Kotimaisten rallien historia

Mahlainen jarruton

Well-known member
Liittynyt
23.3.2008
Viestit
162
Sijainti
Piilossa
Löytyisikö keneltäkään materiaalia (muisteloita, videoita, lehtileikkeitä) vuoden 1992 Hotelli Kauppi Rallista? Onkohan kilpailusta liikkuvaa kuvaa millään kasetilla? Olisi kiinnostanut etenkin reitin puolesta; noita Pirkkalan kyläteitä (Kranstolppa, Kortteisto, Keskisenkulma) lentoaseman nurkilla ei olla ainakaan oman tietoni mukaan ajettu oikein missään kilpailussa ja tuskin tullaan enää milloinkaan ajamaankaan.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C

Reitistä en osaa sanoa, mutta isossa A-ryhmässä oli erinomainen kattaus. Viivalla mm. 1992 SM-sarjan väliin jättäneet Lampi ja Sundström sekä SM-sarjan kärkinimistä ainakin Laine ja Miettinen. Tästä olisi kyllä mukava katsella liikkuvaa kuvaa - takuulla on jossain (olisiko jopa joku runkipaikka Crash 8:lla?).

040592_IL.PNG

IL 4.5.1992
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Sundströmin kuulumisia kesän kynnyksellä 1990. Kisasuunnitelmiin tuli lopulta vielä yksi lisäys, kun Mikko oli mukana myös Lempäälä-rallissa 21.7.

Odotettu debyytti uudella Mazdalla Jyskälässä jäi puolestaan torsoksi, kun osien ja ajan puutteen takia Mikko joutui starttaamaan korkeintaan N+ vireisellä autolla.

ms_09051990.PNG

IL 9.5.1990
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kovasti odotetun, mutta sittemmin laman (?) uhriksi joutuneen vuoden 1991 Miljoona-Cupin kilpailuohjelma. Tekee mieli suhtautua aloituspäivämäärään hieman skeptisesti. Olisiko muka kuudessa viikossa yritetty ajaa viisi kilpailua? Ja miksi Rovaniemellä olisi ajettu toukokuussa? Sorakisako? Rovaniemellähän ajettiin sarjan talvikilpailut 1.4.1989 ja 31.3.1990. Joka tapauksessa ohjelmassa olisi ollut sekä uutta (Salo, Lahti), vanhaa (Rovaniemi, Kerava), että uusvanhaa (Laihian paluu vuoden tauon jälkeen).

IL_22121990.PNG

IL 22.12.1990
 
Onzah

Mediamies
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
901
Sijainti
Pohjois-Karjala
Mummolassa tuli pengottua arkistoja, ja löytyi vuoden 1996 rallikalenteri eräästä aluevihkosta. Ainakin kaikki rallit tuossa pitäisi olla, sprintit taitaa olla vain Itä-Suomesta.

Kilpailukalenteri 1996

6.1 XXX Riihimäkiralli, Riihimäki (SM)
6.1 IV Alavusralli, Alavus
6.1 OP-Ralli, Iisalmi
6.1 Pertunmaa ralli, Pertunmaa
13.1 Lammi ralli, Lammi (SM/Na/Jun)
14.1 Rantasprint, Kouvola
16.1 Espoon Rallispecial, Espoo
20.1 II Sokos Hotels-Ralli, Kokkola
20.1 III Urjalan Pienoisralli, Urjala
20.1 Tuusniemen jääsprint, Tuusniemi
21.1 Siilinjärven rallisprint, Siilinjärvi
26.-28.1 Tunturiralli, Rovaniemi (EM/SM)
27.1 Halliralli, Halli/Kuorevesi
27.1 Porvoo 650V Ralli, Porvoo

3.2 Kuopioralli, Kuopio (SM/Na/Jun)
10.2 Kultaraha Ralli, Lapua (F-Cup)
10.2 Anjalankoskiralli, Anjalankoski
17.2 East-Side Ralli, Hämeenlinna (SM/Na/Jun)
17.2 Kemiralli, Kemi
17.2 II Jäärallisprint, Imatra
18.2 Kymen Jääralli, Lappeenranta
24.2 Palkintotukku Esa Skyttä Ralli, Valkeala (SM)
24.2 Kiuruvesi Ralli, Kiuruvesi
25.2 Joutsenlampi Sprint, Joutsa

