Kuinka aloit seuraamaan Rallia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kurski
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
henkka_ok sanoi:
Recalden Mitsu oli kyllä puna-kelta-valkoinen, eli vois täsmätä. Löytyy YLEn koosteelta jos haluaa virkistää muistia.
Klikkaa laajentaaksesi...

Jep, tuli tsekattua, sehän se oli. Muistelot ei siis iha hakoteillä olleet, mutta vuosi vaan pieleen.
 
ettelbruck sanoi:
Ei niillä pienten kertoimien EM-ralleilla mitään tekemistä ollut sarjan kokonaispisteiden kannalta. Jos nyt koko EM-arvolla oli silloin. Järjestäjille se taisi ainakin Suomessa olla lähinnä pieni statusseikka (ehkä isoja kertoimia haaveillessa?) ja lisämyynnin tuotto katosi kyllä keskieurooppalaisen tarkkailijan ja muiden EM.arvon vaatimien lisätoimien kustannuksiin.
Tuolta se kyllä näytti muissakin EM-ralleissa joissa tuolloin kävin Hollannissa ja Belgiassa. Mahdolliset ulkomaalaiskuskit tulivat kyllä muilla ansioilla tai houkutteilla kuin EM-pisteillä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Sinänsä jotenkin typerän oloinen ajatus oli alunperinkään kehittää tuollainen järjestelmä. Jos käytetään esimerkkivuonna vaikkapa kautta 1998 http://www.rallybase.nl/index.php?type=season&champid=erc1998
Viitisenkymmentä "EM" -statuksella varustettua kilpailua vaikka ainoat millä oli mitään merkitystä minkään suhteen olivat nuo 20-kertoimiset. Ja ymmärrettävästi suomalaisia ei kiinnostanut koko sarja, koska 20-kertoimiset ajettiin käytännössä aina asfaltilla.
 
Ekan kerran innostuin kuin noin 11,5 vuotiaana nassikana telkkarin uutisissa kerrottiin että Mäkinen oli voittanut Monten. Oli varmaan eka kerta kun näin rallia telkkarissa ja olin heti myytynä. Onneksi oli yksi luokkakaveri jonka kanssa vielä oleilin paljon (oppikoulu vasta aloitettu joten suurin osa luokkakavereista oli uusia) oli myös kiinnostunut rallista. Tämä eka osuus kesti muutaman vuoden ja sitten teini-ikäisenä tuli muut intressit kuvioon, lähinnä musiikin muodossa. Rallia tuli kuitenkin seurattua sivusilmällä koko ajan.

Vauhdin Maailmakin oli tilattuna toisesta numerosta alkaen kunnes joskus 70-luvulla peruutin tilauksen kun ei tullut paljon luettua opiskelun takia. Soundi oli vielä tilauksessa mutta sekin loppui kun lehdessä ei muusta kirjoitettu kuin punkista jota en voinut sietää (sori vaan punk-fanit).

Toinen innostuminen alkoi kun näin telkkarissa 1985 Jyskälässä Audi Quattron S1 E2:sen (se isosiipinen). Seuraavana vuonna tulikin sitten käytyä ekaa kertaa Jyväskylän rallia katsomassa. Muutama vuosi on sen jälkeen jäänyt väliin mutta rallikiinnostus on säilynyt.
 
Minua on käytännössä koko ikäni kiinnostaneet nopeat laitteet, liikuivatpa ne maalla, merellä tai ilmassa. Siitä johtuen tuli sitten 5-6 vuotiaasta lähtien seurattua TV:stä rallia (Sekä muuta moottoriurheilua). Varmaan nykyäänkin seuraisin rallia vain TV:stä, jollei isäni olisi vienyt minua katsomaan Jyväskylään MM-rallia vuonna 2005.
 
