Kotimaisten rallien historia

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Nyt vasta tajusin sun idean, ja se on hyvä, voisi myös vaikka merkitä kursivoituna jos pätkän nimi on "omakeksimä". Pitää ehdottaa adminille. Suuri osa tapauksistahan on niin että joko kaikki pätkännimet on oikeita tai sitten kaikki on olleet sponssinimiä, mutta on ne muutama kisa jossa on puolet ja puolet (esim juuri se Suurajot 1987).
Onko Admin vastannut mitään? Lainausmerkit, kursivointi, väri tms.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5219
Sijainti
Suonionkatu 1 C


Ikuisuuskysymys, paljonko rallin ajaminen maksaa? VM:n vuoden 1989 Suurajo-oppaassa (VM 9/89) oli verrattu neljän eri kilpailijan (ja nimenomaan neljän eri profiilin kilpailijan) panostuksia Suurajoihin.

e. Kuljettajista Esa Mentula oli lopulta ainoa, joka ylsi ääneenlausuttuun tavoitteeseensa. Mentula oli yleiskilpailun 50. ja kahdeksas luokassaan. Jorma Rissasen matka päättyi Surkeessa (EK31) tukivarsiongelmiin. Sundström ei päässyt paljon Rissasta pidemmälle. Mazda hyytyi Surkeen ja Vaajakosken väliselle siirtymälle. Grönholm pääsi maaliin sijoittuen N-ryhmässä viidenneksi.
 
Viimeksi muokattu:

Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
25 000 mk = 7200 e
50 000 mk = 14400 e
160 000 mk = 46100 e
80 000 mk = 23000 e
Näitä olisi myös mielenkiintoista verrata mitä tuolla rahalla aikanaan sai, 1989 tenavatähti mersu maksoi halvimmillaan 199000,- eli ihan Sundströmin budjetillakaan ei olisi uutta mersua saanut, muistaakseni halvin Lada maksoi uutena noin 21000,- markkaa.

Joka tapauksessa edulliselta tuntuu.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5219
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Näitä olisi myös mielenkiintoista verrata mitä tuolla rahalla aikanaan sai, 1989 tenavatähti mersu maksoi halvimmillaan 199000,- eli ihan Sundströmin budjetillakaan ei olisi uutta mersua saanut, muistaakseni halvin Lada maksoi uutena noin 21000,- markkaa.
Vuonna 1989 neliovisen Saab 900:n lähtöhinta oli 128 500 mk. Kolmiovisen Honda Civicin on saanut pakasta 78 900 markalla. Rekisteröintitilastojen ykkönen Toyota Corolla on irronnut halvimmillaan hintaan 70 500 mk. Jos taas on harrastanut rallien videokuvaamista, on saattanut hakea lähimmästä kodinkoneliikkeestä Panasonic M7-videokameran kymppitonnilla. Kansainvälisyyttä kaipaava on lentänyt kahdeksi viikoksi Playa del Inglesiin syömään lihapullia ja puhumaan suomea ja maksanut lystistä halvimmillaan 1 795 mk. Kyseisen vuoden parhaan äänilevyn, The Stone Rosesin debyytin, kuunteluun on voinut hankkia esim. Pioneerin Hifi-järjestelmän, jonka on saanut n. 4 000 markalla.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kun tuolla toisessa ketjussa on välillä oltu kovin huolestuneita siitä, että se on se auton hankintahinta joka tappaa lajin, voi jo tästä huomata, että se auton hankintahinta on vain pieni osa kokonaisuutta.

Sundströmilläkin on melkoinen määrä henkilövahvuutta ja kalustoa ja renkaita matkassaan. Siinä vaiheessa kun lennetään toisille mantereille ja kalsongitkin on painettu tiimiväreihin, on aika yhdentekevää maksoiko auto 200,000€ vai 285,000€
 

majuni

Well-known member
Liittynyt
25.2.2009
Viestit
98
Mutta niin itse aiheeseen, muistelen että 70-luvulla on ajettu etelä-Suomessa jokin kyläkisa jossa oli vain kaksi erikoiskoetta, molemmat luokkaa 40 kilsaa, ja siitä oli keskustelua ehkä täälläkin?
Ei ollut ihan kyläkisa. Kyseessä oli jokavuotinen Helsnkiralli. Karkkilan ympäristössä ajetussa kisassa todellakin vain kaksi pitkää EK:ta.
 
