OoPee
Nuori ikäisekseen
Mun pitää kohta lähteä tai olis pitäny jo aikoja sitten, mutta tää on nyt sen verran tärkeä, että en malttanut. Tässä viimeisin ehdotus. Korjailkaa jos on korjattavaa.
F1-Forumin keskusteluyhteisön puolesta haluamme ottaa osaa suureen suruunne.
Tunsimme Timon F1-Forumilla nimimerkillä Tose. Hänen poismenonsa kosketti syvästi myös meitä, vaikka vain muutamat meistä olivat tavanneet hänet henkilökohtaisesti. Timo tuli kuitenkin kaikille hyvin läheiseksi lukuisten valokuvien ja kertomusten myötä. Jaoimme hänen kanssaan yhdessä myös isoisäksi tulemisen riemun onnellisen vaarin esitellessä ylpeänä jälkikasvuaan.
Timo oli miellyttävä ja arvostettu keskustelukumppani. Hän ei koskaan suhtautunut muihin väheksyvästi vaikka saattoikin olla eri mieltä ja muita paremmin asioista perillä.
Hän oli vuosikaudet näkyvä ja pidetty henkilö forumillamme. Tulemme aina muistamaan hänet ystävänä, joka pyyteettömästi ja mielellään auttoi meitä muita jopa silloin, kun emme apua edes osanneet odottaa.
Timoa syvästi kaivaten
www.f1-forum.fi