Ensimmäiset livemuistot rallin parista 70-luvun lopulta Vintalan pätkältä Leo Kinnusen saksalaisesta vauhtihirmusta yön pimeydessä.
Seuraava rallimuisto mikä tulee vahvasti mieleen Lavamäen pätkältä aamuyöllä Ulf Grönholmin Fiat.
Paljon hienoja muistoja rallin parista ja myöhempinä vuosina sitten ihan tehdastason testitoiminnastakin..
 
Sattui ralliautot kurvailemaan kotini ohi joka vuosi ollessani vielä alle kouluikäinen ja jonkinlainen muistikuva on, että Harjulle minut oli joskus ala-aste ikäisenä raahattu katselemaan.

Kun lajista alkoi jotain tajuamaankin, niin eniten tuli naatiskeltua jo edesmenneen Skotin suorituksien seuraamisesta..
 
Se oli joskus kahdeksankytä luvun puolivälilssä, kun äiti aamuyöllä kuskas nuoren pojan suurajoja seuraamaan. Pentinmaa Ek oli kyseessä ja mieleen on jäänyt b-ryhmäläisten autojen kova meteli. Kivikin lensi otsaani, josta alkoi vuotaman verta, joten ensimmäinen kosketus autoruheiluun on jäänyt todella mieleen, mutta mikä tärkeintä, kipinä oli syttynyt.
Yhdeksänkytäluvun alkupuolella tuli liityttyä paikalliseen autourheilukerhoon ja tuli oltua toimitsijatehtävissä niin jokkis, rallisprint, kuin rallikilpailuissakin aina suurajoja myöten.
Sellainenkin harvinaisuus oli ammattikoulussakin yhdeksänkyluvun puolivälissä, että oli valinnaisena aineena autourheilu. Siellä perehdyttiin eri lajeihin ja autoihin sekä tekniikkaan. Suoritettiin myös kaikki jokamiesluokan tutkinnot ja käytiin kaanaassa vähän kisaakin ajamassa koulussa fiksatuilla autoilla.
-99 tuli ostettua ensimmäinen oikea kilpa-auto. F-ryhmäm Escortti ja eka kisa heti vuoden vaihteen jälkeen. Escort vaihtui pian parempaan ja pari vuotta tuli ajettua f-ryhmän kisoja sekä erinäisi rallisprint kilpailuja. Kartturinakin tuli muutamia kertoja oltua.
Sitten erinäisten syiden takia harrastus jäi yli kymmeneksivuodeksi. Kisoja tietty seurasin, mutta henkilkohtainen panostus lajia kohtaan jäi pieneksi. Nyt viime keväänä tuli taas mahdollisuus hankkia auto ja kyllähän se piti käyttää hyödyksi. Muutama kisa on tullut taas omaksi iloksi kurvailtua v1600 luokan autolla ja kolmen tunnin päästä taas mennään kypärä päässä harjoituspätkällä. Rakkaudesta motorsporttiin vuodesta -85!
 
Oli pakko kaivaa tämä vanhempi ketju esiin, kun herkistyin Jyväskylä-tunnelmissa verestämään omia rallimuistojani. Pahoittelut tunteellisuudesta, mutta sellaista teksti perjantai-iltaisin tuppaa olemaan.

Olen kaupunkilaismukula, kotoisin kaukaa sorateistä, moottoreista ja maaseudusta. Siitä huolimatta rallista tuli lapsena suurin intohimoni: oli Videostylen nauhat, Pulkkisen selostukset, myöhemmin itse äänitetyt kassut, joille tallensin jokaisen televisiosta tulleen rallilähetyksen. Ne VHS:t katseltiin puhki. Kiinnyin erityisesti McRaen villiin ajotyyliin - suomalaisiakin olisi voinut kannattaa, mutta minulle Colin oli ykkönen.