  • Like
Reaktiot: DC

majuni

Well-known member
Liittynyt
25.2.2009
Viestit
98
Pääkaupunkiseudulla ajettiin 60-70 luvuilla melkoinen määrä ralleja sen aikaiseen tilanteeseen verrattuna. HUA:n Hankiralli vuodesta 1955, Teekkarien Teekkariralli 1965 alkaen, 500-ralli Helsingin Moottorimies kerhon järjestämänä 1957 alkaen. AK:n Helsinkiralli 1959, HMK:n ralli Helsingin Moottorikeho 1962, Autoliiton Hiidenralli 1963 ja Smile ralli 1970 alkaen.
Itsellä teon alla ensimmäisen Hiidenrallin reittipiirros. Lähtö oli Vuosaaren risteyksen huoltsikalta, Tauko Vanajan huoltoasemalla ja maali Hiidenhuipulla.
 

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
I Pohjanmaaralli 1973

Kyselin jossain vaiheessa sitä Pohjanmaarallien pisintä ajettua EK:ta. Vihjeet on käytetty ja tuloskin melkein selvillä. Tietääkseni pisin EK on ajettu juuri I Pohjanmaarallissa vuodelta 1973.

Rally-Maps:ssa on peitepiirrosta (joka löytyy netistä) tulkittu ja kuten sivulla kerrotaan (KIITOS tästä, jotain tämän sorttista peräänkuulutin) jotain saattaa olla hämärän peitossa. Tässä yhteydessä voisinkin jakaa oman näkemykseni tuosta peitepiirroksesta (joka ei välttämättä ole täysin oikein, mm EK17 ja EK18), mutta tällä palstalla olevalla tiedolla varmuudella selviää.

FAKTAT:

Juniorit ajoivat 6EK:ta. Samat kuin yleinen (paitsi EK5 junioreilta peruttu, ei EK-aikoja).

Yleinen ajoi 21EK.

EK-nimet (alla), mitä olen käyttänyt, ovat tässäkin yhteydessä ko. seudun ralleissa yleisesti käytettyjä, siksi lainausmerkeissä, koska toistaiseksi tarkempaa tietoa ei ole.
EK:n pituuden sen sijaan pitäisin melko suurella varmuudella oikeana, jos kilpailukirjaa = aikakortti sekä EK:n aikoja uskoo. Se Pohjanmaarallien pisin EK (EK6) on pituudeltaan 41km, jonka sekä juniorit että yleisen luokan kuskit ajoivat.

1649324234144.png

1649324272434.png
 

Sun_0)))

Well-known member
Liittynyt
22.7.2020
Viestit
155
Sijainti
Etelä-Pohjanmaa
Ihmettelinkin piirtäes, että jotakin vikaa täs kartas on ja osasin odottaa täältä tulevan välitöntä korjausta. Kiitokset siitä👍 Ooperin alueelle olen ajatellutkin pisimmän pätkän sijaitsevan, tosin erimuodossa.

Muutamia kysymyksiä:
Peruttu Orisbergin EK oli tarkoitettu vain junioreille?
EK Kettula: Ei vissiin siinä perinteisessä muodossa (Kettulantie-Hööpakantie) pituudesta päätellen. Voisiko olla kyseessä Kettulantie-Hööpakantie-Koivikontie?
Troihari: Maali tai lähtö ilmeisesti Liipantönkässä?
Petsamo ilmeisesti muodossa Petsamontie-Kaurajärventie/Lehmäjokivägen? Alueesta ei ole myöskään tarjolla vanhaa tielinjaa vanhat kartat palvelussa.
Maksamaan pätkästä ei mitään käsitystä kuinka siellä on historian aikana ajettu...
Voisiko Haarajoki olla ajettu osittain näin? https://www.rally-maps.com/Kesoil-Ralli-Laihia-1992/Tattubacka
Harmillisesti Lehmäjoestakaan ei ole tarjolla karttoja vanhoissa kartoissa.
Yleiskilpailun maali ilmeisesti myös Törnävällä?