2.3 VII Kangasniemiralli, Kangasniemi (F-Cup)
2.3 IV Kyröön SP-Ralli, Pohjankyrö
2.3 Tapiola Ralli, Tapiola
3.3 Rallisprint, Nurmes
9.3 Hotelli Jämsä ralli, Jämsä (SM)
9.3 Savonlinna Ralli, Savonlinna
16.3 I Kreivinraitti-Ralli, Lieksa (SM/Na/Jun)
16.3 Pohjolaralli, Oulu
24.3 Rallisprint, Rautavaara

25.5 Salora-Ralli, Salo
25.5 Kultakiven Rallisprint, Savonlinna

2.6 SM-Rallisprint, Leppävirta (SM)
14-15.6 Waltikkaralli, Valkeakoski (SM)
15.6 Sveitsin ralli, Hyvinkää
29.6 Nurmijärviralli, Nurmijärvi (SM/Na/Jun)

6.7 Vammala Ralli, Vammala (F-Cup)
6.7 Oulu Ralli, Oulu
21.7 Lapinlahti Rallisprint, Lapinlahti
27.7 PTV-Paalupaikkaralli, Tampere

3.8 Kesäralli Tuupovaara, Tuupovaara
10.8 Laihiaralli, Laihia (SM/Na/Jun)
10.8 Mänttä 200-ajo, Mänttä
17.8 Nova Ralli, Vääksy (F-Cup)
18.8 Kiuruvesi Sprint, Kiuruvesi
23.-25.8 Neste 1000 Lakes Rally, Jyväskylä (MM)
31.8 Katteeksi Katepal Ralli, Lempäälä (SM/Na/Jun)

1.9 Paltasen Sprint, Pieksämäki
6.-7.9 XXVI Teboil Ralli, Turku (SM)
14.9 Tähtihoviralli, Heinola (SM/Na/Jun)
21.9 XI AKU-Ralli, Jyväskylä (F-Cup)
21.9 Keravaralli, Kerava
27-29.9 Kesoil Ralli, Tampere (SM)

5.10 Lahden Erikois-Ralli, Lahti
12.10 Rautalammin Kone Rallispecial, Suonenjoki
19.10 Vantaa Ralli, Vantaa
26.10 Savitaipaleen Rallispecial, Savitaipale

16.11 Mämmilän Pienoisralli, Orivesi
23.11 Suopunki Special, Rovaniemi
30.11 Lahtiralli, Lahti

7.12 Provinci ralli, Tornio
7.12 VI Kinkkuralli, Tikkakoski
14.12 Black Rocket Ralli, Tervakoski
15.12 IPY-Sprint, Iisalmi
 
Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
782
Mä oon sitä ikäluokkaa, ettei ole koskaan tullut pönötettyä penkalla marras- tai joulukuussa. On kyllä sellaisia juttuja, mitä haluaisin kokea.
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1551
Sijainti
Porvoo
Pari rallia tässä on viimeisen 15. vuoden aikana järjestetty: Tammisaareissa N3M Power ralli 9.11.2013 ja Helsinki rallin hengessä AT-Tuote ralli 8.11.2014. Nuo taitaa olla ne ainoat. Itse muistan olleeni myös Heinola rallissa Joulukuussa 2005 kun kaveri ajoi, mutta vähissä nuo kyllä on ollu 2000-luvulla, ainakin etelässä.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3607
Sijainti
JKL
Kinkkuralli ajettiin Tikkakoskella useita vuosia joulukuun alussa mutta viimeisestäkin taitaa olla parikymmentä vuotta. Tän vuosituhannen puolella kuitenkin...
 
henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1376
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Kyläseppäralli oli joulukuussa 2005, ja ihan tuntui talvelta. Voisi jopa sanoa, että talvi yllätti opiskelupaikkakunnalta liikkeelle lähteneen penkkailijan.
 
Onzah

Mediamies
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
901
Sijainti
Pohjois-Karjala
Kyläseppärallikin taisi muutamana vuonna olla 2000-luvun puolella joulukuussa, tai ainakin kerran todistetusti kuten henkka yllä totesi. Mutta vähiin on tosiaan käynyt nämä loppuvuoden rallit. Kyllä ainakin itselle olisi tilausta vielä penkalle loppuvuoden päivinä. Taitaa vaan olla kustannukset teiden osalta isot.
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
604
Sijainti
Tallissa

Ei niinkään kustannukset, vaan se lotto että minkähänlainen keli on. Se kun pitäisi käytännössä 3-4kk etukäteen tietää.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Mummolassa tuli pengottua arkistoja, ja löytyi vuoden 1996 rallikalenteri eräästä aluevihkosta. Ainakin kaikki rallit tuossa pitäisi olla, sprintit taitaa olla vain Itä-Suomesta.
Sprinttejä tosiaan puuttui jokunen. Yhteensä 70 sprinttiä oli merkitty kauden 1996 kalenteriin:

