Kotimaisten rallien historia

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Luulis että 43 vuotta sitten yleisöltä kielletystä pätkästä voisi jo nyt saada jotakin infoa julkaista, jos sellaista jostakin löytyy.

Toki heti alkoi kiinnostaa että jostakin löytyy tai voisi löytyä kartta. Itselläni oli tiedossa vain se että pätkä on ajettu, (Kiitos DC:n VM-arkistojen. DC:ltä sain myös kyseisen rallin kartan) pätkän nimi ja pituus ei ollut ennaltaan tiedossa. Kartasta pystyy aika helposti päättelemään mikä pätkä voisi olla kyseessä, mutta en ole sitä sinne ruvennut piitämään kun tarpeeksi varmaa tietoa en ole löytynyt.

En minä ketään voi kieltää ja siitä suutu jos joku rupeaa piirtämään ralleja, jotka ovat ns."minun alueellani", päivastoin olisin aivan helvetin iloinen jos joku jolta löytyisi jokainen Pohjanmaalla ajetun rallin kartta, lisäisi ne rmapsiin sekä korjaisi/täydentäisi jo olemassa olevia karttoja.

Tuollainen yhdeistelmä voisi olla myös Peltomaa pitkänä tai Naarajoki/Allinen-Ooperi.
Oikeen sut tunnistin, ei pienestä hätkähdä, vaikka vähä "kurmoottaas"

Pätkä tunnetaan Pohjanmaan ralleissa myös nimellä Jaakkoolaa ja sitä vähän orottelin että ehdottaisit. Välille Jaakkola-Liipantönkkä kun piirttää paksummalla, niin se on sama tieto, mitä mun yhdessä karttaversiossa on piirretty. Oletan että se on juurikin tuo puuttuva. Ainakin se sopis reittinsä puolesta (Ehdottamasi Troihari sopiis kanssa). Saattaa olla että tuloksista löytyys lisää varmuutta asiaan.

En minä ole missään sanonut että olen kiinostunut piirtelemään karttoja Rmapsiin tai ettei niitä kuka tahansa saa piirtää. Korjaan, tai siis ehdotan, kun sille päälle satun. Se kyseenä olevan rallin syherö on muuten Kapernaumi. Paikallisena tiedät mistä on kyse.

Sen verran oot paremmin kuusalla, että annan sellaasen vinkin että kysees on vuoden 73 ralli. Kun oikeen penkoo nettiä, niin sihen löytyy PP. Ihan ei vielä osu, mutta jos saataas yhteenen näkemys, niin julistetaan se voittajaksi.

Jokainen vähänkin asiaan vihkiytynyt on hankkinut kaikki VM:t ja sääntökirjat. Niistäkin löytyy, mutta ne mitä kyselen ei niistä löydy.
 
Sun_0)))

Well-known member
Liittynyt
22.7.2020
Viestit
155
Sijainti
Etelä-Pohjanmaa
Se kyseenä olevan rallin syherö on muuten Kapernaumi. Paikallisena tiedät mistä on kyse.
Omissa tiedoissani tuo pätkä on nimetty sponsorin mukaan Scan-Syheröksi, joten olen poistanut siitä vain tuon sponsorin nimen edestä, koska rmapsin admini ei pidä sponsoroiduista pätkien nimistä. Toki voi olla että tuo pätkä on tiekirjassa ollut nimellä kapernaumi.
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Omissa tiedoissani tuo pätkä on nimetty sponsorin mukaan Scan-Syheröksi, joten olen poistanut siitä vain tuon sponsorin nimen edestä, koska rmapsin admini ei pidä sponsoroiduista pätkien nimistä. Toki voi olla että tuo pätkä on tiekirjassa ollut nimellä kapernaumi.
Ohjelmalehtisessä on juuri tuo nimi (Scan-Syherö). Olisko ollu niin, että Scan-auto olisi ollut sponsorina ko pätkälle? Perimätiedon mukaan se olisi ajettu "uudella uljaalla" Kapernaumin teollisuusalueella, ns. yleisö-EK. Kyllä sinne tuollaisen 700m EK:n saa (helposti) aikaiseksi.

Jos nyt jotain poimii, niin tämä ralli oli Kankkusen ensimmäinen Pohjanmaaralli (17yl/5:s luokka). Henkalla Alenin käytössä ollut 131.
 
Sun_0)))

Well-known member
Liittynyt
22.7.2020
Viestit
155
Sijainti
Etelä-Pohjanmaa
Ohjelmalehtisessä on juuri tuo nimi (Scan-Syherö). Olisko ollu niin, että Scan-auto olisi ollut sponsorina ko pätkälle? Perimätiedon mukaan se olisi ajettu "uudella uljaalla" Kapernaumin teollisuusalueella, ns. yleisö-EK. Kyllä sinne tuollaisen 700m EK:n saa (helposti) aikaiseksi.
Todennäköisesti Scan-auto kyseessä, sijaitseehan sen jälkeläinen Scania Suomi nykyään ihan pätkän vieressä.

Itse olen varmaan liian nuori tai muuten vaan pihalla Seinäjoen asioista kun en tiedä mitä "uudella uljaalla" tarkoitetaan, mutta vanhat kartat palvelussa näkyy juuri reittikartan muotoihin sopiva polku/tie.
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Todennäköisesti Scan-auto kyseessä, sijaitseehan sen jälkeläinen Scania Suomi nykyään ihan pätkän vieressä.

Itse olen varmaan liian nuori tai muuten vaan pihalla Seinäjoen asioista kun en tiedä mitä "uudella uljaalla" tarkoitetaan, mutta vanhat kartat palvelussa näkyy juuri reittikartan muotoihin sopiva polku/tie.
Härmäs on kaikki komiaa ja uutta, kun niitä muille kerrothan 💪 ! (mutta, ei siis se oleellisin tieto rallin kannalta). Tuota palvelussa näkyvää reittiä voisi tarkemman tiedon puuttuessa käyttää, jos niin haluaa.
 
Sun_0)))

Well-known member
Liittynyt
22.7.2020
Viestit
155
Sijainti
Etelä-Pohjanmaa
Rallin reitti on suunniteltu täysin uusiksi, eikä viimevuotisilla nuoteilla tee mitään. Perjantai-iltana ajetaan kaksi erikoiskoetta ja lauantaina jatketaan. Tällä hetkellä selvitellään mahdollisuutta ajaa yleisöerikoiskoe Seinäjoen keskustassa.
Myös tällaista on suunnitteilla tulevaksi kesäksi
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
International Esso Police rally, 1994

Tässä tietoa niihin puuttuviin EK-pituuksiin: EK/SS1 ja EK11/SS11: 12,3 km. EK/SS5: 2,4km. Lisäksi E5K ajettu tauon jälkeen. EK4 olisi peruttu. (Saa käyttää mutta ei ole pakko)

Jos nätisti voi kysyä, mistä EK:n nimet?
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
rally-mapsin admin on tehnyt sellaisen päätöksen, ettei sponsorinimiä tallenneta tietokantaan, vaan valitaan sopiva maantieteellinen nimi jonkin muussa rallissa käytetyn pätkän perusteella tai sitten ihan vain kartasta poimimalla. Esimerkiksi Suurajojen 1987 EK2 OKO on rally-mapsissa Urria, päivänselvä tapaus, kun taas EK14 Ruuhipirtti ei ole tässä muodossa ajettu missään muualla, nimi valittu kartasta, sitä on tosin käytetty myös lehtijutuissa tuolloin ja valinta on vahvistettu asiantuntijalta. Kyläkisoissa tosi harvoin käytetään maantieteellisiä nimiä, eikä niitä ole edes tiekirjassa. Tästä on myös maininta rallin tiedoissa: The stages do not have official names, or are named after sponsors, so they have been renamed here after previous stages or nearby landmarks.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C

Kiitos! Tästä kisasta ei ollut edes kisaraporttia käytettävissä, joten EK:n perumisesta ei ollut tietoa. Lisätään ja korjataan ilman muuta. EK5:sta ei ollut varmuudella tiedossa kuin pieni pätkä ja se on ihan Zoomailijan kuvista bongattu ja paikallistettu. Ja kuten siellä lukee, niin ek-pituudet ovat arvioita, eli jos oikeat pituudet on tiedossa, niin laita ihmeessä vaikka tänne.

Nimistä AnttiL tuossa jo avasikin. Ja jos jokin nimi on "perustellusti väärin", niin mielelläni kuulen. Jollain pätkillä saattaa olla esim. puhekielessä vakiintunut nimi, joka ei kuitenkaan ole koskaan päätynyt mihinkään ohjelmaan tai muuhun kirjalliseen muotoon asti.

Ihan mielenkiintoinen reitti ollut kyllä tuossa kisassa, kun Ahvenistolla on ajettu kahdesti, Riksussa yleisö-ek teollisuusalueella ja EK6 on myös olllut vuonna 1994 jo käsittääkseni kokonaan asfaltoitu. Ja joistain muistakin pätkistä ihan hauskoja versioita.
 
OK. Tämä admin päätös olikin jo tiedossa.

Kun olen kysellyt lähteiden perään, niin kaipailisin sitä mistä lähteestä tieto on poimittu (ihan samalla tavalla esim, kun siellä näkyy osassa olevan kartan piirtäjän puumerkit, niin vaikkapa siihen perään: Lähde: VM, Lähde: "yleisesti tiedossa" tms.). Onko sillä EK:n nimellä loppupeleissä mitään sen suurempaa merkitystä, ei varmaankaan, koska eri UA:t käyttää samastakin pätkästä eri nimiä. Käytetyt tiet ja niiden nimet osuu kuitenkin yksiin. Tämä on rallymapsin oleellisin ja yksiselitteisin tieto (on hämmästyttävää, kuinka antaumuksella sinne niitä jaksetaan päivittää 👏👍 )
Meitä "asiantuntijoita" (ekoilijoita, turha sitä on kieltää) on monen sorttisia. Mutta jos noin informaatiomielessä asiaa miettii, niin voisiko tätä asiantuntijapäätöstä (joka todennäköisesti menee lähes aina kohdilleen) korostaa jotenkin. Esimerkiksi: Jos EK:n nimi on Erkin pomput (joka on karttaan, ohjelmalehtiseen, tuloksiin tms painettu) onkin sitten todellisuudessa Savontie. Niin vaikka tämä asiantuntijoiden, lähes yksimielisellä päätöksellä, on tunnettu EK Savo, niin laittaisikin sen rallymapsiin muotoon "Savo". Näin siinä näkyisi asiantuntijuus heti kättelyssä (jos joku meistä ekoilijoista on eri mieltä, niin olkoon). Jos se on ilmoitettu EK Savo, niin se on löytynyt jostain lähteestä (jonka voi mainita jos haluaa). Jos me yritetään löytää jokaiselle EK:lle se yksi ja ainoa oikea EK-nimi, niin tämän saitin, tai ainakin siellä vierailun, voi lopettaa. (menee liikaa väittelyksi)

PS: On avartavaa nähdä näitä muitakin ek-nimityksiä, koska niillä saattaa löytää jostakin vihjeestä oikealle (itselle toisella nimellä tutulle) reitille.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Tietokantaan kyllä kirjataan lähde reitille, esim tiekirja, katsojakartta, videot jne. vaikkei se käyttöliittymässä näy. Ja tosiaan aina jos pätkän oikea maantieteellinen nimi on tiedossa niin sitä käytetään, vaikka niissäkin joskus on epäloogisuuksia. Eli jos vaikka Pohtolan EK on merkitty Viitapohjaksi niin se on sitten Viitapohja, vaikka kaikkina muina vuosina se on ollut Pohtola. Jos taas Pohtolan EK on merkitty Antin Autopaja Oy:ksi niin se kirjataan Pohtolaksi. On myös sellaisia tapauksia, jossa sponsoreita ei ole riittänyt kaikille pätkille, ja osalla pätkistä on oikeat nimet. Näitä on silloin toki käytetty, ainakin jossain Jämsän äijien rallissa 80-luvulta muistelen tällaista.

Ehkä hieman kyseenalaisia on sitten pätkien "lempinimet" jotka ei ole sponsorinimiä, esim 1986 Suurajojen Krääkkiö oli nimeltään Henkka, ja Ruotsissa on kaikkia Kaarle Kustaan erikoisia sun muita.

95% tapauksista lähteenä on paperikartta tai isompien rallien tapauksessa katsojaopas, jota on myyty katsojille. Jonkin verran on tehty myös tiekirjojen perusteella, ja osittain myös onboard-videolta lähtö- ja maalipaikat tarkistamalla. Joitain reittejä olen päätellyt pelkiltä videoilta niin että tiedossa on ollut pätkien pituudet ja ehkä nimet Ajaksista tms. mutta ei varsinaista karttaa. Ja toki täsmennyksiä on sitten vaikka mistä, esim joskus pätkien pituudet on tuloksissa jotain muuta kuin kartassa, ja tällöin yleensä tuloksia uskotaan, koska se on "viimeisin tieto". Päälle vielä vanhojen tielinjojen piirtämiset...
 
Miten tuo ehdotukseni yllä? "Savo" asiantuntijapäätös ja Savo (ilman lainausmerkkejä) varma tieto kyseiseen kilpailuun/EK:hon. ?
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Miten tuo ehdotukseni yllä? "Savo" asiantuntijapäätös ja Savo (ilman lainausmerkkejä) varma tieto kyseiseen kilpailuun/EK:hon. ?
Nyt vasta tajusin sun idean, ja se on hyvä, voisi myös vaikka merkitä kursivoituna jos pätkän nimi on "omakeksimä". Pitää ehdottaa adminille. Suuri osa tapauksistahan on niin että joko kaikki pätkännimet on oikeita tai sitten kaikki on olleet sponssinimiä, mutta on ne muutama kisa jossa on puolet ja puolet (esim juuri se Suurajot 1987).
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Kiitos! Tästä kisasta ei ollut edes kisaraporttia käytettävissä, joten EK:n perumisesta ei ollut tietoa. Lisätään ja korjataan ilman muuta. EK5:sta ei ollut varmuudella tiedossa kuin pieni pätkä ja se on ihan Zoomailijan kuvista bongattu ja paikallistettu. Ja kuten siellä lukee, niin ek-pituudet ovat arvioita, eli jos oikeat pituudet on tiedossa, niin laita ihmeessä vaikka tänne.

Nimistä AnttiL tuossa jo avasikin. Ja jos jokin nimi on "perustellusti väärin", niin mielelläni kuulen. Jollain pätkillä saattaa olla esim. puhekielessä vakiintunut nimi, joka ei kuitenkaan ole koskaan päätynyt mihinkään ohjelmaan tai muuhun kirjalliseen muotoon asti.

Ihan mielenkiintoinen reitti ollut kyllä tuossa kisassa, kun Ahvenistolla on ajettu kahdesti, Riksussa yleisö-ek teollisuusalueella ja EK6 on myös olllut vuonna 1994 jo käsittääkseni kokonaan asfaltoitu. Ja joistain muistakin pätkistä ihan hauskoja versioita.
Ei ne EK-nimet, (kilometrit) missään nimessä ole vääriä, kun tietää millä niihin on päädytty. Usein ne saattavat olla jopa parempia, kun pääsee katsomaan laajemmalla perspektiivillä (kun ajatellaan sitä tilannetta, missä rallin tekovaiheessa on oltu). Usein ratamestari antaa arvoa esimerkiksi talonisännälle (emännälle), josta tie tai sen "kuuluisat" asukkaat tunnetaan (tämä voidaan kai verrata sponsorinimityksiin). Teekkari-rallit, mitkä ovat suomen ensimmäisten rallien joukossa (rallit, jotka mielestäni tulisi rankata korkeammalle, näiden perinteisten hankkis, pohjola, Itä, mänttä..rinnalle), eivät muistaakseni koskaan käyttäneet muita EK-nimiä, kuin keksittyjä, teekkariaiheisia.

Tässä alla omasta datasta kuvakaappaus tähän ko. ralliin (kun en ole kursivoinut tai laittanut sulkuja, nimet on kaivettu jostakin dokumentistä. Itsekkään en alkuaikoina (pari vuotta sitten) merkannut lähdettä, mikä näin jälkikäteen harmittaa, mutta luotan itseeni että merkinnät on tehty samalla speksillä). Kuten näkyy, niin asiantuntijan näkökulmasta hyvällä korrelaatiolla "viralliseen" dataan. EK-nimet jopa jossakin kohdin kuvaavampia, paremmin tunnistettavissa.

1643820154613.png
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kiitos vielä näistä ek-pituuksista. Vitosesta tosin sanoisin, että sitä ei ole ajettu varuskunnan alueella, vaan nelisen kilometriä etelämpänä ja pääradan länsipuolella.

https://zoomailija.kuvat.fi/kuvat/VANHAT+RALLIKUVAT+35/71000480.jpgTässä Heikki Pohjola taittaa Pösöllä Karoliinankadulta Kumerankadulle.

https://zoomailija.kuvat.fi/kuvat/VANHAT+RALLIKUVAT+35/71000473.jpgJa tässä Silvo Viitanen spinnaa edellisestä kuvauspaikasta pari sataa metriä eteenpäin, Kumerankadun ja Paalukadun risteyksessä.
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Kiitos vielä näistä ek-pituuksista. Vitosesta tosin sanoisin, että sitä ei ole ajettu varuskunnan alueella, vaan nelisen kilometriä etelämpänä ja pääradan länsipuolella.
Hyvä tarkennus (vahvaa tietoa), Kiitos!
 
Ylös