EDIT Lehmäjoella on myös ajettu usein sprinttejä, mutta tuskin siitä pätkästä on kyse
 
Viimeksi muokattu:

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Ihmettelinkin piirtäes, että jotakin vikaa täs kartas on ja osasin odottaa täältä tulevan välitöntä korjausta. Kiitokset siitä👍 Ooperin alueelle olen ajatellutkin pisimmän pätkän sijaitsevan, tosin erimuodossa.

Muutamia kysymyksiä:
Peruttu Orisbergin EK oli tarkoitettu vain junioreille?
Tässä kohtaa näyttää datassani olevan virhe EK-tiedoissa juniorien osalla. Pitää olla kuten yleisen kohdassa EK5, 21,8 km "PUKKALA (PELTOMAA)". Tämä (Laihian yhdistelmä) on peruttu junioreilta. Muistelen lukeneeni jostain, että aikataulullisista syistä olisi "pitkänä" EK:na peruttu ennen tuota tosi pitkää EK:ta

Tässä alla oma näkemykseni kuinka reitti olisi voinut mennä (piirros peitepiirroksen perusteella, jonka tulkinnassa voi olla virheitä). EK8 Kettulan kautta ja EK20 "perinteisempi" Hööpakka, osaksi käänteinen EK8:n alkuosuudelle (kts. nuolet). Isoompi karttapiirros ei mahtunut, joten mennään kaappauksilla

1649407454329.png

Simpsiön EK (EK7) on ajettu ennen taukoa (yleinen luokka, juniorit eivät ajaneet vaan menivät EK6:n jälkeen maaliin) ja viimeisenä (EK21, käänteinen versio EK7:aan). Näiden tietojen perusteella olen nuo välissä olevat EK:t koittanut sijoittaa, peitepiirrosta tulkitsemalla.
 

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Pohjanmaa 1973, EK4 ja EK5 (tulkintani). Peitepiirros on otettu fiksusti, että sen koko ei kasva liikaa. Sitä pitää kääntää sopivasti, ennen kuin saa osumaan kohdilleen "tunnettuihin" kohtiin (koska tietä pitkin ne on myös vuonna 1973 kuitenkin ajaneet)

1649408676536.png
 

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
EK17 ja EK18. Näiden reitti on eniten kysymysmerkki (ei olisi ehkä koskaan muulloin ajettu?). Hyvin peitepiirros näihin kohtiin sattuus, joten kai näitä teitä on kuitenkin ajettu, mutta ihan kilpailumielessä (kun aika isoja teitä ovat) on hiukan kysymysmerkki (jostakin ne kaksi EK:ta pitäisi kuitenkin kaivaa, kun on tuloksissakin).
Koska kyseessä talviralli, niin en oikein jaksa uskoa että Härmälääsetkään olis menny umpihankeen pätkia auraamhan.

1649409436124.png
 

Sun_0)))

Well-known member
Liittynyt
22.7.2020
Viestit
155
Sijainti
Etelä-Pohjanmaa
EK17 ja EK18. Näiden reitti on eniten kysymysmerkki (ei olisi ehkä koskaan muulloin ajettu?). Hyvin peitepiirros näihin kohtiin sattuus, joten kai näitä teitä on kuitenkin ajettu, mutta ihan kilpailumielessä (kun aika isoja teitä ovat) on hiukan kysymysmerkki (jostakin ne kaksi EK:ta pitäisi kuitenkin kaivaa, kun on tuloksissakin).
Koska kyseessä talviralli, niin en oikein jaksa uskoa että Härmälääsetkään olis menny umpihankeen pätkia auraamhan.
Tuota 718 tietä on jonkun verran käytetty ralleissa ennenkuin se oikaistiin joskus 90-luvulla. Muistaaakseni myös joskus laihialla olisi joskus jossain rallissa aurattu hankeen pieniä osuuksia pätkästä, mutta tämä ralli on ajettu kuitenkin sen verran myöhään talvesta, joten en oikein usko siitä olevan kyse.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Muutamia kysymyksiä:
Petsamo ilmeisesti muodossa Petsamontie-Kaurajärventie/Lehmäjokivägen? Alueesta ei ole myöskään tarjolla vanhaa tielinjaa vanhat kartat palvelussa.
Karttalehti 231103 on peruskartoitettu 1969, 1985 ja 1992. Samoin eteläisempi 231102
 