13.1. Raahe-sprint (Raahen UA)
14.1. Rantasprint (Kouvolan AUK)
20.1. Tuusniemen jääsprint (Koillis-Savon UA)
21.1. Siilinjärven rallisprint (Siilinjärven Vesa)
21.1. Keuruun rallisprint (Keuruun UA)
4.2. Hämeenkyrön sprint (Hämeenkyrön UA)
4.2. Mikkelin sprint (Mikkelin UA)
11.2. Kaatopaikka-sprint (Juvan UA)
17.2. Jäärallisprint (Imatran UA)
18.2. Rantapirttisprintti (Petäjäveden UA)
25.2. Sotkan rallisprint (Kauhajoen UA)
25.2. Joutsenlampi-sprint (Joutsan Seudun UA)
10.3. Eläinpuisto-sprint (Ähtärin UA)
10.3. Puolangan Vaarat (Puolangan MK/UA)
16.3. Pellon rallisprint (Pellon MK)
24.3. Rallisprint (Rautavaaran UA)
7.4. Tunturilapin jääsprint (Yläkemijoen UA)
21.4. Rallisprint (Kristiinan Seudun UA)
21.4. Eurosprint (VaToSUA)
28.4. Vaasa-sprint (Vaasan UA)
28.4. Rallisprint (Helsinki MSC)
5.5. Mäntsälän asfalttisprint (Mäntsälän MK)
7.5. TUA-sprint (Turun UA)
11.5. Hiekkasärkät Asfalttisprint (Kalajoki RRMK/UA)
12.5. Kokkare-sprint (Tikkurilan UA)
16.5. Rallisprint, Asfalttisarjan 1. osakilpailu (Tapiolan UA)
18.5. Keski-Uusimaa -rallisprint, Asfalttisarjan 2. osakilpailu (Rally Drivers Team)
18.5. Ruuhimäki-sprint (Lievestuoreen UA)
19.5. Vantaa-rallisprint, Asfalttisarjan 3. osakilpailu (Vantaan UA)
25.5. Kannus-sprint (Kannuksen MK)
25.5. Kultakiven rallisprint (Savonlinnan UA)
26.5. Kälviän sprint (Kälviän MU)
26.5. Rallisprint (Urjalan UA)
2.6. SM-Rallisprint (Leppävirta RT)
2.6. Lakeus Sprint (Lakeuden UA)
2.6. Eteläkärkisprint (Hangon UA)
16.6. Jyväskylän rallisprint (Jyväskylän UA)
16.6. Kaloppi-sprint (Karkkilan UA)
21.6. Syöteajot (Pudasjärven MU)
7.7. Mustan Pitsin Sprint (Rauman UA)
13.7. SM-Rallisprint (Jurvan UA)
14.7. Ruka-sprint (Kuusamon UA)
21.7. Jalasjärven rallisprint (Jalasjärven MK/UA)
21.7. Lapinlahti-rallisprint (Lapinlahden AU)
27.7. Rovaniemi-sprint (AL Rovaniemi)
27.7. Unikeon sprint (Naantalin Seudun UA)
28.7. SM-Rallisprint (Huittisten UA)
3.8. Kemi-sprint (Kemin UA)
4.8. KOP-rallisprint (Tornion UA)
4.8. Saarijärvi-rallisprint (Saarijärven UA)
11.8. Ylivieska-sprint (Ylivieskan UA)
18.8. Kiuruvesi-sprint (Kiuruveden UA)
18.8. Kalpalinna-sprint (Turengin UA)
1.9. Paltasen sprint (Pieksämäen UA)
1.9. Rallisprint (Salon UA)
7.9. Kiven Mutkat (Paltamon MK/UA)
8.9. SM-Rallisprint (Kankaanpään UA)
8.9. Viuhahdus-rallisprint (Vihdin UA)
15.9. Järvis-sprint (Järviseudun UA)
15.9. Parkanon rallisprint (Parkanon UA)
15.9. Messilän serpentiinit (Poppoo Team)
22.9. OMU-rallisprint (Oulun MU-80)
22.9. SM-Munaränni (Mynämäen UA)
29.9. Ruoveden rallisprint (Pohjois-Hämeen UA)
29.9. Raision asfalttisprint (Raision UA)
6.10. Härmän SM-rallisprint (AL Härmä)
13.10. Rallisprint (Kauhavan UA)
8.12. OUA-sprint (Oulun UA)
15.12. IPY-sprint (Iisalmen UA)
26.12. Tapanin sprint (AL Oulu)
 
Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
782
Nyt on muuten pakko esittää tyhmä kysymys (tekisi itseasiassa laittaa pystyyn tyhmien rallikysymysten topicikin), mutta mistä johtuu, että erityisesti sprintejä löytyy enää niin vähän rallikalentereista? Ensi kaudelle Kitin listoilla näytti olevan sen alle 20 sprintiä. Eikös noissa kuitenkin ole pienemmät järjestely-/järjestyksenvalvojaresurssit, vähemmän kunnostettavia tieosuuksia, rallia helpommin lähestyttävä yleisölaji kohdennettuina kioski- ja parkkipalveluineen jne? Luulisi, että erityisesti pienten seurojen olisi helppo järjestää näitä verrattuna rallikilpailuihin.
 
Periaatteessa näin, mutta käytännön tasolla nykypäivänä vaaditaan viranomaisilta aivan samat luvat kuin ralliin. Osallistujamäärätkin ovat olleet kovin laskusuunnassa ja vastaavasti hinta noususuunnassa, niin yhtälö rupeaa näyttämään pikkuhiljaa mahdottomalle. Täten järjestämällä rallin harjoituskilpailun saat paremman tuoton kuin rallisprintillä ja kuskitkin pääsevät ajamaan enemmän.
 
Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
523
Ja huomauttaisin myös siltä osin, että kisoja sekä rallin että sprintien muodossa tulee Kitiin lähempänä kisan ajankohtaa. Kaikki eivät laita kisaa Kitin kalenteriin noin isolla viivellä
 
rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
191
Mummolassa tuli pengottua arkistoja, ja löytyi vuoden 1996 rallikalenteri eräästä aluevihkosta. Ainakin kaikki rallit tuossa pitäisi olla, sprintit taitaa olla vain Itä-Suomesta.
29.6 Nurmijärviralli, Nurmijärvi (SM/Na/Jun)
Oi oi oi....legendaarinen kilpailu, jonka järjestelyt menivät täysin vihkoon. Pätkällä tuli ralliautoja vastaan ainakin traktori, ja taisi pari henkilöautoakin tulla. Muutakin säätöä oli sen verran, että järjestävälle seuralle napsahti kaksi-kolme vuotta rallin järjestelykieltoa. Pätkiltä puuttui järkkäreitä, kun luvatut yhteistyöseurojen edustajat eivät tulleetkaan paikalle, tuomariston ja järjestävän seuran välille tuli riitaa.....

Ykköspätkällä legendaarisessa runkipaikassa oli paljon yleisöä, mutta huomio "pilasi" paikan. Samassa kaarteessa talven 1991 Metrama-rallissa toteutui runkipaikan viisaus, vippi tai 0-auto, en muista kumpi, vei penkan. Antero Laine ajoi numerolla 1 ja oli katkolla. Hamunen Audilla oli matkassa joko numerolla 2 tai 3, hän veti reippaalla vauhdilla pihalle. Muistaakseni toistakymmentä autoa suistui paikassa tuolloin.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ykköspätkällä legendaarisessa runkipaikassa oli paljon yleisöä, mutta huomio "pilasi" paikan. Samassa kaarteessa talven 1991 Metrama-rallissa toteutui runkipaikan viisaus, vippi tai 0-auto, en muista kumpi, vei penkan. Antero Laine ajoi numerolla 1 ja oli katkolla. Hamunen Audilla oli matkassa joko numerolla 2 tai 3, hän veti reippaalla vauhdilla pihalle. Muistaakseni toistakymmentä autoa suistui paikassa tuolloin.
Vasuri jossa kivi ulkona?
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Ei niinkään kustannukset, vaan se lotto että minkähänlainen keli on. Se kun pitäisi käytännössä 3-4kk etukäteen tietää.
Tämä.

Hyvänä esimerkkinä tämänhetkinen sää, jos Kyläseppäralli tai joku muu Keski-Suomen havumetsiin suuntautuva kisa ajettaisiin tulevana viikonloppuna niin ei tästä kyllä talvirallia saisi aikaan tekemälläkään. Tai sitten pitäisi laulattaa kaikkia Laajavuoren, Rukan ja Tahkon lumitykkejä yötä päivää, eikä sekään piisaisi välttämättä.
 
Ylös