KKWCS: säännöt ja hallitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Cmoney
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olisko mahdollista että ensi kaudelle ei olisi tiimin koon suhteen rajoituksia vaan tiimipisteet laskettaisiin pisteet/kuskilkm perusteella, eli ihan keskiarvo per kisa tiimille?

Esimerkkinä että mulla ja abc:lla ei ole mitään mahiksia muita tiimejä vastaan kun kuskeja on vain kaksi.

Toisaalta jos kaikki Trelaiset haluttaisiin yhteen tiimin, se ei käy kun max kuskimäärä on neljä.

Perusteluna tälle nykyiselle tiimien pisteenlaskulle taisi olla se, että haluttiin pitää tämä mahdollisimman simppelinä. Muistetaan kuitenkin tiimisarjan tausta: Se lähti Felipen paskasta läpästä kehittymään ja ko. sarjan vakavuusaste lienee edelleen samalla tasolla. Sun tiimi (jonka nimeä en muista) ja Team 107 lienee myös ainoat, joissa on jonkin sortin tiimihenkeä. Muita koko tiimijuttu ei taida pahemmin edes kiinnostaa?
 
Kyllä mua jonkunverran, ja vähän harmikin että ilmoittautumiset jäivät niin vähiin. En siispä osaa sanoa tiimisarjan tulevaisuudesta paljoakaan just nyt.
 
Kyllä mua jonkunverran, ja vähän harmikin että ilmoittautumiset jäivät niin vähiin. En siispä osaa sanoa tiimisarjan tulevaisuudesta paljoakaan just nyt.

Kyllä mua ainakin tiimikisa kiinnostaa. Ja eikös noista keskiarvojutuista luovuttu siksi, että se johtaa tilanteeseen jossa kuskista on tallille vaan haittaa:

Turku Rico Lahti 2013 19 + 14 + 9 = 42
vrt
Turku Rico ka. 14
Matti & Teppo ka. 16,5

Se ainakin tappaa mielenkiinnon tiimikisaan jos tietää läsnäolollaan laskevansa tallin pistekertymää.
 
Sun tiimi (jonka nimeä en muista) ja Team 107 lienee myös ainoat, joissa on jonkin sortin tiimihenkeä.

Jakkues tulossa keski-ikään kun ei nimimuisti pelaa :D Voi voi, tämä päiväkin piti elää :)

Jep, tämä on kyllä se kausi kun olen omalta osaltani kerrankin panostanut että tiimi pärjää eli jaan kaiken sen vähän osaamisen mitä tiedän että päästään samalle tasolle ja siitä muut ohikin jossain vaiheessa. Salakisoja ajetaan ahkerasti ja etukäteisbriiffit tehdään salaharkkoineen. Homma on toiminut 100% hienosti.

Mitään mahiksia meillä ei ole sieltä häntäpäästä kuski aakkosen kanssa, mutta ei olla sorruttu siihen että porukkaan otettaisiin vain laskelmoidusti top-kuskeja, vaan kuskeja joita aktiiviajaminen kiinnostaa. Meitä on nyt tasan kaksi.

Siksi FW:n heittoon "Se ainakin tappaa mielenkiinnon tiimikisaan jos tietää läsnäolollaan laskevansa tallin pistekertymää.
" (jos pistelasku muuttuisi) sanon että vaihda tiimiä siinä tapauksessa!

Itse haluan ajaa tiimissä jossa kaikkia homma kiinnostaa, reenataan ahkerasti ja jaetaan kaikki kikat, temput ja jutut mitä ikinä osataan ja kisoissa ilmi käy, porukalla. Etenkin reenausahkeruutta (sisältäen muunkin kuin ajamisen) arvostan kovasti.

T: Kuntovalmentaja Ä. R. Jylä :D
 
Mä en halua vaihtaa tiimiä kun Matti ja Teppo sekä se kolmas tyyppi (mikäsenytoli) on se tiimi johon olen leimaantunut.
 
Mä en halua vaihtaa tiimiä kun Matti ja Teppo sekä se kolmas tyyppi (mikäsenytoli) on se tiimi johon olen leimaantunut.
Sama, vaan tuntuu että semmoista tiimikaverihenkeä on kyllä rakentunut. tmoi sopisi kanssa hyvin kuvaan, mutta mies ei juuri löydä radoille.
 
Jos säännöt säilyy samana, kaks kuskia mahtuu ens kaudeksi mukaan lisää Lasol Manse GP:hen. Ajotasolla ei väliä, into ajamiseen on edellytys.
Aikainen ilmoitus, mutta tämä on markkinointitragedia ;)

"Silly Season" on siis alkanut ja kuskimarkkinat!
 
Kyllä mua ainakin tiimikisa kiinnostaa. Ja eikös noista keskiarvojutuista luovuttu siksi, että se johtaa tilanteeseen jossa kuskista on tallille vaan haittaa:

Turku Rico Lahti 2013 19 + 14 + 9 = 42
vrt
Turku Rico ka. 14
Matti & Teppo ka. 16,5

Se ainakin tappaa mielenkiinnon tiimikisaan jos tietää läsnäolollaan laskevansa tallin pistekertymää.

Järkevämpi ratkaisu olisi se, että kotio jäävän tulos laskettaisiin mukaan myös. Neljä kuskia 19+14+9+0=42, jaetaan se 4:llä..........10,5

Olis kyl ollut ansaittukin pistepotti. sen verran reisille meni.
 
Järkevämpi ratkaisu olisi se, että kotio jäävän tulos laskettaisiin mukaan myös. Neljä kuskia 19+14+9+0=42, jaetaan se 4:llä..........10,5

Mutta jos ei jää kotio vaan on esim. mökillä. Kuinka se huomioidaan?
 
Tai kisakohtaisesti vain tallin kahden parhaiten sijoittuneen pisteet lasketaan mukaan?
 
Tai kisakohtaisesti vain tallin kahden parhaiten sijoittuneen pisteet lasketaan mukaan?

Tai sitten että ennen kisaa tiimit ilmoittavat kaksi kuljettajaa jotka keräävät pisteitä tiimille. Kaikkia tiimejä ei varmaan vain vittuakaan kiinnosta tiimipisteet, joten eivät varmaan välitä tuota ilmoitusta tehdä.
 
Tiimikiinnostuksenhan huomaa tiimien määrästä. Se on viisi.

Kahden parhaan pisteiden huomioiminen kuulostaa kuitenkin aika hyvältä ehdotukselta.
 
Tiimikiinnostuksenhan huomaa tiimien määrästä. Se on viisi.

Kahden parhaan pisteiden huomioiminen kuulostaa kuitenkin aika hyvältä ehdotukselta.

Kahden parhaan huomioiminen voisi olla ihan ok, ei vastustusta täältäkään.
Ehkä toi etukäteen nimeäminen olisi siihen fiksuin homma niillä tiimeillä joilla on useampi kuski tallissa...
 
Miten jos oliskin niin että tiimin kahden huonoimman kuskin pisteet lasketaan kisakohtaisesti? Siis olette niin hyviä kuin heikoin lenkkinne. Tämän pitäisi parantaa tiimihenkeä ja pienentää 4 henkisten tiimien etulyöntiasemaa verrattuna 2 hengen tiimeihin.
Sitten vielä tiimisarjan arvostusta lisättäisiin jollain hyvällä palkinnolla.

Toimii jos tiimien kokoonpanot pysyvät rehdin urheiluhengen mukaisina (ei supertiimejä, joissa on vain kärkikuskeja). Edit: Kuskit luokiteltaisiin aiemman menestyksen (kkwcs tai muut sarjat) mukaan eri kategorioihin ja tiimissä saisi olla korkeintaan yksi parhaan kategorian kuski.
 
Viimeksi muokattu:
Liekö mahdollista kieltää miten tiimit muodostuvat? Paras että ne muotoutuvat kuten muotoutuvat.

Minusta Andyn ehdotus on paras tähän mennessä.
Lisää kyllä töitä pisteiden laskijalle.

Mutta ei kai tätä huutoäänestyksellä päätetäkään, mutta toivottavasti 2014 hallitus lueskelee näitä juttuja sitten ajallaan.
 
Liekö mahdollista kieltää miten tiimit muodostuvat? Paras että ne muotoutuvat kuten muotoutuvat.

Samaa mieltä. Toki ns. super-tiimien olemassaolo on vähän huono homma, mutta aika keinotekoiseksi menee jos pitää väkisin jonkun liittyä johonkin ...

Entäs jos tiimissä ei ole yhtään parhaan kategorian kuskia? :wall:
Eihätää ette ole yksin :D
 
Entäs jos tiimissä ei ole yhtään parhaan kategorian kuskia? :wall:

Auts... niinpäs muuten onkin :D

Lisäidea: mitäs jos tiimit oliskin vain kahden kuskin tiimejä kuten ähväykkösissä? Pistelasku helppoa, vanhat tiimipaidat menis kyllä osin UFF:ffääffään, mutta paita- ja logokauppiaille koittaisi kissanpäivät ;)
 
Ylös