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
Karttalehti 231103 on peruskartoitettu 1969, 1985 ja 1992. Samoin eteläisempi 231102
Itse olen sovittanut/piirtänyt kaikki Pohjanmaan peitepiirrokset GT-karttaa numero 7 (1976) ja hyvin näyttäisi istuvan. Pienen pieniä eroja huomaa, jos oikein tarkasti syynää, mutta eipä niitä teitä enää oikaisujen jälkeen pystyisi ajamaan.

Vuoden 1973 I Pohjanmaarallin reitistä, erikoiskokeiden suunnat ja ennen kaikkea EK-pituudet (tiedot kopioitu kilpailukirjasta), pitäisin täysiin varmana tietona (ainakin siihen asti, kun joku ne tarkemmalla tiedolla toisin osoittaa). Vaikea sitä peitepiirrosta on muullakaan tavalla tulkita ja onhan siihenkin piirretty ohjaavia nuolia, kuinka reitti kulkisi. Se mistä en suinkaan ole varma on se, mistä EK-alkaa ja loppuu. EK:n sijoittaminen peitepiirrokseen täydellisesti ilman lisätietoja on haasteellista, menee siis arvauksen piikkiin (ja onkokaan sillä nyt loppuviimeinen niin suurta väliä?). Arvauksessa voi käyttää muissa, myöhemmissä ralleissa, olleita tietoja.
 

Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
262
II Aulanko ralliin 1985 löytyisi seuraavanlaista tarkennusta (Kopioitu tiekirjasta). EK2 ollut sponsorinimellä. Oma näkemys "KONTUVUORI"

1649585274257.png
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14520
Sijainti
Tampereen lenkki
Jämsän äijien facebook-sivuille oli postailtu vanhoja kuvia ja niiden seassa reittikarttoja, mistä bongasin tämän 1982 Repekka-rallin. Kartasta ei käynyt ilmi EK4 ajosuunta, koska se on ajettu lenkkinä niin että siirtymä pätkälle ja pätkältä on ajettu samaa tietä pitkin. Olisiko Ardexilla tai jollain muulla tiedossa kumpaan suuntaan on ajettu?

https://www.facebook.com/AUKJamsanAijatry/photos/pcb.2208859785934889/2208859629268238
https://www.rally-maps.com/Repekka-Ralli-1982
Kartassa myös EK5 alku on varmaankin piirretty väärin, koska Temppulasta ei ole tuolloinkaan mennyt edes mitään polkua tuonne Vuorisjärventielle.

Hakusessa myös vuoden 1983 ja 1984 Repekka-rallien reitit, kun ovat vielä kesäkisoja. Jälkimmäisessä on facebook-muistelujen mukaan ajettu "EK Myllymäen teollisuusalueen asfaltilla"
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5219
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Hakusessa myös vuoden 1983 ja 1984 Repekka-rallien reitit, kun ovat vielä kesäkisoja. Jälkimmäisessä on facebook-muistelujen mukaan ajettu "EK Myllymäen teollisuusalueen asfaltilla"
VM:n (VM 12/84) mukaan Repekka-rallissa 13.10.1984...

...pikiksinä olivat Ehikki, Moksi, Painaa, Saalahti ja Vaheri. Näiden lisäksi vielä ennalta harjoiteltu yleisöpikis plus 4 km metsäautotie.

Voittohan meni ihan aidolle B-ryhmän autolle ja tulevalle maailmanmestarille.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös