Kanadan safetycar-tilanne ja Montoya?

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Yhdyn Alleniin tuossa, että McLarenin päättävät tahot olivat (MM-tilanteen ym. huomioonottaen) kiinnostuneempia Kimin kilpailusta ja toheloivat siten Montoyan varikkokäynnin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että Melbournen tapahtumat 1998 olivat seurausta Häkkisen ja Coulthardin keskinäisestä ensimmäistä mutkaa koskevasta sopimuksesta - eikä Ron Dennisin määräyksestä. Jerez 1997 oli sitten kokonaan toinen juttu, mutta sielläkin Häkkinen tuntui vahvemmalta ja nälkäisemmältä, vaikka joutuikin köröttelemään pitkät tovit Coulthardin perässä.
 

Toni_V

Well-known member
Liittynyt
7.12.2004
Viestit
984
Itse en aivan noin varma olisi asiasta. McLarenin taktiikkapuoli kun on monesti ollut todella huonolla pohjalla. Lisäksi puhutaan että heidän hieno radiosysteeminsä ei oikein toimisi.

Joka tapauksessa Juan olisi ansainnut voiton, eikä Kimikään olisi paljoa hävinnyt.
 

DFiaA

I told you so
Liittynyt
7.2.2001
Viestit
14430
kc4197 sanoi:
-1 min : Montoya ajaa n. 2-3 sekuntia Kimin edellä pääsuoraa.
-29 sec : Button ajaa eturenkaansa "mestarien muuriin"
-27 sec : Schumi ohittaa nurmikolle ajautuvan Buttonin
-23 sec : Saapuu virallinen tieto : "keltaiset liput"
- 0 sec : Virallinen tieto vaihdetaan : "SafetyCar"
+ 15 sec : Kimi kääntää radalta varikolle.
+ 25 sec : Turva-auto tulee varikon ulostuloliittymästä radalle.
Näillä ajoilla kilpailun johtaja, Montoya ehti turva-auton edelle ja olis ohittanu kaikki kierroksella jos ei olis tulle varikolle.

Ajoiko Montoya edes sisääntulokierroksensa turva-auton takana kun varikolta tuli melkein tasoihin :confused:
 

kc4197

Polliarvonnassa voittanut
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
813
Re: Re: Kanadan safetycar-tilanne ja Montoya?

J.Heldenview sanoi:
Ajoiko Montoya edes sisääntulokierroksensa turva-auton takana kun varikolta tuli melkein tasoihin :confused:
Kyllä Montoya ajoi sen vajaan kierroksen turva-auton takana ja ampaisi sieltä sisään. Porukka lurautti tankkiin n. 6 sekuntia menovettä ja taas mentiin ... punaisia päin.

Tuota itsekin ihmettelin, että miten se Montoya ei ehtinyt vielä turva-auton edelle kun Kimi kaarsi varikolle - mutta se on ilmeisesti kiellettyä.
Kilpailun johtajan on ilmeisesti jarruteltava ta:n perään, vaikka olisikin ehtinyt sen edelle juuri ennen TA:n tuloa radalle varikon portista.
 
Viimeksi muokattu:

JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
697
Kyllä tuo "stacking" juttu asettaa Lärenin hölmöilyn vielä kummallisempaan valoon. Tuolla systeemillähän ne olisivat ihan helposti saaneet molemmat autot varikolle ja takaisin kaksoisjohdossa. Outoa.
 

triniemi

A.siantuntija ja neuvos
Liittynyt
4.4.2004
Viestit
603
Sijainti
JKL
Tällänen löyty jostain:

"McLaren did not call their leading car into the pits, which was Montoya, even though there was ample time to do so. Either this was a move made on purpose, or one of stupidity. Montoya immediately suspected that the Woking squad did so to give Kimi the win in a hidden team order, as openly using them is not allowed. Only a few laps prior to this, Montoya was told by the team to slow down to which he replied…
“Do you want to screw me?”
Then, when the team failed to call him into the pits he shouted over the radio…
“You f**ked my race!”
-----
McLaren was arguing that there was a misunderstanding over the radio.
“There was too much discussion going on between Juan, his race engineer, his tactician and team management. We informed his crew to stand by, but forgot to tell him to come in. When we did so, he had just passed the pit entrance,” Martin Whitmarsh explained. “The mechanics were really surprised when they saw Kimi coming in and not Juan.”

On siinä varmaan Montylla verenpaine käyny korkeella :D
 

mjsv

Member
Liittynyt
19.4.2005
Viestit
5
triniemi sanoi:
Tällänen löyty jostain:

"McLaren did not call their leading car into the pits, which was Montoya, even though there was ample time to do so. Either this was a move made on purpose, or one of stupidity. Montoya immediately suspected that the Woking squad did so to give Kimi the win in a hidden team order, as openly using them is not allowed. Only a few laps prior to this, Montoya was told by the team to slow down to which he replied…
“Do you want to screw me?”
Then, when the team failed to call him into the pits he shouted over the radio…
“You f**ked my race!”
Et sattuis löytämään linkkiä tuohon tekstiin, kiinnostais hiukan että kenenkähän kirjoittamaa tuo on.
 

triniemi

A.siantuntija ja neuvos
Liittynyt
4.4.2004
Viestit
603
Sijainti
JKL
Ei tietoa, copypastesin ton toiselta keskustelupalstalla ja sielläkään ei ollut lähdettä joten voi olla ihan keksittyäkin. Mut kyllä mulle ainakin tuli huvittava kielikuva tosta päähän :)
 

raakku

Well-known member
Liittynyt
30.4.2002
Viestit
101
Sijainti
imatra
Kyllähän siellä McLarenillakin joku oikeasti kuvitteli Montoyan tulevan ensin sisään, kun Montyn tankkauskoneisto oli esillä. Varsin mielenkiintoista kyllä..
 

Hevimies

Hippaheikkien kuningas
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
986
Sijainti
Savonlinna
raakku sanoi:
Kyllähän siellä McLarenillakin joku oikeasti kuvitteli Montoyan tulevan ensin sisään, kun Montyn tankkauskoneisto oli esillä. Varsin mielenkiintoista kyllä..
Todellakin mielenkiitoista, sillä kimilähän piti olla suunniteltu stoppi juuri tuolla kierroksella. Kimihän suoritti ensimmäisen stopin ennen Juania, joten olisi loogista ottaa hänet ensin myös toiseen stoppiin. Jos näin kerran oli ja molemmat olettamuksistani ovat tosia, niin miksi varikkomiehillä sitten oli Montoyan letku käsissä? Jokuhan tuossa taas kämmäsi, mutta kuka.
 

DFiaA

I told you so
Liittynyt
7.2.2001
Viestit
14430
Hevimies sanoi:
Todellakin mielenkiitoista, sillä kimilähän piti olla suunniteltu stoppi juuri tuolla kierroksella. Kimihän suoritti ensimmäisen stopin ennen Juania, joten olisi loogista ottaa hänet ensin myös toiseen stoppiin. Jos näin kerran oli ja molemmat olettamuksistani ovat tosia, niin miksi varikkomiehillä sitten oli Montoyan letku käsissä? Jokuhan tuossa taas kämmäsi, mutta kuka.
Tuo Kimin suunniteltu stoppi ainakin kuulostaa peitetarinalta. En odottanut varikolle vielä ihan tuolla kierroksella. Olis kiva tietää paljonko ekalla stopilla kumpaankiin mäkkiin tankattiin. Kimin stoppi ainakin oli pitkän tuntuinen ja ajattelin että tankkaavat enemmän ja yrittävät tokan stopin ajaa pidemmälle.
 

triniemi

A.siantuntija ja neuvos
Liittynyt
4.4.2004
Viestit
603
Sijainti
JKL
J.Heldenview sanoi:
Tuo Kimin suunniteltu stoppi ainakin kuulostaa peitetarinalta. En odottanut varikolle vielä ihan tuolla kierroksella. Olis kiva tietää paljonko ekalla stopilla kumpaankiin mäkkiin tankattiin. Kimin stoppi ainakin oli pitkän tuntuinen ja ajattelin että tankkaavat enemmän ja yrittävät tokan stopin ajaa pidemmälle.
Juuri näin mäkin muistelisin. Ekan tankkauksen aikana aattelin että Kimi tulee varmasti 5-10 kierrosta myöhemmin toiseen stoppiin kuin Juan. Joku vois ton ekan stopin pituuden katsoa jos on kisa nauhalla.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Kimin eka varikkosessio kesti 28.238 sekuntia, Juan Pablon 27.691. Ei noissa juurikaan eroja ole; veikkaan, että saman määrän pistivät bensaa molemmille.
 

verge

Well-known member
Liittynyt
26.7.2004
Viestit
287
Re: Re: Re: No mutta...

Timoteus sanoi:
Eipä sellaista sääntöä ole ja sen muotoileminen olisi vähintäänkin ongelmallista. Entäpä jos turva-auto olisi saatu radalle vähän nopeammin ja Montoya olisikin ollut sillä hetkellä radan loppuosan neulansilmässä, sinnekö olisi pitänyt melkein parkkeerata odottamaan turva-autoa?


Siis tuossahan nimenomaan sanottiin "seuraavan kierroksen alusta". Ei se tarkoita edellisen kierroksen loppua.. Ja siis ite viittasin juuri tähän samaan, että on olemassa sääntö (muistelisin), joka kieltää turva-auton ohittamisen (kärkiauton osalta). Joten jos on sanottu, että turva-auto tulee radalle kierroksella 54, niin silloin kärkiauton pitää kierroksen 54 alussa hidastaa niin, ettei hän joudu turva-auton eteen.
Tuo on siis mun ymmärrykseni siitä, miksi Montoya hidasti kierroksen alkupuolella.
 

kc4197

Polliarvonnassa voittanut
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
813
" Tuo Kimin suunniteltu stoppi ainakin kuulostaa peitetarinalta. "

Minusta se ei kuulosta peitetarinalta, vaan pikemminkin tasaiselta 2 pysähdyksen taktiikalta :

Ei tarvita suurtakaan matematiikkaneroutta asian selvittämiseen :
Kun 70 kierroksen kisa jaetaan kahteen pysähdykseen saadaan pysähdyskohdat matemaattisesti osumaan seuraavasti :

1 stoppi kierroksella 23
2 stoppi kierroksella 47 (kisaa jäljellä 23 kierrosta)

Turva-auton radalle tulosta ilmoitettiin kun kisaa oli jäljellä 23 kierrosta.

Minusta tuossa Kimin pysähdyksen ajankohdassa ei ole mitään ihmeellistä. Eka stoppi oli juuri kierroksella 23 ja toinen 47.


EDIT : Ainakaan maikkarin kuvassa ei seurattu Kimin tankkausta vaan Alonson. Vaikea tehdä mitään päätelmiä siitä kuinka kauan tankkiin ainetta lorotettiin ensimmäisellä pysähdyksellä.
 
Viimeksi muokattu:

Ferrari 4ever

Well-known member
Liittynyt
12.8.2001
Viestit
2669
Sijainti
Saarimaa
Jos Kimi Räikkösen stoppi oli peitetarina, kuten tuo letkusekoilu antaa ymmärtää, tekee se Räikkösestä valehtelijan.

Valehtelija, jonka vuoksi Mclaren pilasi viikonlopun nopeimman kuljettajan kilpailun. Kiinnostavaa myös, että Mclarenin väki kehoitti Kimiä pitämään suunsa tukossa kun ruutulippu oli jäännyt taakse.

Now where have I heard that before.... :wink:
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ferrari 4ever sanoi:
Jos Kimi Räikkösen stoppi oli peitetarina, kuten tuo letkusekoilu antaa ymmärtää, tekee se Räikkösestä valehtelijan.

Valehtelija, jonka vuoksi Mclaren pilasi viikonlopun nopeimman kuljettajan kilpailun. Kiinnostavaa myös, että Mclarenin väki kehoitti Kimiä pitämään suunsa tukossa kun ruutulippu oli jäännyt taakse.

Now where have I heard that before.... :wink:
Menee vähän provon puolelle.:D
 

Ferrari 4ever

Well-known member
Liittynyt
12.8.2001
Viestit
2669
Sijainti
Saarimaa
No mitä nyt hieman purin vanhoja patoutumia. Olisi kuitenkin kiva saada tietää, että millainen se keskustelu Montoyan ja tallin välillä kokonaisuudessaan oli. Muistissa kun on yhä tuo Ranskassa ajettu kilpailu, jossa tunteet nousivat kolmanteen potenssiin.
 
Viimeksi muokattu:

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
JPM ei ehtinyt varikolle sen takia, ettei kuullut käskyä ajoissa joko omaa huolimattomuuttaan, huonon kuuluvuuden, tallin huolimattomuuden tai hitaan komentoketjun takia. Niin typeriä McLarenilla ei kuitenkaan olla, että kyse olisi ollut harkitusta järjestyksen manipuloinnista.

Jos syy oli McLarenissa, talli ryssi Montoyalta johtopaikan ja 2-4 mm-pistettä (jonka olisi ehkä voinut oikaista myöhemmässä vaiheessa), JPM töpeksi itse loput. Mutta tasapuolisuuden vuoksi: montakos mm-pistettä Juan-Pablo on kauden aikana, mm. Monacossa, Montrealia nyt unohtamatta, ryssinyt McLarenilta?

Jos tuosta tulee joku särö Montyn ja McLarenin suhteeseen, niin luottamusta JPM:n ja McLarenin välillä ei ole koskaan ollutkaan.
 
Ylös