Ensimmäinen rallireissu suuntautui muistaakseni 6-vuotiaana johonkin Tampereen alueen SM-kisaan. Koska vanhempani eivät piitanneet rallitouhusta, matkaan lähtivät isovanhempani. Luojan kiitos joskus jääratakisoja toiminnut vaarini innostui piakkoin rallikatsomisesta enemmänkin, sillä lähivuosien kuluessa tulisin pääsemään käsiksi HC-kamaan: Miikkulaisen samettisella äänellään selostamiin GTV-koosteisiin, joista useimpien selostusraidan osaan edelleen ulkoa. Siitä alkoi villi runkipaikkojen perässä juokseminen, jossa vaarini & pikkupoika-minä päivystivät joka hemmetin maakuntakisassa potentiaalisissa ammattikatsojanurkissa, jotka yhteistyön ja vaivalla hankittujen karttojen perusteella valittiin.

Lukuisien penkalla lapsena ja nuoruudessa vietettyjen vuosien jälkeen ralli-intoilu jäi. Tuli muita kiinnostuksenkohteita, niin kuin yleensä iän myötä tulee, enkä ajanut 18-vuotiaana edes ajokorttia. En seurannut rallia käytännössä ollenkaan vuosikymmeneen. Asuin Helsingin Kalliossa, jossa liitytään todennäköisemmin Elokapinaan kuin intoillaan rallista. Joitakin vuosia sitten innostuin kokeilemaan WRC+-tilausta ja homma alkoi jälkeen sytyttämään. Vaikka palvelussa on omat ongelmansa, rallin seuraaminen on tehty sen perusteella todella koukuttavaksi: aina voi katsoa vielä yhden erikoiskokeen, eikä lähetystä malta millään sulkea.

Viime viikonloppuna olin penkalla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Kun ensimmäinen auto kuului nyppylän takaa, muistin, miksi tämä oli jumalauta niin hienoa. Aivan upea rallipäivä. Nyt kiikarissa on jo penkkapuolella Heinolan & Orimattilan kisat, kun se ajokorttikin tuli hankittua lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Tästä se taas lähtee.
 
Viimeksi muokattu:
Kas, tällainen helmi on jäänyt huomaamatta. Eka muisto on joltain paloaukealta. Istun isäukon harteilla ja hän osoittelee haltioituneena tielle päin, jossa möyrysi (myöhemmin saamieni tietojen mukaan) Volga-niminen ralliauto. Isäni huudahti: "Katso, kuinka velivenäläinen ajaa rallia!". Silloin oli mukana tietysti myös 2-tahti Trabanteja ja Wartburgejakin. Kauhia savu ja papatus, ne jäivät mieleeni. Kyllä se jotenkin napsahti, kun vieläkin jaksaa seurata. Pikkukossina ajettiin paljon itse myös jäärataa. Niihin aikoihin joka kylällä oli talvisin oma jäärata ja siellä porukat veivasi yötä päivää. Tämmönen vaurio siitä sitten tuli!
 
B-ryhmän aikaan, alta 10 vuotiaana isän kanssa penkalla. Mieleen jäänyt kauheat kävelyt, (koska nuuka ukko ei halunnut maksaa mistään). Itse toiminut täysin päinvastaisesti. Audin pauhu, Metron pörinät, Trabantit ja Warret.

Pätkiä missä oltiin, pikkujätkän muistikuvien mukaan:
Länkipohja
Pentinmaa
Savo
Teini-iässä; Siitama
Pentinmaasta hatarana muistikuvana ladonkulma, onkohan ollut.

Siitä se kipinä sitten syttyi.
 
80-luvun puolessa välissä syttyi kipinä. 1985 seurasin jo vähän, ja seuraava kausi 86 oli sitten ensimmäinen, jonka seurasin kokonaan alusta loppuun. Ja kun Lancia ja ensin Henkka Toivonen, Korsikan jälkeen Alen, olivat valikoituneet suosikeiksi, niin olihan tuo kausi 86 aika karmeaa seurattavaa. Pienelle Lancia-fanille. Monacoa lukuunottamatta epäonnistumisia toisensa perään. Ja samaan aikaan pahin vastustaja Peugeot porskutti voitosta voittoon....
Laji, tai moottoriurheilu ylipäätän vain kiinnosti. Seurasin ratapuoltakin tuohon aikaan. Sitä alkoi vaan katsomaan ja seuraamaan kaikista mahdollisista paikoista ja lähteistä mistä vain ikinä pystyi. Eli tuohon aikaan ne olivat lähinnä ylen urheiluruutu, sekä printtimedia.
 
