Siinä sellainen näyttö lopulle kuski porukalle, että en usko sieltä kenenkään nousevan Rovanperää enää haastamaan mestaruustaistelussa. Yksittäisessä rallissa voi sattua mitä vain mutta pitkässä juoksussa Kallen perustekemisen taso on sellainen, että kukaan ei edes täydellä yrityksellä ehdi kyytiin. Hurja kaveri ja vähän käy sääliksi noita Evansia, Tänakia ja Neuvillea joiden edestä se Ogierin lopettamisen myötä avautunut mestaruus ikkuna on lyöty aika tylysti kiinni.
Tuskin kuitenkaan voittaa 14 mestaruutta peräkkäin kuten pari Sebiä yhteensä tekivät 😄 Eiköhän tämä kausi ole Rovanperän, mutta varsin todennäköisesti ainakin osa noista mainituista kuskeista tullee voittamaan mestaruuden lähivuosina.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488

Ongelma noille muille alkaa olla ikä jos Kalle alkaa nyt pääsemään titteleiden mukaan. Eikös nuo kaikki ole 87-89 vuosimalleja? Periaatteessa ralliin ei siis vanhoja ollenkaan mutta kovastihan tuo laji tuntuu nuorentuvan koko ajan.
 
Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
522
Sijainti
pk.seutu
Ongelma noille muille alkaa olla ikä jos Kalle alkaa nyt pääsemään titteleiden mukaan. Eikös nuo kaikki ole 87-89 vuosimalleja? Periaatteessa ralliin ei siis vanhoja ollenkaan mutta kovastihan tuo laji tuntuu nuorentuvan koko ajan.
Tänak on 34, Neuville ja Evans 33. Lisätään ryhmään vielä Breen, joka on 32. Todellakaan eivät missään nimessä liian vanhoja vielä pitkään aikaan. Jos motivaatio ja vauhti säilyy ajovuosia voi olla jäljellä noin 5-8 kuskia kohden. EIhän Ogierkaan ole "kuin" 38. Alta nelikymppisinä uransa lopettaneet kuskit taitavat kuitenkin olla harvinaisuus. Siis niin, että on lopetettu omasta tahdosta. Ei esim. sen vuoksi, että tallipaikkaa ei ole irronnut mistään. Ja on tavallaan "pakotettu" jäämään sivuun.
Miten mestaruudet jakautuvat seuraavien esimerkiksi viiden vuoden aikana, on mahdoton arvioida. Siinä on monta muuttujaa. MIten tallien voimasuhteet muuttuvat jatkossa (jos muuttuvat) ja paikkojen jako. Kuka ajaa tulevaisuudessa missäkin.
Tämä kausi, jos Evans ja koko Hyundain tiimi ei saa hommaa jiiriin, näyttää Kallen kannalta todella hyvältä. Mutta ei julisteta häntä vielä mestariksi. Paljon on kisoja jäljellä ja paljon ehtii tapahtua.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
On mahdollista että Hyundai pistää pillit pusiiin mikäli eivät saa autosta ja tiimistä paremmin kilpailukykyistä. Siellä kulmalla maailmaa ns. kasvojen menettäminen on pahinta myrkkyä ja juuri se on kyseessä jos ja kun TGR pyyhkii lattiaa Hyudai Motorsportilla. Sen jälkeen Kalle varmaan nappaa seuraavat 9 mestaruutta putkeen vailla sen suurempaa vastusta. M-Sport voi yrittää laittaa kapuloita rattaisiin mutta kun kyse ei ole tallista joka operoisi täydellä tehtaan tuella, niin vuosi vuoden jälkeen aina vaan vaikeammaksi käy.
Ja jollekin Evansille Kalle ajaa helposti jäljet selkään kun nyt vauhtiin pääsee.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14523
Sijainti
Tampereen lenkki
Yksi hauska tilasto voisi olla myös: montako voittoa 12 kk sisään ensimmäisestä voitosta (ensimmäinen mukaan lukien). Kallellahan on nyt neljä. Loebilla oli kolme, Ogierilla neljä, Tänakilla kolme, Grönholmilla neljä, Kankkusella kolme. Tilaston kuningas on kuitenkin (luullakseni) Carlos Sainz, joka voitti seitsemän kisaa välillä Akropolis 1990 - Korsika 1991.
Kalle pääsi nyt kuuteen voittoon vuoden sisään, kova!
 
ssuvik

Well-known member
Liittynyt
24.5.2022
Viestit
186
Kallella on muuten nyt jo 3 pistettä enemmän, kuin keräsi koko viime kaudella. 145-142
 
Ylös