1984-85 kaikki alkoi pienenä poikana. Äidillä oli punainen Peugeot 205 ja Vatanen joi maitoa kuten minäkin. Oma suosikki oli helppo löytää.

1986 muistan edelleen, kuinka isoveli tuli kertomaan Toivosen Henkan kuolemasta.

80-luvun lopulta asti tuli Vauhdin Maailmat luettua ja rallikoosteet ja Ruutuliput katsottua.

1992 pääsin ensimmäistä kertaa Suurajoihin ja se oli tajunnanräjäyttävää: Älytön ääni, pakokaasun tuoksu, naamalle lentävät pikkukivet… Deltat, Alenin Celica, Vatasen Subaru ja tottakai se hieman roskapussia ruttuisempi McRaen Legacy. Lauantaina Hassin maalipäässä sitä bokserin murinaa ei kuulunut ihan oikeaan aikaan ja hetken kuluttua McRae nilkutti suurten suosionosoitusten saattelemana. Kaikki tämä teki suuren vaikutuksen 11-vuotiaaseen.
 
Viimeksi muokattu:
Vuotta en muista, 60- luvulla joka tapauksesa. Menimme isän kansa katsomaan huoltoja, jotka siis ajan mukaisesti suoritettiin reitin varrella olevien huoltoasemien tms pihoilla. Niin tuolloinkin. Kyllä oli ihmeellistä.
Kun isoveli sai kortin 70- luvun puolivälissä, vietimme useampana vuonna koko viikonlopun Keski- Suomen metsissä. Kun muutin pääkaupunkiseudulle 80 luvun alussa, ensin opiskelemaan ja sitten jäin töihin,taisi yksi vuosi jäädä välistä. Kun tuli lapsia 90- luvulla, ei valitettavasti enää ollut aikaa joka vuonna laisinkaan.
Oikeastaan taisi tulla 10 vuotta nyt taukoa. Tänä vuonna piti veljen kanssa mennä, mutta surukseni pakko kertoa, että sitä kertaa ei enää tule. Kova paikka. Kovempi olisi tämä vuosi ollut, mutta ihmeekseni (ja iloksi) vaimo halusi mukaan ja oikein oli kiva reissu taas pätkälle.:)
 
Itsellä ensikosketus 4-vuotiaana Porvoon rallissa. Faija vei tutuille nurkille. Silloin jo eka ulosajo tuli nähtyä kun Imppi kääntyi kyljelleen. 1986 talvella jo runkipaikassa kun pihalle meni toista kymmentä autoa Porvoon karhunkorvessa. Liekö liian kova aloitus, kun sen jälkeen miltei kymmeneen vuoteen ei mitään tapahtumia osunut kohdilleen, en ainakaan muista mitään erityistä. GTV nauhoista vaan ihmettelin että missä paikat oikein on. (Eihän niitä paikkoja löydä jos ei aja pätkiä läpi. Kännyköitä kun ei silloin vielä oikein ollut) Kiinnostus hiipui aika minimiin kunnes tuli käytyä kaakkoisrallissa -98. Vahingossa Kumpulaisen tolppapaikkaan ja sen jälkeen ei ole ollut paluuta entiseen. Aina penkalla kun vaan mahdollista ja myös jälkipolvi tulee välillä mukana. Tyttö oli ensimmäisessä rallissa 2-vuotiaana.

Jyväskylässä olin ensimmäisen kerran -89 Sahalahdessa. Oltiin Pohjanlahdentien hyppyrissä. Sainz lennätti Celican melko pitkälle. 😳 Tuo nyppy on sittemmin kai loivennettu. Vuosi 2003 on jäänyt välistä sekä toki vuosi 2020. Muuten yhtäjaksoisesti paikan päällä.
 
Rallissa on se hieno juttu että sen viehätys ei katso ikään. Kun rallikärpänen on kerran puraissut, se aiheuttaa saman efektin vielä vuosikymmenien jälkeenkin vauvasta vaariin.
Itse olen alkanut rallia seuraamaan pienestä pitäen isän kanssa jo 80-luvulta, ja tähän päivään asti sama isä-poika -harrastus on jatkanut vaikka matkalla vaahtosammuttimesta on kasvanut aikuinen mies. Penkan päällä tuntuu olevan monia vastaavanlaisia ralliperheitä joista toiset vasta aloittamassa kenties uutta ralliperinnettä, ja toiset kiertäneet yhdessä jo Mäkisen ja Mikkolan taisteluista asti. Kaikkia näitä yhdistää penkalla se aito rallifiilis, se aito lapsenomainen riemu kun ensimmäiset autot alkavat kuulua.

Tätä ralli tarjoaa katsojalle parhaimmillaan.
 
Moottoriurheilu on ollut verissä pienistä pitäen. Jyväskylässä on oltu ensimmäisen kerran katsomassa jo vuonna 2000, ennen syntymää siis ja vissiin sieltä on saatu bensat omiin verisuoniin.

Joskus pikkunassikkana tuli oltua Itärallin lähtöpaikalla Joensuu Areenalla, jo silloin pörinä kiinnosti. Kuitenkin lapsuusvuodet kuluivat pääasiassa jokamiehenluokan kilpailuissa, rallikilpailuissa en oikeastaan käynyt. Rallikasetit on kyllä kelailtu aivan puhki, isovanhemmalta kysyin asiasta niin mummo sanoi: "Eihän sinnuu meinannut saada irti niiden kasettien äärestä, ne oli parempaa viihdettä kuin lastenohjelmat".

Itäralli 2009 oli ensimmäinen paikan päällä nähty kilpailu. Oksennustautikin iski ennen kilpailua mutta pakkohan sitä oli penkalle päästä. Joku venälänen turistikuski meinasi jäädä penkkaan jumiin. Sen jälkeen tuli käytyä harvakseltaan, kisa tai pari vuoteen vaikka innostus oli koko ajan suurta. Ajokortin saamisen jälkeen keväästä 2019 alkaen on käyty jo sitten vähän useammin.

Ensimmäinen paikan päällä nähty rallikaato oli vasta viime vuonna, Autoagentit-rallissa Joutsassa. Ne, jotka on mun rallivideoita katselleet, tietää että oon melko innokas ja spontaani omien reaktioiden kanssa ja sen voi huomata tästä videosta. Jonkun compilationin vois näistä omista huudahduksista kyllä väsätä.

Ralleissa on mielestäni parasta se, että siellä löytää juttukavereita ihan kyllä tuntemattomista ihmisistä. Tervetuloa penkalla morjestamaan jos samaan paikkaan osutaan, päässä on yleensä Karjala-lippis ja kädessä GoPro.
 
60 -luvun alkupuolella Timo Mäkisen, Pauli Toivosen, Rauno Aaltosen, Onni Vilkkaan ja monien muiden suomalaisten ja osin ulkomaalaistenkin rallikuljettajien uran alkuajoista lähtien olen lajia seurannut. Monte Carlon rallia kuuntelin siihen aikaan radiosta sikäli kuin tilannekatsauksia eetteristä tuli, ja lyhyitä kuvavälähdyksiä myös TV:n puolelta. Timo Mäkinen ajeli tuolloin myös jäärata-ajoja, ja niitäkin tuli käytyä katsomassa. Kävipä Timo siihen aikaan myös kotonamme kylässä, ja sehän oli silloin pikkupojalle upea kokemus, kun sai tutustua sen ajan suureen suomalaistähteen.

Jyväskylän suurajoja tuli käytyä katsomassa jo moottoripyöräaikoina -71 vuodesta alkaen. Usein kokoonnuttiin mökillemme kavereiden kanssa ralliviikonloppuisin ja mökki toimi tukikohtanamme kun suurin osa pätkistä sijoittui mökkimme lähitienoolle. Mökkikirja on vieläkin tallessa, ja sieltä löytyy upeita muistoja ralliviikonloppujen tiimoilta usean kymmenen vuoden ajoilta.

80 luvun alussa tuli sitten itsekin aloitettua harrastus ratin takana. Kisoja tuli ajettua vuosittain kymmenkunta, SM rallien osakisoja, jääratakisoja muutama, ja myös maastokisoja vaihtelevalla menestyksellä.

Nykyään lajin seuraaminen on helppoa digiviestinnän ansiosta. Enää ei tule lähdettyä paikan päälle katsomaan muuten kuin lähialueen kisoja silloin tällöin.
Muutamien alan harrastajien kanssa muistellaan joskus menneitä sauna iltojen merkeissä, ja ilmassa on silloin moottorin pärinää ja bensan tuoksua.

Erityisesti on jäänyt mieleen Timo Mäkisen ajat. Jyväskylän suurajoista mieleen on jäänyt paitsi B ryhmän aikakauden rajut autot, myös Quattron äänet, ja Alenin sekä muutamien muidenkin kuskien legendaariset kommentit. Itäsaksalaisten Trabantit ja niiden ”huollot” muistuvat mieleen; Trabant parkkiin bussipysäkille, kaksi parimetristä itäsaksalaista kuskia autosta ulos, ja auton kääntäminen kyljelleen miesvoimin. Käteen metrinen jakoavain, hieman kolinaa, auto takaisin pyörilleen ja menoksi :).

Oi niitä aikoja. Rallissa vaan on sitä jotakin...
 
Kaveri sai houkuteltua mukaan v. 2008 huoltoparkiin 11v ikäisenä, silloin oikeastaan se iso kipinä jäi kytemään vaikka aiemmin oli jo tullut oltua Killerillä ja vanhempien mukana yhdellä metsäpätkälläkin 2004.

Aluksi olin vähän vastahakoinen menemään kaverin mukaan, mutta viime vuosina minä olen ollut se joka on vielä sunnuntaina hinkunut penkalle kyseisen kaverin potiessa kisaväsymystä 😀 olen saanut toisenkin kaverin hurahtamaan lajiin jossain määrin ja välillä käydään ajelemassa pätkiä läpi. Kerran keksin jopa ehdottaa ralliharrastuksen aloittamista tälle kyseiselle kaverille, mutta ei ihan niin suurta innostusta ollut, vielä 😄

Vuosittain tulee lisäksi käytyä parissa muussakin rallissa kotoisen Jyskälän lisäksi, jos ei kukaan lähde mukaan niin menen yksin. Lisäksi siskon mies toimii mekaanikkona erään kuskin huoltotiimissä.
 
Joskus nuorena poikana isä vei katsomaan paria rallia ja todella montaa jokamiesluokan klisaa, kun oli siellä huoltomiehenä. Hän kuoli, kun olin teinipoika ja rallin seuraaminen jäi vain tv:n varaan. itse aikuisena vein poikani katsomaan kylärallia ja siitä se kipinä taas alkoi. Pojan kanssa ensimmäisen kerran Jyväskylässä, kun hän oli 4 vuotias ja sen jälkeen joka vuosi yhteistä isä-poika aikaa :) Juniorijääkiekko vei ison osan (lähes kaiken) vapaa-ajasta todella pitkään, mutta sen jälkeen olen vuodesta 2017 käynyt sen 10-16 tapahtumaa vuodessa.
 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös